Hyppää pääsisältöön

Jazztyttöjen, tulenkantajien ja pilvenpiirtäjien Helsinki

ravintola Pörssin mainos
Ravintola Pörssin mainos 1920-luvulla ravintola Pörssin mainos Kuva: WSOY/Yle 1920-luku

Kieltolaki ei estänyt helsinkiläisten ilonpitoa 1920-luvulla. Kaupungissa ihasteltiin kaikkia uusia moderneja piirteitä. Uusi arkkitehtuuri ja teknistymiseen liittyvät ilmiöt tulivat näkyviin. Se näkyi myös populaarikulttuurissa ja ajan kirjallisuudessa. Asukkaita oli vähän yli 100 tuhatta, mutta alettiin puhua metropolista.

Suruton kaupunki -1920-luvun iloinen Helsinki -kirjan kirjoittanut Mikko-Olavi Seppälä kohtasi kirjoitustyönsä aikana myös aikakauden ristiriidat.

- Jos ajatellaan muuten sitä henkistä ilmapiiriä, niin kyllähän siihen liittyi paljon ristiriitoja tuon ajan Helsingissä kuten koko Suomessakin. Nämä 1918 sodan tapahtumat olivat niin kipeä asia, ettei sitä kohti edes katsottu. Katsottiin toisiin suuntiin siinä tanssissa yli hautojen, jota 1920-luku osaltaan oli.

Kotiviinin polttoa 1920-luvulla
Kotiviinin polttoa 1920-luvulla Kuva: WSOY/Yle kotiviini
Piehtaroidaan urbaaneissa elämyksissä

- Vaikka kieltolakihan oli Suomessa vuosina 1919-32 niin Helsingin kautta tuli silti salakuljetettua pirtua paljon maahan ja tämä näkyi kaupunkikuvassa. Jazztytöt olivat myös tuon ajan ilmiö Helsingissä ja koko Suomessakin. Heillä oli oma kampaus- ja pukeutumistyyli ja se oli todella yleismaailmallinen ilmiö. Yhdysvalloista Pariisiin ja Pariisista ympäri Eurooppaa, sekä aina Aasiaa myöten. Shanghaissa jazzattiin yhtälailla kuin Jyväskylässä, toteaa tietokirjailija Mikko-Olavi Seppälä.

1920-luvun jazztyttöjä
1920-luvun jazztyttöjä Kuva: WSOY/Yle 1920-luku,Naisellinen pukeutumistyyli

- Oli uusi piirre, että näin nuorisokulttuuri levisi näin nopeasti. Se levisi siis elokuvien ja äänilevyjen välityksellä, ja sitten hiukan myöhemmin tulivat sitten radio ja äänielokuva, vuosikymmenen loppua kohti. Ja se että voitiin tanssia ravintoloissa oli jotain uutta! Naisilla oli enemmän liikkumavaraa toteuttaa itseään ja ilmaista itseään esimerkiksi pukeutumisen kautta.

Mika Waltarin Suuri illusioni tulee heti mieleen.

- Jos ajatellaan sitä kuinka ihmisten maailmankuva oli murroksessa. Tähän liittyy Sigmund Freudin teoriat ja syvyyspsykologian läpilyöminen. Ja toisaalta taas kosmoksen uudelleen hahmottaminen Albert Einsteinin suhteellisuusteorioiden muotiin tulon kautta. Tämä näkyy kyllä selvästi modernissa taiteessa tuona aikana. Kuvataiteessa varsinkin, mutta myös kirjallisuudessa ja teatterissa kun rikotaan ne realismin perinteet ja muodot. Pyrittiin taiteen kautta heijastamaan modernia aikaa. Vaikutteet tulivat tietenkin aika paljon ulkomailta Saksasta ja muualta Euroopasta, sanoo Seppälä.

1920-luvun Helsingin kauppatoria
1920-luvun Helsingin kauppatoria Kuva: WSOY/Yle 1920-luku,Kauppatori (Helsinki)

- Vuosikymmenen alkupuolella ihasteltiin uusia automalleja. Silloin myös Helsingissä rakennettiin valtavasti. Kaupunkikuvaan tuli uusia isoja taloja. Sitten, jos ajatellaan sellaista yleistä ilmapiiriä silloin 1920-luvulla, niin se alkoi olla varsinkin vauhtiin päästyään sellaista yksilökeskeistä nautintokeskeistä nousukautta, jolloin ajateltiin että ihminen on oman onnensa seppä. Yksi piirre, joka tähän yksilökeskeisyyden aikaan liittyi oli itsesuggestion nousu Suomessakin.

1920-luvun Mustikkamaan tanssipaikka
1920-luvun Mustikkamaan tanssipaikka Kuva: WSOY/Yle 1920-luku,tanssipaikat

- 1920-luvun Helsinkiin pääsee tietenkin myös sen ajan kaunokirjallisuuden kautta. Mika Waltarin Suuri illusioni tulee heti mieleen. Koko Tulenkantajien sukupolvi kuvasi Helsinkiä useissa esikoisteoksissaan, joissa hullunkurisesti jäädän ihastelemaan vaikkapa yksittäisiä valokylttejä, joita näkyy kaupunkikuvassa. Tavallaan piehtaroidaan tällaisissa urbaaneissa elämyksissä. Olavi Paavolaiseltakin tuli vuonna 1929 Nykyaikaa etsimässä –esseekokoelma, joka kiteytti hyvin näitä vuosikymmenen tunnelmia, toteaa tietokirjailija Mikko-Olavi Seppälä.

Helsinkiä Ylioppilaslehdessä 1920-luvulla
Helsinkiä Ylioppilaslehdessä 1920-luvulla. Helsinkiä Ylioppilaslehdessä 1920-luvulla Kuva: WSOY/Yle 1920-luku
  • Kadonneet: kukko, kirjat, painolaatat ja Daniel Medelplanin maine

    Medelplanin puuaapinen edisti lukutaitoa 1700-luvulla.

    Suomessa oli 300 vuotta sitten samanlaisia huolia kuin tänäänkin: miten sivistää kansaa ja estää lukutaitoa katoamasta? Siksi on syytä muistaa Pälkäneen puuaapista. Käsi pystyyn kuka tietää Daniel Medelplanin? (s. noin 1657 Turku – k. 18. elokuuta 1737 Pälkäne) Pelkään ettei moni, vaikka syytä olisi. Katoavaista on maine ja kunnia?

  • Avaruusromua: Maailman vaarallisin olento!

    Homo sapiens on biologian historian tappavin laji.

    Noin miljoonaa eläin- ja kasvilajia uhkaa sukupuutto. Uhan alla olevien lajien määrä on suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Noin miljoona eläin- ja kasvilajia, joita ei kohta enää ehkä ole. Eikä se siihen lopu. Lajien kuoleminen sukupuuttoon kiihtyy valtavaa vauhtia. Meillä ihmisillä on kyseenalainen kunnia olla biologian historian tappavin laji. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Bertsolari yhdistää ja voimaannuttaa baskit

    Kilpalaulanta on baskien omaperäisen kulttuurin kulmakivi.

    Pohjois-Espanjassa Atlantin rannikolla sijaitseva Espanjan itsehallintoalue Baskimaa on omaperäinen sanan kaikissa merkityksissä. Alueen kieli on mahdollisesti viimeinen jäänne Länsi-Euroopassa ennen indoeurooppalaisten kielten leviämistä puhutusta kieliryhmästä. Baskin kieli, eli euskara on alueen kulttuurin säilymisen perusta.

  • Avaruusromua: Kieli, jota emme ymmärrä

    Voiko tekoäly kehittää oman koneiden välisen kielen?

    Koneet kuuntelevat meitä. Ne ymmärtävät meitä yhä paremmin. Koneet myös puhuvat meille. Ne puhuvat tosin vielä melko alkeellisin tavoin, mutta kuinka kauan? Mikä on puhutun kielen rooli yhä elektronisemmaksi ja digitaalisemmaksi muuttuvassa tulevaisuudessa? Oletko kuullut kielestä nimeltä darkvoice? Kielestä, jota me emme ymmärrä. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri