Hyppää pääsisältöön

Naiset, jotka ajattelevat naisten parasta

kädet, symboli
kädet, symboli Kuva: Yle / Mikko Lehtola KulttuuriCocktail

Feminismiä kritisoivien naisten haastattelu KulttuuriCocktailissa herätti taannoin kiivasta keskustelua. Haastateltavat mainitsivat yhdeksi radikaaliksi feministiseksi toimijaksi Naisasialiitto Unionin. Miltä antifeministinen keskustelu vaikuttaa Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Katju Aron mielestä? Millaisia väärinkäsityksiä feminismiin liittyy?

KC: Et pitänyt siitä, että haastattelemani feminismikriitikot olivat nimettömänä. Miksi?

KA: Pidin sitä ongelmallisena, koska haastateltavat kuitenkin esittivät nimettyä ja kohdennettua kritiikkiä. Silloin on perusteltua, että myös haasteltava esiintyy nimellään. He myös esittivät feminismin kritisoimisen vaikuttavan heidän uraansa julkisesti. Väittäisin, että otan esimerkiksi itse suuremman riskin puolustamalla feminismiä nimelläni. Julkifeministiksi tunnustautuva ja tasa-arvo-ongelmiin puuttuva koetaan nyky-Suomessa todennäköisemmin hankalana ilonpilaajana kuin feminismikriitikko. Äskettäin Yhdysvalloissa julkaistiin tutkimus, joka osoitti, että työpaikallaan tasa-arvo- tai diversiteettikysymyksiin puuttuviin henkilöihin suhtaudutaan johtoportaassa kielteisemmin kuin muihin ja heidän etenemismahdollisuutensa ovat heikommat.

KC: Millaisena koet feministien aseman tämän päivän Suomessa?

KA: Siinä mielessä huonona, että antifeministiset ja rasistiset voimat ovat nousseet ja muuttuneet aggressiivisemmiksi. Se pelottaa päivä päivältä enemmän. Ei vain itseni, vaan myös niiden ihmisten puolesta, jotka ovat itseäni heikommassa asemassa, ja joita pidetään vääränlaisina suomalaisina. Olen alkanut saada entistä enemmän vihaviestejä, joissa toivotaan, että muuttaisin maanpetturina pois Suomesta. Retoriikka muistuttaa 1920-luvusta.

KC: Entä Naisasialiitto Unionin kohdalla yleisemmin?

KA: Jos ajatellaan koko Naisasialiitto Unionin historiaa, niin koskaan aikaisemmin se ei ole kokenut sellaista uhkailua kuin viimeisen parin vuoden aikana. On poliittisia liikkeitä, jotka ovat tehneet feministeistä viholliskuvansa ja hyökkäävät aktiivisesti meitä vastaan verkossa. Nämä ihmiset eivät ole pelkästään antifeministejä, vaan yleisesti rasistisia. He pitävät kaikkia punavihervasemmistoon viittaavia liikkeitä viholliskuvinaan.

KC: Näetkö mitään mahdollisuutta feministien ja antifeministien vuoropuheluun?

KA: En ole kiinnostunut keskustelusta antifeministien kanssa. Käytän aikani mieluummin Naisasialiitto Unionin toiminnasta ja feminismistä kiinnostuneiden ihmisten kanssa keskustelemiseen. Ihmisvastaisten toimijoiden kanssa en suostu keskustelemaan ollenkaan, sillä he ovat sulkeneet itsensä demokraattisen keskustelun ulkopuolelle. Siksi minua ei tulla näkemään samoissa paneelikeskusteluissa esimerkiksi Suomen Sisun tai perussuomalaisten maahanmuuttovastaisten poliitikkojen kanssa.

KC: Miten antifeminismi on muuttunut?

KA: Vielä reilut kymmenen vuotta sitten antifeministinen liike koostui lähinnä perinteisten sukupuoliroolien ja ydinperhemallin katoamisesta huolestuneista miehistä, jotka purkivat katkeruuttaan naisiin ja feministeihin. Pidin aikaisemmin tällaisia miehiä vaarattomina, muutoksen keskelle puristuksiin jääneinä menneen ajan miehinä. Toisin kävi. Antifeministit ja rasistit ovat löytäneet toisensa ja hiljainen huolestuneisuus on radikalisoitunut avoimeksi rasismiksi ja ihmisoikeusvastaisuudeksi. Siinä mielessä antifeministinen ajattelu on lyönyt läpi. Sekä Suomessa että Euroopassa on harpattu retoriikassa 80 vuotta ajassa taaksepäin. Puhutaan valkoisesta Suomesta, ydinperheestä, perinteisistä arvoista, siitä, että kaikki eivät olekaan samanarvoisia.

KC: Mitä mieltä olet tieteellisistä tutkimuksista, joiden mukaan kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman muodostama perhe ei välttämättä tarjoa yhtä hyvää kasvuympäristöä kuin perinteisessä miehen ja naisen muodostamassa perheessä?

KA: Näiden tutkimusten ongelma on yleensä se, että niihin sisältyy vahva oletus perinteisten sukupuoliroolien tarpeellisuudesta ja paremmuudesta, mitä pidän ongelmallisena. Päinvastaistakin tutkimusta löytyy ja pidän sitä myös tieteellisestä näytöltään vahvempana. Lapselle tärkeintä on, että hänellä on rakastava vanhempi tai vanhemmat.

KC: Miten sinusta tuli feministi?

KA: Lukion jälkeen, kun kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni naistutkimuksesta. Ystäväni olivat aloittaneet yliopiston ja perehtyivät naistutkimukseen. Minä suhtauduin siihen ja feminismiin aluksi epäileväisesti. Mikä ihmeen naistutkimus?

KC: Mitä epäilyksen jälkeen tapahtui?

KA: Halusin mennä mukaan, koska tajusin heti, mistä siellä puhutaan. Se oli vähän kuin Elimäen tarkoitus -kirjan lukeminen ensikertaa – aiemmin nimeämättömät asiat saivat nimen. Elimäen tarkoituksessa Vantaa on se hiusten hikinen tila, kun otetaan pipo pois päästä. Vantaalla kasvaneena tajusin määrittelyn heti. Naistutkimuksen ja feminismin kohdalla tapahtui samanlainen hoksaaminen. Sain nimen monelle asialle, joita olin kokenut, mutta en ollut osannut nimetä. Siellä lähdettiin yksinkertaisista kysymyksistä, kuten mitä tarkoittaa kasvaa naiseksi, eikä mieheksi. Puhuimme myös syrjityksi tulemisesta.

KC: Millainen oli ensikokemuksesi Naisasialiitto Unionista?

KA: Tajusin siellä, etten ole yksin. Ja että kokemuksieni ei pitäisi olla arkipäivää. Ehkä tärkein oivallus oli se, että kaikkea kokemaani on tapahtunut myös muille naisille. Ja painotan, että puhun nyt oman sukupolveni kokemuksesta eli 1990-luvun lopusta. Nykypäivänä nuoret naiset ja muunsukupuoliset elävät toisenlaisessa maailmassa ja pystyvät hakemaan vertaistukea helpommin kuin minun nuoruudessani.

KC: Mitä tarkoitit kokemuksillasi syrjinnästä?

KA: Teini-iässäni seksuaalinen häirintä oli arkista. Yksi mies laittoi kadulla kätensä jalkoväliini. Toinen pyysi seksiä. Kolmas haukkui huoraksi, jos kieltäydyin. Tämä oli arkipäiväistä, siihen tottui. Ajattelin, että tällaista tämä vain on, väärin, mutta minkä sille mahtaa. Olennainen teema feministisessä heräämisessäni on tottumisen ja arkistumisen kyseenalaistaminen.

KC: Opiskelit sukupuolentutkimusta 1990-luvun lopussa. Mitä asioita silloin käsiteltiin?

KA: Naisten kirjoittamatonta historiaa, epätasa-arvon ilmentymiä ja sitä, että yhteiskuntamme perustuu patriarkaaliselle ”isänvallalle” ja hetero-oletukselle. Tässä kohtaa palaisin hetkeksi artikkeliisi. Minua huvitti siinä se, miten haastateltavasi tuntuivat paljastaneen suuren salaisuuden tai aatteen radikaaliuden selittäessään, että feminismi perustuu teorialle patriarkaatista. Niinhän se perustuukin, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Sukupuolentutkimuksessa keskeinen lähtökohta on tutkia sitä, miten sukupuolten valtajärjestys eli patriarkaalinen valtajärjestys vaikuttaa yhteiskunnassa.

