Hyppää pääsisältöön

”Seinähullu on hyvä titteli” – eläkeläinen innostui seinäkiipeilystä ja suosittelee lajia muillekin

Seinäkiipeilijä Pentti Keränen
Pentti Kerästä ei huimaa seinäkiipeilyhallin korkeuksissa Seinäkiipeilijä Pentti Keränen Kuva: Yle / Marjo Lundvall akuutti,Yle TV1

Espoolaisen Pentti Keräsen (81) persoonallinen käyntikortti kertoo miehen urheiluharrastuksista: masters-uimari, boulder-kiipeilijä ja … seinähullu. Sen sijaan kortti ei mainitse, että vuonna 2002 Pentti kävi lähellä kuolemaa. Lääkärit neuvoivat ottamaan jatkossa rauhallisesti, mutta Pentti päätti tehdä juuri päinvastoin.

– Kun kerran läheiset rupesivat väittämään, että seinähulluhan minä olen, kun vielä tällaisen harrastuksen vanhoilla päivilläni kehitin, mikäpä siinä. Seinähullu on oikein hyvä titteli, Pentti Keränen nauraa.

Pentti Keräsen persoonallinen käyntikortti
Pentti on itse suunnitellut käyntikorttinsa Pentti Keräsen persoonallinen käyntikortti Kuva: Yle / Marjo Lundvall akuutti,Yle TV1

Pentti Keränen kertoi vuonna 2013 Akuutissa vakavasta sydäninfarktistaan ja sen jälkeisestä toipumisesta. Nopea kuntoutuminen oli pitkälti aktiivisen liikunnan ansiota. Uintiharrastus vaihtui melko pian kilpatasolle, sen verran tosissaan Pentti lajin otti.

– Tulihan tuossa maaliskuun 2016 SM-uinneissa vedettyä kolmessa päivässä viisi matkaa. Kahdessa tuli ykkössija, ja 1500 metrissä vielä ennätystulos, Pentti Keränen kertoo.

Tämä on ihan mahdottoman monivaikutteinen laji. Kädet, jalat, keskivartalo, koordinaatio, kaikki lihakset työskentelevät ja aivotyöskentely vielä päälle.

Kiipeilyharrastus puolestaan sai alkunsa vähän vahingossa. Uteliaisuuttaan Pentti kävi kokeilemassa mistä oikein on kyse, ja jäi heti koukkuun.

– Tämä on ihan mahdottoman monivaikutteinen laji. Kädet, jalat, keskivartalo, koordinaatio, kaikki lihakset työskentelevät ja aivotyöskentely vielä päälle, Pentti luettelee.

Pentti Keränen kiipeilemässä seinäkiipeilyhallissa
Seinäkiipeily vahvistaa lihaksia monipuolisesti Pentti Keränen kiipeilemässä seinäkiipeilyhallissa Kuva: Yle / Marjo Lundvall yle tv1

Pentti Keränen tietää, että monet ammattiurheilijat, etenkin voimistelijat, uimarit ja palloilijat ovat ottaneet kiipeilyn mukaan harjoitusohjelmiinsa. Pentti hankki kiipeilyn perusopit kyselemällä ja kokeilemalla. Kurssitukset hän on jättänyt väliin.

– Minä kun olen tällainen kokeilija ja kyselijä. En arastele mennä pyytämään apua ja ohjeita itseäni kokeneemmilta kiipeilijöiltä, Pentti selvittää.

Tämä ei sovi, jos hosuu eikä kuuntele ohjeita. Hallissa pitää myös osata ottaa muut kiipeilijät huomioon eikä sooloilla.

Pentti ei ole saanut ikäistään seuraa kiipeilyhallille. Muutama ikätoveri on käynyt kokeilemassa, mutta kokenut lajin liian vaikeaksi.

– Tämä ei sovi, jos hosuu eikä kuuntele ohjeita. Hallissa pitää myös osata ottaa muut kiipeilijät huomioon eikä sooloilla, Pentti Keränen huomauttaa.

Pentti Keräsen käsissä on magnesiumjauhetta
Magnesiumjauhe antaa käsiin pitoa Pentti Keräsen käsissä on magnesiumjauhetta Kuva: Yle / Marjo Lundvall akuutti,Yle TV1

Pentti käy hallilla yleensä aamuisin, jolloin tilaa on runsaasti. Tosin välillä on mukava vaihtaa ajatuksia nuorempien kiipeilijöiden kanssa ja saada siinä sivussa tekniikkavinkkejä.

