Suomi on sankarimuotoilijoiden maa, mutta yksi on ylitse muiden. Laatu, määrä ja kansainvälinen tunnettavuus tekevät Tapio Wirkkalasta muotoilijoiden kruunaamattoman kuninkaan.
Teksti: Tina Cavén
Minulla on ollut tietämättäni pitkäaikainen ja läheinen suhde Tapio Wirkkalaan. Hörpin 60-luvulla mummolassa Rymd-mehua Wirkkalan suunnittelemasta sinappilasista. Maksoin ostokseni aikuiseksi asti hänen piirtämillään seteleillä. Kotitaloni kellarissa napsautan edelleen valot päälle hänen muotoilemastaan sähkökatkaisimesta.
Opin ensin yhdistämään Tapio Wirkkalan nimen rosoisiin Ultima Thule -lasiesineisiin ja herkkään Kantarelli-maljakkoon. Taidehistoriaa opiskellessani kuulin kertomuksia suomalaisen muotoilun kulta-ajasta 50-luvulla. Hämmennyin hänen veistostensa edessä. Voiko muotoilija olla myös taiteilija?
Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen
Kun perehdyin tarkemmin Wirkkalan tuotantoon, ällistyin sen laajuudesta ja ihastuin sen muodoista. Ymmärsin hänen suunnattoman vaikutuksensa suomalaiseen elinympäristöön.
Tänä päivänä pääsee maailmankuuluksi yhdellä esineellä. Tapio teki niitä tuhansia.
Tuotteliaisuus ja monipuolisuus herättivät kiinnostukseni. Luin lisää ja haastattelin hänet tunteneita kollegoita ja ystäviä. Kuva poikkeuksellisesta lahjakkuudesta ja erityisestä persoonallisuudesta alkoi piirtyä.
Voi olisinpa saanut tavata hänet henkilökohtaisesti!
Tapio Wirkkalaa on helppo kuvata ääripäiden kautta.
Hän suunnitteli pikkuruisia postimerkkejä, mutta teki myös laajoja kaupunkisuunnitelmia. Hänet oli luontevaa nähdä eristyneenä Lapin erämiehenä. Sama hahmo sulautui vaikeuksitta kansainvälisiin huippumuotoilupiireihin. Wirkkala rakasti vanhaa taidetta, mutta työskenteli mielellään uuden teknologian parissa.
Wirkkalan elämänasenteesta olisi paljon opittavaa nykyisinä kuluttavina aikoina. Wirkkala teki aina töitä, mutta hänellä oli myös aikaa perheelleen ja ystävilleen. Hän ehti halutessaan Lappiin tai Firenzeen. Hänellä oli malttia pysähtyä tarkkailemaan jään sulamista ja veden pyörrettä. Hänellä oli herkkyyttä kuulla kuinka kovalla pakkasella hengitys helisee hileinä hangelle.
En oikein ymmärrä kuinka hän sen kaiken teki, vaikkei ollut koskaan kuullut mindfullnesista ja meditoinnista.
Kaikilla materiaaleilla on omat kirjoittamattomat lakinsa.
Tapio Wirkkalasta tulee ensimmäisenä mieleen hänen laaja lasiesineiden tuotantonsa. Se oli kuitenkin vain materiaali muiden joukossa. Kaikki materiaalit kiinnostivat.
Ei koskaan saisi tehdä väkivaltaa materiaalille, jonka parissa työskentelee.
Tässä on käytetty taidolla kirvestä, puukkoa ja hiekkapaperia - sekä avaruusgeometristä ajattelua.
Pohjimmiltaan Wirkkala oli käsityöläinen. Puukko oli käytössä aina ja kaikkialla. Puusta syntyi niin tarvekaluja kuin taideteoksia. Wirkkala saattoi esimerkiksi veistää puikkarin samalla kun piti luentoa.