KC: Millaista tasa-arvokeskustelu oli vuosituhannen vaihteessa?

KA: Epätasa-arvoa perusteltiin luonnollisella järjestyksellä. Sanomalehtien mielipidepalstoilla ja tiedejutuissa kerrottiin usein, että miehet ja naiset nyt vaan ovat biologisesti erilaisia. Että tasa-arvo ei voi koskaan toteutua, koska miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Tasa-arvossa oltiin joidenkin mielestä menty liian pitkälle, vaikka raiskaus avioliitossa oli säädetty laissa rikokseksi vasta paria vuotta aikaisemmin.

KC: Miten määrittelet feminismin?

KA: Se on liike, joka pyrkii sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Tasa-arvo on tavoite ja feminismi on väline, jonka avulla tuo tavoite saavutetaan. Tavoitteen saavuttamiseksi täytyy tehdä töitä, se ei synny itsestään. Feminismi on ikään kuin pinkit silmälasit, joiden läpi maailmaa katsotaan, ja joka tuo esiin epätasa-arvoiset rakenteet.

KC: Kuinka hyvin feministit ovat miestäsi onnistuneet tuossa tavoitteessa?

KA: Pidän suurimpina saavutuksena lainsäädäntöön liittyvän työn. Edistysaskelia on otettu paljon, mutta ne eivät välttämättä kuulosta niin dramaattisilta kuin äänioikeuden saaminen naisille. 20 vuoden aikana on saatu kriminalisoitua raiskaus avioliitossa, sen jälkeen on tullut tasa-arvoinen avioliittolaki, seksuaalinen häirintä rikoslakiin, ihmiskauppa on tullut osaksi lainsäädäntöä. Nämä saavutukset ovat olleet mahdollisia, koska meillä on aktiivinen feminististä tasa-arvotyötä tekevä järjestökenttä ja kansalaisaktivistien joukko. Ja se on lisännyt kaikkien hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta lain edessä.

KC: Entä feministien onnistuminen ilmapiirin ja asenteiden osalta?

KA: Asenteiden osalta työtä on vielä tehtävänä. Mutta feminismin ansiosta on alettu tajuta, että kapeat sukupuoliroolit ovat haitallisia kaikille. Nyt myös sukupuolen moninaisuutta ymmärretään paremmin. On paljon ihmisiä, jotka eivät ole kaksinapaisesti joko miehiä tai naisia.

KC: Mikä sukupuolirooleissa on haitallista?

KA: Sukupuoliroolit ajavat meitä ahtaisiin sosiaalisiin ja ammatillisiin rooleihin. Miehillä ei ole lupaa näyttää tunteitaan avoimesti ja naisilta oletetaan sopeutuvaisuutta naisellisuuden normeihin. Ahtaat roolikäsitykset vaikuttavat kaikessa: koulutus- ja ammattivalinnoissa, ihmissuhteissa, perheissä ja omissa käsityksissämme siitä, mitä voimme ja saamme olla.

KC: Kuinka suuri tilaus feminismille on tämän päivän Suomessa?

KA: Suuri. Feministiset kysymykset kiinnostavat nyt paljon. Se on osa kansainvälistä feministisen liikkeen kasvua, joka näkyy myös Yhdysvalloissa ja Ruotsissa. Myös poliittiset suhdanteet vaikuttavat kiinnostuksen nousuun. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Euroopassa noussut arvokonservatiivinen ja taantumuksellinen liike on aktivoinut feministejä ja liberaaleja voimia. Kun rasistinen liike voimistuu, antirasistinenkin liike aktivoituu. Suomessa vastavoimat heräsivät viimeistään siinä vaiheessa, kun saimme konservatiivisen hallituksen. Tämä on näkynyt Naisasialiitto Unionissa jäsenmäärän kasvamisena ja saamistamme yhteydenotoista.

KC: Mitä hallituksen tekoja pidät naisten kannalta pahimpina?

KA: Subjektiivisen päivähoito-oikeuden purkaminen. Oli surullista huomata jo edellisen hallituskauden aikana, ettei kovin moni nainen edes tajunnut, kuinka vaikeaa oli ollut taistella tuo oikeus eli että kaikilla alle 3-vuotiaialla on mahdollisuus päästä päivähoitoon vanhempien tilanteesta riippumatta, ja mikä merkitys sillä on ollut naisten mahdollisuuksille yhdistää työ ja muu elämä. Myös se on huolestuttavaa, että nykyisen hallituksen aikana on keskusteltu aborttioikeuden kiristämisestä. Naisten oikeuksia vastaan hyökätään rajusti.