Joskus sieltä seinältä ei vain pudottauduta, vaan pudotaan.

– Ensimmäinen oppihan annetaan alastulosta. Miten oikealla tavalla pudottaudutaan seinältä, se on tosi tärkeä ottaa haltuun. Joskus sieltä seinältä ei vain pudottauduta, vaan pudotaan. Silloinkin pitää vähintään huutaa muille varoitus, ettei kukaan jää alle, Pentti Keränen kertoo.

Seinäkiipeilyhallin tasonumerointi
Tasonumerointi auttaa kiipeilijöitä Seinäkiipeilyhallin tasonumerointi Kuva: Yle / Marjo Lundvall yle tv1

Alastulon lisäksi on osattava kiivetä riittävän kiinni seinässä, silloin otteet ovat oikeat. Käsiin hierotaan magnesiumjauhetta pitoa antamaan. Seinillä on numerointeja, jotka kertovat vaativuustasosta.

Pentti on rohkea, mutta ei uhkarohkea.

Pentti Keränen seinäkiipeilemässä
Seinäkiipeilyssä pitää osata myös oikea alastulotekniikka Pentti Keränen seinäkiipeilemässä Kuva: Yle / Marjo Lundvall akuutti,Yle TV1

– Vaikka innokas olenkin, kyllä oman jaksamiseni ja osaamiseni tunnen. En ota riskejä, ei minun tarvitse kenellekään esittää mitään supersankaria, Pentti Keränen huomauttaa.

Pitää kuunnella omaa kehoaan ja jos se kertoo, että kaikki on hyvin, eihän siinä sitten tarvitse hissutella.

Kun lääkärit alkuvuosina varoittelivat Penttiä ottamasta urheiluharrastuksia liian tosissaan, nyt on sielläkin taholla uskottu, että Pentti hallitsee tilanteensa. Lääkäreitä on ihmetyttänyt, miten Pentti saavuttaa mahtavia urheilutuloksia, vaikka hänellä on todettu keuhkoahtaumakin.

– Keuhkot toimivat kuulemma 75-prosenttisesti. En minä tuollaista asiaa jää miettimään, pitää kuunnella omaa kehoaan ja jos se kertoo, että kaikki on hyvin, eihän siinä sitten tarvitse hissutella, Pentti Keränen miettii.

Pentti Keränen kahvilassa
Kun paljon liikkuu, voi herkutellakin Pentti Keränen kahvilassa Kuva: Yle / Marjo Lundvall akuutti,Yle TV1

Kesällä Pentti sen sijaan aikoo unohtaa urheilun mökkikauden ajaksi. Tosin mökilläkin riittää kyllä hyötyaskaretta, kuten luonnonkivien siirtelyä ja ladontaa polun reunustukseksi.

Ennen eläkeläisen ”kesälomaa” Pentti Keränen kertoo osallistuvansa elämänsä ensimmäiseen triathlon-kisaan. Uinti- ja juoksuosuudet Pentti arvelee selvittävänsä ilman suurempia vastoinkäymisiä.

– Pyöräilyn treenaus sen sijaan on jäänyt vähän huonolle. Mutta kun yllytyshullu olen, pitää tämäkin homma käydä kokeilemassa, Pentti miettii.

Pentti kertoo, että kotiväki välillä motkottaa hänen harrastuksistaan. Alkuvuosien huoli Pentin jaksamisesta on kuitenkin vähentynyt, tai sitten asia on kuten Pentti sen määrittelee:

– No minkäs seinähullulle teet !

Lisää ohjelmasta

Vanhemmat Anna ja Cagri Akgul istuvat puutarhakeinussa lastensa Akselin, Alvarin ja Einarin kanssa.
Vanhemmat Anna ja Cagri Akgul istuvat puutarhakeinussa lastensa Akselin, Alvarin ja Einarin kanssa. Kuva: Mira Pelo / Yle koronavirus,perheet,vanhemmuus
perhe vanhemmat ja lapset istuvat sohvalla iloisina
perhe vanhemmat ja lapset istuvat sohvalla iloisina Kuva: Tommi Parkkinen/Yle uusperheet,parisuhde,terapiat,Järvenpää,lapset (perheenjäsenet),Itsetuntemus