Nyt on sauna kuumana! Mutta minkälaiseen kuvaan löylyn hengen voi vangita? Mitä tunteita sauna saunojissa herättää? Onko saunominen harrasta - vai myös hauskaa? #saunakuva -kilpailu on ratkennut ja voittajat näet tästä artikkelista:
Tässä ovat #saunakuva-kilpailun voittajat!
Mikä on eriskummallisin kuvaamasi sauna, Suomessa tai ulkomailla? Miltä näyttää saunan, ympäröivän luonnon ja eri vuodenaikojen kolmiyhteys? Entä löytyykö arkistoistasi menneen ajan saunakuvia? Ja onko kaikista rakkain ja kaunein sauna maan päällä sinun mökkisaunasi? Raati arvioi sekä kuvaan vangittua tunnelmaa, että saunan charmia.
#saunakuva-kilpailu on osa Yle Teeman ja Yle Kulttuurin saunaviikkoja, joiden monissa ohjelmissa käsitellään saunaa eri näkökulmista sekä televisiossa, radiossa että Yle Areenassa. Homman huipennukseksi Teema esittää juhannuspäivän iltana kaksi palkittua ja kansainvälisesti levitettyä suomalaista saunadokumenttia Miesten vuoro (2009) ja Sauna (2007).
Juhannusviikolla pohjoisen miehet tanssivat Teemalla viisiosaisessa ohjelmassa Saunabaletti. Teeman Elävä arkisto on koonnut paketin saunahistoriaa ja -huumoria. Radio Yle 1:ssä käynnistyy Jukka Kuosmasen toimittama Tamminiemen saunassa -sarja ja Minna Joenniemen Rakenna minut -ohjelmassa puhutaan uudesta sauna-arkkitehtuurista.
Lähetä kuvasi 22. kesäkuuta mennessä! Paras kuva valitaan juhannusviikolla ja palkitaan saunamaisella palkinnolla.
Kuinka voit osallistua:
Julkaise oma saunakuvasi tunnisteella #saunakuva
Instagramissa,
Twitterissä,
Facebookissa, mutta vainYle Teema Facebook -sivulle jaetut kuvat tunnisteella #saunakuva
tai voit lähettää saunakuvasi meille alla olevalla lomakkeella
#saunakuva -kilpailu on päättynyt. Kiitos kaikille osallistuneille!
Muista kysyä lupa yksityistilanteessa kuvatuilta ihmisiltä. Tutustu Ylen kuvajoukkoistusten pelisääntöihin täällä!
Jos lähetät kuvan lomakkeen kautta, niin muista laittaa mukaan myös yhteystietosi, jotta saamme sinuun yhteyden, jos raati päättää palkita juuri sinut.