Oma kellariverstas oli työhuoneista tärkein. Sinne hän pakeni kiireitä. Siellä hän rentoutui omia projekteja toteuttaessaan. Verstas oli myös yksityinen tutkimuslaboratorio. Vapaa tekeminen inspiroi ja auttoi ratkaisemaan myös muotoilutyön ongelmia. On tarpeetonta vetää rajaa taiteellisen ja taideteollisen tuotannon välille.
Työskentelen käsillä. Ne ovat vanhimmat työvälineet. Käsillä tekeminen on ilo.
Vaneri on mielenkiintoinen puujaloste. Viilukerroksia ristiin liimaamalla on aikaansaatu kestävä ja oikuton puu. Tapio Wirkkala työsti lentokonevanerista niin käyttöesineitä kuin komeita abstrakteja veistoksia. Ensimmäiset kokeilut hän teki jo 40-luvulla. Vaneriveistokset saivat yhä mutkikkaampia muotoja seuraavien vuosikymmenten aikana.
En lakkaa ihmettelemästä miten viiluraitojen kuvioita on hallittu pienin muutoksin hiontakulmassa. Kannattaa muistaa, että teokset luotiin aikana, jolloin tietokoneavusteista suunnittelua ja työstämistä ei tunnettu! Sen sijaan tässä on käytetty taidolla kirvestä, puukkoa ja hiekkapaperia, sekä avaruusgeometristä ajattelua.
Lasituotteiden valmistuksessa Tapio Wirkkalan käytännön osaaminen ja hyvät vuorovaikutustaidot pääsivät loistamaan.
Wirkkala otti uuden materiaalin haltuun opiskelemalla sen käytön hienoudet ammattimiesten opastuksella. Lasintyöstön traditiot hän opiskeli voitettuaan Iittalan lasitehtaan vuonna 1946 järjestämän koriste- ja lasikaiverruskilpailun.
Minua pidettiin aluksi lasitehtaassa kaistapäisenä ja aatteitani mahdottomina toteuttaa. Portinvartia ei tahtonut päästää minua sisään, eikä juoksupoika sanonut minulle päivää.
Wirkkala osasi käyttää hyödykseen Italian ja Suomen toisistaan poikkeavat lasinvalmistustekniikat. Suomessa Wirkkalan lasituotteet valmistettiin yleensä kirkkaasta lasista. Ne saivat usein innoituksen luonnosta. Venetsiassa suunnittelemissaan esineissä Wirkkala pääsi käyttämään Veninin lasitehtaan laajaa värivalikoimaa ja taitavaa filigraanitekniikkaa. Mahtoi olla inspiroivaa!
Venetsian maineikkaimman lasitehtaan johtaja Paolo Venini kiinnostui Tapio Wirkkalasta jo 1950-luvulla, mutta yhteistyö alkoi vasta 1965. Wirkkala pääsi nopeasti kiinni Muranolaisen lasinvalmistuksen tekniikoihin. Syntyi aivan uudenlaisia tuotteita. Wirkkala oli täälläkin elementissään. Hän imi ympäristöstään vaikutteita ja otti mestareista kaiken irti säästämättä myöskään itseään.
Wirkkalan lasi on suosittua keräilijöiden keskuudessa. Lompakon paksuus määrittelee valitseeko keräilijä kohteekseen harvinaiset taide-esineet, ajattoman tyylikkäät käyttölasit vai edulliset, mutta markkinoilta katoamassa olevat pakkauslasit.
Tapio Wirkkalan suunnittelemassa kirveessä on teräosassa syvennys kädelle, jotta sitä voidaan käyttää myös veistotyökaluna.
Wirkkala siirtyi sujuvasti lasihytistä metalliesineitä valmistavaan tehtaaseen ja takaisin, kenties poiketen puusepänverstaassaan matkalla. Näiden materiaali- ja ympäristövaihdosten on täytynyt vaikuttaa Wirkkalan suunnittelutyöhön, ruokkia ja tuottaa uusia ideoita. Muoto saattoi siirtyä materiaalista toiseen, mutta ei koskaan väkisin tai väkinäisesti.
