Hyppää pääsisältöön

Yle kulmilla: Avoimet ovet Yle Vaasan toimintakeskuksessa 8.6.

Ylen toimintakeskus Vaasassa.
Ylen toimintakeskus Vaasassa. Kuva: Yle/Rolf Granqvist Yle Pohjanmaa,yle österbotten,Vaasa,luova ala

Pohjalaisia kutsutaan mukaan Yle kulmilla -päivän tapahtumiin keskiviikkona 8.6. Yle Vaasan toimintakeskukseen.

Päivän aikana klo 11–13 Ylen toimitiloissa ovat ovet avoinna ja pannu kuumana: tarjolla on tutustumiskierroksia toimituksiin ja keskusteluja tuttujen toimittajien kanssa. Myös Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen ja Svenska Ylen johtaja Marit af Björkesten osallistuvat tapahtumaan.

Pihalla voi osallistua Strömsön juontaja Elin Skagersten-Strömin ja käsityöekspertti Lee Esselströmin pienimuotoiseen askarteluworkshopiin. Sisätiloissa Yle Vaasan toimittajat esittelevät talon toimintaa ja kierrättävät toimituksissa ja studioissa. Kierroksilla voi tavata tuttuja suosikkijuontajia!

“Yle Vaasa on mukana ihmisten arjessa ja elämässä Vaasan ja Pohjanmaan alueella. Kaikki kohtaamiset alueen ihmisten kanssa ovat tärkeitä, joten yleisön vierailut toimituksessa ovat meille tekijöille aina hieno kokemus! Myös juttuvinkit ja palaute ovat aina tervetulleita“, sanovat päälliköt Hannele Haanpää-Holappa ja Ulrica Lövdahl.

Pohjanmaalla on talven ja kevään aikana selvitetty luovien toimijoiden ja muiden yritysten yhteistyön mahdollisuuksia. Ylen käynnistämä VsaCreativeConnections-verkosto on osoitus, että Vaasan alueen toimijoilla on vahva usko tulevaisuuteen ja yhteistyöhön yli toimialarajojen.

Ylen Vaasan toimitiloihin on yhteistyön myötä muuttanut jo seitsemän pelinkehittäjää muotoilukeskus Muovan West Coast Startupista.Tämän pilottihankkeen tavoitteena on kehittää yhteistyötä ja dialogia Ylen ja pelinkehittäjien välillä.

Radioteatteria ja Yle-muistoja

Myös Ylen Radioteatteri on Vaasassa kuunnelman teossa 6.–10.6.

Radioteatteri tekee Vaasan kaupunginteatterin kanssa kuunnelmaa Rajatapaus, joka perustuu Mikael Niemen kirjaan Ammu appelsiini. Kuunnelmaa tehdään Ylen toimituksessa ja sen ohjaa Essi Räisänen. Radioteatteri täyttää tänä vuonna 90 vuotta ja kuunnelmakiertue on Radioteatterin juhlavuoden hanke. Radioteatteri liikkeellä -hankkeen kuunnelmat äänitetään kymmenessä eri kaupungissa ympäri Suomea ja ne esitetään suomalaisen radiodraaman 90-juhlakuunnelmasarjana syksyllä 2016.

Yle täyttää niin ikään 90 vuotta ensi syksynä ja juhlavuoden aikana katsojilta ja kuuntelijoilta kerätään muistoja ja tarinoita Ylen kanssa koetuista tärkeistä hetkistä. Yle-muistoja voi kertoa Yle 90 vuotta - Sinun tarinasi -sivustolla.

Yle kulmilla -päivän aikana yleläiset tapaavat myös paikallisia vaikuttajia, järjestöjen edustajia ja kansalaisia. ­Yle kulmilla -tapahtumia on järjestetty 2000-­luvun alusta alkaen useilla eri paikkakunnilla ympäri maan.

Avoimet ovet Yle Vaasan tiloissa ke 8.6. klo 11–13, osoitteessa Ahventie 20.

Lisätietoa:
Hannele Haanpää-Holappa, Yle Pohjanmaa, p. 040 505 9797, hannele.haanpää-holappa@yle.fi
Ulrica Lövdahl, Yle Österbotten, p. 040 830 7163, ulrica.lovdahl@yle.fi
Matti Kajander, tuottaja, Radioteatteri, Yle, p. 040 196 5951, matti.kajander@yle.fi

Linkkejä:
Radioteatteri liikkeellä: 10 kaupunkia 10 uutta kuunnelmaa!
Sinun tarinasi - Yle 90 vuotta
Mitt.Ditt. Vårt - Yle 90 år