Hyppää pääsisältöön

Taru Valjakka löysi musiikin tervehdyttävän voiman

Sopraano Taru Valjakka
Sopraano Taru Valjakka Kuva: Yle Taru Valjakka,Musiikin voima

Oopperalaulaja Taru Valjakka kohtasi musiikin voiman muistisairaan miehensä omaishoitajana. Yhteys mykäksi ja ilmeettömäksi muuttuneeseen mieheen syntyi uudestaan tuttujen laulujen avulla.

Suomalaisen oopperan valoivoimaisena tähtenä parin vuosikymmenen ajan loistanut sopraano Taru Valjakka kertoo Musiikin voiman haastattelussa nauttivansa yksinäisyydestä. Yleisömeren keskellä, ihmisten katseiden ja arvioinnin kohteena vietettyjen vuosien jälkeen oma rauha tuntuu luksukselta.

– Kaikki aika on nyt minun, voin käyttää sen juuri niin kuin itse haluan, hän iloitsee.

Enää Valjakka ei kuitenkaan laula. Laulu hiljeni hänen miehensä kuolemaan.

– Itkin ääneni rikki, hän sanoo hiljaa.

Tutut laulut synnyttivät yhteyden

Taru Valjakka toimi Alzheimerin tautia sairastaneen miehensä omaishoitajana kolmen vuoden ajan. Puoliso muuttui viimeisinä vuosinaan ilmeettömäksi ja puhumattomaksi, mutta Valjakka ei jäänyt vain avuttomana seuraamaan tilannetta.

– Olin kuullut, että musiikki tekee hyvää muistisairaille.

Valjakka rupesi laulattamaan miestään, jonka repertuaariin olivat nuorena miehenä kuuluneet erityisesti italialaiset kansanlaulut. Laulut olivat jääneet myös Valjakan mieleen, kun hän oli kuunnellut miehensä ja tämän ystävien esityksiä monissa illanvietoissa. Kun hän alkoi hyräillä miehelleen tuttua sävelmää, oli vaikutus täysin odottamaton.

– Tämä mykkä ja ilmeetön ihminen lausui täydellisesti italiankieliset sanat ja lauloi ihanasti, Valjakka hämmästelee.

Kun hän itse ei välillä muistanut, miten laulu jatkui, mies opasti ja lauloi eteen.

– Kun olimme päässeet loppuun, hänen ilmeensä ja se voitonriemu, joka hänen silmistään paistoi, oli aivan autuasta.

Laulu hoitaa muistisairaan aivoja

Miehen kuoleman jälkeen vuonna 2007 Valjakka rupesi perehtymään tarkemmin musiikin vaikutukseen muistisairaiden hoidossa. Hänelle selvisi, että musiikki, erityisesti laulu, stimuloi muistisairaan ihmisen aivoja aivan eri tavalla kuin mikään muu asia.

– Olen itse harrastanut musiikkia viisivuotiaasta lähtien, ja asia oli minulle uusi – mutta silti jollain tavalla itsestäänselvä.

Hän kävi puhumassa musiikin tervehdyttävästä voimasta Eduskuntaa myöten ja toimi aktiivisesti Alzheimer-yhdistyksessä. Valjakka oli jonkin aikaa myös mukana järjestämässä laulutilaisuuksia hoitopaikoissa ja yhdistyksessä.

– Jos sanoin väärän sanan tai rupesin vähänkään muuntelemaan melodiaa, niin heti kyllä korjattiin. Otin palautteen nöyrästi vastaan, Valjakka nauraa lämpimästi.

Kuuntele Timo Asikaisen toimittama Musiikin voima Yle Radio 1:ssä kesämaanantaisin klo 14 ja uusintana perjantaisin klo 11.