Wirkkalan eri metalleista valmistettujen esineiden skaala on laaja. Hänen tuotannostaan löytyy niin yksittäin valmistettuja koruja ja koriste-esineitä kuin sarjavalmisteista käyttöhopeaa, kuten aterimia ja astioita.
Useat korut hän oli alunperin suunnitellut vaimolleen Rut Brykille, ja vasta myöhemmin ne siirtyivät sarjatuotantoon.
Tapio Wirkkalan aterimet ovat esimerkki hänen perusteellisuudestaan muotoilijana. Hän tutki röntgenin avulla ruokailuvälineiden istuvuutta käteen. Wirkkala veisti mallit puusta ja kokeili ja kehitti niitä edelleen, kunnes saavutti mielestään toimivan ratkaisun.
Käsityötaustaiselle Wirkkalalle työkalut olivat tärkeitä. Vain työkalua itse taitavasti käyttävä osaa suunnitella toimivan ja kestävän mallin.
Wirkkalan kirveessä on teräosassa syvennys kädelle, jotta sitä voidaan käyttää myös veistotyökaluna. Kirveen koekappale on edelleen Wirkkalan perheen käytössä suvun Lapintalossa.
Anitra -shampoopullo vuodelta 1959 on idealtaan modernin monikäyttöinen: tyhjänä se palvelee kylpyleluna. Uudelleentuotantoon, kiitos!
Tapio Wirkkala oli tutustunut muoviin materiaalina jo työskennellessään 50-luvulla Yhdysvalloissa. Suomessakin muovin käyttö yleistyi. Pakkauksia tarvittiin, kun itsepalvelumyymälät lisääntyivät. Muovi materiaalina avasi muotoilijoille uudenlaisia mahdollisuuksia. Kevyen, värikään ja edullisen muovin käyttö muotoilun materiaalina lisääntyi räjähdysmäisesti seuraavina vuosikymmeninä.
Lentämisessä oli tyyliä ja hohtoa minun lapsuudessani! Perheeni kävi usein Seutulan lentokentällä ihailemassa lentokoneiden nousuja ja laskuja. Kun Suomi siirtyi suihkukoneaikaan keväällä 1960, Finnair rakensi brändiään korkeatasoisella kotimaisella designilla. Wirkkalan suunnitttelemien Caravelle-astioiden muovisen kahvikupin korva muistutti hauskasti lentokoneen pyrstöä. Näitä Finnairin tarjoiluastioita ovat kaikki lentoyhtiötä 1960-80 -luvuilla käyttäneet pitäneet käsissään.
Vaikka Caravelle-astiasto ei ole ollut koskaan yleisesti kaupan, käytöstä poistettuja astioita on myyty ja annettu henkilökunnalle. Sitä kautta ne ovat lähteneet kiertämään ja niihin voi vieläkin törmätä huutokaupoissa tai käytettyjen tavaroiden liikkeissä.
Vaikka Tapio Wirkkalan fyysinen olemus oli karhumainen, hänen piirrosjälkensä oli herkkä ja tarkka.
Piirtäminen ja graafinen suunnittelu olivat Wirkkalan päätyötä sodan syttymiseen asti. Hän osallistui useisiin alan kilpailuihin. Olympia-postimerkkikilpailun hän voitti kahdesti, koska maailmansota peruutti vuoden 1940 kilpailut. Laajalevikkisin Wirkkalan graafinen teos on epäilemättä ollut Suomen markan setelisarja. Se otettiin käyttöön vuonna 1955, ja oli käytössä vuoteen 1981 asti. Moni Alkon tuote on myös varustettu Wirkkalan suunnittelemalla etiketillä.
