Hyppää pääsisältöön

Ministerin murhasta uunisurmaan – suomalaisia rikostarinoita historiasta

Näyttelijä Jarmo Mäkinen
Jarmo Mäkinen Näyttelijä Jarmo Mäkinen Kuva: Yle kuvanauha Yle Elävä arkisto,kuvakaappaus

Kuusiosaista Rikostarinoita historiasta –sarjaa esitettiin TV2:ssa vuonna 2008. Sarjassa käsiteltiin rikostapauksia, joilla on ollut laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Monia sarjassa esitettyjä rikoksia on käsitelty kirjallisuudessa, akateemisissa opinnäytetöissä ja lisäksi ne ovat antaneet aiheita useille tv-ohjelmille.

Sarja koostui juonto-osuuksien lisäksi haastatteluista ja arkistomateriaalista kuten valokuvista. Sarjan juontaja on Jarmo Mäkinen ja kertoja on Jarmo Heikkinen. Jaksojen nimet ovat Sisäministerin murha, Unissasaarnaaja, Murha maalaiskylässä, Naistenhuijari – R.O. Auervaara, Liftarimurhat ja Salakuljettajien kuningas.

Sisäministerin murha

Sisäministeri Heikki Ritavuori (1880–1922) surmattiin kotinsa edustalla Etu-Töölössä Helsingissä helmikuun 14. päivä 1922 useiden silminnäkijöiden todistaessa veritekoa. Ritavuori kuului edistyspuolueeseen ja hän oli presidentti Ståhlbergin läheinen työtoveri. Murhan taustalla olivat yhteiskunnallisesti levottomat ajat, jolloin sisä- ja ulkopoliittiset kriisit seurasivat toisiaan. Ritavuoren surma on ollut suomalaisittain poikkeuksellinen, sillä hän on ollut ainoa itsenäisyytemme aikana surmattu ministeri.

Surmaaja saatiin melko pian tekopaikan läheisyydestä kiinni. Hän oli helsinkiläinen Ernst Tandefelt, joka sanoi toimineensa yksin. Siitäkin huolimatta surmatyön taustalla epäiltiin olleen salaliitto.

Lihava mies ampui kolme laukausta.
― Gerda Ryti

Sisäministerin kuolemaan johtaneet tapahtumat saivat alkunsa Ritavuoren palatessa iltapäivällä Museokatua pitkin Nervanderinkatu 11:ssä sijaitsevaan kotiinsa, kun hiljalleen hämärtyvässä talvipäivässä kajahti laukaus. Todellisuudessa niitä oli ollut kolme, mutta ne ammuttiin niin tiheään, että ne kuulostivat lähestulkoon yhdeltä. Yksi silminnäkijöistä oli ollut Ritavuoren naapurustossa asunut rouva Gerda Ryti. Hän kertoi nähneensä, kuinka lihava mies ampui kolme laukausta kohti Ritavuorta, joka kaatui asuintalonsa ulko-oven eteen.

Nervanderinkadulla havahduttiin tapahtuneeseen nopeasti, joskin sekasortoisesti. Joku alkoi huutaa poliisia, joku pirssiä jotta sisäministeri saataisiin sairaalaan. Eikä ampujakaan jäänyt toimettomaksi vaan pinkaisi pakoon. Lyhyen takaa-ajon jälkeen murhamies jäi kiinni. Pakomatkaa oli vaikeuttanut ampumahaava, jonka surmaaja oli saanut ammuttuaan itseään vahingossa reiteen.

Ernst Tandefelt kertoi jo tapahtumapaikalla nimensä ja murhan motiiviksi hän kertoi Ritavuoren toimet, joista oli kirjoitettu laajasti lehdistössä. Esimerkkeinä hän mainitsi "veljeilyn" kommunistien kanssa ja Ritavuoren "vihamielisen" suhtautumisen karjalaisiin vapaustaistelijoihin. Tandefelt oli ollut sitä mieltä, että jonkun oli tehtävä jotain "punikkiministerin" maanpetollisen toiminnan lopettamiseksi.

Ernst Tandefelt
Ernst Tandefelt Ernst Tandefelt Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus,Yle Elävä arkisto

Tandefelt tuomittiin Ritavuoren murhasta elinkautiseen vankeuteen ja hän menetti kansalaisluottamuksensa. Elinkautinen aleni hovioikeudessa kahteentoista vuoteen. Kahden vuoden vankilassaolon jälkeen Tandefelt alkoi anoa presidentiltä armahdusta, mutta turhaan. Vuonna 1927 hän lähetti oikeuskanslerille kirjeen, jossa hän paljasti saaneensa taustatukea surmatyöhön helsinkiläiseltä aktivistilta, apteekkari Oskar Janssonilta ja kenraalimajuri Paul von Gerichiltä entiseltä Helsingin suojeluskuntapiirin päälliköltä. Salaliitto-väitteitä tutkittiin kolme vuotta, mutta huhtikuussa 1930 oikeuskansleri ilmoitti, että edellä mainittujen osuutta tapahtumiin ei voitu todistaa. Tandelfelt oli tuomiostaan 8,5 vuotta vankilassa. Mutta ehdonalaisuuteen päästyään hänet sijoitettiin Nikkilän mielisairaalaan, jossa hän kuoli vuonna 1948.

Nervanderinkatu 11, Töölö
Nervadenrinkatu 11 Nervanderinkatu 11, Töölö Kuva: Sirpa Jegorow/2016 Yle Elävä arkisto
Murhaaja on ruotsinmielinen, alkoholisti ja epänormaali.― Uusi Suomi ja Helsingin Sanomat murhaajasta

Surmanlaukauksia oli edeltänyt lehdistössä viikkoja kuohunut sanasota Ritavuoren toimien ympärillä. Nyt lehdistön kiivas Ritavuori-väittely katkesi veritekoon. Tieto murhasta levisi kulovalkean tavoin ympäri maata, ja lehtien erikoissähkeet menivät hyvin kaupaksi. Seuraavana aamuna sisäministerin murha oli lehtien ykkösuutinen. Pääasiassa lehdet kirjoittivat tapahtuneesta varsin hillitysti. Poikkeuksena lienee ollut edistyspuoleen äänenkannattaja Helsingin Sanomat, sillä se uhrasi jutulle kokonaisen sivun ja tapahtuneesta kirjoitettiin dramaattisin sanakääntein. Kun taas esimerkiksi kokoomuslainen Uusi Suomi noudatteli niukempaa ja maltillisempaa linjaa.

Sen sijaan surmaajasta kirjoitettiin yhteneväisesti ja varsin suorasukaisesti. Hänen sieluntilaansa kuvattiin epänormaaliksi. Lehdet kirjoittivat hänen olleen alkoholisti ja uhkapeluri, joka viihtyi kolmannen luokan kapakoissa. Hänen poliittinen kantansa tehtiin myös selväksi: Tandefelt oli äärimmäisen ruotsinmielinen ja oikeistolainen.

Sisäministeri Heikki Ritavuori
Sisäministeri Heikki Ritavuori Sisäministeri Heikki Ritavuori Kuva: Museovirasto heikki ritavuori,Yle Elävä arkisto

Risto Niku kirjoittaa teoksessaan Ministeri Ritavuoren murha (2004), että sisäministerin murhan tutkinta ja sen ratkaisu herättivät aikanaan ihmetystä. Ministerin murha näytti ensi alkuun helposti ratkaistavalta jutulta, olihan murhaaja jäänyt verekseltään kiinni ja tunnustanut tekonsa. Sitkeästi eläviä huhuja salaliitosta ei alkuun edes tutkittu vaan tyydyttiin Tandefeltin tunnustukseen, vaikka oli olemassa viitteitä siitä, että hän ei voinut tehdä rikosta yksin. Rikostutkinnan perusperiaate, että rikoksen selviämisen mahdollisuus vähenee mitä enemmän aikaa kuluu, toteutui Ritavuoren murhajutun kohdalla. Jälkeenpäin voitiin todeta, että huolellinen tutkimustyö jäi suorittamatta joko ammattitaidottomuutta tai se jätettiin tekemättä tarkoituksella.

Niku pitää myös tärkeänä havaita, että Ritavuoren murhaa ryhtyi tutkimaan Helsingin poliisilaitos eikä valtiollinen poliisi eli Etsivä keskuspoliisi (EK). Valtiollisen poliisin ohjesääntöjen mukaan EK:n tehtävänä oli pitää silmällä ja ehkäistä valtion itsenäisyyttä vastaan suunnattuja hankkeita, jotka voisivat järkyttää valtakunnan yleistä turvallisuutta tai laillista yhteiskuntajärjestystä. Tästä johtuen EK:n tehtävänä oli em. hankkeiden paljastuttua ryhtyä tutkimaan ja saattamaan syylliset oikeuden eteen (Niku, 231).

