Hyppää pääsisältöön

Svetlana Gannuškina ‒ pakolaisten ja siirtolaisten puolestapuhuja Venäjällä

Kaksikymmentä vuotta sitten kävin Tulan alueella pakolaiskylässä, jonka Dushanbessa yliopisto-opettajana toiminut Galina Belgorodskaja ja ryhmä muita Tadžikistanin venäläisiä oli 1990-luvun alussa perustanut jouduttuaan pakenemaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen maassa puhjennutta sisällissotaa. Mutta historiallinen isänmaa, rodina, ei heitä kuitenkaan riemuiten ottanut vastaan. Pakolaisilla, tai pakkopakolaisilla (vynyždenie pereselentsi) kuten virallinen termi tuolloin kuului, oli lain mukaan oikeus korvauksiin, mutta niitä saadakseen Galina Belgoradskaja kyläläisineen joutui taistelemaan virkamiesten mielivaltaa vastaan. Keväällä 1996 tilanne oli jo täysin kestämätön. Kylän rakennustyö oli pysähtynyt, pienet yhteisyritykset, joita kyläläiset olivat perustaneet hankkiakseen elantoa, olivat kariutuneet ja moni asukkaista oli jo muuttanut muualle. Galinasta oli tehty syntipukki, jopa hänen henkeään uhattiin.

Tukea tuli vain Kansalaisavun komitealta, kansalaisjärjestöltä, jonka Svetlana Gannuškina muutaman muun kansalaisaktivistin kanssa oli vuonna 1990 perustanut. Kansalaisavun komitea syntyi tarpeesta auttaa pakolaisia, jotka perestroikan kiihdyttämä Neuvostoliiton hajoamisprosessi ja etnisten suhteiden kärjistyminen olivat pakottaneet liikkeelle. Suurin pakolaisvirta Venäjälle suuntautui entisistä neuvostotasavalloista, sillä yksin Tadzikistanista pakeni 400 000. venäläistä. Asettuminen uusiin oloihin ei ollut helppoa, sillä valtiollinen taho ei ollut mitenkään valmistautunut pakolaisvirtaan. Pakolaisvirasto Venäjälle perustettiin vasta vuonna 1992.

Toisaalta perestroika merkitsi toivoa vapaammasta elämästä, sillä edeltäjiinsä verrattuna Mihail Gorbatšov oli valmis muutoksiin, yritti tehostaa tuotantoa ja kohottaa ihmisten elintasoa siinä tosin onnistumatta. Perestroikan ja glasnostin vuosina saattoi jo kokoontua ja puhua ilman pelkoa, kritisoida valtaapitäviä. Mutta Gorbatšovin uudistukset herättivät myös ristiriitaisia tunteita, toteaa Svetlana Gannuškina äskettäin Saksassa ilmestyneessä elämänkertakirjassaan ”Auch wir sind Russland”.

nainen katsoo silmälasien yli
Svetlana Gannushkina nainen katsoo silmälasien yli Svetlana Gannushkina

Gannuškina:
”Vuonna 1986 Gorbatšov armahti Andrei Saharovin karkotuksesta ja pyysi tätä laatimaan listan poliittisista vangeista, jotka jonkun ajan kuluttua vapautettiin. Gorbatšov lopetti Afganistanin sodan ja veti neuvostojoukot pois maasta. Mutta samanaikaisesti etnisten ryhmien väliset konfliktit tukahdutettiin ja kolonialismin vastainen liikehdintä oli kielletty. Perestroika oli hyvin ristiriitainen ajanjakso. Toisaalta se herätti tunteen eteenpäinmenosta, mutta toisaalta Gorbatšov yritti kaikin keinoin pitää Neuvostoliiton yhtenäisenä. Mutta minä löysin Neuvostoliiton hajoamisen johdosta elämäntehtäväni.”

Moskovan valtion yliopiston matematiikan dosentti Svetlana Gannuškina joutui ensimmäisen kerran tekemisiin pakolaisten hädänalaisen tilanteen kanssa Sumgaitin ja Bakun pogromien ja Vuoristo-Karabahin sodan aikoihin. Sumgaitissa azerit murhasivat armenialaisia ja Armeniasta azerit ajettiin väkivalloin pois. Kumpikin osapuoli demonisoi toisiaan, huhut ja disinformaatio levisivät. Azerbaidzanista paenneista armenialaisista suurin osa, noin 40 000, hakeutui Moskovaan, mutta Armeniasta paenneet azerit asettuivat pääasiassa Azerbaidzaniin. Viranomaiset eivät siellä eivätkä Moskovassa olleet mitenkään varautuneet pakolaisten tuloon ja yrittivät päästä heistä mahdollisimman pian eroon. Oli jopa yrityksiä lähettää armenialaiset takaisin Bakuun, suoraan surman suuhun. Gannuškina kävi tutustumassa tilanteeseen sekä Azerbaidzanin että Armenian puolella Neuvostoliiton kansallisten ja poliittisten suhteiden komitean jäsenenä ja teki yhteistyötä muun muassa demokraattipoliitikko Galina Starovoitovan kanssa. Kansalaisavun komitean perustamisvaiheita Svetlana Gannuškina kuvaa näin.