Tapio Wirkkala hyödynsi piirustustaitoansa niin lasikaiverruksissa kuin graafisessa suunnittelussa. Tarkkojen työpiirrosten lisäksi hän tutki kynänsä avulla luonnon ja arkkitehtuurin muotoja. Jos muotoilijan kädessä ei ollut puukko, siinä oli todennäköisesti kynä. Piirtäminen oli samanaikaisesti työtä ja huvia. Moni ystävä ja satunnainen tuttava säilyttää aarteenaan Tapio Wirkkalalta saamaansa nokkelin kuvin koristettua kirjettä.
Wirkkalalla oli sellainenkin erikoinen ominaisuus, että hän käytti yhtä taitavasti kumpaakin kättään. Kirjoittaessaan tai piirtäessään hän saattoi siirtää kynän tai liidun kädestä toiseen ja jatkaa piirtämistä kuin ei mitään.
Wirkkalasta kerrotaan myös, että hän otti yleensä piirroslehtiönsä esiin odottaessaan vaimoansa Rut Brykiä, joka kertoman mukaan oli usein myöhässä. Piirtäessä odottelijan aika ei käynyt pitkäksi.
Kuva: Tapio Wirkkala ja Rut Bryk -säätiö
Tapio Wirkkalalla oli suuri halu laajentaa työtään esineiden mittakaavasta tilaan ja arkkitehtuuriin.
Tilalliset ratkaisut tulivat Wirkkalalle tutuksi jo uran alkupuolella. Hän toimi näyttelyarkkitehtina monissa kansainvälisissä näyttelyissä, jotka esittelivät suomalaista designia.
Vuonna 1978 Tapio Wirkkalalta tilattiin suunnitelma presidentti Urko Kekkosen muistomerkiksi. Teoksen oli tarkoitus sijoittua Lappiin. Wirkkala osoitti kykyä ajatella “out of the box”. Hän hylkäsi perinteisen patsasmallin ja liittyi kansainvälisten maa- ja ympäristötaiteilijoiden, kuten Robert Smithsonin ja Richard Longin joukkoon.
En tuo lisää materiaalia, enkä vie mitään pois.
Wirkkalan nerokas ajatus oli luonnonkiviä siirtelemällä muodostaa itä-länsisuuntainen viivasuora polku Saivaaran ylitse. Tunturin huipulle olisi suunnitelman mukaan muodostettu käräjäkivet viidestä isosta kivestä Kekkosen viiden presidenttikauden muistoksi.
Merkittävä ero Wirkkalan ja amerikkalaisten ympäristötaiteilijoiden teosten välillä on, että Wirkkalan suunnitelmassa herkkään luontoon ei kajottu kaivinkonein. Luonnonystävä kiittää!
Hienointa tässä muistomerkissä on sen synnyttämä vahva ja ehjä mielikuva. Harva olisi mennyt katsomaan teosta Lappiin. Saivaaralle varta vasten matkustanutkaan ei olisi voinut nähdä teoksesta kuin pienen osan kerrallaan. Useimmille teos olisi elänyt vain tietona ja mielikuvana. Pidän tämän teoksen samanaikaisesta konkreettisuudesta ja käsitteellisyydestä.
Valitettavasti tämä Wirkkalan suurenmoinen projekti jäi elämään pelkästään suunnitelmana. Saivaaran maisemataideteos oli paljon aikaansa edellä. Sen ainutlaatuisuutta ja arvoa ei ymmärretty. Tätä monumenttia esittelisimme nyt ylpeinä, jos se olisi aikanaan toteutunut!
Mitä jos unohtaisimme Kekkosen, ja Saivaara toteutettaisiin Tapio Wirkkalan, edelläkävijän ja eränkävijän muistomerkkinä!
Miten kummassa Wirkkala osasi ennustaa suihkurusketuksen, taulutelevision tai virtuaaliset taideteokset?