Etsivä keskuspoliisi jätti Ritavuoren murhan tutkinnan paikallispoliisille, vaikka tapaus täytti ohjesäännön kriteerit ja vaikka EK:lla oli maan parhaimmat asiantuntijat käytössään. Nikun mielestä syytä on etsittävä poliisorganisaation johdosta, jossa oli runsaasti aktivisteja. Esimerkkinä Niku mainitsee Ossi Holmströmin, poliisiorganisaation johtajan. Etenkin äärioikeistolaiset aktivistit olivat kokeneet Ritavuoren politiikan heitä vastaan suunnattuna toimintana (Niku, 231). Risto Niku toteaakin, että Tandefeltin leimaaminen yksinäiseksi murhaajaksi oli ehkä aikakauden oikeistolaistuvassa ilmapiirissä ymmärrettävä ratkaisu. Lisäselvitykset kun olisivat voineet tuoda esiin arkoja yksityiskohtia ja henkilöyhteyksiä suojeluskunta-aktivistien maailmasta.

Unissasaarnaaja

Suomen tunnetuimpia unissasaarnaajia oli Maria Åkerblom (1898–1981), joka keräsi ympärilleen satoja kannattajia ja jonka tilillä oli useita rikoksia pahoinpitelyistä aina murhayrityksiin. Hän oli vaikutusvaltainen ja karismaattinen persoona, joka sai monet vakaumukselliset ihmiset tekemään vakavia rikoksia.

Tammisaaren Snappertunassa syntynyt Åkerblom oli lapsuudessaan useissa eri perheissä kasvattilapsena. Jatkuva muutto perheestä toiseen johtui aikalaiskertomusten mukaan hänen ilkeästä ja karkeasta luonteestaan. Vuonna 1916 Åkerblomin terveys romahti ja sairasvuoteella ollessaan hän vajosi horrokseen. Horrostilassaan hän alkoi saarnata ympärillään oleville ihmisille. Toistuvat horrokseen vaipumiset ja enteiden julistaminen herättivät myös epäilyjä. Maria Åkerblomin veli Albin pyysi lääkäreitä tutkimaan sisartaan, kun tämä oli horrostilassa. Lääkäreiden näkemyksen mukaan Maria Åkerblom tarvitsi hoitoa ja hänet sijoitettiin Kammion mielisairaalaan Töölöön Helsinkiin ensimmäisen kerran vuonna 1917.

Kammion sairaalasta päästyään Åkerblom jatkoi saarnaamista ensi alkuun kotiseudullaan, missä hän oli kerännyt ympärilleen suuren kannattajakunnan. Åkerblom kuitenkin siirtyi kannattajineen Kokkolan seudulle Pohjanmaalle. Åkerblomilaiset, kuten herätysliikettä kutsuttiin, herätti seudulla pian pahennusta. Mutta varsinaiset ongelmat alkoivat, kun Maria Åkerblomia syytettiin 14-vuotiaan nuorukaisen pahoinpitelystä. Åkerblomin ja hänen kannattajiensa tilille luettiin muitakin rikoksia aina varkauksista apuma-aseella uhkailuun.

Maria Åkerblom Kammion sairaalassa 1924
Maria Åkerblom Kammion sairaalassa 1924 Maria Åkerblom Kammion sairaalassa 1924 Kuva: Gustav Björkstrand Yle Elävä arkisto,maria åkerblom

Tuomioistuimissa Åkerblomin onnistui aina vapautua syytöksistä, kun liikkeen kannattajat todistivat hänen syyttömyyttään. Mutta jatkuvat oikeudenkäynnit ja niitä seuranneet talousvaikeudet sekä herätysliikkeen vastustajien ja kannattajien yhteenotot saivat aikaan sen, että Åkerblom ja liikkeen toinen johtaja Eino R. Vartiovaara muuttivat Helsinkiin 1923 alati pienentyvän kannattajajoukkonsa kanssa. Elämä pääkaupungissa näytti alkuun sujuvan hyvin, kunnes Åkerblom ja hänen palvelijansa jäivät kiinni myymälävarkaudesta. Oikeudenkäynneissä palvelija tunnusti heidän tehneen useita varkauksia niin Helsingissä kuin Kokkolan seudulla.

Eino R. Wartiovaara ja Maria Åkerblom poliisien kera
Eino Vartiovaara ja Maria Åkerblom vuonna 1927 Eino R. Wartiovaara ja Maria Åkerblom poliisien kera Kuva: Gustav Björkstrand eino r. wartiovaara ja maria åkerblom,Yle Elävä arkisto

Åkerblom joutui tutkintavankeuteen ja sieltä jälleen vuonna 1924 Kammion mielisairaalaan, missä hän alkoi suunnitella nimismies Ernst Weneliuksen murhaa. Wenelius oli toiminut syyttäjänä Åkerblomin liikettä koskeneessa jutussa Pohjanmaalla. Murhayrityksiä oli kaksi, joista molemmat epäonnistuivat. Tekijät saatiin kiinni ja he tunnustivat saaneensa Maria Åkerblomilta ohjeen raivata Wenelius pois tieltä. Kammion sairaalassa ollut Åkerblom karkasi helmikuussa 1925 ja pysyi piilossa viranomaislta pari kuukautta. Hän palasi julkisuuteen toukokuussa sen jälkeen, kun Turun hovioikeus oli hylännyt häntä vastaan nostetun syytteen varkauksista. Korkein oikeus tuomitsi kuitenkin Åkerblomin kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen, mutta Åkerblom katosi uudestaan, kunnes hänet vangittiin heinäkuussa 1926 Villa Toivolasta Helsingissä.

Åkerblom sai ankaran tuomion. Hänet tuomittiin viideksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen muun muassa murhayrityksestä. Hän pääsi ehdonalaisuuteen vuonna 1933 ja asettui asumaan Helsinkiin, missä hän harjoitti erilaisia liiketoimia elämänsä loppuun asti uskollisimpien kannattajiensa ympäröimänä.

Tämä kirja on – se tunnustettakoon heti saanut alkunsa – surullisen kuuluisien Maria Åkerblom -rettelöiden johdosta.― Aarni Voipio teoksessaan Profeettoja ja valheprofeettoja

Maria Åkerblom oli oman aikansa huomattava julkisuuden henkilö, josta kirjoitettiin runsaasti lehdissä, mutta myös erilaisissa aikalaisteoksissa. Teologian professori Aarni Voipio julkaisi vuonna 1927 teoksen ”Profeettoja ja valheprofeettoja”, jonka alkulehdillä hän toteaa kirjansa saaneen alkunsa Maria Åkerblom –rettelöiden johdosta. Voipio viittaa tällä lukuisiin lehtikirjoituksiin ja selkkauksiin, joita åkerblomilaisten ympärillä velloi.

Voipio oli tavannut Åkerblomin joitakin kertoja ja seurannut tämän saarnatilaisuuksia. Hänen mielestään Åkerblom oli rikollinen ekstaatikko, joka taitavasti manipuloi ihmisiä puolelleen. Uskonto oli kuin savuverho, joka peitti hänen todelliset aikomuksensa. Voipio ei myös nähnyt Åkerblomin uskonnollisessa kehityksessä minkäänlaista "siveellistä murrosta", mikä näkyi toiminnan epäjohdonmukaisuutena: vuoroin saarnaa parannusta, vuoroin antaa ohjeita hirmutekoihin (Voipio, 151).

Maria Åkerblom
Maria Åkerblom, 1972 Maria Åkerblom Kuva: Gustav Björkstrand Yle Elävä arkisto,Maria Åkerblom

Teologian tohtori, professori Gustav Björkstrand perehtyi åkerblomilaisuuteen ensimmäisen kerran teologian pro gradu -tutkielmassaan ja sittemmin väitöskirjassaan, jonka hän julkaisi vuonna 1976. Björkstrand julkaisi Åkerblomista myös elämäkerrallisen teoksen Maria Åkerblom. Elämän ja kuoleman lähettiläs (2011).

Tässä teoksessa Björkstrand kuvaa sekä Åkerblomin varhaista toimintaa että myöhempää väkivallan ja päihteiden täyteistä elämää Helsingissä Villa Toivolassa pienen kannattajakunnan ympäröimänä.

Maria Åkerblom oli elämänsä loppuun asti julkisuuden henkilö, josta muun muassa kirjoitettiin lehdissä paljon. Monet toimittajat pitivät häntä varsin kaunopuheisena, luotettavana ja charmikkaana, eivätkä he voineet uskoa, että Åkerblom olisi ollut syyllinen rikoksiin, joista hänet tuomittiin. Åkerblominkin tapauksessa kielteisten piirteiden lomassa oli myönteisiä ominaisuuksia, joita hän osasi tarpeen tullen tuoda esiin, Björkstrand huomauttaa ja jatkaa, että Maria Åkerblomin elämä ja toiminta tuovat mieleen lähinnä henkilöt, joilla on todettu olevan psykopaattisia persoonallisuushäiriötä. (Björkstrand, 275-281, 305, 307).

Ruotsinkielisessä Arkivetissa on lisää Maria Åkerblomiin liittyviä videoita, dokumentteja ja haastatteluja.

Murha maalaiskylässä eli uunisurma

Joulukuussa vuonna 1960 Hilkka Saarinen (1927–1960) katosi Krootilan kylästä Kokemäellä. Kaksitoista vuotta myöhemmin Saarisen ruumis löydettiin kotitalonsa suuren leivinuunin sisältä. Tapaus tunnetaan nimellä uunisurma. Uunisurma on jäänyt Suomen rikoshistoriaan yhtenä raa’immista henkirikoksista, jonka tekijä ei koskaan tunnustanut eikä häntä koskaan tuomittu.