KC: Olet ollut Naisasialiitto Unionin puheenjohtajana kolme vuotta. Mitä toivoisit tapahtuvan kaudellasi?

KA: Äitiys- ja translakien meneminen läpi. Äitiyslailla tavoitellaan sitä, että hedelmöityshoidoissa syntyneiden lasten samaa sukupuolta olevat vanhemmat tunnustetaan vanhemmiksi jo klinikalla, eikä heidän tarvitsisi käydä läpi pitkää adoptioprosessia. Translaki puolestaan tulee uudistaa kiireellisesti, koska nykytila rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia. Sukupuolenkorjausleikkaukseen päästäkseen ihmisten tulee läpikäydä raskaat psykologiset testit ja suostuttava sterilisaatioon. Se on kajoamista ihmisen itsemääräämisoikeuteen. Näiden lakien läpimenon suhteen olen melko optimistinen. Mutta saadaanko Suomeen lähivuosina lisää turvakoteja ja raiskauskriisikeskuksia, joita meillä on tällä haavaa vain yksi. Sekin ainoa on sivumennen sanoen Naisasialiitto Unionin perustama… Näistä toiveistani en ole niinkään varma.

KC: Kerro enemmän haaveistasi.

KA: Jos venytän aikajännettä, niin toivoisin tasa-arvon toteutuvan minun elinaikanani. Yhdenvertaisempi yhteiskunta olisi onnellisempi yhteiskunta. Mutta olen skeptinen tämän haaveen kanssa. Olen ollut ensimmäisen kerran Naisasialiitto Unionin puheenjohtajana yli 10 vuotta sitten. Kun tulin 10 vuotta myöhemmin takaisin, oli masentavaa huomata meidän agendamme olevan edelleen täsmälleen sama kuin lähtiessäni. Paluuni jälkeen laitoimme julki kannanoton, jossa vaadimme vanhempainvapaiden jakamista tasaisesti vanhempien kesken. Siitä on olemassa valmis malli ja kaikki selvitykset on tehty – mutta malli on istunut odottamassa toteutumistaan kohta vuosikymmenen.

KC: Entä mikä on toiveesi Naisasialiitto Unionin suhteen?

KA: Tavoitteemme on tehdä itsemme tarpeettomaksi. Olemme pitkään ajatelleet, että ihmisten pitäisi olla tasa-arvoisia lain edessä, ja se olisi jo paljon. Mutta ei meidän tehtävämme taida koskaan loppua, koska myös asenteiden tulee muuttua. Ja kuten on nähty, aina tulee myös takaiskuja, naisten tai vähemmistöjen oikeuksia ryhdytään uudelleen kiristämään. Kyllä vanhan valtajärjestyksen purkamisessa menee vielä.

KC: Mikä toteutumisen estää?

KA: Tasa-arvopuheen perusongelma: poliitikkojen puheet eivät konkretisoidu teoiksi. Sipilä, Rehula ja Orpo ovat viime aikoina puhuneet painokkaasti, että naisten kokemalle seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle täytyy tehdä jotain ja pian. No, juuri äsken budjetin kehysriihessä hallituksella oli mahdollisuus ohjata rahaa näiden ongelmien ratkaisemiseen ja väkivallan uhrien auttamiseen. Mutta mitään ei tehty.

KC: Mitä väärinkäsityksiä feminismiin ja Naisasialiitto Unioniin liittyy?