Kaukaiset kulttuurit ja taidehistoria olivat rakkaita Tapio Wirkkalalle. Intohimo varhaisrenessanssin taiteeseen yhdisti koko Wirkkalan perhettä. Wirkkala väitti, että Piero della Francesca oli hänen tärkein opettajansa. Hän ei myöskään käynyt Firenzessä poikkeamatta tutkimaan San Marcon luostarissa olevia Fra Angelicon freskoja.
Historialliset esikuvat eivät kuitenkaan kahlinneet Wirkkalaa. Häntä kiinnostivat uudet materiaalit ja uusin tekniikka. Vuonna 1958 Wirkkala voitti Brysselin maailmannäyttelyn yhteydessä järjestetyn tulevaisuuden kaupungin suunnittelukilpailun. Futuristinen ehdotus sisälsi suuria veistoksellisia asuinkortteleita kouluineen, kirkkoineen ja konserttisaleineen. Tulevaisuuden kaupungin asukkaita kuljetti sähköllä toimiva monorail.
Sisustussuunnitelmissa Wirkkala visioi keksintöjä, jotka ovat nykypäivää nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, tai odottavat edelleen toteutumistaan. Miten kummassa Wirkkala osasi ennustaa suihkurusketuksen, taulutelevision tai virtuaaliset taideteokset?
Wirkkalaan on tiivistynyt poikkeuksellisen paljon voimakasta karismaa ja läsnäolon taitoa.
Kaikki haastattelemani Tapio Wirkkalan tunteneet puhuvat hänestä kauniisti ja kaipaavasti. Hänen terve itsetuntonsa takasi, että menestyksen myllerryksessäkin hän tiesi mitä halusi. Uran imussa hän pystyi säilyttämään arvomaailmansa ja elämänhallintansa.
Wirkkala ei pokkuroinut kenenkään edessä. Hän kohteli kaikkia yhtä hyvin. Asiakkaat ja tehtaiden johtajat arvostivat hänen ammattitaitoaan. Wirkkala puolestaan arvosti osaavaa työmiestä. Wirkkalan kyky osallistua tuotteen valmistuksen kaikkiin vaiheisiin antoi hänelle luonnollista arvovaltaa.
Hengästyttävää cv:tä lukiessa ja tuhansia tuotteita selatessa ei voi kuin ihmetellä, miten Wirkkala ehti perehtyä ja syventyä kaikkeen. Muotoilutyön lisäksi Wirkkala käytti aikaansa opetukseen, alan kehittämiseen ja taiteelliseen työhön. Lisäksi hän rakensi omin käsin Lapin talojaan. Silti aikaa riitti myös perheelle ja ystäville.
Hiki ei saa näkyä
Tapio Wirkkalasta kerrotaan, että hän teki suunnitellessaan satoja luonnoksia ja kymmeniä koekappaleita varmistuakseen työn alla olevan esineen käyttökelpoisuudesta. Koekappaleet kulkeutuivat kotiin. Siellä niitä testattiin ja arvosteltiin perheen ja ystävien voimin.
Mistä Wirkkalan perheen tasa-arvoinen ja symbioottinen elämäntapa sai mallinsa? Ehkä Tapio Wirkkalan lapsuudenkoti antaa vastauksen.
Veli Tapio Ilmari Wirkkala syntyi Hangossa, Suomen autonomisessa suuriruhtinaskunnassa kesäkuun toisena päivänä vuonna 1915. Wirkkala asui lapsuus- ja kouluvuotensa Helsingissä Pitkänsillan pohjoispuolen työläiskaupungisosassa. Koulua hän kävi Töölössä.
Wirkkala oli jo lapsena poikkeuksellisen taitava käsistään. Koulupoikana hän taisi mm. puukon valmistamisen. Kaikki osallistuivat perheyrityksen toimintaan kykyjensä mukaan. On selvää, että lapsuuskodilla on ollut merkittävä vaikutus Wirkkalan kädentaitoihin ja intohimoiseen suhtautumiseen taiteeseen.
