Suuri ja mahdoton Neuvostoliitto. Mahdoton hallita, mahdoton käsittää. Mahdoton kuitata yhdellä totuudella. Neuvostoliitto-viikko Teemalla 6.6. alkaen.
Neuvostoliiton hajoamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Neuvostoliitto-viikko on hulvatonta aikamatkailua 70-luvulle ja taistelua shakin kuninkuudesta, rajat ylittävää melankolista iskelmää ja huivipäisiä mummoja ydintuhon jälkeisessä maisemassa.
Kuun pimeä puoli maanantaista torstaihin 6.6.–2.8. klo 20
Venäjällä tehtiin oma versio Suomessakin nähdystä brittiläisestä Life on Mars -sarjasta, jossa nykypäivän poliisimies joutuu onnettomuuteen ja herätessään sairaalassa huomaa joutuneensa ajassa taaksepäin 1970-luvulle, aikaan jolloin elämä oli kovin erilaista. Venäläissarjassa on lisäkierteenä se, että myös maa on menneisyydessä toinen: Brežnevin ajan Neuvostoliitto. Moskovan miliisin arkeen totuttautuminen on vain pieni osa aikamatkaaja Mihailin kulttuurisokkia. Sarjasta esitetään 1. ja 2. tuotantokausi.
Neuvostoliitto-dokumentteja
Historia: Stalin tiistaisin 24.5.–7.6. klo 21
Kolmeosainen historiasarja. Kuka oli Stalin? Natsismin kukistaja. “Kansojen isä”. Aikakautensa suurin rikollinen. Sarja piirtää muotokuvaa 1900-luvun suurimpiin kuuluneesta diktaattorista. Millaisten vaiheiden kautta nuoresta Josif Džugašvilistä tuli vallankumouksellinen ja lopulta mahtavan valtakunnan kiistaton johtaja?
Tšernobylin babuskat keskiviikkona 8.6. klo 21
Tšernobylin voimalan reaktorin numero 4 ympärillä on tuhansien neliökilometrien suljettu vyöhyke, jolta ihmiset on evakuoitu. Paitsi noin sataa iäkästä naista, jotka viranomaisia uhmaten ovat palanneet koteihinsa jatkamaan vaatimatonta omavaraiselämää radioaktiivisessa maassa. Mikäpä siellä eläessä, omassa pikku tuvassa.
Karpov–Kasparov sunnuntaina 12.6. klo 20
Dokumenttijännärin päähenkilöt Anatoli Karpov ja Garri Kasparov ovat kaksi shakin jättiläistä. He edustavat aikaa, jolloin Neuvostoliitto oli shakkipelin kiistaton valtias – ja kahta eri sukupolvea. Karpovin ja Kasparovin kamppailu shakkimaailman ykköspaikasta alkoi vuonna 1984 ja on jatkunut sen jälkeen katkerana yli neljännesvuosisadan.
Yhteinen sävel, maanantaista perjantaihin 6.–10.6. klo 17 sekä uusintoina joka päivä klo 23 jälkeen, viimeinen osa lauantaina 11.6. klo 14 ja klo 23.35
Ari Matikaisen vuonna 2009 ohjaamassa kuusiosaisessa dokumenttisarjassa kuljetaan Suomen ja Venäjän sekä Neuvostoliiton yhteisen musiikin ja laulujen matkassa historiaa sotaa edeltävistä vuosista aina Neuvostoliiton hajoamiseen.
Neuvostoaiheisia elokuvia 8.–10.6.
Aavikon laki keskiviikkona 8.6. klo 21.50
Venäjän kaikkien aikojen suosituimpia elokuvia, vaikka Venäjän ulkopuolella aika harva tuntee sitä lainkaan. Vuonna 1970 valmistunut seikkailukomedia sijoittuu vallankumouksen jälkeisen sisällissodan vuosiin Keski-Aasian maisemiin. Siellä puna-armeijan sotilas nimeltä Fjodor ajautuu toinen toistaan erikoisempiin tilanteisiin ja saa tehtäväkseen suojella paikallisen heimopäällikön heitteille jäänyttä haaremia.
