Hyppää pääsisältöön

Faarao Pirttikangas levyttää joka päivä

Suomirockin tuntemattomin suuruus

Pekka Pirttikangas eli taiteilijanimeltään Faarao Pirttikangas on tehnyt pitkän ja hämmästyttävän monipuolisen uran rockmusiikin marginaalissa. Alan piireissä hänet tunnetaan, kriitikot kehuvat levyjä, mutta muuten media ei ole ollut hänestä kovin kiinnostunut. Ja näin myös levymyynti on tainnut jäädä pieneksi - radiosoitoista puhumattakaan. Se ei ole kuitenkaan hidastanut luovuuden tahtia.

Tampereen Myllypuron teollisuusalueella tehdään suomalaisen rockin historiaa. Faarao Pirttikangas on vuokrannut täältä pienen valkoisen talon, jossa on vanhalla 8-raita -analogitekniikalla ladattu studio. Studio on ahkerassa käytössä joka päivä.

Faarao Pirttikangas on suomirockin tuntemattomimpia suuruuksia.

Faaraon pienlevymerkeillä (Helmi Levyt, Lipposen levy & kasetti jne) julkaisema tuotanto on laaja ja tyylillisesti monipuolinen. Astro Can Caravan soittaa avaruusjatsia, Cosmo Jones Beat Machine psykedeelistä rockia ja freejazzilla maustettua boogieta. Faarao Pirttikangas ja Kuhmalahden Nubialaiset tekee suomalaisen kupletin, bluesin ja maailmanmusiikin sekoitusta. Faarao ja Kuhmalahden Nubialaiset –yhtye ei ole tähti taustayhtyeensä kanssa, vaan bändi. Lisäksi Faaraolla on tekeillä useita yhteistyöprojekteja muiden kiinnostavien artistien ja bändien kanssa, esimerkiksi Talmud Beachin kanssa.

Faaraon musiikin ja laulun raaka tyyli tuo mieleen Tom Waitsin ja Captain Beefheartin ja suomalaisittain Tuomari Nurmion Alamaailman vasarat -moodissa.

Faaraon musiikillisia esikuvia ovat vanhat bluesmuusikot, kuten Son House, Bukka White, Mississippi Fred. Muutkin americanan perinnemuodot kuten cajun, zydeco ja Appalakkien meininki ovat tehneet häneen vaikutuksen.

Monissa Faraon biiseissä sanoituksen aihepiiri kumpuaa usein 1920-40 -luvun Yhdysvalloista, ja musiikillisesti Faarao retkeilee deltabluesin mielenmaisemassa. Tavallaan hänen musiikkinsa on deltabluesia syvästä sawosta. Eri kokoonpanoissa siíhen sekoittuu muita tyylejä etio-jazzista suomalaiseen kuplettiin.

Valkoinen muuli -biisi on uusinta tuotantoa.

- Ammennan paljon vaikutteita afroamerikkalaisesta deltabluesista ja gospelista, ja linkitän niitä sitten joihinkin sattumuksiin omasta elämästä. Valkoinen muuli sai innoituksensa vanhasta gospelsaarnasta. Pastori varoitteli seurakuntaa valkoisesta muulista eli kotipolttoisesta viinasta. Periaatteessa addiktioista on kyse, selittää Faarao.

- En oikein osaa lähteä saarnaamaan. En lähde mitään omakohtaisia tilitystekstejä tekemään, vaan ne on toteavia tai symbolisia tekstejä.

Alun perin Valkoinen muuli oli marssihenkinen tuutulaulu.

- Mä muutin sen enemmän Mississippi John Hurt –tyyliseksi leppoisaksi countryblues-instrumentaaliksi, jota soitellaan verannalla istuskellen ilman huolenhäivää.

Faarao Pirttikangas ja hikinen blues
Faarao Pirttikangas ja hikinen blues Kuva: Leif Laaksonen Faarao Pirttikangas

Faaraon suomenkielisissä sanoituksissa on usein groteskia sävyä.
- Ne tarinat kiehtovat. Luen Aamulehdestä, kuinka joku puukotti kaveriaan vahingossa kaksi kertaa rintaan. Ne on tarinoita, jotka ihmetyttää pientä Pekkaa. Miksi ja miten voi olla näin. Ja käsittelen aihetta sitten mustan huumorin kautta.

