Hyppää pääsisältöön

Bodominjärven surmat – kansakunta etsii murhaajaa

Helluntaiaamuna vuonna 1960 Suomessa herättiin järkyttävään uutiseen. Kolme nuorta oli surmattu raa'asti telttaan Bodominjärven rannalla Espoossa. Surmaajaa ei laajoista tutkimuksista huolimatta löydetty, ja tapaus näytti jäävän selvittämättömäksi. Vuonna 2004 poliisilla oli vihdoin epäilty ja se teki pidätyksen. Mutta toista vuotta kestänyt oikeusprosessi päättyi syytteiden hylkäämiseen ja pidätetyn vapauttamiseen.

Suomessa ei vielä oltu toivuttu kymmenen kuukautta aiemmin tehdyistä Tulilahden surmista, kun 5. päivä kesäkuuta paljastui nuoriin kohdistunut veriteko Espoossa. 15–18-vuotiaat Maila Irmeli Björklund, Anja Tuulikki Mäki, Seppo Antero Boisman ja Nils Gustafsson olivat saapuneet Bodominjärven rannalle ja pysyttäneet telttaleirin niemenkärkeen edellisenä päivänä. Viidennen päivän aamuna telttakankaan läpi lyötiin tylpällä astalolla useita iskuja, jotka surmasivat nukkuvista nuorista kolme, vain Gustafsson jäi eloon. Kuolinsyy oli kallonmurtuman seurauksena syntynyt aivojen ruhjevamma. Myös Gustafssonilla oli useita murtumia pään alueella. Sattumalta aamupäivällä paikalle osunut paikkakuntalainen löysi ruumiit ja henkihieverissä olleen Gustafssonin.

Paikalle hälytettiin poliisi, joka sai heti peräänsä uteliaiden ihmisten joukon. Yleisö seurasi tiiviisti tutkintaa, ja innokkaimpia piti hätyytellä loitommaksi poliisista ja tutkittavasta alueesta. Murha-asetta ei paikalta löydetty. Myös nuorten omaisuutta oli kadoksissa. Esineiden löytämiseksi muodostettiinkin poliisista ja vapaaehtoisista paikkakuntalaisista etsintäketju, joka haravoi metsiä sekä rantoja. Mahdollisesta murhamiehestä saatiin jo varhaisessa vaiheessa tuntomerkkejä, sillä aamuyöllä järven ympäristössä oli ollut ihmisiä. He olivat havainneet, että telttapaikan läheisyydessä oli liikkunut mies, joka näytti pakenevan metsän suojaan.

Poliisi kaipasi lisää havaintoja miehestä ja se kuulusteli useita henkilöitä. Mutta viikot kuluivat, eikä mitään ratkaisevaa löytynyt – omaisten suureksi pettymykseksi. He joutuivat hautaamaan läheisensä surmaajan vielä ollessa vapaalla jalalla.

Vuonna 1966 poliisi antoi julkisuuteen lausunnon, että se etsii miestä, joka oli helluntaiaamuna nähty murhapaikan läheisyydessä. Mies oli taluttanut polkupyöräänsä, jonka ohjaustangolla nähtiin leiripaikalta kadonneen näköinen kassi – mahdollisesti uhreilta anastettu.

Jorma Palo oli kesäkuussa 1960 Helsingin kirurgisessa sairaalassa suorittamassa lääketieteen opintojensa pakollista harjoittelua. Palo kertoi vuonna 2005 televisiohaastattelussa, että hänen osastolleen tuotiin helluntaiaamua seuravana päivänä mies, joka herätti sairaalan henkilökunnan epäilykset. Mies oli nimeltään Hans Assman. Henkilökunta oli vakuuttunut siitä, ettei hän olisi oikea potilas vaan oli paossa jotain. Assman oli näytellyt tajutonta ja lisäksi hän oli pessyt yön aikana sairaalassa käsiään bensiinillä. Miehestä ilmoitettiin poliisille, mutta pettymykseksi poliisi ei koskaan kuullut heitä. Bodominjärven surma näytti jäävän arvoitukseksi.

Verityön tutkimukset johtivat lopulta pidätykseen vuonna 2004 poliisin uusien tutkintamenetelmien ansiosta. Pidätetty oli nuorista telttailijoista ainoa eloonjäänyt Nils Gustafsson. Gustafsson kiisti syyllistyneensä surmiin. Rikospaikalta kadonneet Boismanin ja Gustafssonin kengät löytyivät sittemmin ja ne tutkittiin tarkoin. Toisen nuorukaisen kengistä oli jälkiä verestä. Nämä verijäljet lähetettiin tutkittavaksi Englantiin, missä jäljistä saatiin DNA, joka kuului toiselle tytöistä. Kengät puolestaan kuuluivat Gustafssonille.

Gustafsson kiisti syyllisyytensä. Mutta Espoossa vuonna 2005 alkaneessa oikeudenkäynnissä poliisi kuitenkin väitti, että Nils Gustafsson olisi tunnustanut surmatyön jo vuonna 2004. Syytetty ei muistanut tunnustusta vaan totesi, että "jos hän on niin sanonut, se on ollut huulenheittoa." Toisaalta syyttäjäkään ei antanut poliisin todistajalausunnolle suurta arvoa, koska Gustafssonia ei vuonna 2004 kuultu epäiltynä. Omaisten edustaja asianajaja Heikki Lampela oli eri mieltä.

Kolme viikkoa kestäneessä oikeudenkäynnissä näyttö oli laaja ja monipuolinen. Salissa kuultiin useita henkilötodistajia ja oikeuden jäsenet jalkautuivat tapahtumapaikalle. Syyttäjien mukaan näyttö muodosti selkeän kokonaisuuden ja he vaativat Gustafssonille elinkautista vankeusrangaistusta kolmesta murhasta.

Espoon käräjäoikeus vapautti Gustafssonin syytteistä lokakuussa 2005. Käräjäoikeus totesi, että pitkä aika surmahetkestä on heikentänyt luotettavan kuvan muodostamista. Käräjäoikeuden mukaan epävarmuustekijät eivät toisaalta voi koitua Gustafssonin vahingoksi. Sen mielestä silminnäkijähavainnot ja Gustafssonin vammat pikemminkin viittaavat siihen, että hän oli yksi uhreista.

Oikeusoppineet kommentoivat oikeuden päätöstä. Heidän mielestään päätös oli taitavasti perusteltu. He myös kiittelivät Gustafssonin puolustuksen osaamista. Kritiikkiä saivat poliisit, jotka antoivat julkisuudessa ymmärtää, että uudet tutkimusmenetelmät toisivat vaikuttavan läpimurron. Mitään läpimurtoa ei heidän mukaansa tapahtunut. Toisaalta oikeustieteilijät olivat sitä mieltä, että kaikki asianomistajat olivat toimineet mallikkaasti.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto