Hyppää pääsisältöön

Suomen Idolsista kansainväliselle uralle – poplupaus Alman hype on poikkeuksellinen

Maailmanlaajuista uraa vauhdilla rakentava Alma nauttii kansainvälisestä nosteesta.

Alma // Kuva: Katri Norrlin/YleX

Vuonna 2013 Suomen Idolsiin osallistunut Alma rakentaa parhaillaan kansainvälistä uraa. Karma-uutuussinkullaan monikansalliset levy-yhtiöt vakuuttanut artisti on tehnyt jo useita sopimuksia eri levy-yhtiöiden kanssa.

Nykyään 20-vuotias Alma oli vasta 17-vuotias, kun hänet esiteltiin tv:n kautta suurelle yleisölle. Idolsin jälkeen Alma reissasi ympäri Suomea Sini Sabotagen tuplaajana. Sitä kautta nuori lahjakkuus sai runsaasti esiintymiskokemusta ja itsevarmuutta. Alma myöntää, ettei olisi ollut vielä pari vuotta sitten valmis tällaiseen pyöritykseen.

"Olisin varmaan onneton, jos en olisi saanut sekoilla jossain Tavastialla ja kokea frendien kanssa siistejä juttuja."― Alma

- Olin ihan lapsi vielä silloin, melkein murrosikäinen vielä. Olisin varmaan onneton, jos en olisi saanut sekoilla jossain Tavastialla ja kokea frendien kanssa siistejä juttuja. Tein aina välillä studiossa duunia, mutta silloin ei tarvinnut välittää mistään muusta, Alma kertoo YleX:lle.

Välillä Almasta tuntui, etteivät ihmiset ymmärrä häntä Suomessa. Popparin piti kasvaa rauhassa ja tehdä biisejä hiljalleen.

- Nyt jälkikäteen ajateltuna se oli vaan hyvä juttu. En sano, että olen vieläkään aikuinen. Teen edelleen tyhmiä virheitä, mutta olen paljon valmiimpi kuin silloin. En kuitenkaan usko, että tälle jutulle voi koskaan olla ihan valmis. Nyt vaan mennään ja katsotaan mitä tapahtuu.

Yksi biisileiri muutti koko uran

Alma oli viime kesänä mukana Music Finlandin ja PME Recordsin biisileirillä, jossa sävellettiin kappaleita kansainvälisten tuottajien kanssa. Leirillä vieraillut Sony ATV:lle sainattu saksalainen tuottaja Pascal Reindhardt vakuuttui Alman soundista ja yhteistyö jatkui Berliinissä. Reindhardtin lisäksi Alma on tehnyt Saksassa kappaleita yhdessä Hitimpulse-tuotantotiimin Felix Jaehnin kanssa.

- Mulla on tosi eriskummallinen sopimus ja tosi monta levy-yhtiötä. Managereita on varmaan yhteensä viisi eli tässä on paljon ihmisiä taustalla.

Persoonallinen Alma on tyytyväinen, ettei kukaan ole puuttunut hänen tyyliinsä.

- Jengi digaa mun musasta, siitä miltä näytän ja kuka olen. Kaikki varoitteli, että ulkomailla tulee paskaa niskaan, mutta mun kohdalla ei ole vielä tullut. Ihan varmasti jossain vaiheessa se tulee vielä eteen, mutta toistaiseksi olen onnistunut kiertämään kaikki esteet.

- Tuntuu että olen sumussa, kun ei ole tullut sellaista tilannetta, että joku tyyppi olisi pitänyt vakuuttaa. Jengi on hiffannut ihan heti mitä teen. On ollut ihan parasta, että olen saanut tehdä kaiken rauhassa. Suomessa jengi on saattanut sanoa, ettei tuosta tule mitään. Se on sitä suomalaista pessimismiä, mutta ulkomailla on ihan eri meininki. Mulla on ihan realistiset haaveet. Haluan vaan vetää siistejä klubikeikkoja ja nauttia tästä hommasta.

Alma kokoaa parhaillaan bändiä ympärilleen. DJ:n kanssa treenit alkavat jo tällä viikolla.

"En ole kertonut tätä vielä missään, että mulle tulee DJ ja bändi. DJ on mun kaksoissisko Anna."― Alma

- En ole kertonut tätä vielä missään, että mulle tulee DJ ja bändi. DJ on mun kaksoissisko Anna. Olen aina halunnut mun siskon mukaan. Olemme tosi läheisiä. Haluan, että Anna näkee kaiken saman kuin minä. Etsimme parhaillaan soittajia bändiin. Tietenkin ottaisin mielellään mimmejä, jos niitä löytyy. Voi tulla eri tyyppejä maailmalle ja Suomeen. Pitää miettiä.

Lahjoja kansainvälisiltä levy-yhtiöiltä

Alman maailmanvalloitus on lähtenyt niin kovalla vauhdilla käyntiin, ettei kukaan voinut edes uskoa, mitä on tapahtumassa.

Pohjoismaissa ja Baltiassa Alma on PME Recordsin ja Warner Musicin artisti. Saksan Universal Music puolestaan levittää suomalaislaulajan musiikkia koko muuhun maailmaan. Musiikin kustannussopimuksen Alma on allekirjoittanut Saksan Sony/ATV:lle eli sitä kautta hän tekee kappaleita muille artisteille.

"Olen käynyt New Yorkissa ja Lontoossa pitkät keskustelut eri levy-yhtiöiden kanssa."― Alma

- Olen käynyt New Yorkissa ja Lontoossa pitkät keskustelut eri levy-yhtiöiden kanssa. Siellä jopa kilpailtiin siitä, kuka saa mut. Nykissä meille lähetettiin lahjoja hotelliin, että teidän on pakko tulla meille. Se oli ihan kreisiä. Joka päivä on ollut sellainen olo, että kyllä sieltä tulee vielä joku kivi suoraan kasvoihin.

Suomalaislaulaja on päässyt myös bailaamaan kansainvälisten tähtien kanssa Echo Awardsissa, joka on Saksan vastine Emma Gaalalle.

- Mä ja mun sisko bailattiin siellä Zara Larssonin kanssa. Isoin artisti, joka tuli vastaan oli The Weeknd

Alman ensimmäinen sooloalbumi on jo hyvällä mallilla, mutta ennen sen julkaisua on tulossa vielä useita sinkkuja. Samalla Alma kirjoittaa biisejä myös muille artisteille, mutta nimiä hän ei voi vielä paljastaa.

Lue myös:

Kuuntele viikon parhaat biisit – mukana ALMA, Lucas ja Aksim 

Takajeejeestä Madafakin darraan – näin fiitistä tuli uusi Idols

Idols-yhteistyö jatkuu – Alma aloitti Sabotagen tuplaajana