- Mä oon lähtöisin Varpaisjärveltä, joka on pieni pitäjä Pohjois-Savossa, populaatio 2000. Kyllä sieltäkin pystyy ammentamaan kaikenlaisia kertomuksia juoppohulluista ja paikallisista puukkojunkkareista. Suht turvatussa ympäristössä mä vartuin, mutta oli siellä aina sellainen tietty väkivallan uhka, jos joutui tiettyihin piireihin.

Tuore Syvä Sawo -biisi henkii savolaista Syvä joki -tunnelmaa.

Faarao ei ole tehnyt yhtäkään hittiä tai radioiden soittolistoille päätynyttä kappaletta. Hän ei pidä moista menestystä oikein todennäköisenä omalla kohdallaan.

- Onhan niitä ylläreitä ollut Suomessa ja maailmalla omalaatuisemmankin musiikin saralla. Ja meidän edellisellä pitkäsoitolla (Faarao ja Kuhmalahden Nubialaiset) Räpylä Niiranen tai Maan purema voisi ihan hyvin soida radiossa.

Faarao Pirttikangas ja Kuhmalahden nubialaiset: RÄPYLÄ NIIRANEN

Räpylä Niirasen sanoitus on tyypillistä Faaraota. Pohjalla on tositarina tai legenda, ja stoori kasvaa symbolisiin mittoihin.

- Iisalmesta lähtöisin oli tämä Niirasten suku, jossa asui tämmönen kehityshäiriöinen poikalapsi, jolla oli räpyläkasvustoa sormien ja varpaiden välissä. Siitä lähti kehkeytymään tarina kalapojasta, joka mittailee Kallaveden syvimpiä kohtia. Räpylä Niiranen avittaa kalamiehiä tai tekee heille jäynää. Ja tämä mun teksti on höyryvisioni siitä aiheesta.

Faaro Pirttikangas ja Kuhmalahden nubialaiset: Maan purema

Faaraon sanoitusten maailma on värittynyt maagisella realismilla.
- Joo, jotenkin sellaiset tekstit tuntuu helpoimmilta, ja ne kirjoittaa itse itsensä. Mutta niissä usein on jotakin kouriin tuntuvaa tai tositapahtumia kuitenkin taustalla.

Faarao etsii usein shokeeraava ja yllättävää näkökulmaa. Esimerkiksi kappaleessa Varjona yössä swing on itsemurhan tehneen miehen näkökulma, kauhun kerronnalle tyypillinen tehokeino.

- Se on pohjimmiltaan sitä, että ihmettelen, miksi näin on voinut käydä. Itse prosessoin noita juttuja kirjoittamalla niistä. Paljon aiheita tulee kirjallisuudesta, mutta luontodokumentistakin voi tulla inspiraatio. Esimerkiksi että alkaa kirjoittaa syvänmeren kaloista, ja sitten huomaakin kirjoittavansa naissuhteesta. Kansantarut on minulle inspiraation lähde. Ja lehtileikkeet, uutiset. Inspiraatio voi olla myös joku valokuva, kuten kappaleessa Kaatopaikan kuningas idea lähti kasvamaan valokuvasta, jossa zydecomuusikko Nathan Abshire poseeraa roskalavalla haitarin kanssa.

"Siitä hetkestä lähtien tajusin

että tekninen osaaminen ei ollut ihan se juttu tässä kaikessa, vaan tietty energialatinki, asenne ja rytmi…"

Pekka Pirttikankaan äiti oli puutarhuri-suntio ja isä talomaalari. Kotona ei harrastettu kulttuuria tai soittamista paitsi, että: "isä oli helvetin hyvä vislaaja", sanoo Faarao.

Kesämökillä kokoontui iso suku.
- Kesällä viihdytettiin serkkujen kanssa setiä ja tätejä kesämökillä Varpaisjärvellä. Paukuteltiin pahvilaatikoita ja soitettiin sulkapallomailakitaraa. Laulettiin paholaisesta ja pakotettiin aikuiset kuuntelemaan.

"Laulettiin paholaisesta

ja pakotettiin aikuiset kuuntelemaan."

Yläasteella Pekka alkoi opetella kitaransoittoa korvakuulolta kuuntelemalla levyiltä Rolling Stonesia ja Led Zeppeliniä.

