Hyppää pääsisältöön

Kapinalauluja

Juha Hurme
Juha Hurme Kuva: Yle/Jyrki Valkama juha hurme

Varoitus: nyt tulee agitaatiota, kiihotusta, yllytystä ja värväystä.

Työväenliikkeen kirjasto ja Työväenkirjaston ystävät ry. ja Työväenperinne ry. järjestävät ensi marraskuussa Stadin työväenkirjallisuuspäivät. Jo toista kertaa ohjelmassa on mukana Kapinarunotapahtuma.

Sinulla ja jokaisella meistä on nyt aikaa syyskuun viimeiseen päivään asti rustata kaksi kapinarunoa ja lähettää ne järkkäreille. Tai voithan kirjoittaa useammankin, mutta arvovaltainen raati hyväksyy korkeintaan kaksi runoa per lätty. Jopa 30 terävintä ja ärtyneintä runoilijaa voi päästä esittämään runonsa Kapinarunoiltaan. Valitut runot julkaistaan myöhemmin Kapinarunoantologiassa.

Siitä vaan, sappinesteet roiskumaan!

Siitä vaan, sappinesteet roiskumaan! Koska tämä maailmamme ei ikinä valmistu, aina löytyy kapinalle kohteita.

Järjestäjät muistuttavat, että ilmeisten ratkaisujen ohella kapinan voi suunnata vaikka elämän usvaa ja näköalattomuutta tai pessimismiä vastaan.

Pääasia että kapinoi.

Haluan antaa hankkeellesi alkuvauhtia muutamalla duunarinäkökulmasta muotoillulla historiallisella esimerkillä itämerensuomalaisesta runoudesta osoittaakseni kaksi asiaa. 1. Näillä kulmilla on kapinoitu runollisesti ammoisista ajoista lähtien, ja 2. Kapinallinen värssy voi olla korkeinta sana- ja ajatustaidetta.

Rehti luokkaviha kukkii Suomenlahden eteläpuolella, Viron ja Inkerin maaorjakylissä syntyneessä Viron orjan virressä. Ison isännän kaltoin kohtelema ja kehnosti vaatettama orja jäätyy lumihankeen. Rääkätyn orjan sielu tempaistaan samoin tein jumalten tykö paikkaan, joka on viihtyisä sekoitus kristittyjen taivasta ja kotoperäistä tuonelaa.

Iloisesti ällistyneelle orjalle tarjotaan ikuinen lepolasse istuimeksi ja mesituoppi kouraan. ”Sait aikanasi tarpeeksi raataa ja juoda vettä”, sanotaan hänelle selitykseksi.

Jäyhä hämäläinen runotoisinto kertoo, miten pahan isännän kävi.

Sitte kuol iso isäntä:
vietiin sielu portin peälle.
Kysy Kiesus Pietarilta:
”Kenen sielu portin peällä?”
”Siel on sielu ison isännän.”
”Tuokoa sielua sisälle
muiten sielujen sekahan.”
Tuotiinpa tulinen tuoli:
”Istu tähän iso isäntä.”
”Minkätähen tämä minulle?”
”Sentähen tämä sinulle:
kyll oot istunna pöyän päässä
isäntänä ollessasi.”
Tuotiinpa tulinen tuoppi
tulta tervoa sisällä:
”Juo tästä iso isäntä.”
”Minkätähen tämä minulle?”
”Sentähen tämä sinulle:
kyll oot saanna oltta juuva
isäntänä ollessasi.”

Korpiviljelijä tietää omakohtaisesti, että ”ei se jouda raamattui tutkiin, joka härkää perseeseen hutkii".

Uuden ja vanhan uskon puristuksessa olevan, tuskastuneen keskiaikaisen korpiviljelijän raittiin ateistinen protestilaulu on lyhyt: ”Teko pellon jumala on.” Hän tietää myös omakohtaisesti, että ”ei se jouda raamattui tutkiin, joka härkää perseeseen hutkii.”

Säästin parhaan viimeiseksi.
Virolais-inkeriläis-karjalaisen toimeliaan vaimon mies on saamaton nahjus. Vaimon runollis-humoristinen rangaistus vätykselle on hillitön, tähän tapaan:

"Suolle vein sotkuportahiksi,
sillaksi likasioille,
pään panin suolle mättähäksi,
silmät suolle karpaloksi,
suun panin suolle lähteheksi."

Hellyys kukistaa oikeutetun raivon Karjalan kannaksen versiossa, ja suolle palasina siroteltu laiskimus kootaan ja kutsutaan takaisin kotionneen:

"Otin mie sulhon sulleen,
kannon tuvan pöyvän päähän,
syötin sulhon, juotin sulhon,
panin sulhon makkoamaha,
itse viereen vennähän."

Rakkaus on railakkainta kapinaa vallitsevia käytäntöjä vastaan.

Siinä se on. Anteeksiantava ja suvaitseva rakkaus on näinä, jos entisinäkin aikoina railakkainta kapinaa vallitsevia käytäntöjä vastaan.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri