Hyppää pääsisältöön

JVG järjesti lupaamansa bileet – jassot heiluivat Hartwallin viimeistä penkkiriviä myöten

”Koutsi mis me ollaan?” VilleGalle kyseli Jarelta, kun JVG katseli kiljuvaa yleisömerta ensimmäisellä areenakeikallaan.

JVG Hartwall Arenalla. // Kuva: YleX / Katariina Salmi

Kuka olisi viisi vuotta sitten uskonut, että kännäämisestä, nuuskasta ja lätkästä räppäävä duo myy Hartwall Arenan täyteen päivässä?

Jääkiekon vuoden 2011 MM-kullan ja _Häissä-_biisin kautta ponnistanutta JVG:tä pidettiin pitkään yhden hitin ihmeenä. Nopeasti listaykköseksi nousseen duon räppäystaitoja kritisoitiin, ja etenkin musiikkipoliisit jaksoivat spekuloida sitä, koska ”vitsihomma” alkaa kyllästyttää.

Viimeistään tämä ilta todistaa sen, että urheiluräppiä esittävä duo on jyrännyt tiensä Suomen suurimpien poptähtien joukkoon. Lukuisien hittien, palkintojen ja ykkössijojen lisäksi kaksikko on nimittäin onnistunut valloittamaan hyvin monipuolisien kuulijakunnan.

VilleGalle Hartwall Arenalla. // Kuva: YleX / Katariina Salmi

Areenalla JVG:n biisejä hoilaavat sekä duoa alusta asti seuranneet kaverit, urheilijat ja fanit että kaksikkoon muun muassa Vain elämää -sarjan kautta ihastuneet mummut, mammat ja lapsiperheet. Unohtamatta tietenkään sitä valtavaa joukkoa, joka yksinkertaisesti tykkää bailata JVG:n tahtiin.

Mutta täyden areenan liikuttaminen ei ole mikään läpihuutojuttu.

JVG tuntuu tietävän tämän, sillä ainakin keikan alun he vetävät aika varmalla tyylillä. Ulkoisesti kaikki on toki niin kuin pitää: lavalla pauhaavat suuren maailman tulitehosteet, jättiscreenit ja taustatanssijat sekä tietysti nimekkäät feattaajat kuten Evelina, Mikael Gabriel ja Anna Abreu – mutta missä on jätkien läpät?

Vaikka koko setti on heti ensimmäisestä Paluu tulevaisuuteen –biisistä lähtien hittiä toisen perään, tuntuu siltä, että ainakaan penkkikatsomon puolella tunnelma ei ihan nouse kattoon keikan ensimmäisellä puoliskolla. Liekö syynä jännitys vai se, että Jare ja VilleGalle eivät ota yleisöön kontaktia?

Onneksi homma hiukan lämpenee Huominen on huomenna -biisin aikana, minkä jälkeen vihdoin jutellaan myös yleisölle.

Jare Hartwall Arenalla. // Kuva: YleX / Katariina Salmi

- Mutsi olis varmaan aina halunnut, että me oltais osattu soittaa jotakin, mut ei me osata soittaa ku suuta, Jare sanoo, ja yleisö nauraa.

Tällä lainilla kaksikko valmistelee porukan herkkää hetkeä varten. Seuraa etenkin lukuisia keikalle tulleita isiä ja poikia liikuttava Faija-kappale, jota säestää pianolla Cheekin tuottajana tunnettu RZY eli Antti Riihimäki. Screenille heijastetaan video, jossa pyörii JVG:n lapsuuskuvia, ja biisi omistetaan tietenkin kaikille isille.

Kännykkävalomeren ja pianoherkistelyn jälkeen koko loppusetti onkin vierailevien artistien ilotulitusta. Ensin nähdään VilleGallen kanssa samalla Vain elämää –kaudella vieraillut Anssi Kela, jota seuraavat kaikki Mist sä tuut –biisin feattaajat. Yksi toisensa perään Gracias, Paperi-T, Juno, Stepa, Särre, Gasellit ja Kube tulevat lavalle JVG:n kanssa. Jare kertoo, että biisi esitetään tänään ensimmäistä kertaa livenä koko porukalla.

JVG Hartwall Arenalla. // Kuva: YleX / Katariina Salmi

Vihdoin alkaa myös se osuus, jossa JVG on parhaimmillaan. Peto on irti, Keinutaan ja Mauton jasso -kappaleet lämmittävät ahterit siihen kuntoon, että pian ne heiluvat myös taaimmaisilla penkkiriveillä.

JVG esittää suosituimmat bailuhittinsä Pete Parkkosen, Märkä-Simon, Sannin ja Cheekin vierellä, ja viimeistään Häissä-biisin aikana seisomaan nousee myös kutsuvieraskatsomo, jossa on yleensä kaikkein kuivin meininki.

JVG Hartwall Arenalla. // Kuva: YleX / Katariina Salmi

- Tämä on ollut meidän elämämme paras ilta, duo kiittelee.

Elämän paras ilta keikka on ollut varmasti monelle muullekin. Tarkenee-biisin jälkimainingeissa areenalta poistuu onnellista ja hyväntuulista väkeä – ja se kai oli JVG:n tarkoituskin.

JVG Hartwall Arenalla. // Kuva: YleX / Katariina Salmi

JVG esiintyy Hartwall Arenalla myös tänään lauantaina.

Lue myös:

JVG:n areenakeikan lämppärit selvillä – nämä tähdet nousevat lavalle

Emma-voittajat iloitsevat palkinnoistaan somessa – katso kooste

Cheekin uudella biisillä kokoontuu suomiräpin kerma – mukana muun muassa JVG, Elastinen ja Nikke Ankara