- Jaksoin harjoitella kitaraa vain pari vuotta. Nykyäänhän soitan ainoastaan keikoilla, bänditreeneissä ja biisiä tehdessä.

Yläasteella mullistava tapaus Faaraon musiikillisessa kehityksessä oli isompien kaverien perustama Chop suey –bändi, joka soitti primitiivistä 1950-60 -lukuvaikutteista rock´n´rollia brutaalilla soundilla säröefektien läpi ja huutolaulamalla.

- Se oli jotakin mitä en ollut aiemmin kuullut. Siitä hetkestä lähtien tajusin, että tekninen osaaminen ei ollut ihan se juttu tässä kaikessa, vaan tietty energialatinki, asenne ja rytmi.

Faarao perusti ensimmäisiä keikkailevia bändejään, kuten Cruel ja Rama-Tuts Lapinlahden taidelukiossa. Cruelin musiikki oli Velvet Underground ja Sisters of Mercy –tyyppistä rockia, Rama-Tuts esitti 50-ja-60-lukuhenkistä rokettirollia.

Cosmo Jones Beat Machine: Big Daddy Rides Again

"Rama-Tuts Lapinlahden taidelukiossa...

bändi esitti 50-ja-60-lukuhenkistä rokettirollia."

Rama-Tutsin tuhkasta nousi sitten Cosmo Jones Beat Machine, joka on ollut Faaraon omasta mielestä musiikillisesti uran tärkein ja merkittävin bändi. Bändi on ollut kasassa jo 20 vuotta ja toimii rykäyksillä pitäen pitkiä kuukausien taukoja.

- Cosmo Jonesin musiikki on turboahdettua tundraboogie-funkbluesia, erittäin äänekästä englanninkielistä rokkia tiukasti soitettuna. Koettelemuksista huolimatta on tahkottu viisi pitkäsoittoa ja taas on uusi tulossa. Jonkin verran on keikkailtu ulkomailla.

Cosmo Jones Beat Machine keikalla

- Cosmo Jonesin soittajat asuu hajallaan Suomessa: Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Ei siinä oo mitään järkeä. Soittajat on työssäkäyviä perheellisiä ihmisiä. Mistä ne löytää edelleen sen tarmon tällaiseen nuorisomusiikin soittamiseen tällä iällä? Ehkä se on mieluisa harraste arjen ulkopuolella, Faarao miettii.

Yksinkertaisuuden vuoksi puhutaan Faaraosta, mutta Pekka Pirttikankaan muuttuminen Faaraoksi kesti vuosia. Faarao-nimen Pekka sai kavereilta, ja herja jäi elämään.

- Astro Can Caravan -kollektiivissa soitin Pharaoh Pirttikangas -nimellä. Siinä bändissä meillä olikin esiintymisasuina kaapuja ja olkihattuja, ja soitettiin avaruuskitaraa ja paljon puhaltimia. Se alter ego jäi elämään, ja sen nimen alla mä oon nyt tehnyt soolokeikkaa.


Jazz-kollektiivi Astro Can Caravan soitti avaruusjazzia ja pukeutui kaapuihin ja turbaaneihin keikoilla. Mukana oli nuoria savolaislähtöisiä soittajia, joista monet on sittemmin luoneet näyttävänkin uran. Astro Can Caravan teki instrumentaalia musiikkia isolla torvisoittokunnalla psykedeelisessä ja ilottelevassa hengessä.

- Eli tässä vaiheessa tuli jazz ja kokeilevampi musiikki kehiin. Se oli meikäläisen, pääosin Astrojen materiaalin kirjoittaneen Otto Eskelisen sekä Tomi Kososen kohtaamisen tulos. Mä olin bluesmiehiä, Otto oli progemiehiä.

- Tomi oli ostanut joltain Aavikko-yhtyeen venäjäreissuilta kirpputorilta ihan paskan fonin, jolla se yritti opetella soittamaan Felakutia ja John Coltranea. Se oli kauhee se soundi, mut me sisseinä käytiin treenikämpällä kolmistaan, ja ympärille alkoi tulla Kuopion musalukiosta soittajia. Vähän taidokkaampaa väkeä. Yhtäkkiä siinä olikin ympärillä iso rykmentti, Faarao muistelee.

Astroissa amatöörit ja musiikkikoulutusta saaneet sekoittuivat ja opettivat toinen toisiaan.