Isä, Ilmari Wirkkala oli maineikasta Kuorikosken kirkonrakentajasukua ja monialainen taiteen ammattilainen. Hän mm. viimeisteli Helsingin Rautatieaseman edustalla olevat Emil Wikströmin suunnittelemat suuret graniittiset lyhdynkantajat. Äiti Selma (o.s. Wanhatalo) oli monipuolinen ja taitava käsityöihminen. Hän kehräsi itse lankansa, kutoi kangaspuilla ja harrasti myös puunveistoa. Perheyrityksessä hän koruompeli Ilmari Wirkkalan suunnittelemat kirkkotekstiilit.
Ilman Rut Brykiä ei olisi ollut Tapio Wirkkalaa, ja sama toisinpäin.
Tapio Wirkkalan vaimo, keramiikkataiteilija Rut Bryk menestyi omalla taiteellisella urallaan, eikä jäänyt puolisonsa varjoon. Tämän kaltainen asetelma ei ollut tuon ajan taiteilijapariskunnilla tavallinen.
Wirkkalan pariskunta tuki toisiaan ainutlaatuisella tavalla. Toisiltaan he saivat niin ymmärrystä kuin rakentavaa kritiikkiäkin. Lasten kasvaessa hekin tulivat luontevasti mukaan yhdessä tekemisen kulttuuriin. Parisuhteen ja perheen asettaminen etusijalle ei estänyt, vaan edisti kummankin menestystä.
Tapio Wirkkala joutui työnsä takia matkustamaan paljon. Perhe matkusti mukana aina, kun se oli mahdollista. Jos oli kuitenkin pakko olla erossa, tunnelmat välittyivät kekseliäissä ja hauskoissa kuvitetuissa kirjeissä. Mikä tunteita nostattava muistojen aarrekätkö ne ovatkaan jälkipolville!
Suomalaisen muotoilun nopeaa nousua kansainväliselle huipulle 50-luvulla pidetään ihmeenä.
Pieni, syrjäinen, juuri sodasta selvinnyt kansa olikin yllättäen muotoilun eturintamassa luomassa uutta modernia tyyliä olemattomilla resursseilla.
Matkustin Triennaaleen ilman piirustuksia - mukanani oli joitakin mäntypaneeleita ja lasilevyjä. En kertakaikkiaan voinut näyttää miten köyhiä olimme ja revin pois seiniä peittäneet paperit. Suomalaisen sananlaskun mukaan vaatimaton ja yksinkertainen on parempaa kuin mauton mielikuvituksellisuus.Ihmiset olivat kirjoittaneet yön aikana lasilevylle kerääntyneeseen pölyyn: Viva Finlandia!
Läpimurto tapahtui Milanon triennaalissa vuonna 1951. Wirkkala kuratoi näyttelyn suomalaisen osaston. Suomalaiset muotoilijat voittivat 25 palkintoa. Wirkkala itse voitti 3 grand prix - palkintoa: näyttelyarkkitehtuurista, lasisuunnittelusta ja puuveistosta. Kolme vuotta myöhemmin suomalaisten saaliina oli 32 palkintoa!
1950-luvulla Milanossa palkittuja muotoilijoita ovat olleet mm. Eva Brummer, Kaj Franck, Saara Hopea, Dora Jung, Antti Nurmesniemi, Timo Sarpaneva ja Ilmari Tapiovaara.
Tapio Wirkkalan rooli tässä menestystarinassa oli keskeinen, mutta ei hän sitä yksin tehnyt. Taustalla oli jo ennen toista maailmansotaa vallinnut korkeasuhdanne arkkitehtuurin alalla. Eliel Saarinen ja Alvar Aalto olivat osaltaan tehneet Suomea kansainvälisesti tunnetuksi.