Joulupäivänä vuonna 1960 perheen vanhin poika 13-vuotias Seppo oli tullut ystävänsä kanssa käymään kotonaan. Seppo hämmästyi, kun äiti ei ollutkaan kotona. Pentti-isä ei tiennyt äidin olinpaikasta mitään. Isän käytös herätti muutoinkin pojissa ihmetystä. Hän kielsi poikia menemästä keittiön vieressä olevaan huoneeseen, jossa suurin osa leivinuunin muurista oli. Huoneen oven hän oli lukinnut. Seppo huomasi, että isä oli selvästi korjaillut keittiön puolelta leivinuunia ja yrittänyt siivota jälkiään.

Saarisen perheen holtiton ja viinanhuuruinen elämä oli kylällä tunnettua. Perheen kaikki viisi lasta oli otettu huostaan näiden ollessa vielä pieniä. Lisäksi Hilkka Saarisen tiedettiin joutuneen useasti puolisonsa pahoinpitelemäksi, ja tämän vuoksi kylällä alkoikin liikkua huhuja kadonneen vaimon kohtalosta. Sinnikkäiden huhupuheiden vuoksi poliisi päättikin aloittaa tutkinnan katoamisesta. Poliisi pidätti Pentti Saarisen, mutta vapautti hänet vuodenvaihteessa. Juttu näytti jäävän ratkaisemattomaksi.

Seppo Saarista äidin kohtalo ei jättänyt rauhaan. Hän oli muun muassa kirjoittanut Elämä-lehteen kirjoituksen, jossa hän uskoi isänsä isänsä vaimolleen jotain. Vuonna 1966 Seppo Saarinen kirjoitti poliisille kirjeen, jossa hän kertoi epäilevänsä isäänsä äidin surmasta. Samassa kirjeessä hän kehotti poliisia purkamaan kotitalon uunin.

Piirroskuva naisesta makaamassa uunin sisällä
Vainaja uunin sisällä Piirroskuva naisesta makaamassa uunin sisällä Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus,Yle Elävä arkisto
Nainen leivinuunin sisässä. Piirroskuva
Vainaja leivinuunin sisällä Nainen leivinuunin sisässä. Piirroskuva Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus,Yle Elävä arkisto
Naisen jalka uunin sisällä
Hilkka Saarisen jalka pilkottaa uunin sisältä Naisen jalka uunin sisällä Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus,Yle Elävä arkisto

Vasta vuonna 1972 poliisi päätti purkaa leivinuunin. Uunin sydämestä löytyikin kadonnut Hilkka Saarinen. Oikeuslääketieteellinen tutkimus ei kuitenkaan kyennyt aukottomasti selvittämään kuolinsyytä eikä sitä, oliko Saarinen kuollut joutuessaan muuratuksi leivinuuniin. Pentti Saarinen pidätettiin uudelleen ja häntä vastaan nostettiin syyte vaimonsa murhasta ja ruumiin kätkemisestä todennäköisin syin.

Käräjäoikeus tuomitsi Saarisen törkeästä pahoinpitelystä kahdeksan vuoden kuritushuoneeseen. Kätkemisen osalta rikos oli vuonna 1970 vanhentunut. Mutta hovioikeus vapautti Saarisen seuraavana vuonna kaikista syytteistä. Se katsoi, ettei oltu voitu näyttää toteen, että Saarinen olisi surmannut vaimonsa tai pahoinpidelleen tätä törkeästi. Korkein oikeus sinetöi tapauksen vahvistamalla hovioikeuden tuomion.

Vapautumisensa jälkeen Saarinen sai Krootilan kylässä lisänimen vapaa muurari. Hän jäi asumaan taloonsa kuolemaansa asti eikä korjauttanut purettua uunia entiselleen.

Yleisradio esitti vuonna 2013 dokumentin Autiotalokohtaloita, jossa toimittaja Lasse Grönroos palaa muun muassa Krootilaan Saaristen autioituneeseen kotitaloon. Hän tapaa kyläläisiä, jotka kertoivat kohtaamisistaan Pentti Saarisen kanssa. Hän tapaa myös eläkkeellä olevan konstaapeli Pentti Punkarin, joka sai 27.11.1972 tehtäväkseen lähteä purkamaan Saaristen talon uunia. Iltasanomien pitkäaikainen rikosreportteri Hannes Markkula muistelee dokumentissa, miten hän oli ensimmäisten joukossa Krootilassa, kun uunia alettiinpurkaa vuonna 1972.

Grönroos sai haastateltavikseen myös Seppo Saarisen ja Saarisen nuoruuden ystävän Pentti Fagerin. Hänkin palaa yli viidenkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin ja joulupäivään, jolloin hän saapui Sepon kanssa Muurarinrantanakin tunnettuun uunisurmataloon.

Naistenhuijari – R.O. Auervaara

Ruben Oskar Auervaara (1906–1964) on Suomen tunnetuin ns. naisten huijari, joka jätti jälkipolville muistoksi muutakin kuin särkyneitä sydämiä ja petettyjä toiveita. Hän jätti suomen kieleen käsitteen ’auervaara’, jolla tarkoitetaan naistenhuijaajaa.

Turkulaisen pikkurikollisen Ruben Oskar Auervaaran (alkujaan Jansson) elämä täyttyi monenkirjavasta huijaamisesta, jonka uhreina olivat niin miehet kuin naisetkin. Naisiin kohdistuvia petoksia oli noin kaksikymmentä, mutta todennäköisesti naisuhreja on ollut enemmän. Auervaara istui vankilassa 26 vuotta elämästään, ja hän teki petoksia niin Suomessa kuin Ruotsissa.

Auervaara aloitti 1930-luvun puolivälissä varakkaiden naisten huijaamisen avioliittolupauksin. Auervaara lähestyi naisia kirjeenvaihtoilmoituksilla, joissa hän esiintyi vakavaraisena ja usein koulutettuna herrasmiehenä. Tavoitteena hänellä oli huijata naiselta omaisuutta, useimmiten rahaa.

Useimmiten petetyt naiset tekivät rikosilmoituksen huijarista, mutta yhden uhrin kohdalla Auervaaran teot saivat dramaattisen käänteen. Vuonna 1954 lahtelainen sairaanhoitaja surmasi itsensä. Auervaara pidätettiin ja pidätystä seurasi oikeudenkäynti, mutta raastuvanoikeus vapautti hänet. Sen sijaan hovioikeus tuomitsi Auervaaran yli puoleksitoista vuodeksi vankeuteen petoksesta Kakolan pakkolaitokseen.

Kakolasta vapauduttaan hän oli päättänyt pysyä kaidalla tiellä. Hän uskoi, että avioliitto pitäisi hänet pois rikoksista, Vuonna 1959 hän avioitui helsinkiläisen leskirouvan kanssa. Mutta jo muutaman vuoden kuluttua avioelämä kyllästytti ja Auervaara päätti laatia uuden kirjeenvaihtoilmoituksen. Mutta tällä kertaa leskeksi tekeytyneen Auervaaran ilmoitukseen vastannut nainen oli ymmärtänyt ottaa selvää sulhaskandidaatistaan. Ruben Oskar Auervaara pidätettiin nyt viimeisen kerran.

Auervaara tiesi joutuvansa pakkolaitokseen, jonne hän ei halunnut palata. Hän kyhäsi housujensa polvisilkeistä liekan, johon hän hirttäytyi sellissään. Hänet löydettiin kuolleena aamulla 27.5.1964.

Maailma on paha ja siinä maailmassa pettäminen oli vain yksi luonnollinen selviytymiskeino.― Ruben Oskar Auervaara

Sodanjälkeisessä Suomessa yksi suurimmista viihteen lajeista olivat rikosuutiset ja niistä erityisesti tapaukset, joihin liittyi monenlaista huijaamista, kirjoittaa Timo Kautto teoksessaan Auervaara, aurinko- ja kevätmies (1999). Hänen mukaansa se oli aikanaan rinnastettavissa leikkiin tai urheiluun, jossa fiksuin ja viekkain voittaa. Lisäksi Kauton mukaan 1940–1950-lukujen lehtikirjoituksista voi päätellä myös sen, että myötätunto näytti olevan huijarin puolella ja naisuhreja vastaan. Kautto näkee tässä syy-yhteyden naisen aseman muutokseen sota-aikana ja sen jälkeen. Monia miehiä lienee ärsyttänyt naisten uudenlainen rooli itsenäisenä kansalaisena, jonka riippumattomuus miehistä kasvoi (Kautto, 128).

Rikosuutisten kautta Auervaarasta muovautui myyttinen hahmo, josta alkuun ei kirjoitettu nimellä vaan hän oli pelkkä "Huijari","Suurpetkuttaja"tai "Avioliittohuijari". Tämän elostelijan edesottamuksia seurattiin tiiviisti lehdissä kuin parastakin jännityskertomusta. Mika Waltarin näytelmän Gabriel, tule takaisin (1945) on arveltu pohjautuvan Ruben Oskar Auervaaraan. Näytelmästä tehtiin myöhemmin myös elokuvaversio. Elokuva-aitta-lehdessä (16/50) kirjoitettiin, että Gabriel-elokuvan päärooliin oli Suomi-Filmissä suunniteltu itse Auervaaraa (Kautto, 189).

Auervaara osasi ottaa julkisuudesta irti mahdollisimman paljon. Hän tunsi vetoa parrasvaloihin ja Auervaara kirjoittikin ehdonalaisvalvojalleen, että häntä on pyydetty Punaiseen Myllyyn kevätkaudeksi 1953. Mutta tämän vankilaviranomainen oli torjunut ehdotuksen. Hän oli samassa yhteydessä ehdottanut, että hän voisi käydä mainostamassa muistelmateostaan Lahdessa Nainen oli kohtaloni (1953) erään oikeudenkäynnin yhteydessä. Tämänkin ehdotuksen viranomainen torjui.

Lauantaivekkari-ohjelmassa vuonna 1999 vieraillut Timo Kautto toteaa, että Auervaaralla oli tarve selittää tekojaan itselleen ja hän selitti ne parhain päin. Hän teki tekonsa, koska maailma oli paha ja pettäminen oli vain luonnollinen selviytymiskeino. Toimittaja Inari Uusivirta huomautti ohjelmassa, että joidenkin Auervaaran vankilatovereista tiedetään todenneen, että Auervaara oli miellyttävä mies vailla omaatuntoa. Empatiakyvyn puute onkin yksi psykopatian tunnusmerkeistä, Kautto muistuttaa. Julkisuudessa Auervaara kuitenkin nostettiin lähes kulttihahmon asemaan, vaikka oikeuslääkäri oli jo vuonna 1945 todennut hänet psykopaatiksi.

Ruben Oskar Auervaara vuonna 1945
Ruben Oskar Auervaara Ruotsalaisen teatterin edessä v. 1945 Ruben Oskar Auervaara vuonna 1945 Kuva: Rikosmuseo kuvakaappaus,Yle Elävä arkisto

Liftarimurhat

Sydänkesällä vuonna 1971 Suomea järkytti kolmen liftaritytön katoaminen. Tyttöjen kohtalo selvisi elokuun puolivälin jälkeen, kun heidät löydettin surmattuina Etelä-Suomesta. Suomalaiset seurasivat rikostutkintaa pelonsekaisin tuntein lehdistöstä, joka kirjoittikin tapauksesta ahkerasti. Tästä henkirikossarjasta tuli poliisin laajin ja perusteellisin henkirikostutkimus vuosikymmeneen. Jutun oikeudenkäynnistä tuli monivaiheinen ja värikäs. Oman lisänsä toivat omaisten omat tutkimukset.

Heinäkuussa 1971 Salme Metsänikula oli lähtenyt linja-autolla kotiseudultaan Ummeljoelta Kymenlaaksosta takaisin opiskelukaupunkiinsa Turkuun. 23-vuotias opiskelija ehti Korialle saakka, kun hän katosi jäljettömiin. Elokuun 14. päivä 17-vuotiaat Pirjo Laiho ja Ritva Raijas lähtivät Helsingin Pitäjänmäeltä Raijaksen tädin luokse Hyvinkäälle. Perille tytöt eivät koskaan päässeet.

Metsänikula löytyi Inkoosta Degerbyssä sijaitsevasta metsästä elokuussa 1971. Nuoren naisen henkilöllisyys selvisi vasta oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa. Kuolinsyytä sen sijaan ei kyetty selvittämään. Ainostaan se kävi ilmi, ettei kuolinsyy ollut luonnollinen.

Elokuun 20. päivä poliisi sai tiedon, että Seutulan lentokentän niin kutsutun vanhantien varressa oli levällään nuorelle naiselle kuuluvia tavaroita. Poliisi vakuuttui paikan päällä, että tavarat kuuluivat elokuussa kadonneille Pirjo Laiholle ja Ritva Raijakselle. Tytöt löytyivätkin jo seuraavana päivänä Hyvinkään Ridasjärveltä sorakuopan läheisyydestä. Ruumiinavauksessa havaittiin ruhjeita kummankin päästä sekä verestä merkkejä alkoholista. Lisäksi toiselle nuorista naisista oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Kuolinsyyksi todettiin häkämyrkytys. Koska poliisin tutkimuksissa oli selvinnyt, että Metsänikula oli jossain vaiheessa liftannut, häkämyrkytys antoi aiheen epäillä Laihon ja Raijaksenkin liftanneen. Henkirikossarja saikin nimekseen "liftarimurhat".

Dodge dart
Dodge Dart 1967 Dodge dart Kuva: Yle kuvanauha kuvakaappaus,Yle Elävä arkisto

Keskusrikospoliisi yhdisti kahden erillisen tapauksen tutkinnan, sillä niissä oli paljon yhtäläisyyksiä. Krp löysi tienvarresta löytyneistä tavaroista sormenjäljen, joka kuului Ensio Koivuselle, 40-vuotiaalle kaivinkonekuljettajalle. Koivunen pidätettiin kuulusteluja varten. Aluksi hän kiisti edes tavanneensa surmattuja tyttöjä, mutta tutkinnan edetessä hän tunnusti kyydittäneensä tyttöjä. Hänet vangittiin lokakuussa 1971. Marraskuussa alkoi oikeudenkäynti. Noin puolentoista vuoden kuluttua Hyvinkään kihlakunnan oikeudessa todettiin, että tytöt surmattiin Koivusen Dodge Dart -malliseen autoon johtamalla sisään pakokaasua paineletkulla. Oikeus tuomitsi hänet elinkaudeksi kuritushuoneeseen, mutta hovioikeus muutti tuomion 25 vuodeksi kuritushuonetta. Presidentti Koivisto armahti Koivusen vuonna 1981, kun tämä oli kärsinyt tuomiostaan kymmenen vuotta.

Tutkinta oli keskusrikospoliisin monivaiheisin ja laajin selvityskohde vuosiin.― Hannes Markkula

Rikostoimittaja Hannes Markkula on kirjoittanut teoksessaan Suomalainen murha 1953–1990 (1991), että liftarimurhista tuli keskusrikospoliisin laajin ja monivaiheisin tutkimus vuosiin. Krp teki kadonneista tytöistä poliisitiedotuksen, jota jaettiin lähinnä Etelä-Suomeen. Tämä oli ollut ensimmäinen kerta, kun kyseisen kaltaista julistetta käytettiin. Julistetta jaettiin muun muassa huoltoasemille. Yleisövihjeitä tulikin runsaasti yli 500 ja näiden lisäksi esiin tulivat erilaiset "näkijät", joilla oli mielestään tietoa surmista (Markkula, 88).

Keskeistä tutkinnassa oli rikostekninen työ. Siinä ennen kaikkea sormenjälkien keruu toi ratkaisevan vihjeen. Metsänikulan ruumiin löytöpaikan lähellä oli vankeinhoitolaitoksen työleiri, jonka jokaiselta vangilta päätti ottaa jokaiselta sormenjäljet. Tämä päätös oli onnistunut, sillä eräästä tyttöjen tavaroissa olleesta valokuvasta löytyi sormenjälki, joka täsmäsi työleirillä olleeseen Ensio Koivuseen. Poliisin tuntomerkkitoimistossa oli tuolloin miljoonia sormenjälkiä, ja ennen kuin vastaavuus sormenjäljille löytyi, poliisit olivat ehtineet vertailla niitä kymmeniintuhansiin jälkiin (Alibi, 10). Lisäksi rikostekninen laboratorio selvitti tyttöjen kuolinsyyn, johon ruumiinavaus ei ollut tuonut selvyyttä.

Poliistiedotuksen julisten kadonneista
Poliisin laatima juliste kadonneista Poliistiedotuksen julisten kadonneista Kuva: Alibi 6/1980 Yle Elävä arkisto

Käräjäoikeuden käsittely alkoi onnahdellen, sillä syytetyn mielentilatutkimus keskeytti sen liki vuodeksi. Mielentilatutkimuksen mukaan Koivunen oli ollut täydessä ymmärryksessä. Itse oikeudenkäynnistä tuli farssimainen, ja lehdet kirjoittivat siitä runsaasti. Istuntojen alkua pitkittivät monenlaiset selvittelyt nimien oikeinkirjoituksesta aina omaisten korvausvaatimusten käsittelyyn. Aina todistajat eivät edes ehtineet paikalle, mikä oli omiaan hidastamaan oikeusprosessia.

Lehtien lukijat saivat myös seurata, miten sekä puolustuksen että omaisten asianajajat tuskastuivat välillä asiakkaisiinsa. Koivusen kohdalla jopa siinä määrin, että hän ilmoitti ennen oikeudenistuntoa "antavansa potkut oikeusavustajalleen Paula Kokkoselle (IS, 8.12.1972). Varsinaiseksi riitelyksi äityi myös kiistely Ritva Raijaksen äidin Eila Raijaksen ja hänen asianajajansa Klaus Laguksen välillä. Eila Raijas kun oli tehnyt omia tutkimuksiaan ja marssitti asianajansa tietämättä omia todistajiaan käräjäsaliin (HS, 11.1.1972).