Vodkaa, komisario Palmu torstaina 9.6. klo 21
Viimeisessä Palmu-elokuvassa eläkkeellä oleva komisario kutsutaan selvittämään Yleisradion toimittajan murhaa, joka on ulkopoliittisesti arkaluontoinen juttu. Värikäs elokuva vilisee myös todellisia henkilöitä Ylen toimittajista pääministeri Mauno Koivistoon.
Kino: Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen perjantaina 10.6. klo 21
1970-luvun suuriin kansainvälisiin menestyksiin kuulunut dramaattinen musiikkielokuva perustuu Maksim Gorkin novelliin. Se kertoo hevosvaras Zobarin ja mustalaistyttö Raddan kohtalokkaan rakkaustarinan 1900-luvun alun Bessarabiassa eli nykyisessä Moldovassa. Moldovalaisen Emil Lotjanun ohjaama neuvostoelokuva on jatkanut menestystään musikaaliversiona teattereissa ympäri Suomea näihin päiviin asti. Musiikin tähän Mosfilmin tuottamaan elokuvaan sävelsi moldovalainen Jevgeni Doga.
Teemalauantai neuvosto-Virossa 11.6. klo 21
Kaksi hulvatonta dokumenttielokuvaa kertoo liki uskomattomaksi muuttuneita tositarinoita Viron sosialistisesta lähimenneisyydestä. Neuvostoliiton ainoa mainostoimisto on veijaritarina sosialismin kummajaisesta Eesti Reklaamfilmistä. Dokumenttielokuvan sankari on Peedu Ojasmaa, joka 1960-luvun lopulla onnistui vakuuttamaan neuvostoviranomaiset siitä, että maahan tarvittiin mainostoimisto. Niinpä mainostettiin tavaraa, jota ei välttämättä ollut edes olemassa. Disko ja ydinsota on hirtehisen hauska kertomus Suomen television taikapiirissä kasvaneista virolaislapsista. Tv-ohjelma oli neuvosto-Virossa yhtä tylsää kuin elämä muutenkin. Suomen televisiosta näkyvä toisenlainen elämä ruokki mielikuvitusta: hienot tavarat, länkkärit, glam rock, Emmanuelle, Dallas ja Ritari Ässä. Mitä tapahtui, kun kommunistinen valtaeliitti päätti sulkea tämän unelmien ikkunan?
Teeman Elävä arkisto tiistaina 7.6. klo 21.55, uusinnat perjantaina 10.6. klo 17.55 ja sunnuntaina 12.6. klo 11.30
Arkistopaketin aloittaa Lii-Filmin katsaus ensimmäisestä tilausbussimatkasta Neuvostoliittoon. Suomalaisessa ja samalla koko länsimaisessa matkailussa tehtiin historiaa heinäkuun 1. 1958, kun ensimmäinen autoilijoille tarkoitettu rajanylityspaikka Neuvostoliittoon avattiin Vaalimaalla. Sen jälkeen vuorossa on kielisarja Raz dva tri. 1970-luvun lopulla televisiossa nähtiin 30-osainen venäjänkielen opetusohjelma. Siitä nähdään viimeinen jakso, jonka aiheena ovat eri neuvostotasavallat. Viimeinen osa on ainoa sarjan jaksoista, joka on esitetty väreissä. Kolmannessa arkisto-ohjelmassa Naapurikansat tutustuvat. Vuonna 1953 valmistuneessa ohjelmassa esitellään vuonna 1944 perustetun Suomi-Neuvostoliitto-seuran toimintaa ja itänaapurin edistyksellisyyttä. Ohjelmassa näytetään kuinka Neuvostoliitossa rakennetaan kanavia, harjoitetaan koneellista heinänkorjuuta, tanssitaan balettia ja tehdään silmäleikkauksia.