KA: Feminismi ei ole miesvihaa niin kuin joskus väitetään, se on vanha ja kulunut väite, jota ensin naisasialiikkeen ja sitten feminismin vastustajat ovat onnistuneesti pitäneet hengissä. Joskus kuulen sanottavan hieman kauhistuneeseen sävyyn, että Naisasialiitto Unioni ajaa naisten asiaa. Niin ajammekin. Me teemme ensisijaisesti töitä erilaisten ja eritaustaisten naisten aseman parantamiseksi. Se ei tarkoita, että feminismiimme ei kuuluisi myös miesten ahtaiden sukupuoliroolien purkaminen, se ei vain ole työmme keskiössä, ainakaan tällä hetkellä. Toki jos joku feministinen miesjärjestö alkaisi ajaa aloitetta miesten asevelvollisuuden poistamisesta, me tukisimme sitä. Mutta emme todennäköisesti itse aloittaisi sellaista kampanjaa, koska toimintamme lähtökohta on ensisijaisesti naisten aseman parantaminen. Toisaalta koemme tärkeänä, että eri ryhmät käynnistävät ja määrittelevät itse omat taistelunsa. Meidät nähdään myös hyvin ristiriitaisesti: feministisen liikkeen sisällä meitä pidetään keskiluokkaisena ja tylsänä. Ulkopuoliset taas saattavat nähdä meidät radikaalina toimijana. Me pyrimme siihen, että ovemme olisivat auki mahdollisimman monelle.

KC: Pitäisikö Naisasialiitto Unionin ovet avata myös miehille?

KA: Kyllä. Mutta se ei ole vielä tapahtunut, koska sääntömuutos vaatii 75%:n tuen, eikä se ole tähän mennessä ylittynyt.

KC: Miksei?

KA: Syitä on monia. Osa jäsenistämme kokee naiserityisen feminismin tarpeellisena. Sen mukaan meidän pitäisi jatkossakin lähestyä feministisiä kysymyksiä ennen kaikkea naisnäkökulmasta ja pitää tilamme vain naisten käytössä. Jotkut taas pitävät mahdollisena, että antifeministinen miesliike yrittäisi vesittää toimintamme. Näitä feminismiä vastustavia ja verkossa meitä aggressiivisesti kommentoivia miehiä ei ole välttämättä kovin paljon, mutta he ovat hämmästyttävän omistautuneita asialleen. Ei olisi hyvä yhdistelmä, jos antifeministit tulisivat sinne, missä tasa-arvoasioista päätetään. Olisi vaikeaa pitää kokousta, jos joku vastustaisi systemaattisesti linjauksiamme ja perustavoitteitamme.

KC: Onko jotain vastaavaa jo tapahtunut?

KA: Takavuosina yksi tai kaksi antifeministiä onnistui trollaamaan piloille naistutkimuksen sähköpostilistan ja se täytyi lopettaa. Antifeministisiä puheenvuoroja on kuultu myös tasa-arvoseminaareissa ja valtiollisten tasa-arvotoimijoiden kokouksissa. Osa miesliikkeestä on sitä mieltä, että naisten aseman parantaminen on feministinen tavoite, jota ei tulisi sellaisenaan edistää, koska naisten asema on heistä jo riittävän vahva miehiin verrattuna. Ja osa näistä miehistä istuu nykyään kuultavana tasa-arvoelimissä. Esimerkiksi tasa-arvolakia uudistettaessa lakia esitettiin muutettavaksi niin, että siitä poistettaisiin pyrkimys parantaa naisten asemaa työelämässä.

KC: Mutta sinusta teidän ovenne voisi avata myös miehille…

KA: Kyllä, koska en halua antaa valtaa asiassa antifeministeille. Ja onhan maailma muuttunut. Feministejä löytyy kaikista sukupuolista. Mikään liike ei pysty tekemään todellista muutosta ilman enemmistön tukea – me tarvitsemme mukaan kaikki.

KC: Onko Suomi tasa-arvon kannalta huono maa?

KA: Ei ole. Suomi on kiistatta tasa-arvoisimpia maita maailmassa. Mutta tämä ei tarkoita, että Suomi olisi valmis. Ihmiset alkavat olla hiljalleen lain edessä tasa-arvoisia. Suurin työ on asenteiden muuttamisessa, etenkin lasten kasvatuksessa ja koulutuksessa. Huomasimme esimerkiksi varhaiskasvatusprojektissamme, miten asenteet ilmenevät käytännössä. Projektissa seurasimme videon välityksellä lastentarhanhoitajia työssään. Hoitajat pyysivät säännönmukaisesti tyttöjä auttamaan siivoamisessa. Poikia he puolestaan kannustivat juoksemaan ja leikkimään. Se on yksi esimerkki siitä, miten syvällä stereotyyppiset ajattelumallit ovat yhteiskunnassamme.

KC: Mitä oikeuksia miehillä on Suomessa, joita naisilla ei ole?