Tärkeä ihminen Wirkkalan menestyksen takana oli Taideteollisuusyhdistyksen johtaja ja professori H.O. Gummerus. Hänen hyvien suhteidensa ja kielitaitonsa ansiosta Milanon maailmannäyttelyihin päästiin mukaan. Toinen tärkeä Wirkkalan uran edistäjä oli Domus-lehden päätoimittaja Giò Ponti, joka ihastui jo varhain Wirkkalan muotoiluun. Ponti kirjoitti Wirkkalasta useita laajoja artikkeleita kansainvälisiin lehtiin. Hänen esimerkkinsä muotoilun moniottelijana sai Wirkkalankin laajentamaan mittakaavaansa ja materiaalivalikoimaansa.
Menestys Milanossa avasi Wirkkalalle monia mahdollisuuksia. Vuonna 1955 hän tarttui tarjoukseen työskennellä Raymond Loewyn muotoilutoimistossa New Yorkissa. Aikansa merkittävimmässä toimistossa suunniteltiin kaikkea Coca Cola-pullosta Studebaker-autoon. Wirkkala sai ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua nykyaikaiseen teolliseen muotoiluun.
Opin siellä puolessa vuodessa enemmän kuin kuuden vuoden aikana Suomessa.
Wirkkala työskenteli joitakin lyhyitä jaksoja Loewyn toimistossa. Hän ei ottanut vakituista paikkaa vastaan, koska se olisi edellyttänyt koko perheen pysyvää muuttamista suurkaupunkiin. Wirkkala tunsi myös oman nimensä arvon, ja halusi viedä uraansa eteenpäin itsenäisenä toimijana.
Eräs Loewyn eurooppalainen asiakas sen sijaan jäi Wirkkalalle pysyväksi työnantajaksi. Saksalainen posliinitehdas Rosenthal sai Wirkkalasta suunnittelijan usean vuosikymmenen ajaksi. Monet Wirkkalan astiat ja esineet ovat olleet yhtiön pitkäaikaisia bestsellereitä ja ovat edelleen tuotannossa.
Wirkkala työskenteli monella mantereella, mutta ei asettunut ulkomaille pysyvästi. A. Ahlströmin tehtailla hän sai soveltaa kansainvälisiä oppeja johtamassaan A-studiossa, joka suunnitteli kaikkea mahdollista kaikista mahdollisista materiaaleista. Myöhemmin Wirkkala perusti oman toimiston, jossa jatkoi monipuolista työtään.
Työtehtävät kuljettivat Tapio Wirkkalaa ympäri maailmaa. Hän matkusti mielellään myös vapaa-ajallaan etsimässä inspiraatiota ja ideoita erilaisista ympäristöistä ja kulttuureista.
Tapio Wirkkalan sydän sykki Italian tahtiin.
Työt veivät Tapio Wirkkalan usein Italiaan. Se oli tärkeä paikka koko Wirkkalan perheelle. Erityisesti varhaisrenessanssin taide, mutta myös italialaiset ystävät, hyvä ruoka ja esteettinen ympäristö houkuttelivat Wirkkalat matkustamaan Apenniinien niemimaalle yhä uudestaan.
Tapio Wirkkala matkusti säännöllisesti Venetsiaan, missä työskenteli suunnittelijana Veninin lasitehtaassa. Kaupunki ei silti muuttunut milloinkaan arkiseksi. Wirkkalan lapsille ja lapsenlapsille se on edelleen tärkeä paikka. Sain dokumentin kuvausmatkalla huomata, että Wirkkalan nimi avaa edellen monia ovia.
Lappi oli Tapio Wirkkalalle pakopaikka ja laboratorio
Wirkkalan perhe matkusti joka vuosi miltei suoraan Venetsiasta Lappiin, missä he viipyivät joka kesä kolme kuukautta. Hälinä ja vauhti vaati vastavoimansa. Erämaan hiljaisuus ja konkreettiset elämää ylläpitävät askareet eivät olleet mitään teatteria, vaan aito elämäntapa.
Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturista puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä.
