Kieltolaki ei estänyt helsinkiläisten ilonpitoa 1920-luvulla. Kaupungissa ihasteltiin kaikkia uusia moderneja piirteitä. Uusi arkkitehtuuri ja teknistymiseen liittyvät ilmiöt tulivat näkyviin. Se näkyi myös populaarikulttuurissa ja ajan kirjallisuudessa. Asukkaita oli vähän yli 100 tuhatta, mutta alettiin puhua metropolista.
Suruton kaupunki -1920-luvun iloinen Helsinki -kirjan kirjoittanut Mikko-Olavi Seppälä kohtasi kirjoitustyönsä aikana myös aikakauden ristiriidat.
- Jos ajatellaan muuten sitä henkistä ilmapiiriä, niin kyllähän siihen liittyi paljon ristiriitoja tuon ajan Helsingissä kuten koko Suomessakin. Nämä 1918 sodan tapahtumat olivat niin kipeä asia, ettei sitä kohti edes katsottu. Katsottiin toisiin suuntiin siinä tanssissa yli hautojen, jota 1920-luku osaltaan oli.
Piehtaroidaan urbaaneissa elämyksissä
- Vaikka kieltolakihan oli Suomessa vuosina 1919-32 niin Helsingin kautta tuli silti salakuljetettua pirtua paljon maahan ja tämä näkyi kaupunkikuvassa. Jazztytöt olivat myös tuon ajan ilmiö Helsingissä ja koko Suomessakin. Heillä oli oma kampaus- ja pukeutumistyyli ja se oli todella yleismaailmallinen ilmiö. Yhdysvalloista Pariisiin ja Pariisista ympäri Eurooppaa, sekä aina Aasiaa myöten. Shanghaissa jazzattiin yhtälailla kuin Jyväskylässä, toteaa tietokirjailija Mikko-Olavi Seppälä.
- Oli uusi piirre, että näin nuorisokulttuuri levisi näin nopeasti. Se levisi siis elokuvien ja äänilevyjen välityksellä, ja sitten hiukan myöhemmin tulivat sitten radio ja äänielokuva, vuosikymmenen loppua kohti. Ja se että voitiin tanssia ravintoloissa oli jotain uutta! Naisilla oli enemmän liikkumavaraa toteuttaa itseään ja ilmaista itseään esimerkiksi pukeutumisen kautta.
Mika Waltarin Suuri illusioni tulee heti mieleen.
- Jos ajatellaan sitä kuinka ihmisten maailmankuva oli murroksessa. Tähän liittyy Sigmund Freudin teoriat ja syvyyspsykologian läpilyöminen. Ja toisaalta taas kosmoksen uudelleen hahmottaminen Albert Einsteinin suhteellisuusteorioiden muotiin tulon kautta. Tämä näkyy kyllä selvästi modernissa taiteessa tuona aikana. Kuvataiteessa varsinkin, mutta myös kirjallisuudessa ja teatterissa kun rikotaan ne realismin perinteet ja muodot. Pyrittiin taiteen kautta heijastamaan modernia aikaa. Vaikutteet tulivat tietenkin aika paljon ulkomailta Saksasta ja muualta Euroopasta, sanoo Seppälä.
- Vuosikymmenen alkupuolella ihasteltiin uusia automalleja. Silloin myös Helsingissä rakennettiin valtavasti. Kaupunkikuvaan tuli uusia isoja taloja. Sitten, jos ajatellaan sellaista yleistä ilmapiiriä silloin 1920-luvulla, niin se alkoi olla varsinkin vauhtiin päästyään sellaista yksilökeskeistä nautintokeskeistä nousukautta, jolloin ajateltiin että ihminen on oman onnensa seppä. Yksi piirre, joka tähän yksilökeskeisyyden aikaan liittyi oli itsesuggestion nousu Suomessakin.
- 1920-luvun Helsinkiin pääsee tietenkin myös sen ajan kaunokirjallisuuden kautta. Mika Waltarin Suuri illusioni tulee heti mieleen. Koko Tulenkantajien sukupolvi kuvasi Helsinkiä useissa esikoisteoksissaan, joissa hullunkurisesti jäädän ihastelemaan vaikkapa yksittäisiä valokylttejä, joita näkyy kaupunkikuvassa. Tavallaan piehtaroidaan tällaisissa urbaaneissa elämyksissä. Olavi Paavolaiseltakin tuli vuonna 1929 Nykyaikaa etsimässä –esseekokoelma, joka kiteytti hyvin näitä vuosikymmenen tunnelmia, toteaa tietokirjailija Mikko-Olavi Seppälä.
Lisää ohjelmasta
- Psykiatrisia diagnooseja vilisee nykykulttuurissa – mistä on kyse?
- Kalevala on fantasiakirjallisuutta, jopa scifiä – tule mukaan Lukupiiriin keskustelemaan teoksen erilaisista tulkinnoista!
- Häät lukusalissa ja raskaustestin jälkeen kirjastoon - Keräykseen on tullut jo yli 500 kirjastotarinaa. Nauti niistä ja jaa omasi!