KA: Laki kieltää syrjinnän työelämässä, mutta tästä huolimatta on aloja, joille naisten on vaikeaa päästä tai edetä urallaan. Meillä on alojen välisiä ja työpaikan sisäisiä palkkaeroja. Tasa-arvolaki työelämässä ei tällä haavaa toteudu. Toinen esimerkki on hoivatyön jakautuminen. Periaatteessa laki vanhempainvapaista sallii miehille oikeuden isinä ottaa enemmän vastuuta lastenhoidosta kuin he tällä hetkellä ottavat. Mutta todellisuudessa laki ei kannusta siihen riittävästi, eikä ole riittävän tasa-arvoinen. Äidit joutuvat kantamaan suuremman vastuun vanhemmuudesta ja kärsivät siitä heikompana urakehityksenä, pienempinä palkkoina ja pieninä eläkkeinä.

KC: Voiko tasa-arvoa ajaa feministisen keskustelun ulkopuolella?

KA: Kyllä voi. Feminismi ja feministinen analyysi on vain yksi vaihtoehto. En tosin tiedä, mikä muu keino toimisi. Ja toisaalta, jos tekee aktiivisesti työtä tasa-arvon eteen, niin eikö se silloin ole feminismiä?

KC: Onko olemassa radikaalifeminismiä?

KA: Feminismiä on syytetty radikaaliksi ja liian pitkälle meneväksi siitä lähtien, kun alettiin puhua suffrageteista eli 1900-luvun alussa Britanniassa naisten äänioikeutta ajaneista naisista. Heitähän heitettiin vankilaan ja pidettiin hulluina. Tasa-arvon vaatiminen on ollut aina radikaalia ja siihen on suhtauduttu epäilevästi, jos kohta vihamielisestikin.

KC: Mitä ajattelet väitteestä, että feminismi pyrkii vaientamaan itseensä kohdistuvan kritiikin.

KA: Se kuulostaa todella oudolta. Ajattelen asiaa niin päin, että feministeihin kohdistuu mieletön määrä kritiikkiä. Yksi keskeisin vihapostin vastaanottaja tämän päivän Suomessa on feministinen liike. Olemme kyllä tehneet rikosilmoituksia meihin kohdistuvista raiskausuhkauksista ja poistaneet sivuiltamme rasistiset ja seksistiset kommentit. Mutta se, että pyrkisimme vaientamaan meihin kohdistuvan kritiikin – sitä en tunnista. Feminismi on itseään kriittisesti arvioiva ideologia. Feministinen teoria kehittyy koko ajan.

KC: Mikä tämän päivän feminismissä saattaa näyttää koomiselta tulevaisuudessa?

KA: Voi olla, että 20 vuoden kuluttua jotkut internetin kurinalaisimmat feministiset keskustelupalstat saattavat näyttää jopa koomisilta. Siis ne, joissa on todella tiukat säännöt, ja yhdestäkin termin väärinkäyttämisestä saattaa lentää ryhmästä ulos. Nyt ne ovat osallistujilleen tärkeitä paikkoja, jotka kertovat suuresta syrjinnän kokemuksesta ja tarpeesta yrittää kontrolloida maailmaa sen mukaisesti, tehdä elämästä turvallisempaa. Mutta ulkopuoliselle kontrolli ja virheiden pelko voi olla vähän pelottavaa, koska teoria ja ihmisten elämän sotkuinen todellisuus eivät aina kohtaa. Vähän samaan tapaan kuin aikoinaan 1970-luvulla, jolloin myös kontrolloitiin oikeita sanoja ja ajatuksia. Näen sen tarpeen, ja näen sen vaiheena, joka pitää käydä läpi, mutta jos jokin siinä muuttuu tulevaisuudessa koomiseksi osallistujiensakin silmissä, se kertoo siitä, että yhteiskunta on muuttunut tasa-arvoisemmaksi ja vapaammaksi eikä sanoilla voi loukata niin paljon kuin nyt. Ehkä myös meidän alati kehittyvä terminologiamme ja siitä käytävä keskustelu saattaa vaikuttaa jälkikäteen huvittavalta. Jotkut feministitkään eivät ole kuulleet esimerkiksi intersektionaalisesta feminismistä.