Gannuškina:
”Kansalaisavun komitean synnyinvuosi on 1990 ja Bakun armenialaiset olivat ensimmäisiä suojattejamme. Pidimme perustavan kokouksen Literaturnaja Gazetan toimituksessa, jossa Lidia Grafova työskenteli. Hän oli tunnettu journalisti, joka oli jo neuvostoaikana pelastanut monia ihmishenkiä. Mietimme yhdessä toimintasuunnitelmaa, sääntöjä ja rekisteröintiä. Päämäärä oli selvä: halusimme auttaa pakolaisia. Minä aloin perehtyä pakolaisuutta ja turvapaikkaa koskevaan lainsäädäntöön. Kävi heti selväksi, että jos aiomme toimia tällä alueella, meidän on tunnettava lait ja tarkkailtava, että niitä sovelletaan käytäntöön samalla tavoin kaikkialla Venäjällä.”

Kansalaisapu toimi aluksi vapaaehtoisvoimin, yksittäisten ihmisten lahjoittamilla varoilla. Toimistoa ja palkattua henkilökuntaa ei ollut ja Svetlana Gannuškina johti järjestöä oman toimen ohella jatkaen opetustyötään Moskovan valtionyliopistossa vuoteen 2000 saakka. Kansalaisavun perustajien tarkoituksena oli rakentaa Venäjälle pakolaisten neuvontaverkosto ja yhteistyökumppaniksi löytyi Moskovan Memorial, jonka hallitukseen Gannuškina jo tuolloin kuului. Memorialin ihmisoikeuskeskuksella oli jo useita hankkeita, joissa monitoroinnin kohteena olivat muun muassa Neuvostoliiton kriisipisteet ja etniset vainot. Tätä kokonaisuutta Kansalaisavun ”Siirtolaisuus ja oikeus” -ohjelma täydensi hyvin. Autettavia riitti, sillä Tšetšenian sotien aikana sisäisiä pakolaisia alkoi virrata muille Venäjän alueille. Ensimmäisen sodan lopussa147 000 tšetšeeniä oli saanut sisäisen pakolaisen statuksen, ja toisen sodan aikana yli 600 000 pakeni Tšetšeniasta muille Venäjän alueille.

Gannuškina:
”Valitettavasti mikään näistä pakolaisryhmistä ei ole voinut täysin integroitua venäläiseen yhteiskuntaan. Läheskään kaikki Bakun armenialaiset eivät ole saaneet Venäjän kansalaisuutta. Abhasian georgialaisilla ei edelleenkään ole pysyvää oleskelulupaa ja nyt yritetään palauttaa takaisin afgaaneja, jotka ovat asuneet liki 30 vuotta Venäjällä. Myös Tšetšenian pakolaisten asuttaminen on edelleen ratkaisematta ja ongelmat vain pahenevat ajan myötä.”

Ensimmäinen Tšetšenian sota päättyi Hasavjurtin rauhansopimukseen vuonna 1996. Siviiliuhrien lukua ei Svetlana Gannuškinan mukaan tiedetä tarkkaan, mutta Moskovan Memorialin Aleksander Tšerkassov arvioi määräksi 35 000 – 50 000. Sotilaita kaatui 6000. Pakolaisvirta oli jatkuva, sillä Tšetšenia oli kaaoksen vallassa ja jätetty täysin tuuliajolle. Eläkkeitä ja palkkoja ei maksettu, aseelliset ryhmittymät terrorisoivat ja ihmissieppauksilla tehtiin bisnestä. Toinen sota oli vielä julmempi. Se alkoi syksyllä 1999 ja syynä pidetään tšetšeeniterroristien tekemiksi väitettyjä kerrostaloräjäytyksiä Moskovassa, Volgodonskissa ja Buinaksissa sekä Shamil Basajevin hyökkäystä Dagestaniin.

Gannuškina:
”On vaikea sanoa, mikä on lopullinen totuus. Mutta näitä tapahtumia edelsi kampanja, jossa keskeinen sanoma oli, että venäläisiä on nöyryytetty ja kansa on tyytymätön Hasavjurtin rauhanneuvottelujen tulokseen. Se on suuri tappio venäläisille, näin vakuuteltiin. Kansallisylpeyden palauttaminen ja pönkittäminen olikin keskeistä, kun Vladimir Putin nostettiin presidentiksi. Se oli Boris Jeltsinin viimeinen lahja venäläisille.”