- Kun Cosmot olivat kiinteä heimo, Astroista lähti liikenteeseen semmoinen ajattelutapa, että miksei voisi toimia kollektiivina siten, että se porukka voisi vaihtuakin. Yksi idea siinä kanssa oli, että kun soittajat ovat aika erilaisista lähtökohdista, kaikki oppivat toisiltaan. Myös akateemisesti koulutetut saattoi saada meikäläiseltä sellaisen idean, että soittaisi säröllä viulua tai oktaaverin kautta vetopasuunaa.

- Mitään koulutusta mulla ei oo. Penskana kävin pianotunneilla muutaman kerran. Varpaisjärven kanttori opetti. Opettelin lukemaan nuotteja, mutta se taito on rapistunut. Olen opetellut soittamaan levyjen mukana ja menemällä soittamaan vieraitten ihmisten kanssa. Muiden kanssa kimpassa soittaminen on minusta tehokkain oppimismetodi.

Faarao Pirttikangas juliste
Faarao Pirttikangas juliste Kuva: rampade.org Faarao Pirttikangas

Faaraosta tuli tekstittäjä vahingossa ja taitaa olla vasta sanoittaja uran alussa. Hän väittää ajautuneensa vasten tahtoaan ja vahingossa laulusolistiksi, bändin keulakuvaksi ja tekstittäjäksi.

- Mä halusin olla vain komppikitaristi ja säveltäjä hyvässä rhythm and blues -bändissä. Suomenkielellä mä opettelin kirjoittamaan, kun tehtiin eka Faarao-levy. Pikku hiljaa siitä on oppinut nauttimaan, mutta aluksi suosin vaan semmoista tajunnanvirtaa, surrealistisia juttuja, joissa ei ollut mitään päätä eikä häntää. Kirjoitusmetodi on onneksi muuttunut hieman jäsentyneemmäksi ja helpommaksi. Nykyään ei tarvitse enää nähdä niin paljon vaivaa.

- Ei se vieläkään ole helppoa. Nämä bändit Kuhmalahden Nubialaiset ja Cosmo Jones, niissä on niin monta kovaa säveltäjää. Itsekin tuon kappaleita, mutta tekstipuolella ei ole ketään muuta sanoittajaa, joten se homma tuli mulle. Sävelet multa tulee helposti, mutta tekstittäminen on työlästä. Olen opetellut viihdyttämään itseäni sanoittamalla, ja se on nyt semmoista itsensä hauskuuttamista.

Faarao pakottautui rivimuusikosta valokeilaan.
- Varmaan aika perinteinenkin tarina suomalaisilta treenikämpiltä: ollaan jamppojen kanssa punkkirokkia soittamassa ja keskikaljaa ottamassa ja kukaan muu ei uskaltaudu laulamaan. Ja se joka uskaltautuu ekana mikrofonin eteen, siitä tulee se laulaja.

"Cosmo Jonesin musiikki on turboahdettua tundraboogie-funkbluesia

erittäin äänekästä englanninkielistä rokkia tiukasti soitettuna."

Kuva: Mika Veronen

Vielä ensimmäisen Cosmo Jones Beat Machine -levyn aikana Faarao ajatteli, että pumppuun pitää saadaan vielä joku kunnon soul-laulaja.
- Mutta tällä tiellä vieläkin ollaan. Ja mikäs tässä.

Rockin karismaattinen liskokuningas, The Doorsin Jim Morrisonkin ujosteli aluksi esiintymistä ja laulumikkiä. Faarao ei koe olevansa luontainen esiintyjä.

"Mä oon ihmisenä hirmu ujo,

sosiaalisesti vajavainen, aika erakkoluonne."

Kuva: Jukka Taskinen

- Mä oon ihmisenä hirmu ujo, ja sosiaalisesti vajavainen, aika erakkoluonne. Saattaa mennä päiviä täällä Pyramidi-studiossa, että touhuilee vaan itsekseen, ja puhelimet on kiinni. Onhan siinä hirmuinen energialatinki, minkä nykyään kykenee parhaimmillaan saamaan laulumikin edessä keikalla esiin. Ei niinkään fyysiseen esiintymiseen vaan siihen preesensiin. Faarao ei ole mikään rooli, vaan Pekan toinen puoli, joka päästetään silloin tällöin vapauteen.

Millainen Pekka on silloin, kun Pekka ei ole Faarao?

- Nyt on ollut intensiiviset 2-3 -vuotta epyktihommia eli Faarao-hommia. Mulla on perhe, poika muutti hiljattain Helsinkiin, ja emäntä asuu Savossa ja yritän reissata tätä väliä, ja kuntoilla (hymähtää). Mitä ny tavallinen mies tekee. Ei minulla ole telkkaria eikä nykyään internetiäkään.

Monet varmasti ihmettelevät Faaraon pulppuavaa luovaa aktiivisuutta. Vuoden sisällä häneltä on odotettavissa neljä levyä, sekä omia että yhteistyökuvioita.

- Aikaansaamisen edellytys on jotenkin se, että mä en sotke mun päiväohjelmaa millään pikkusälällä. Työstän mun juttuja hitaan tasaisesti.

Faarao suosii raakaa soundia. Soundiestetiikkaa voisi kuvailla romuisaksi. Cosmo Jonesin taustalta kuuluu Pirttikankaan ihailema Captain Beefheart. Vaikka Faarao ei itse näitä esiin nostaakaan, ilmeisiä vertailukohtia ovat myös Tom Waits ja Tuomari Nurmion Alamaailman vasarat.

- Multa löytyy ihan ”laatusoittimia”, mutta sitten on kavereiden itse kyhäämiä soittimia, metallilaatikkokitaraa, sikarilaatikkokitaraa ja jaavamopon tankista rakennettua kitaraa. Jälleen palataan varmaan yläasteikään ja Chop suey -bändiin. Ne pojat oli likimain soittotaidottomia, niiden kamat oli ihan kaameata paskaa. Ajattelin että niillä ei voi edes soittaa. Samaan aikaan hiipi rakkaus säröpedaaleihin ja rikkinäisiin soundeihin. Ja sitten olen tykännyt pikkupojasta asti äänittää kaikenlaista, ei pelkästään soundeja, vaan kaikenlaisia ääniä. Ja olen tykännyt myös kaltoin kohdella perinteisiä instrumentteja ja mutiloida, kuten soitetaan vaikka vetopasuunaa jonkun oktaaveripedaalin läpi. Siitä tulee liu´utettu bassoefekti, Ja joskus on äänitetty studiossa torvissektiota ja ollaan nopeutettu nauha siten, että soundista tulisi vinompi ja oudompi.

Faarao tunnetaan myös parin vuoden takaisesta yhteistyöstä kansanmusiikkia uudistaneen jouhikkosoittaja Pekko Käpin kanssa projektissa Faarao ja Kakspäinen narttu. Mukana on ollut myös soitinrakentaja Juhana Nyrhinen, joka on tuonut kansanmusiikkisoittimiin punk-henkeä.

Bluesia ja virsiä rujoilla soundeilla yhdistelevä levytys saa Faaraonkin omassa arviossa luonnehdinnan raju.

Video: Kai Johansson

- Kukaan ei korvaa äitiä -albumi on meidän yhteinen tekele. Materiaali on enimmäkseen vanhoja traditionaaleja ja gospelblueseja Amerikanmaalta. Mä oon sitten tehnyt suomenkieliset tekstit. Mukana on myös muutama virsi. Erittäin brutaalia soundia ja tämä on jopa säikäyttänyt jotkut kuulijat. Levy on äänitetty Juhanan verstaalla neliraitamankalle. Tarkoituksella haettiin semmoista piinaavaa säröistä äänimaisemaa.

Soittajilta on tullut palautetta että tuommoista ei saa tehdä, mutta mua kiehtoo se, että alkuperäissoundia muokkaa ja tekee siitä jotain muuta. Monet mun tekemisistä on syntynyt vahingon ja erehdyksen, mokan kautta. Se on hirveän luova tila mulle, että tulee joku virhe.

- Kun kitaristi oon, tykkään käyttää erinäköisiä avovireitä slidekitaran soittoon. Virettä muuttamalla tule myös kiehtovia vääriä kuvioita, kun sormet vaistomaisesti etsiytyy tutuille paikoilleen. Se on inspiroivaa. Mulle toimii se että saa käsiin jonkun instrumentin, jota ei osaa soittaa.

Faarao väittää olevansa teknisesti tumpelo. Soitinliikkeisiin hän ei uskaltautunut testaamaan kitaroita ja laitteita.

- Tämä rajoittuneisuus on kanssa luonut näitä raameja. Jos olisin uskaltanut kävellä niihin liikkeisiin sisään, musta olisi voinut tulla laiterunkkari.

Faaraolla on koko ajan menossa useita sivuprojekteja. Parhaillaan julkaisua on odottamassa kaksi yhteistyölevyä. ZZ Top -henkistä boogieta Talmud Beachin kanssa sekä kokeellista elektronista musaa ja metalliriffejä sekoittava Fist Post, jossa on mukana ex-Pan Sonic Ilpo Väisänen ja Aavikko-yhtyeen Tomi Kosonen.

Miten Faarao saa paletin pysymään kasassa, kun tekeillä on monta projektia?

- Sen on vuosien varrella ymmärtänyt, että jos yrittää liikaa organisoida ja säätää ja saada ne seitsemän jamppaa yhtä aikaa treeneihin, se menee perseelleen. Ei vaan onnistu. Mutta sitten kun sä luovutat, käykin niin että homma yhtäkkiä onkin läjässä, riippumatta siitä, että olisit tehnyt jotain asioiden eteen. Muut ovat päättäneet, että olisi kiva tehdä tätä. Mä teen proggiksia sen mukaan, ketä pääsee paikalle, ketä kerkee, ja jos ei ketään pääse, mä voin tehdä yksin.

Faarao tuntuu suhtautuvan fatalistisesti taiteen tekemiseen ja uranluomiseen.

- Cosmo Jonesin alkuaikoina oli tunne, että nyt homma toimii ja meidän heimo on koossa. Sitten tapahtuu seuraavaa: loppuu keikat, rumpali sairastuu ja kosketinsoittaja lähtee bändistä just kun on odotukset korkeimmillaan. Se rakennelma sortui. Parikymppisenä oli liika odotuksia ja tuli jonkin sortin burnout. Sen kautta on opetellut tekemään avoimin mielin ja ilman paineita.

Levyarviot ovat olleet vuosia kauttaaltaan kehuvia, mutta Faarao on pysynyt marginaalissa median suhteen. Tällä hetkellä hän elää työttömyyskorvauksella. Millaista on omaehtoisen rokkarin taloudellinen kuvio?

- Ei siinä ole mitään tolkkua, Faarao nauraa.

- Pitäisi tehdä musiikkia eri lähtökohdista. Meikäläisen musa lähtee punk-estetiikasta. Tiedän, että operoin hirmu marginaalissa, eikä ole yritystäkään päästä sieltä ulos valtavirtaan. Jotkut bändikavereista on haukkuneet mua joskus jopa kunnianhimottomaksi. Tämä on upea harrastus.

Nyt Faarao on äänittelemässä kotistudiolla Pyramidissa uusia biisejä bändikavereidensa Kusti Vuorisen ja Konsta Eskelisen kanssa. Kusti ja Konsta ovat Kuhmalahden Nubialaisten ydinryhmää. Koska 8-henkistä nubialaisorkesteria on vaikea saada yhtä aikaa keikalle, he suunnittelevat nyt kolmeen pekkaan sopivaa keikkasettiä. Kaikki säveltävät.

Tekeillä on Faaraon säveltämä etno- ja kansanmusiikkityylinen Sawolainen nyabhingi -instrumentaali.

- Mulla on ehkä enemmän tämmönen punk–, blues- ja säröhenkinen suhtautuminen. Kusti ja Konsta tulee enemmän kansanmusiikkityylistä.

- Kyllä humppahommista tulee vaikutetta, sanoo Kusti Vuorinen.

- Tämän session tarkoitus mulle on, että voidaan tehdä musaa ilman selkeää tavoitetta ja paineita, että tästä pitäisi tulla mitään sen vakavampaa. Jos me saadaan aikaan 3-4 onnistunutta biisiä, me voidaan laittaa ne soundcloudiin jakoon ilmaiseksi.

Äänitykset Tampereen Myllypuron Pyramidi-studiolla jatkuvat.

KUVAUS: Erik Vierkens, Hannu Kettunen
LEIKKAUS: Simo Lappalainen
GRAFIIKKA: Mikko Lehtola
TOIMITTAJA/OHJAAJA/KÄSIKIRJOITTAJA: Olli Kangassalo