Tapio Wirkkala työskenteli myös Lapissa ollessaan. Postivene kuljetti painavia grafiittimuotteja edestakaisin lasitehtaan ja lapintalon välillä. On mahdotonta tietää mitkä yksittäiset tuotteet on varsinaisesti suunniteltu Lapissa. Tuotteiden nimet saattoivat syntyä vasta lasitehtaan toimistossa.
Matkat ja pitkät oleskelut Lapissa hitsasivat Wirkkalan perheen tiiviiksi yksiköksi. Wirkkalan suunnittelemat ja rakentamat Lapin talot ovat edelleen perheen omistuksessa ja käytössä. Tapio Wirkkalan kädenjälki näkyy kaikkialla.
Luonnossa ja muotoilussa käytännöllisyys on kaunista.
Tapio Wirkkalan esineiden muotoaiheet ovat usein peräisin luonnosta: lehti, simpukka, veden pyörre tai sulava jää. Luonto on kehittänyt tarkoituksenmukaisia ratkaisuja monenlaisiin käytännön ongelmiin. Wirkkala oppi tarkkailemalla ja kokeilemalla.
Ei ollut hyväksyttävää muotoilijalta tehdä myös taidetta.
Tapio Wirkkala otti vastaan hyvin monenlaisia tehtäviä. Kiinnostus kaikenlaiseen kehitystyöhön synnytti vertaansa vailla olevan tuotannon arjen huomaamattomista helpottajista näyttäviin taideteoksiin.
Wirkkala suunnitteli ja kehitti mm. sähköasennustarvikkeita, pakkaustarvikkeita ja kodinkoneita. Omassa verstaassa syntyi samaan aikaan abstrakteja modernistisia taideteoksia. Kuvanveistäjänä Wirkkala oli kotimaan taidemaailmasta riippumaton edelläkävijä. Olen monesti pohtinut erityisesti Wirkkalan kohdalla, miten näennäinen on raja taideteoksen ja taideteollisen tuotteen välillä.
Ennen toista maailmansotaa voimakkaasti vaikuttaneet modenismin edelläkävijät, kuten venäläiset konstruktivistit ja Bauhausin taiteilijat näkivät vapaan taiteen eräänlaisena laboratoriona. Heidän mielestään taiteen tehtävä oli tutkia visuaalisia peruselementtejä, jotta niitä voitiin soveltaa teollisessa tuotannossa. Näin epäilemättä tapahtui myös Tapio Wirkkalan kohdalla.
Dokumenttiin on haastateltu perheenjäseniä, läheisiä ystäviä ja työtovereita. Tapio Wirkkalan kohdalla se tarkoittaa, että kaikki edellä mainitut olivat näitä kaikkia.
Ylärivissä: tytär kuvataiteilija Maaria Wirkkala, poika sisustussuunnittelija Sami Wirkkala, pojanpoika Sebastian Wirkkala
Alarivissä: elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo, arkkitehti Juhani Pallasmaa, teolliset muotoilijat Antti Siltavuori ja Barbro Kulvik
Seuraavat kirjat ovat kuluneet toimittajan käsissä:
Tapio Wirkkala - Ajattelevat kädet, WSOY, 2000
Tapio Wirkkala: kuvanveistäjä, EMMA - Espoon modernin taiteen museo, 2009
Tapio Wirkkala - lasin ja hopean runoilija, Suomen Lasimuseo, 2013
Tapio Wirkkala: Venini, Suomen Lasimuseo, 1987
Tapio Wirkkala: Suomen Taideteollisuusyhdistys, 1981
Ajatonta kauneutta: Tapio Wirkkalan posliinia ja lasia Rosenthalille, Suomen Lasimuseo, 2015
Valokuvat:
Tapio Wirkkala Rut Bryk säätiö ja Yle
Tämän artikkelin videoklipit ovat henkilökuvasta TAPIO WIRKKALA - mies joka muotoili Suomen. Se löytyy myös Areenasta.
Tina Cavén
Yle
Annukka Palmén-Väisänen
Yle