KC: Feminismiä kritisoivat haastateltavani väittivät, etteivät feministit tunnusta sitä, että Suomessa eletään mahdollisuuksien tasa-arvon piirissä, ja jokainen on lain edessä yhdenvertainen. He hakevat absoluuttista lopputuloksen tasa-arvoa, jota ei voi saavuttaa ilman järjenvastaista yksilöiden oikeuksien polkemista ja pakottamista.

KA: Tuossa ei ole mitään järkeä. Mahdollisuuksien tasa-arvo on hyvin oikeistolainen käsite. Siinä on taka-ajatuksena se, että kun kaikilla on samat mahdollisuudet, niin kaikki voisivat ponnistaa samalta viivalta yhtä pitkälle. Mutta asiahan ei ole näin, koska olemme kaikki erilaisia. Jos pituushyppykisassa samalta viivalta hyppäävät sekä lyhyt että todella pitkä ihminen, toinen heistä pääsee pidemmälle. Jos joku on muita heikommassa asemassa, ei riitä, että hän saa samat lähtömahdollisuudet, hänen tulee saada mahdollisuus myös samaan lopputulokseen. Feministien päämäärä on antaa kaikille mahdollisuus toteuttaa täysi potentiaalinsa.

KC: Entä se, että feministien on vaikeaa myöntää, että miehet ja naiset ovat biologisesti erilaisia?

KA: Epätasa-arvoa ei voi selittää biologisilla eroilla. Siksi en pidä kysymystä tasa-arvon kannalta olennaisena.

KC: Missä muussa maassa asuisit tasa-arvon toteutumisen kannalta mieluiten?

KA: Ruotsissa. Ruotsi on asenteiden tasolla edellä meitä. Sitä paitsi feministin on vaikea löytää hyvää treffiseuraa Helsingissä, kun taas Ruotsissa kaikki ovat feministejä..

KC: Mitä feminististä kirjallisuutta suosittelisit ihmisille luettavaksi?

KA: John Stuart Millin Naisen asema historiallisena oppituntina ja Chimamanda Ngozi Adichien We Should All Be Feminists kirjana, joka kaikkien tulisi lukea tänään.

  • Antti Heikkinen: Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Titanic haisi pierulle – ja hyvä niin

    Kotvanen sitten ryhdyin etsimään hyllystäni sillä hetkellä kovin kultturellina kieppunutta katselutarvettani tyydyttävää elokuvaa ja sain näppeihini James Cameronin Titanicin. Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelman uusi kolumnisti, kirjailija Antti Heikkinen.

  • Kun avaruuden sivilisaatio soittaa, älä vastaa

    Kiinan suosituin scifikirjailija Cixin Liu Worldcon75:ssa

    Kiinalainen tieteiskirjallisuus tekee samaan aikaan näyttävää esiinmarssia kuin Kiinan suurvalta-asema vahvistuu. Insinööri-kirjailija Cixin Liu voitti vuonna 2015 Hugon, yhden maailman suurista scifi-kirjallisuuspalkinnoista teoksellaan Three-Body Problem. Cixin Liun kekseliäs ja megalomaaninen scifi-eepos varoittaa avaruuden sivilisaatioista.

  • Avaruussankarit, fantasiahahmot ja scifiveteraanit valtasivat Helsingin Messukeskuksen – katso kuvagalleria

    Worldcon keräsi kirjavan scifikansan Helsinkiin.

    Maailman vanhin science fiction -tapahtuma Worldcon keräsi kirjavan scifikansan Helsinkiin. Viisipäiväisen tapahtuman aikana järjestetään sadoittain erilaisia ohjelmanumeroita ja paikalla on tuhansia scifi-faneja eri puolilta maailmaa. Massiivisen ohjelmistonsa lisäksi tapahtuman tunnelma ja nimenomaan ihmiset tekevät Worldconista erityisen kokemuksen.

  • Scifi-elokuvat kertovat meistä enemmän kuin haluaisimme myöntää

    Jokainen scifi-elokuva kertoo ajasta, jolloin se on tehty.

    Tieteiselokuva on yksi suosituimmista ja kalleimmista elokuvan lajeista. Valtavirran scifiä on helppo pitää viihteenä, mutta kiiltävän pintansa alla se kertoo totuuksia haaveistamme ja peloistamme. KulttuuriCocktail kävi Berliinin Kinemathek-elokuvamuseossa, jossa oli esillä scifi-elokuvan historiaa. USA:n presidentillä on huono ilta.