Vuonna 2002 Gannuškina nimitettiin presidentin alaiseen ihmisoikeusneuvostoon. Putin näytti Gannuškinan mukaan ensi alkuun kuuntelevan jäsenten huolia ja osallistui vilkkaasti keskusteluun, mutta sittemmin tyyli on muuttunut. Jotain saatiin Gannuškinan mukaan kuitenkin aikaan, esimerkiksi estettiin tai ainakin hidastettiin puolella vuodella tšetšeenipakolaisten pakkosiirtoa Ingušiasta Tšetšeniaan. Myös kansalaisuuslain sisältöön yritettiin vaikuttaa, mistä Gannuškina käytti puheenvuoron neuvoston ensimmäisessä kokouksessa.

Gannuškina:
”Putinin määräyksestä perustettiin työryhmä, joka työsti lakiin muutoksia. Niiden ansiosta Venäjän passin sai kaksi miljoonaa, jotka aikaisemmin sitä eivät olisi saaneet. Valitettavasti tämä laki oli voimassa vain kaksi vuotta. Kansalaisuuslakiin pitäisikin ehdottomasti tehdä muutoksia. Olemme esimerkiksi jo vuosia kamppailleet sen puolesta, että Venäjällä asuvat entisen Neuvostoliiton kansalaiset ja heidän perheenjäsenensä saisivat Venäjän kansalaisuuden.”

Svetlana Gannuškinan johtaman Kansalaisavun komitean neuvontaverkosto on toiminut yli 25- vuotta ja neuvontapisteitä on 30, aikaisemmin niitä oli jopa 50. YK:n pakolaisjärjestö UNCHR ja Euroopan komissio ovat viime aikoihin saakka olleet järjestön keskeiset rahoittajat.

Kansalaisavun komiteaa työllistävät yhä edelleen tiukka siirtolais- ja pakolaislainsäädäntö ja sen usein varsin mielivaltaiset tulkintakäytännöt. Asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat kiristyneet erityisesti 2010-luvulla ja muukalaisviha kasvanut. Kansalaisapu auttaa maahantulijoita muun muassa asunto- ja terveydenhoitokysymyksissä, jakaa tarvittaessa myös humanitaarista apua sekä avustaa muukalaisvihan ja rasismin uhreja, viime kädessä oikeudessa. Kansalaisavun Lasten keskuksen vapaaehtoiset järjestävät kouluopetusta siirtolais- ja pakolaislapsille, jotka eivät pääse asuinpaikkakunnallaan kouluun puuttuvan asumisoikeuden vuoksi. Viime vuosina Kansalaisapu on selvitellyt paljon myös työperäisten maahanmuuttajien ongelmia.

Venäjän viranomaiset liittivät Kansalaisavun komitean vuosi sitten agenttirekisteriin syyttäen sitä poliittisesta toiminnasta. Sellaiseksi viranomaiset katsoivat muun muassa järjestön julkilausuman rangaistuslaitosjärjestelmän humanisoinnin välttämättömyydestä ja presidentin apurahalla laaditun selvityksen korruptiosta.

Gannuškina:
”Putin rakastaa sanontaa `Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat´, toisin sanoen hänen mielestään järjestöt toteuttavat niitä rahoittavien ulkomaisten järjestöjen agendaa Venäjällä. Mutta yksikään kansainvälisistä rahoittajistamme ei koskaan ole asettanut minkäänlaisia ehtoja projektien sisällöille. Kansalaisjärjestöjen ahdistelu alkoi jo vuonna 2005, jolloin duuma hyväksyi tiukennukset järjestölakiin. Jo silloin järjestöjen ulkomainen rahoitus leimattiin ”likaiseksi rahaksi” ja näin tuhottiin järjestöjen maine.”

Riippumattomien kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten kurjistaminen on jatkunut kiivaana siitä lähtien, kun presidentti Putin astui vuonna 2012 uudelleen virkaan ja hyväksytti duumassa pikavauhtia lakipaketin, johon laki järjestöistä ulkomaisina agentteina kuuluu. Kansalaisavulle vuosi kansainvälisenä agenttina on ollut karu. Rahoitusmahdollisuudet ovat käyneet vähiin, järjestön on ollut pakko rajoittaa toimintaansa, vähentää työntekijöitä ja supistaa palveluja. Ei siis ihme, ettei Kansalaisavun johtajan, useita kertoja Nobelin rauhanpalkintoehdokkaaksikin nimetyn Svetlana Gannuškinan näkemys Venäjän nykyisestä johtajasta ei ole mairitteleva.

Gannuškina:
”Minun mielestäni Putin ei erota valhetta totuudesta. Se on tyypillistä entiselle salaisen palvelun työntekijälle, tyypillistä instituutiolle, joka tehtailee valheita. Siellä ei tehdä eroa hyvän ja pahan tai totuuden ja valheen välillä.”

Airi Leppänen

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta