Hyppää pääsisältöön

Miksi taidehistoriassa on kuvattu niin vähän häpykarvoitusta?

Rafael, yksityiskohta, three graces -teoksesta
Yksityikohta Rafaelin teoksesta The Three Graces Rafael, yksityiskohta, three graces -teoksesta rafael, yksityiskohta, three graces -teoksesta

Nainen on kuvattu taidehistoriassa pitkään karvattoman ihanteen kautta. Poikkeuksen siihen tuovat nykytaiteen provosoivat ja poliittiset kannanotot. Miksi naisen karvaisuutta ei ole haluttu näyttää? Entä mitä tekemistä naisen karvattomuuden ihanteella on miesten karvakuvauksen kanssa?

Katso länsimaisen taidehistorian alastomina kuvattuja naisia. Todennäköisesti törmäät voittopuolisesti viattomaan, puhtoiseen ja karvattomaan naishahmoon, jonka alapää on joko peitetty tai karvoitus on häveliäästi jätetty kuvaamatta. Miksi näin on?

Taidehistorioitsija Ellen Oredsson perkaa How to talk about art history -blogissaan karvattomien häpyjen kuvauksia taidehistoriassa. Hänen mukaansa jo Ranskan Vézère-laaksosta 35 000 e.a.a löydetyistä kalliomaalauksista on tulkittu, että hävyt on kuvattu karvattomina. Antiikin aikana miesveistoksilla saattoi olla viitteenomaisesti karvoitusta, mutta naista esittävällä veistoksilla ei juurikaan.

Willendorfin Venus, patsas, kivikausi
Willendorfin Venus Willendorfin Venus, patsas, kivikausi Willendorfin Venus,patsas,kivikausi

Oredssonin mukaan vasta 1800-luvun alun jälkeen naisen karvoitusta alkoi esiintyä taidehistorian kuvastossa enemmän. Hän nostaa esiin Fransisco Goyan (1797) Alaston Maja-maalauksen yhdeksi käänteentekijäksi.

Fransisco de Goya, Alaston Maja -teos, alaston nainen, taidehistoria
Fransisco de Goya, Alaston Maja Fransisco de Goya, Alaston Maja -teos, alaston nainen, taidehistoria fransisco de goya, alaston maja -teos, alaston nainen, taidehistoria

Pikkuruisilla siveltimellä tehdyt kiekurat

Taidehistorian dosentin Harri Kalhan mukaan klassishenkiset ja idealisoivat taidehistorian suuntaukset, kuten antiikki ja renessanssi, ovat vältelleet ruumiin yksityiskohtien, muun muassa häpykarvojen, kuvausta. Hänen mukaansa karvojen poisjättämisellä on pyritty pois eläimellisyydestä.

- Karvat on yleensä haluttu putsata maton alle marginaaliin. Silloin kun niitä on ollut, niin pikkuruisella siveltimellä on tehty muutama kiekura, esimerkiksi varhaisrenessanssin maalauksissa. Se on tyyliteltyä ja sievää, ei mitään rehottavaa.

Titian, Venus of Urbino (1538), taidehistoria, varhaisrenessanssi
Titian, Venus of Urbino (1538) Titian, Venus of Urbino (1538), taidehistoria, varhaisrenessanssi titian, venus of urbino (1538), taidehistoria, varhaisrenessanssi

Ylevän kuvauksen rinnalla on aina kulkenut kansanomaisempi ja groteskimpi kuvaus, jossa karvoitusta on esiintynyt.

- Esimerkiksi antiikin faunit olivat eläimen ja ihmisen yhdistelmiä. Kyllä niissä karvoitusta on kuvattu, Kalha toteaa.

Tutkija Johanna Frigårdin mukaan taiteen alastonkuvauksella pyrittiin ihanteellisuuteen. Karvoitus jätettiin pois, koska se yhdistettiin koettuun seksuaalisuuteen ja ruumiillisuuteen. Klassisen taiteen perinteessä taide ajateltiin olevan henkiseksi ylevöitetty kokemus.

- Ihanteellisuus, johon karvattomuus liittyi, ylevöitti taiteen alueeksi, joka vaati oppineisuutta ja perehtyneisyyttä esimerkiksi mytologioihin. Oppimattomat olisivat voineet helposti tulkita alastomat todellisiksi, ilman vaatteita oleviksi, ihmisiksi. He saattoivat paheksua kuvia tai jopa tirskua niiden edessä.

Nännit, napa ja häpykarvat siivottiin pois silmiä kiusaamasta

Johanna Frigård on väitöskirjassaan perehtynyt 1900-luvun alun alastonvalokuviin. Hänen mukaansa niissä ei juuri karvoitusta näe.

- Miehen ruumista pidettiin kauneuden ruumiillistumana ja se rinnastettiin antiikin urheilijaveistoksiin. Ihon karvoitus poistettiin tai viimeistään retusoitiin pois valokuvasta. Karvoitus olisi ollut liian realistinen ruumiillisuuden osoitus.

Harri Kalha, Ihme ja Kumma -kirja, WSOY 2012, Tuntemattoman valokuvaajan postikortti, Saksa, n. 1905
Sukkapukunainen tuntemattoman valokuvaajan postikortista, n. 1905 Harri Kalha, Ihme ja Kumma -kirja, WSOY 2012, Tuntemattoman valokuvaajan postikortti, Saksa, n. 1905 Kuva: Harri Kalha, Ihme ja Kumma, WSOY 2012 sukkapukunainen
sukkapukunainen, Valokuvapostikortti, Leopold Reutlinger, Ranska, n, 1900, Harri Kalha, Ihme ja kumma, WSOY 2012
Sukkapukunainen, valokuvapostikortti, Leopold Reutlinger, n.1900 sukkapukunainen, Valokuvapostikortti, Leopold Reutlinger, Ranska, n, 1900, Harri Kalha, Ihme ja kumma, WSOY 2012 Kuva: Harri Kalha, Ihme ja Kumma, WSOY 2012 sukkapukunainen, valokuvapostikortti, leopold reutlinger, ranska, n, 1900, harri kalha, ihme ja kumma, wsoy 2012

Harri Kalha nostaa esiin 1900-luvun vaihteen eroottisten valokuvien sukkapuvut, joihin pukemalla naisen ruumiista saatiin salonkikelpoinen ja klassinen.

