Uuden Päivän 4. tuotantokauden jaksoja nähdään uusintana kesällä 2016. Muistatko vielä, mitä 3. kaudella tapahtui? Tässä lyhyt kertaus.
Bisneksiä ja ihastuksia: Tero yrittää ulkoistaa Sunerin tuotannon, joten Lauri perustaa Petran kannustamana henkilöstöfirman. Elinan paluu saa Petran tunteet heräämään häntä kohtaan. Otson pään laittaa puolestaan pyörälle Virtauksen uusi lääkäri Mirja Mäkimaa, jonka kanssa Otso viettää yön. Mirjaan iskee silmänsä myös Karri, joka saa kuin saakin Mirjan kiinnostumaan itsestään. Karri kuitenkin sysää vahingossa Mirjan Otson kanssa uudelleen sänkyyn.
Jimi ja Tuija: Jimi saa Sunerin tutustumiskierroksella idean uudenlaisesta aurinkopaneelista ja kertoo ideasta Terolle. Tero vie idean Elinalle, joka innostuu ideasta ja kehittelee prototyypin. Jimi näkee prototyypin ja suuttuu idean varastamisesta. Elina vaatii Teroa antamaan patentin tuotoista osuuden Jimille, mutta Tero saa Elinan vakuutettua puolelleen vedoten Jimin taustaan. Tero saa myös Tuijan epäilemään Jimiä ja Jimi jättää suuttuneena Tuijan. Jimi ehtii valella prototyypin bensalla ja sytyttää tulitikun Tuijan estelyistä huolimatta.
Emmi ja Aleksi: Emmin ja Aleksin suhde on tullut julki. Emmi ottaa kaiken irti valokeilasta ja soolohaaveet saavat hänet lähtemään Vihreistä valoista. Lisäksi Emmi suostuu Kristan varoitteluista huolimatta Kohu-lehden hänelle tarjoamaan biisin tekoon.
Lissu: Lissu valitaan Virtauksen rehtoriksi. Uusi sivistystoimenjohtaja Saku Rainio vaatii Lissua erottamaan Aleksin, jotta Aleksin ja Emmin kohulle saadaan piste. Lissu pitää kuitenkin Aleksin puolia, mutta Lissun ja Emmin isän suhteesta kertovan jutun ilmestyminen saa Lissun miettimään omaa eroaan. Saku tukee kuitenkin Lissua pysymään rehtorina.
Vilma ja Jani: Vilma saa tietää olevansa raskaana ja päättää pitää vauvan. Jani tuntee paineita isyydestä, mutta Vilma saa Janin uskomaan tulevaan. Vilman ja Karrin treenatessa yhdessä tanssia kevätnäytökseen, Karrin mutkaton fyysisyys herättää Vilmassa halun. Kun Karri ei ilmesty kevätnäytökseen, lähtee Vilma hakemaan häntä, mutta synnytys käynnistyy. Karri auttaa Vilmaa ambulanssin tuloon asti. Terveysasemalla Karria luullaan lapsen isäksi, mutta oikea isä selviää Janin saapuessa paikalle ja Karri jää ulkopuoliseksi. Iloitessaan vauvasta Vilma ja Jani huomaavat vauvan muistuttavan Ensiota.
Marika: Marika saa tietää lapsettomuudestaan ja hän päättää satsata uraan. Vilman raskaus nostaa kuitenkin Marikalle vauvakuumeen ja hän päättää aloittaa hormonihoidot. Marika saa kuitenkin rajuja sivuvaikutuksia ja joutuu lopettamaan hoidot.
Minna ja Niklas: Minna kertoo Askolle aiemmasta rakkaudestaan Niklas Järvelään, mikä saa Askon kipuilemaan mustasukkaisuudesta. Elinan paluu miesystävänsä kanssa Haavistoon hämmentää lisää, sillä Elinan miesystäväksi paljastuu Niklas. Lopulta Minna päättää erota ja hän ilmoittaa muuttavansa pois Haavistosta. Etsiessään vuokra-asuntoa Minna saa Niklakselta tiedon Vilman vauvasta. Haltioituneena Minna kapsahtaa Niklaksen kaulaan ja suutelee häntä.
Aino: Aino alkaa Karrin yllyttämänä pelata pokeria. Aluksi tarkoitus on kerätä rahaa rästilaskuun, mutta Aino jää pahasti koukkuun uhkapeleihin. Ainon peliriippuvuus pahenee niin, ettei hän enää pysty maksamaan kahvilansa henkilökunnalle palkkoja. Lopulta hänen on pyydettävä Ensiolta apua.
Ensio: Ensio saa kuulla sairastavansa syöpää ja haluaa salata sen Ainolta. Ensio kertoo sairaudestaan kuitenkin Niklakselle, joka tukee Ensiota. Ensio ei halua kivuliasta kuolemaa, joten hän päättää jättää hyvästit. Ainon avunpyyntö kuitenkin muuttaa Ension mielen. Kuulleessaan Vilman vauvauutiset Ensio lähtee innoissaan vauvaa katsomaan ja ostaa matkalla ilmapallon. Matka katkeaa dramaattisesti auton jarrujen kirskuntaan ja yksinäinen ilmapallo kohoaa korkeuksiinsa.