Koivunen ei koskaan myöntänyt syyllisyyttään eikä Eila Raijas uskonut, että tapaus olisi ratkaistu. Hän oli vakuuttunut, että murhaajia oli muitakin.

Salakuljettajien kuningas

Suomessa oli voimassa vuosina 1919–1932 kieltolaki, jonka mukaan alkoholin hallussapito ja myynti oli laitonta. Kun laillisia alkoholijuomia ei ollut saatavilla, kansa siirtyi laittomiin vaihtoehtoihin. Kieltolaki saikin aikaan ennennäkemättömän viinan salakuljetusrallin, jonka tunnetuimpia henkilöitä oli Algoth Niska.

Viipurilaissyntyinen Algoth Niska (1888–1954) oli viisilapsisen perheen kuopus, jolle urheilu ja meri olivat suuria intohimoja. Niska tulikin tunnetuksi maajoukkuetason jalkapalloilijana ja jalkapalloilun kaksinkertaisena suomenmestarina, josta meri ja laittomuudet kuitenkin veivät voiton.

Algoth Niska seurasi merikapteeni-isänsä jalanjälkiä ja pestautui jo nuorena valtameriä seilaaville laivoille, jotka veivät hänet aina Kuubaan saakka. Koulutukseltaan Niska oli perämies. Koulutus ja runsas merilläolo tekivät Niskasta kokeneen merenkävijän, jonka onnistui myös kartuttaa kielitaitoaankin ulkomaanmatkoillaan. Suomen ja ruotsin lisäksi hän taisi saksan ja englannin kielen.

Tilaisuus teki Niskasta salakuljettajan. Kieltolain voimaantulon aattona eräs helsinkiläismies myi Niskalle alkoholivarastonsa, sillä väkijuomista oli päästävä eroon ennen lain voimaantuloa. Niska ryhtyi myymään varastoimaansa alkoholia, ja asiakkaita riitti aina yhteiskunnan huipulta asti. Kun varasto ehtyi, janoisille asiakkaille oli saatava juotavaa lisää. Laillisin keinoin sitä ei kuitenkaan voinut enää hankkia.

Algoth Niskan perhekuva
Algoth Niskan perhe Viipurissa 1898 Algoth Niskan perhekuva Kuva: Museovirasto Algoth Niska,Yle Elävä arkisto

Onneksi Suomen rajojen läheisyydessä oli useita spriilastissa olevia laivoja odottamassa ostajia. Niska oli kokenut merenkävijä ja hänellä oli kielitaitoa ja nyt rahaa, joten hän hankki veneen ja lähti viinanhakureissulle.

Niskan matkat suuntautuivat myös muun muassa Saksaan ja Ruotsiin, jonne hän myi osan lasteistaan. Viinan salamyynti ja -kuljetus olivat tuottoisaa toimintaa, myös Niskalle, joskin rahat polttelivat usein hänen taskuissaan, toteaa yksi ohjelmassa haastatelluista Kari Kallonen - Niska-elämäkerran kirjoittanut kirjailija (Algoth Niska : salakuljettajien kuningas , 2000). Kallonen toteaakin, että Niskan maine oli suurempi kuin hänen omaisuutensa.

Itse salakuljetusmatkat eivät olleet helppoja. Merenkäynti yltyi toisinaan vaarallisen raivoisaksi, eivätkä viranomaisetkaan aina jääneet toiseksi jahdatessaan Niskaa. Trokari vietti yhteensä yli kaksi vuotta elämästään Suomen ja Ruotsin vankiloissa.

Kieltolain aikaan lennokkaat tarinat salakuljettajista ja heidän kissa ja hiiri -leikistään tullimiesten kanssa olivat suosittuja. Näin Algot Niskastakin tuli pikkuhiljaa elävä legenda. Viranomaiset olivat usein turhautuneita, sillä he tekivät työtään vaarallisissa ja vaativissa olosuhteissa, joissa ei aina tulitaistelultakaan vältytty. Tosin Niskan ei tiedetä niihin osallistuneen eikä häntä ylipäätään pidetty väkivaltaisena miehenä.

Suomessa kieltolaki kumottiin epäonnistuneena yrityksenä hillitä kansan viinanhimoa vuonna 1932. Niska koetti jatkaa salakuljettajauraansa Ruotsissa, mutta ura näytti olevan katkolla. Uusi ura löytyi hieman yllättäen ihmisten salakuljetuksesta. Niska oleskeli Saksassa vuonna 1938. Siellä hän näki, mitä natsien vainot juutalaisille merkitsivät. Hän arvioi, että salakuljettamalla juutalaisia turvaan, hän voisi ansaita rahaa (Santavuori 1988, 412).

Niskan omien sanojensa mukaan hän ehti salakuljettaa 151 juutalaista Suomeen. Salakuljetus loppui, kun yksi väärennetyllä suomalaispassilla matkustanut henkilö jäi tullissa kiinni. Niskasta tehtiin kansainvälinen etsintäkuulutus, mutta hänen onnistui paeta Baltian maihin. Niskan apulaiset jäivät heti kiinni. Niska palasi Suomeen juuri ennen talvisotaa, johon hänen tiedetään osallistuneen (Santavuori 1988, 412–413) Sodan jälkeen veri veti yhä merille, ja Niska tekikin muutamia salakuljetuskeikkoja ja suunnitteli maailmanympärimatkaa. Haaveet jäivät toteutumatta, sillä elämäntyyli oli vaatinut veronsa. 1951 Niskalla puhkesi vatsahaava Antwerpenissä. Pari vuotta myöhemmin hänellä todettiin aivokasvain. Niska kuoli Helsingissä 1954 vaikeaan sairauteen köyhänä, mutta ei suinkaan unohdettuna.

Algoth Niska vuonna 1954
Algoth Niska, 1954 Algoth Niska vuonna 1954 Kuva: Wikipedia Algoth Niska,Yle Elävä arkisto

Into Jyläskoski kirjoittaa teoksessaan Pirtusota Suomemme rannoilla (1976), että monet 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten aikaisista salakuljettajista olivat seikkalumielellä mukana. Mukaan mahtui myös raskaan sarjan rikollisia, jotka toivat esimerkiksi alkoholia Suomen lähialueilta. Heillä oli myös aseita, joita he käyttivät tulli- ja poliisiviranomaisia vastaan. Näistä kovista otteista huolimatta suuri yleisö ja lehdistö nimitti maineikkaimpia salakuljettajia mairittelevasti pirtukuninkaiksi (Jyläskoski, s. 38). Vaaralliset ja näyttävät takaa-ajot, joista kirjoitettiin lehdissä, kasvattivat salakuljettajien mainetta.

Niskan tapauksessa hänen suurimmat etunsa salakuljetuksessa olivat nopea vene, hyvät merimiestaidot ja röyhkeys sekä kyky laskelmoida. Näiden turvin hän saattoi tuoda spriikanistereita suoraan poliisiviranomaisten eteen paljastumatta kuitenkaan (Santavuori 1988, 406). Jotain hänestä kertonee sekin, että hän sai kuolinvuoteellaan tervehdyskortin presidentin rouvalta Alli Paasikiveltä.

Lähteinä käytettyjä teoksia sekä sanoma- ja aikausilehtiä: Helsingin Sanomat 14.2.– 30.4.1922, 14.10. 1971,1.12., 20.6., 30.12. 1973; Uusi Suomi 14.2. –30.4. 1922; Iltasanomat8.12. 1972; Niku Risto: Ministeri Ritavuoren murha, 2004; Voipio, Aarni: Profeettoja ja valheprofeettoja, Helsinki 1927; Markkula, Hannes: Suomalainen murha, Helsinki 1991; Björkstrand, Gustav: Maria Åkerblom. Elämän ja kuoleman lähettiläs, Helsinki 2011;Lampinen, Anne: Naistenmiehiä Casanovasta Rosvo Roopeen, Jyväskylä 2007; Kautto, Timo: Auervaara, aurinko- ja kevätmies, Helsinki 1999, O. Heiman (toim.): Pohjolan poliisi kertoo 1974, Helsinki 1974; Usko Santavuori: Algoth Niska – salakuljettajan kirjava elämä teoksessa Pohjolan poliisi kertoo 1988, Helsinki 1988; Alibi 6/1980; Dahl, Kaj: Saariston salakuljettajat, Keuruu 2003

  • Outsider Etelänavalla – Korkki ja Lipponen Sumulaakson sankareina

    Kalle Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen Etelänavalla

    Sumulaakson sankarit vie Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen etelään – kauas etelään, aina Etelämantereelle saakka. Kaksitoistaosainen jännityskertomus toteutettiin radiodraamana 17 vuotta valmistumisensa jälkeen. Nyt kuulemme sen ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen, sillä kuunnelmaa ei ole uusittu sitten ensilähetysten.

  • Rikostarinoita Suomesta -sarjan rikoksille yhteistä oli vain se, että ne olivat tosia

    Rikostarinoita Suomesta -sarja esitteli kotimaan rikoksia

    Rikostarinoita Suomesta -sarja on rikosaiheinen dokumenttisarja, jota esitettiin Yleisradiossa 2001–2009. Sarjan tarinat perustuvat todellisuudessa tehtyihin rikoksiin. Artikkelissa on myös sarjan tuottajan Markku Kaireksen haastattelu, jossa hän kertoo sarjan syntytaustoista. Tähän artikkeliin on koottu muutamia 30-osaisen sarjan jaksoja.

  • Harjunpää setvii rikoksia neljässä radiodekkarissa

    Harjunpää tutkii kiusantekoa ja kotirauhan häirintää

    Auervaaroja, hylättyjä nuoria ja rakkauden lakeja. Rikoskonstaapeli Harjunpää tutkii kiusantekoa ja kotirauhan häirintää. Lisäksi Harjunpää ja työpari Onerva päätyvät keskelle ennakkoluulojen ja vihan lataamaa ilmapiiriä setviessään romanien vanhoja kaunoja. Radiodekkarit pohjautuvat Matti Yrjänä Joensuun samannimisiin romaaneihin, joista kuunnelmasovitukset on dramatisoinut Timo Kanerva ja ohjauksesta vastaa Rauni Ranta. Harjunpäätä esittää Petteri Sallinen ja Onervaa Elli Castrén.

Elävä arkisto


Elävän arkiston nettiradio

Elävän arkiston nettiradio tuo takaisin menneiden vuosikymmenten kansanviihdyttäjät ja kulttuurivaikuttajat, urheilijoiden kiihkeät kamppailut ja poliittiset käännekohdat Suomessa ja ulkomailla.

Viikon suosituimmat Elävässä arkistossa

Lue lisää:

Näin avaat oven oikein

Joka kolmas suomalainen avaa oven väärin, vaikka oikea tapa on helppo oppia. Hepskukkuun Kesken kaiken -sarja näyttää, kuinka ovi avataan asianmukaisesti.

Lue lisää:

Toivotut: Rosvoja ja poliiseja -paketissa mm. Raid, Kiimaiset poliisit ja Harjunpää-sarjoja

Kotimaisia rikossarjoja rangaistukseksi Suomen kansalle liiasta nordic noirin palvonnasta!

Syyskuun Toivotut-pakettiin Yle Areenaan on etsitty kissojen, koirien ja vasikoiden avulla suomalaisia rikossarjoja ja -ohjelmia. Rikostarinat kiehtovat ihmismieltä kaikissa muodoissaan. Herääkö meissä jokaisessa poliisi ja rikostutkija? Rikollinen? Vai vetävätkö rikoksen herättämät tunteet rikostarinoiden äärelle? Omia tunteitaan voi tarkastella katsomalla Rosvoja ja poliiseja -paketissa mm. Raidia, Kiimaisia poliiseja, Harjunpäitä ja Rikostarinoita Suomesta.

  • Kauppasaarto ei kurjistanut Kuuban kulttuuria

    Kauppasaarto ei kurjistanut Kuuban kulttuuria

    Kuuba oli suurvaltojen kiistakapulana yli viisikymmentä vuotta. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kiristyneet välit johtivat vuonna 1962 ohjuskriisiin ja USA julisti Kuubaan kauppasaarron. Kauppasaarto kurjisti kuubalaisten aineellista elämää, mutta henkisiin arvoihin pakotteet eivät purreet.

  • Kuuban ohjuskriisi ajoi maailman ydinsodan partaalle

    Neuvosto-ohjusten tuonti Kuubaan sai USA:n vastatoimiin.

    Neuvostoliitto ryhtyi vuonna 1962 varustamaan Kuubaa ydinasein. USA käynnisti jyrkät vastatoimet, ja lokakuun lopulla maailma odotti jännittyneenä peläten ydinsodan puhkeamista. Radion ulkomaantoimituksen tiimi selostaa ohjuskriisiä ja sen taustaa.

  • Sosialismi tai kuolema – kuubalaisia soraääniä uudessa maailmassa

    Tuhannet valitsivat suunnakseen merentakaisen Miamin.

    Kun Neuvostoliitto hajosi, maailma muuttui ja Kuuba jäi yksin ylläpitämään omaa sosialismiaan. Tärkeimmän kauppakumppanin kadottua Yhdysvaltojen kauppasaarron vaikutukset moninkertaistuivat talouden romahtaessa. Tuhannet ja taas tuhannet valitsivatkin suunnakseen meren toisella puolella siintävän Miamin. Sinne päästäkseen oli uhmattava haita ja merivirtoja itse kyhätyissä lautoissa.

  • Cicciolina vilautti eduskunnalle

    Italialainen pornotähti-kansanedustaja vierailulla 1988.

    Italialainen pornotähti ja kansanedustaja Ilona Staller alias Cicciolina vieraili Suomessa syksyllä 1988. Hän kävi pehmoleluineen myös eduskunnassa tervehtien kollegoitaan protokollaan kuulumattomalla rinnanvilautuksella.

  • Kalle Kinnunen: Kiimaa vailla häpeää - 40 vuotta Cicciolinaa

    Cicciolinan tarina pornosta populismiin ja politiikkaan.

    Onko Cicciolina karikatyyri, seksiobjekti vai feministinen sankari? Parlamentissakin vaikuttanut pornotähti on rakkauden populisti, jonka 1980-luvun Italia tarvitsi. Somekohujen aikana Cicciolina on sekä kasarin muinaisjäänne että yhä ajankohtainen skandaalien sankaritar, kirjoittaa leffakriitikko Kalle Kinnunen.

  • Miten minusta tuli minä, Vexi Salmi

    Suositun radio-ohjelman vieraana Vexi Salmi

    Epämusikaalinen iskelmäsanoittaja Veikko ”Vexi” Salmi nousi 1960-luvulla julkisuuteen Irwin Goodmanin taustahahmona.

  • Vexi Salmi – lättähattu, iskelmäntekijä ja taiteen ystävä

    Salmi muistetaan ennen kaikkea Irwin Goodmanin aisaparina.

    Vexi Salmi muistetaan ennen kaikkea Irwin Goodmanin aisaparina ja tuhansien iskelmätekstien kirjoittajana. Entinen katusälli on sittemmin tultu tuntemaan myös nykytaiteen keräilijänä. Punaisessa langassa hän muistelee, kuinka etsi suuria totuuksia päällään seisoen ja itämaisia uskontoja tutkien.

  • Irwinin laulut olivat "elämän totuuksia"

    Goodman määrittelee "irwinismin" vapaudeksi.

    Vuonna 1972 tehdyllä haastattelunauhalla Irwin Goodman määrittelee "irwinismin" vapaudeksi, jossa työ ja harrastus ovat sama asia. Kansantaiteilija kiistää pyrkivänsä vaikuttamaan lauluillaan: ne ovat faktoja, "totuuksia".

  • Rikostarinoita Suomesta -sarjan rikoksille yhteistä oli vain se, että ne olivat tosia

    Rikostarinoita Suomesta -sarja esitteli kotimaan rikoksia

    Rikostarinoita Suomesta -sarja on rikosaiheinen dokumenttisarja, jota esitettiin Yleisradiossa 2001–2009. Sarjan tarinat perustuvat todellisuudessa tehtyihin rikoksiin. Artikkelissa on myös sarjan tuottajan Markku Kaireksen haastattelu, jossa hän kertoo sarjan syntytaustoista. Tähän artikkeliin on koottu muutamia 30-osaisen sarjan jaksoja.

  • Ministerin murhasta uunisurmaan – suomalaisia rikostarinoita historiasta

    Rikostarinoita historiasta -sarja

    Kuusiosaista Rikostarinoita historiasta –sarjaa esitettiin TV2:ssa vuonna 2008. Sarjassa käsiteltiin rikostapauksia, joilla on ollut laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Monia sarjassa esitettyjä rikoksia on käsitelty kirjallisuudessa, akateemisissa opinnäytetöissä ja lisäksi ne ovat antaneet aiheita useille tv-ohjelmille.

  • Ei vanhene koskaan -sarjassa esiteltiin kansakuntaa vavisuttavia rikoksia

    Åke Lindmanin juontama sarja vuodelta 1997.

    Ei vanhene koskaan -sarjassa käsitellään suomalaisia henki- ja seksuaalirikoksia 1930-luvulta aina 1960-luvulle saakka. Suurin osa tapauksista on jäänyt selvittämättä. Sarjaa esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Sen juonsi Åke Lindman. Artikkelissa on kuvia, jotka saattavat järkyttää.

  • Kotimaisia rikossarjoja rangaistukseksi Suomen kansalle liiasta nordic noirin palvonnasta!

    Toivotut-paketissa Areenassa mm. Raid ja Kiimaiset poliisit

    Syyskuun Toivotut-pakettiin Yle Areenaan on etsitty kissojen, koirien ja vasikoiden avulla suomalaisia rikossarjoja ja -ohjelmia. Rikostarinat kiehtovat ihmismieltä kaikissa muodoissaan. Herääkö meissä jokaisessa poliisi ja rikostutkija? Rikollinen? Vai vetävätkö rikoksen herättämät tunteet rikostarinoiden äärelle? Omia tunteitaan voi tarkastella katsomalla Rosvoja ja poliiseja -paketissa mm. Raidia, Kiimaisia poliiseja, Harjunpäitä ja Rikostarinoita Suomesta.

