Hyppää pääsisältöön

Tasavallan presidentti myönsi Prinssi Jusufille hengenpelastusmitalin

Prinssi Jusuf pelasti tuntemattoman naisen hengen Helsingissä Taiteiden yönä vuonna 2015.

Prinssi Jusuf. // Kuva: Teemu Saarinen/YleX

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi tänään 3. kesäkuuta hengenpelastusmitalin 13 suomalaiselle. Heidän joukossaan oli naisen hengen Helsingissä 20. elokuuta 2015 pelastanut räppäri Prinssi Jusuf, oikealta nimeltään Iyouseyas Belayneh.

Tapahtumahetkellä 24-vuotias Prinssi Jusuf odotti metroa Helsingin päärautatieasemalla. Tuolloin metrotunnelissa skeitannut henkilö tönäisi ilmeisesti vahingossa edessään olleen naisen alas metrokiskoille. Seuraavan metron tuloon oli aikaa noin kaksi minuuttia.

- Menin hetkeksi shokkiin. En ollut ikinä kokenut sellaista, että joku on jäämässä metron alle. Kukaan muu ei aluksi auttanut naista. Juoksin ja hyppäsin raiteille auttamaan ja pyysin lisäapua. Muutama mies tuli auttamaan, jotta saimme nostettua naisen ylös, Jusuf kommentoi päivä tapahtuman jälkeen.

Hengenpelastusmitali annetaan tunnustukseksi erittäin rohkeasta tai neuvokkaasta taikka oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu uhkaavasta vaarasta.

Hengenpelastusmitalin saaneiden henkilöiden lista on nähtävillä Valtioneuvoston verkkosivuilla.

Lue myös:

Räppäri Prinssi Jusuf pelasti tuntemattoman naisen hengen metrotunnelissa