Hyppää pääsisältöön

Nastat urauttavat teitä ennätystahtia

Tien päällystystyötä Varsinais-Suomessa 2016.
Tien päällystystyötä Varsinais-Suomessa 2016. Kuva: Yle, Jyrki Ojala tien päällystäminen,asfaltointi,tieliikenne,Lemminkäinen

Vilkasliikenteisten teiden urat syvenevät entistä nopeammin, vaikka asetuksen piti hillitä nastakulumaa

Urautuminen on kiihtynyt vilkasliikenteisillä teillä jo viranomaisia ihmetyttävää tahtia. Vilkasliikenteisten teiden asfaltin uusiminen syö pääosan liikenneviraston noin 120 miljoonan euron vuotuisesta päällystysrahasta.

Liikenneviraston ja Destian Yleisradion MOT-ohjelmalle laskeman vertailun mukaan urat ovat viime talvina syventyneet aiempia vuosia nopeammin. Laskelmassa vertailtiin urien muodostumista kahdeksana talvena.

Liikenneviraston päällysteasiantuntija Katri Eskolan mukaan vertailussa tutkittiin tieverkon sitä osa osaa, jonka kuntoon nimenomaan nastarenkaat vaikuttavat.

- Kaikista vilkasliikenteisemmällä tieverkolla päällysteet urautuvat pääosin nastarenkaiden aiheuttaman kulumisen takia, ja vähäliikenteisemmällä tieverkolla urautuminen johtuu muista tekijöistä eli teiden painumisesta raskaan liikenteen alla, sanoo Eskola.

Pääosin nastojen aiheuttama urautuminen onkin kiihtynyt. Destian ennakkotiedot paljastavat, että viime talvena kaikkein vilkasliikenteisin tiestö urautui 13 prosenttia nopeammin kuin edellistalvena.

Grafiikka urautumisnopeudesta 2015/2016
Grafiikka urautumisnopeudesta 2015/2016 Kuva: Yle, MOT grafiikka,urautumisnopeus

Liikenneviraston mukaan urat ovat syventyneet aiempaa nopeammin myös ajanjaksolla 2011-2015.

Keskimääräinen urautumisvauhti vilkasliikenteisillä teillä 2008-2015.
Keskimääräinen urautumisvauhti vilkasliikenteisillä teillä 2008-2015. Kuva: Yle, MOT grafiikka,bitumi,Asfaltti

-Vuodesta 2008-2011 päällysteiden urautuminen vuodessa on ollut alle 2 mm per vuosi, ja nyt sitten vuodesta 2011 vuoteen 2015 päällysteiden urautuminen on ollut 2,5 milliä vuodessa keskimäärin. Liikenneviraston Katri Eskola sanoo, että tämäkin tieto kertoo kaikista vilkasliikenteisimmän tiestön urautumisvauhdista.

Vilkasliikenteisten teiden urautumisnopeus 2008-2015
Vilkasliikenteisten teiden urautumisnopeus 2008-2015 Kuva: Liikennevirasto urat,Liikennevirasto

Urautuminen on nopeutunut niin paljon, että Liikennevirastokin ihmettelee, mistä se johtuu.

Vilkasliikenteisten teiden nastaurautumisen selitykseksi ei riitä yksin liikennemäärien kasvu.

Eskolan mukaan yksittäisten syiden arvioiminen on aineiston pohjalta vielä vaikeaa.
-Jos on vesisateisia talvia, niin se kiihdyttää nastarengas kulumista. Ja sitten ajoneuvoissa voi tapahtua muutoksia. Ajoneuvojen paino, rengaspaineet, nastojen muutokset, kaikki nämä luonnollisestikin vaikuttavat kulumisen suuruuteen.

Nasta-asetuksen piti vähentää kulumaa

Suomessa säädettiin vuonna 2009 uusi nasta-asetus, jonka tarkoitus oli vähentää yhteiskunnalle kalliiksi käyvää tiestön kulumista vähentämällä renkaissa sallittuja nastoja. Teollisuus sai asetukseen mukaan kuitenkin poikkeusmenettelyn, jonka johdosta nastamäärä onkin päinvastoin kasvanut.

Nokian Renkaat oli aikanaan ajamassa poikkeusmenettelyä lakiin. Standardoinnista vastaava johtaja Jarmo Sunnari kiistää, että nastojen lisääntyminen olisi lisännyt urautumista.

-Ei sillä voi olla mitään tekemistä nasta-asetuksen kanssa. Jos me aletaan tästä oikeasti spekuloimaan että nää uuden lainsäädännön mukaiset nastarenkaat olisi vaikuttaneet tuona ajanjaksona, se on kyllä hyvin korkealle menevää spekulaatiota.

Poikkeusmenettelyllä hyväksytyt renkaat alkoivat yleistyä teillä noin vuodesta 2011 lähtien siirtymäajan lähestyessä loppuaan.

Liikennevirasto ei ota kantaa siihen, voiko urautumisen kiihtyminen johtua siitä, että nasta-asetus ei ennakkoarvioiden vastaisesti vähentänytkään nastamäärää.

-Tässä on samaan aikaan näitä muita tekijöitä, joiden vaikutusta on vaikeaa arvioida, ja erottaa sieltä pelkästään sitä nastan vaikutusta, sanoo Katri Eskola.

Tutkimustulokset lisääntyneiden nastojen vaikutuksesta tien kulumaan antavat keskenään ristiriitaisia tuloksia.

Akatemiatutkija Ari Tuononen Aalto-yliopistosta on huolissaan nimenomaan nastamäärien lisääntymisestä.

-Hyvin harvalla valmistajalla on tarjota lainsäädännön peruskuvion mukainen rengas. Kyllä nastat ovat tien päällä lisääntyneet, ja niin kun tiedetään, niin teiden urautuminen on myös lisääntynyt.

-Jos näitä kovametallipiikkejä yhdessä renkaassa noin 200 kappaletta, niin satasta ajaessa se iskee sitä asfalttiressukkaa pari tuhatta kertaa sekunnissa. Eli se on varsin rankkaa asfaltille, sanoo Tuononen.

Nastarenkaiden aiheuttamia uria.
Nastarenkaiden aiheuttamia uria. Kuva: Yle, Juha Leskelä tiestö,tieliikenne

Nastojen määrää saa nykyään lisätä asetuksen säätämästä määrästä, jos pystyy poikkeusmenettelyllä eli niin sanotulla yliajokokeella osoittamaan, että tien kuluma ei kasva. Teollisuuden itse tekemät kokeet antavat eri mittaajilla kuitenkin eri tuloksia. Valvova viranomainen eli Trafi on antanut mittaajille vuoden loppuun aikaa parantaa testejä.

Kommentit