  • Harjunpää setvii rikoksia myös neljässä radiodekkarissa

    Harjunpää tutkii kiusantekoa ja kotirauhan häirintää

    Auervaaroja, hylättyjä nuoria ja rakkauden lakeja. Rikoskonstaapeli Harjunpää tutkii kiusantekoa ja kotirauhan häirintää. Lisäksi Harjunpää ja työpari Onerva päätyvät keskelle ennakkoluulojen ja vihan lataamaa ilmapiiriä setviessään romanien vanhoja kaunoja. Radiodekkarit pohjautuvat Matti Yrjänä Joensuun samannimisiin romaaneihin, joista kuunnelmasovitukset on dramatisoinut Timo Kanerva ja ohjauksesta vastaa Rauni Ranta. Harjunpäätä esittää Petteri Sallinen ja Onervaa Elli Castrén.

  • Knalli ja sateenvarjo ovat palanneet!

    Knalli ja sateenvarjo -jaksoja kuunneltavissa Areenassa

    Rakastettu Knalli ja sateenvarjo palaa Yle Areenaan kymmenen jakson vuosivauhdilla. Areenaan julkaistavat jaksot valitaan suosituimpien joukosta, kuunnellen aiempia yleisöäänestyksiä ja Knalli ja sateenvarjo -faneja.

  • Ikkunoita ihmismieleen - syksyä juhlistetaan palkituilla radiodraamoilla

    Palkittuja radiodraamoja syyskuun alkuun

    Syksyn alkajaisiksi Areenaan julkaistaan viisitoista Sokeain kuunnelmapalkinnolla palkittua radiodraamaa vuosilta 1978-2006. Tarinoiden skaala liikkuu viime vuosisadan alun Pohjanmaalta 1950-luvun Intiaan, huumevieroitusklinikalta koulukiusatun nahkoihin, lapsensa kehityksestä huolestuneiden vanhempien arkeen ja vaimoaan hautaavan miehen huoliin.

  • Outsider Etelänavalla – Korkki ja Lipponen Sumulaakson sankareina

    Kalle Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen Etelänavalla

    Sumulaakson sankarit vie Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen etelään – kauas etelään, aina Etelämantereelle saakka. Kaksitoistaosainen jännityskertomus toteutettiin radiodraamana 17 vuotta valmistumisensa jälkeen. Nyt kuulemme sen ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen, sillä kuunnelmaa ei ole uusittu sitten ensilähetysten.

  • Kun Kalle-Kustaa Korkki Pekka Lipposen Santo Utopiaan lähetti

    Legendaarinen kuunnelma jäi Haapakosken viimeiseksi

    Jännityskuunnelmasarja Öljyä ja aivopesua kuultiin radioaalloilla ensimmäisen kerran keväällä 1961. Tarinan päähenkilöitä ei tarvinnut kuulijoille esitellä, sillä heidät – Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen – kyllä tunnettiin. Huippusuosittu sarja jäi kirjoittajansa Aarne Haapakosken viimeiseksi. Elävä arkisto esittää kuunnelman kokonaisuudessaan.

  • Kirkan tie teini-idolista aikuisrockariksi

    Läpimurto vuonna 1967 ja laulamista seuraavat 40 vuotta.

    Kirill "Kirka" Babitzin (1950–2007) teki läpimurtonsa vuonna 1967 ja jatkoi laulamista seuraavat 40 vuotta. "Mulla oli se raaka ja aika rankka tapa laulaa. Kun mä tulin lavalle, se oli sellanen pyörremyrsky", hän kuvaa taiteensa ydintä

  • Kirka esitti ensimmäistä kertaa Daa-da daa-dan

    Q ja tähdet -jakso esitettiin tv:ssä vuonna 1992.

    Q ja tähdet -sarjan avausjakson vieraaksi saapui suosikkilaulaja Kirka Babitzin. Laulaja esitti ohjelmassa ensimmäistä kertaa veljensä Sammyn hittikappaleen Daa-da daa-dan, seesteisellä sovituksella.

  • Viuluviikari-ilmiö innoitti tv-katsojatkin musiikin maailmaan

    Géza Szilvayn metodi nousi ilmiöksi

    Opetusohjelmiemme kirkkaimpia klassikoita on Géza Szilvayn Viuluviikarit, missä katsoja sai aitiopaikalta seurata lasten ja nuorten etenemistä "musiikkimaassa". Ohjelmaa tehtiin kahdessa vaiheessa, vuosina 1979 ja 1986. Jälkimmäinen osuus on katsottavissa kokonaisuudessaan Areenassa.

  • Köyhiä ja rikkaita

    Miljardien talouspolitiikkaa yksinkertaisesti selitettynä.

    Timo-Erkki Heino vääntää miljardien talouspolitiikan rautalangan muotoon. Dokumentissa vuonna 1997 tulevaisuuden visiostaan kertoo yhdysvaltalainen Paul Krugman, talouden nobelisti 2008.

  • Isännät vai isäntien varjot

    Dokumentti kertoo siitä, kenellä oli valta Suomen talouselämässä keväällä 1991. Suuri lama oli vain muutaman kuukauden päässä, mutta siitä ohjelma ja kaikki sen haastateltavat tuntuvat olevan täysin tietämättömiä.

  • Lisää rahaa Suomen rikkaille

    Tuloerot ovat kasvaneet, kun rikkaat rikastuvat.

    Tuloerot ovat kasvaneet, kun rikkaat rikastuvat. Rikkaat rikastuvat, koska veropolitiikka on suosinut rikkaita. Miksi näin on käynyt? Vastaamassa on mm. valtiovarainministeri Jyrki Katainen Timo-Erkki Heinon toimittamassa ohjelmassa.

  • Työt, tulot ja optiot

    Optiot tekivät sadoista suomalaisista miljonäärejä.

    Vuosituhannen vaihde oli Suomessa ainutlaatuista aikaa. Maahan tuli satoja uusia miljonäärejä. Rikastuminen johtui optiomiljoonista.

  • Suomenhevonen kasvaa ja jalostuu

    Suomenhevosen kantakirja perustettiin vuonna 1907.

    Suomenhevosen kantakirja perustettiin vuonna 1907. Sittemmin suomenhevoselle on vakiintunut neljä eri jalostussuuntaa: juoksija, työhevonen, ratsu ja pienhevonen. Kuitenkin yksi ja sama hevonen voi olla sekä nopea juoksija että sitkeä työhevonen.

  • Hevosella pääsee ja rahaakin saa, kunhan lyö vetoa

    Dokumentti vuodelta 1969 taustoittaa suomenhevosen historiaa ja sen jalostusta ainutlaatuiseksi eläimeksi Suomen oloihin. Ohjelma esittelee myös kovin yksityiskohtaisesti ravivedonlyöntiä ja äityy välillä valistuksesta jopa suoranaiseksi totalisaattoripelin markkinoinniksi.

  • Ruunan kesäpäivä

    Tunnelmia hevosten ja lasten kesälomalta Eräjärveltä.

    Tunnelmallisessa filmissä seurataan Askel-nimisen suomenhevosen kesäpäivää Eräjärvellä Pirkanmaalla vuonna 1977. Päivään mahtuu nautiskelun lisäksi ratsastustunteja ja lasten kyyditystä. Lopuksi kirmataan uimaan. Ohjelma etenee Askel-hevosen mietteiden siivittämänä.

  • Kotikontujen filmattu historia kiinnostaa

    Areenasta löytyy paljon vanhaa aineistoa ympäri Suomea.

    Oman asuinseudun historia kiinnostaa monia meistä. Tämän totesimme, kun kävimme esittelemässä Ylen arkistoaineistoja Espoossa Tapiolan kirjastossa. Koolle kerääntyi yli sata kiinnostunutta katsomaan vanhoja filmejä ja tunnistamaan niistä tuttuja kotipaikkoja. Tapahtuman innoittamina kokosimme Areenaan paketillisen entisaikojen Tapiolaa kuvaavaa aineistoa.

  • Hector ja Freeman tarjosivat Tuubin täydeltä kasarirockia

    1980-luvun alun rocksarja oli aikanaan lajinsa ainoa Ylessä.

    Syksyllä 1979 käynnistynyt Tuubi oli alkuvaiheissaan Ylen ainoa rockpainoitteinen tv-sarja. Ensimmäisinä vuosina sitä juonsivat Heikki "Hector" Harma ja Leo "Freeman" Friman. Tuubi tallensi mm. Kauko Röyhkän, Hassisen Koneen, Jimi Suménin ja Tommi Läntisen varhaiset esiintymiset.

  • Kotikadun kolmannen kauden suurin mysteeri löytyy ullakolta

    Neljäs kausi tulee katsottavaksi lokakuussa.

    Kotikadun kolme ensimmäistä kautta ovat nyt katsottavissa Areenassa. Jokainen kausi on katsottavissa kuusi kuukautta, joten vielä on aikaa aloittaa koko sarja alusta. Ensimmäinen kausi on katseltavissa 25.7. saakka. Vuosina 1997–1998 nähty kolmas kausi saapui juuri juhannuksen kynnyksellä katsottavaksi. Toinen kausi pättyi jaksoon, jossa tanssittiin Jannen ja Pirkon häitä.