- Nännit, napa ja häpykarvat siistittiin sukkapuvuilla pois silmiä kiusaamasta. Tällaiset kuvat olivat hyvin suosittuja.

1900-luvun alun valokuvissa häpykarvoitusta voi Johann Frigårdin mukaan nähdä pornografisessa kuvastossa ja alastomuusliikkeen kuvissa. Pornografista kuvasto ei saanut avoimesti levittää. Alastomusliikkeen kuvat sen sijaan levisivät Saksasta muualle Eurooppaan.

- Niissä ihmiset olivat luonnossa kelteisillään, niistä ei vältelty karvoituksen esittämistä. Ne olivat luonnollinen osa alastonta kehoa.

Harri Kalha näkee saman ilmiön 1960-luvun lopun ja 1970-luvun takaisin luontoon -ideologiassa, johon kuului se, että naiset ja miehet antoivat kaikkien karvojen kasvaa.

Taidehistoriasta elävään elämään: miehinen posliini

Kalhan mukaan 1980-luvun aids-kriisi johti erityisesti miehillä kliiniseen ja karvattomaan ihanteeseen ensin homopiireissä ja 90-luvulla myös heterokulttuurissa.

- Uutta tuntuu olevan nykyään se, että miehiltä edellytetään alapään karvojen ajelua eli posliinia tai ainakin siistimistä.

Kiinnostavaa onkin Kalhan mukaan pohtia, onko karvojen ajelu vapautumista tietynlaisesta maskuliinisuudesta vai onko karvattomuuden ihanne uusi tapa kontrolloida ruumiista.

- Naisilla ei ole juurikaan vapautta valita, ajaako säärikarvoja vai ei. Siitä on tullut lähes normi.

Genitaalialueita ei voi jättää luonnontilaan

Samaa mieltä on muodin, taiteen ja sukupuolentutkija, dosentti Annamari Vänskä. Hänen mukaan karvattomuudesta on tullut nykyään lähes sääntö, vaikka esimerkiksi anna karvojesi kasvaa -kampanjoita ilmaantuu aina aika ajoin. Ajatus on hänen mukaansa kytköksissä ruumiin muokkaamiseen.

- Genitaalialueita ei monien mielestä voi jättää luonnontilaan ja muokkaamatta, vaan niitä pitää hoitaa samalla tavalla kuin hiuksia ja muita kehon osia.

Vänskä näkee nykyajan populaarissa karvattomuuden ihannoimisessa tämän lisäksi kolme muutakin juonnetta. Ensinnäkin yhteys pornoteollisuuteen on vahva. Pornossa pitää pystyä näkemään mahdollisimman paljon ja esteettömästi. Ihannointi on myös kytköksissä Pohjois-Amerikasta levinneeseen ajatukseen karvattomuuden hygieenisyydestä.

- Monet perustelevat karvattomuutta hygienialla. Karvat mieltyvät likaiseksi ja karvattomuus puhtaaksi ja hygieeniseksi. Todellisuudessa karvat kuitenkin suojaavat genitaalialueita.

Kolmanneksi Vänskä haluaa nostaa esiin nuoruuden ja esipuberteettisuuden ihannoinnin, kun ruumis ei vielä ole kehittynyt aikuiseksi.

- Alastomuuteen liittyy myös käsitykset seksuaalisuudesta ja aikuisen naisen seksuaalisuus on aina ollut hankala aihe. Karvaton alastomuus koetaan jotenkin viattomampana ja puhtaampana.

Noora Schroderus, Karvainen kasvio, Serlachius-museo
Noora Schroderus Karvainen kasvio -teoksen äärellä Noora Schroderus, Karvainen kasvio, Serlachius-museo Kuva: Susanna Yläjärvi noora schroderus, karvainen kasvio, serlachius-museo

Kuvanveistäjä Noora Schroderuksen mukaan karvojen ajelu entisaikaan oli varsin ymmärrettävää syöpäläisten ja hygienian takia. Nykyään karvojen poistolla on hänen mukaansa vain esteettisiä syitä.

- Minua on askarruttanut se, miksi tunnen syyllisyyttä ajamattomista bikinirajoista. Mikä niissä karvoissa kaihertaa? Miksi ne eivät vaan saa olla?

Asia mietitytti häntä niin paljon, että hän halusi tehdä kainalo- rinta- ja häpykarvoista koostuvan teoksen nimeltään Karvainen kasvio. Siinä hän muokkasi ihmisiltä saamiaa karvoja lankamaisiksi ja punoi niistä kasvin näköisiä teoksia.

- Kukaan ei halua puhua karvoista. Olen kuitenkin joutunut miettimään niitä arjessa, joten halusin käsitellä aihetta tällä tavalla.

Karvainen kasvio, Noora Schroderus, Serlachius-museo, Mänttä,
Osa Karvainen Kasvio -teoksesta Karvainen kasvio, Noora Schroderus, Serlachius-museo, Mänttä, Kuva: Sampo Linkoneva / Serlachius-museo karvainen kasvio, noora schroderus, serlachius-museo, mänttä,

4.6. Lisätty kaksi sukkapukunaisen kuvaa sekä linkki.

Kommentit