Hyppää pääsisältöön

Sekasin-chat tarvitsee jatkoa – nuorten henkinen hätä kova

Sekasin-draama jakso 1
Sekasin -draamasarja oli toteutettu yhdessä mielenterveyskuntoutujien kanssa. Sekasin-draama jakso 1 Kuva: Lotta Sjöberg / Yle Sekasin

Ylen ja mielenterveysjärjestöjen Sekasin247-chat oli hukkua yhteydenottoihin, kun nuoret jonottivat jopa tunteja kertoakseen pahasta olostaan. Jonot kertovat karulla tavalla nuorten suuresta tarpeesta puhua ja avun löytämisen vaikeudesta.

Yle toteutti hankkeen ja tuotti nuoria koskettavaa sisältöä kuten Sekasin -draamasarjan. Mielenterveyskysymyksiä käsiteltiin myös Ylen nuorille sunnatuissa ohjelmissa ja palveluissa, esimerkiksi Summerissa, Kioskissa ja YleX-kanavalla. Sekasin24-chat pantiin pystyyn yhdessä järjestöjen kanssa. Nyt Suomen Mielenterveysseura, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Mielenterveyden keskusliitto etsivät yhdessä mahdollisuutta jatkaa palvelua.

“Sekasin on ollut myös Ylelle merkittävä hanke. Tarinoilla on voimaa ja niiden tuominen julkisuuteen on tärkeää. Nuoret löysivät kevään aikana Sekasin-draamasarjan ja muut sisällöt, ja jo niiden kautta pystyimme tarjoamaan vertaistukea. Nuorten mielenterveys on yhteiskunnallisesti polttava kysymys, jota tulee pitää esillä jatkossakin”, sanoo hankkeen tuottaja Markku Mastomäki Yleltä.

Viikon 23.5.– 29.5. aikana Sekasin247-chatissa käytiin 1239 keskustelua, mutta halukkaita oli jonossa kymmenkertainen määrä. Eniten keskustelijoita oli iltaisin klo 20–23, kun juuri mikään muu palvelu ei ole auki.

Nuorilla oli mahdollisuus keskustella mielenterveyden ammattilaisten ja koulutettujen vapaaehtoisten kanssa mistä tahansa huolista. Nuorilta saatu palaute oli erittäin positiivista. Kiitosta sai etenkin anonymiteetti sekä se, että vastaajalla oli aikaa kuunnella nuoren huolia.

“Oman olon sanoittaminen kasvokkaisessa kontaktissa on monelle nuorelle vaikeaa. Huonosti voivalla nuorella ei ole voimia hakea apua itsenäisesti ja monen mutkan kautta”, sanoo auttavien puhelin- ja nettipalvelujen päällikkö Tatjana Pajamäki Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

Nuoret on kohdattava mielenterveyspalveluissa eri tavalla kuin aikuiset. Chatin suosio osoittaa, että ympärivuorokautinen kanava on toimiva väline.

“Ja kiitos hei tästä, että kuuntelit, tuntuu paremmalta, ku pystyy kertoo sellasia asioita jollekin, joista ei haluu puhua perheelle tai ystäville”, sanoi esimerkiksi yksi keskustelijoista.

“Nuoret eivät hahmota tarjolla olevia palveluita, vaan tarvitsevat yhden kynnyksettömän kanavan, jonka kautta on helppo purkaa pahaa oloa ja löytää tarvittaessa palvelujen piiriin”, sanoo kehitysjohtaja Teemu Tiensuu Mielenterveyden keskusliitosta.

Palvelu tarvitsee jatkoa

Toisin kuin muualla Euroopassa yleensä, Suomessa nuorille suunnatut chat-palveluissa aukioloajat ovat rajoitetut. Ahdistus ei katso aikaa eikä paikkaa. Sekasin247-chat oli auki vain viikon ja sen sulkeminen sunnuntaina 29.5. suuren kävijämäärän keskellä oli valitettavaa, sillä nuoret olivat juuri löytäneet palvelun.

Mielenterveysseura, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Mielenterveyden keskusliitto etsivät nyt mahdollisuuksia vastaavan toiminnan jatkamiseen.

“Tiedämme, että jokainen syrjäytynyt nuori maksaa Suomelle noin 1,2 miljoonaa euroa. Palvelun jatkamiseen tarvittaisiin noin puolen miljoonan euron vuosittainen investointi. Pysyvän toiminnan mahdollistaminen olisi merkittävä teko nuorten mielenterveyden puolesta. Tulemme tekemään voitavamme, että nuoret saavat laajennetun palvelun”, sanoo Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.