Hyppää pääsisältöön

Rautavaaran Huilukonsertto soi idän ja lännen mystiikkaa

Einojuhani Rautavaara on itse sanonut olevansa onnekas synnyttyään juuri Suomeen: hänen musiikkinsa musiikkinsa symbolit ja arkkityypit ovat löytyneet idän ja lännen välistä. Kohtaamisen soivista kuvista rikkaimpia on vuoden 1973 Huilukonsertto, jossa hivenen orientaalit asteikot, ortodoksiselta kirkkomusiikilta tuoksuvat vaskikuorot ja myöhempää enkelimusiikkia ennakoivat jousitekstuurit toimivat osana jälkiromanttista eklektismiä, jota kai postmodernismiksikin on kutsuttu.

cd-levyn kansi
cd-levyn kansi CD-levyt

Einojuhani Rautavaaran Huilukonsertto syntyi vuonna 1973 Robert von Bahrin silloiselle vaimolle, huilisti Gunilla von Bahrille. Samaisena vuonna Robert perusti Bis-levy-yhtiön. Nyt, runsaat 40 vuotta myöhemmin, teoksen on Bis:lle levyttänyt—toisena Petri Alangon jälkeen—von Bahrin puolisona Ruotsiin muuttanut ja sinne kotiutunut israelilaissyntyinen Sharon Bezaly. Laadukkaan levyn täydentää Aram Hatšaturjanin viihdyttävä Huilukonsertto.

Hatšaturjanin pitkät virtaavat melodiat ovat kuin omiaan Sharon Bezalylle. Mutta niin on Rautavaarankin Huilukonsertto nappivalinta tälle huilutaiturille, joka on The Times -lehden mukaan "Jumalan lahja huilulle".

Bis on erikoistunut Sibeliuksen teosten varhaisten versioiden levyttämiseen ja Rautavaarankin Huilukonsertosta on tällä levyllä kaksi versiota: alkuperäinen, jossa solisti soittaa neljää erikokoista huilua, ja uudempi, jossa bassohuilun osuudet on sovitettu tavanomaisemmalle alttohuilulle ja solistin soitinvalikoima on näin yhtä suppeampi. Vertailu on tietysti hauskaa, ja on makuasia kummasta versiosta pitää enemmän. Minusta alkuperäisen version bassohuilun soinnissa on huomattavasti enemmän Rautavaaran musiikkiin sopivaa mystiikkaa. Muutoin kaksi versiota ovat käytännössä samat, joten satunnaisesti levyn soimaan laittava kuulee teoksen kahteen kertaan: 20 minuutin sijaan 40 minuuttia Rautavaaran Huilukonserttoa. Mikäpä siinä, kyllä tätä mielellään kuuntelee, erityisesti Sharon Bezalyn upeaa huilunsoittoa

Levy alkaa Aram Hatšaturjanin Huilukonsertolla, jonka ranskalaishuilisti Jean-Pierre Rampal vuonna 1968 sovitti Hatšaturjanin vuoden 1940 Viulukonsertosta. Teoksen tausta viulukonserttona kuuluu jossain määrin solistilta vaadittavissa pitkissä katkeamattomissa linjoissa, joista Bezaly selviää häikäisevän puhtaalla tekniikallaan virtuoosisesti. Hatšaturjanin musiikki on viihdyttävää, säyseää ja tehokkaan näyttävää, ja parhaimmillaan Bezalyn kaltaisen taiturin esittämänä. Loistavan suorituksen kruunaa Enrique Diemecken johtaman São Paulon sinfoniaorkesterin notkea säestys.

Mutta kokonaisuutena Rautavaaran konsertto soi vielä hienommin, osin sen vuoksi, että äänityspaikka on eri ja niin myös orkesteri: Bezalyn virtaava, ilmeikäs ja runsas sointi syleilee, ja Lahden Sibelius-talon lämpimästi resonoiva akustiikka välittyy värikylläisen upeasti Dima Slobodenioukin johtaman Sinfonia Lahden ansiokkaasti säestäessä.

”Sharon Bezaly plays flute concertos”. - Aram Hatšaturjan: Konsertto huilulle ja orkesterille. Einojuhani Rautavaara: Huilukonsertto “Dances with the Winds”. - Sharon Bezaly, huilu, São Paulon sinfoniaorkesteri, joht. Enrique Diemecke, ja Sinfonia Lahti, joht. Dima Slobodeniouk. (Bis, BIS-1849)

Kuuntele Uudet levyt 3.6.2016, toimittajana Ville Komppa.

  • Hyvä sirkus toimii aina, todistavat Eskelinen ja Gomyo

    Levyarvostelu

    Pohjimmiltaan Niccolo Paganini oli pahimman lajin kikkailija, mutta hänen huumorinsa on kestänyt aikaa. Sen todistavat viulisti Karen Gomyo ja kitaristi Ismo Eskelinen, joiden uutuuslevy sisältää Paganinin parhaita sketsejä ja linkittää hänet onnistuneesti Locatellin, Vivaldin ja Corellin viuluviikarijatkumoon.

  • Kokeellista kuoroilmaisu Haapasen malliin

    Levyarvostelu

    Yleensä moderni, avantgardistinen kuoromusiikki työlästä nauttia CD-levyn kokoisina annoksina. BIS-yhtiön julkaisu Perttu Haapasen kuoromusiikista on tässä suhteessa keskimääräistä helpompi. Laajasta tuotannosta valikoidut seitsemän teosta ilmentävät Haapasen leikkisää ja kokeilevaa asennetta sekä ihmisääneen että teksteihin, mutta seassa on sointuisuutta ja selviä rakenteita riittävästi, että kuulija kokee olevansa musiikin äärellä. Sitä paitsi Helsingin kamarikuoron kunnianhimo osuu juuri tällaiseen materiaaliin.

  • Turkulaisten jykevä Egmont hurmaisi - jos Hebon tulkintaa ei olisi

    Levyarvostelu

    Turun filharmoninen orkesteri on levyttänyt ahkerasti Naxokselle näytelmämusiikkia, ensin Sibeliukselta ja viimeksi Beethovenilta, ja ylikapellimestari Leif Segerstamin näyttämökokemus on yleensä liimannut musiikkisirpaleet hyvin yhteen. Orkesterin uusi levytys Beethovenin Egmont-melodraamasta hyödyntää kokemusta loistavasti, mutta kohtaa kovan kotimaisen kilpailijan.

  • Lempeää sinfoniarunoilua Virosta

    Levyarvostelu

    Arvo Pärt, Erkki-Sven Tüür ja monet muut ovat nostaneet kansainväliselle tasolle Viron nykymusiikin, mutta varhaisempikin perinne ansaitsisi huomiota. Sitä antaa levy-yhtiö Ondine, joka vuosi sitten julkaisi ensimmäisen levyn Heino Ellerin musiikkia. Nyt projekti jatkuu levyllisellä sinfonisia runoja.