  • Olipa kerran Kotikatu: näin menestysdraaman kaari kantoi

    Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja

    Torstaina 24. elokuuta 1995 kello 19.45 käänsi moni tv-katselija uteliaisuuttaan kanavan ykköselle. Alkoi uusi, keskelle Helsingin kantakaupunkia sijoittunut realistinen draamasarja Kotikatu. Sarjan pilotti oli nähty kolme päivää aiemmin. Miten suhtautua tietoon, että se jatkuisi peräti kolmen vuoden ajan? Liioitelluksi ajateltu kesto osoittautui pian vain alkusoitoksi, sillä huippusuosituksi muodostunut sarja päättyi vasta 17 vuotta myöhemmin.

  • Suomalaisuuden ilmentymiä eri vuosikymmenten ohjelmissa

    Vuosikymmenet mediassa

    Lähde kanssamme katsomaan ja kuulemaan, mitä Suomesta on taltioitu ja millaisena suomalaisuus on näyttäytynyt eri vuosikymmenten ohjelmissa. Vanhimmat filmit ovat yli sadan vuoden takaa, jolloin suomalaisuus sykki, mutta itsenäinen Suomi oli vielä syntymässä. Tuoreimmat ohjelmat ovat juuri valmistumassa.

  • Jos synnyit 1940-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1940-luvulla syntyneen ihmisen silmin

    Jos synnyit 1940-luvulla, et ehkä muista kuunnelleesi radiota lapsena ollenkaan. Saatat kuitenkin muistaa kidekoneen tai radion kiehtovan äänimaailman, vaikket sen sisällöstä vielä mitään ymmärtänytkään. Radio oli kuitenkin vahvasti läsnä suomalaisten arjessa. Saavuttaessa vuosikymmenen puoliväliin, istuit ehkä äitisi sylissä tämän kuunnellessa Paasikiven puhetta sodan loppumisesta. Sodan päätyttyä ja pula-ajan taittuessa kohti varovaista kasvua, myös radion tarjonta monipuolistui ja sen sisällöt saivat kevyempiä sävyjä.

  • Jos synnyit 1920-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Yleisradio 1920-luvulla syntyneen silmin.

    1920-luvulla synnyit maalaiskylien Suomeen. Neljä viidestä maanmiehestäsi sai tuolloin toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Ensimmäisen kosketuksesi Yleisradioon sait radion välityksellä, kun viralliset radiolähetykset aloitettiin vuonna 1926. Kun radio tuolloin löytyi vain harvoista taloista, kuuntelit todennäköisesti ihmeellistä äänirasiaa ensi kerran koulussa tai naapurissa. Ja hyvin todennäköistä on, että ensimmäisellä kerralla korvasi tavoittivat Markus-sedän äänen. Nuoruuden kynnyksellä kuuntelit jännityksen vallassa raportteja talvisodasta, ja sota oli läsnä jokapäiväisessä elämässäsi.

  • Jos synnyit 1930-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1930-luvulla syntyneen ihmisen silmin

    1930-luvun lapsena muistat ehkä, millainen oli ensikohtaamisesi radion kanssa. Kiersitkö sinäkin vastaanottimen taakse katsomaan, missä ne ihmiset oikein olivat? Jos asuit kaupungissa, saatoit jo lapsena päästä elokuviin ja tottua siten liikkuvaan kuvaan. Asuitpa missä päin maata tahansa, viimeistään sodan myötä opit tuntemaan nuo molemmat väylät, jotka tarjosivat sekä tietoa että tarinoita. Muistat hyvin, kun televisiolähetykset 1950-luvulla alkoivat. Olit jo aikuinen ja kiinni omassa elämässäsi – ajattelitko ehkä, että tuota villitystä minä sentään en tarvitse?

  • Jos synnyit 1950-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Yleisradio 1950-luvulla syntyneen silmin.

    Jos synnyit 1950-luvulla, synnyit Suomeen, jossa oli enemmän hevosia kuin autoja ja useimmat asuivat maaseudulla. Maa muuttui kuitenkin nopeasti, kaupungit ja elintaso kasvoivat, teollisuus ja palvelut ohittivat maanviljelyn Euroopan-ennätysvauhdilla. Lapsuusvuosiesi aikana radio alkoi vaihtua näköradioon.

  • Jos synnyit 1960-luvulla, muistat ehkä – Sinun tarinasi

    Ylen vuosikymmenet 1960-luvulla syntyneeen silmin.

    Kun synnyit, Urho Kekkonen oli presidenttinä, ihminen kävi kuussa, televisiokuva oli mustavalkoinen ja radio televisiota yleisempi suomalaiskodeissa. Mutta maailma muuttui ja televisio- sekä radiotoiminta sen mukana. Tulevien vuosikymmenten aikana Yleisradio tarjosi enemmän katsottavaa ja kuunneltavaa kuin lapsuudessasi – ja vieläpä silloin, kun itse halusit.

  • Pikku Kakkosen tutut ja turvalliset juontajat

    Pikku Kakkosen juontaja on lapsen kaveri.

    Pikku Kakkosen juontaja on lapsen kaveri, joka johdattaa uuteen ohjelmaan ja rakentaa ohjelmapalikoista kokonaisuuden. Tutun ja turvallisen kaverin kanssa on mukava katsella ohjelmia. Tässä esiteltynä juontajia ennen 2000-lukua.

  • Pikku Kakkosen pikku historia

    Pikku Kakkosen parhaita paloja 12 ensivuodelta.

    Vuonna 1989 Pikku Kakkonen oli ollut Ylen ohjelmistossa jo 12 vuotta. Ohjelman parhaita paloja vuosien varrelta esitellyt historiakatsaus etenee kronologisesti kahden katsojasukupolven yli kohti uusia syksyjä.

  • Lasse Pöysti kertoi Iltasadut eläviksi

    Iltasatuja Lasse Pöytsin kertomana 1977

    Näyttelijä Lasse Pöysti alkoi lukea iltasatuja Pikku Kakkosessa heti ohjelman aloitusvuonna 1977. Pöystin ilmeikkyys sadunkertojana teki hänestä koko kansan satusedän vuosikymmeniksi.

  • Näin Hermannia tehtiin

    Kurkistus Sirkus Hepokatin kulisseihin vuonna 1984.

    Vuonna 1984 kuvattu materiaali näyttää, mitä Sirkus Hepokatin kulisseissa tapahtui. Ohjelmanteko oli hauskaa, mutta paikoin hidasta. Voi änkeröinen!

  • Pikku Kakkosen jäävaroitus

    Ohjelman tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan.

    Pikku Kakkosen tunnuksesta tuttu nalle joutuu pahaan pulaan, kun hän menee heikoille jäille. Onneksi apuun ehtii tunnuksen reipas poika.

  • Pikku Kakkosen tunnukset

    Pikku Kakkosella on ollut kolme erilaista tunnusta.

    Tammikuussa 1977 ensilähetyksensä nähneellä Pikku Kakkosella on ollut historiansa aikana kolme erilaista tunnusta.

  • Ylen toivottuja draama- ja viihdeohjelmia Areenassa

    Tietoa arkistodraamoista, joita julkaistaan Yle Areenaan.

    Yle tuo Areenaan tuhansia tunteja yli viisi vuotta vanhaa omatuotantoista draamaa, viihdettä ja lastenohjelmia. Tätä artikkelia päivitetään jatkuvasti, joten sivua seuraamalla tiedät aina milloin suosikkiohjelmasi löytyy Areenasta.

  • Kultahippuja korville - radiodraaman arkistot aukeavat

    Yle avaa tuhansia tunteja radiodraamaa Areenaan

    Radion kuunnelmatuotanto sai alkunsa Yleisradion syntyvuonna 1926. Ensimmäinen kuunnelma lähetettiin viidentenä toimintapäivänä. Kuuluttajaksi taloon tullut Markus Rautio loi Radioteatterin kokeilemalla näyttelijöiden kanssa, miten mikrofoni reagoi eri tilanteissa.

  • Urho Kaleva Kekkonen ja sápmelaččat

    Urho Kekkonen ja olbmát geat su dovde Sámis

    Guokte báddejumi das, makkár oktavuohta Suoma gávccát presideanttas Urho Kekkonen lei sápmelaččaiguin.

  • Postâ poođij Njellimân tovle tuše ohtii mánuppaajeest

    Njellim Matti maainâst tovláin aaigijn Njellimist.

    Njellim Matti, Matti Saijets, muštâl jieijâs suuvâ aassâmkiedi historjást já muuštâš, maht ovdâmerkkân poostâ jođettem lii muttum suu eellim ääigi. Ella Sarre sahhiittâlâi Njellim Maati ive 1982. Njellim Matti muštâl, ete vuosmuš táálu rahtui paijeel čyeti ihheed tassaaš suu suuvâ päikkikiädán. Suu äijih, Nyere Piäkká raahtij tom. Tađe ovdil siämmáá pääihist lijjii maŋgâ puáris kuátisaje.

  • Upota Elävän arkiston soitin sivuillesi

    Voit upottaa videoita ja audioita sivuillesi.

    Voit upottaa Elävän arkiston videon tai audion omille verkkosivuillesi Elävän arkiston soittimesta löytyvän koodin avulla.