Hyppää pääsisältöön

Benjamin tanssi ensimmäistä kertaa keikalla YleXPopissa – tältä se näytti

Benjamin sai esiintymisellään torin kovimmat Bemmi-fanit kiljumaan ja jopa kyynelehtimään. Poppari tanssi ensimmäistä kertaa keikallaan Lahdessa YleXPopissa.

Pop-tähti Benjamin käynnisti YleXPop-keikkansa biisillään Body, jonka aikana saatiin jo esimakua siitä, mitä oli luvassa: tanssia, fanien ilonkiljahduksia ja kaiken kaikkiaan kova live-veto. Tämän eteen oli nähty töitä:

- Olen käynyt tanssitunneilla, joissa olen oppinut käyttämään kroppaani, hän kertoi aiemmin YleX:lle valmistautumisestaan lauantaiseen keikkaan Lahdessa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Benjamin tanssii koreografian tahtiin keikallaan.

- Jengillä on varmasti ennakkoluuloja musta artistina. Haluan todistaa, että Instagramista noussut artisti pystyy vetämään uskomattoman show’n, Benjamin sanoi ennen YleXPop-keikkaansa.

Eräälle fanille keikka oli erityisen unohtumaton, sillä Benjamin otti lavalle mukaansa onnekkaan tytön Rich Girl -biisin keskellä.

Poppari oli itsekin erittäin tyytyväinen keikkaansa ja hehkutti sitä myös Instagram-tilillään.

Bemmin koko keikan ja tanssiliikkeet voit katsoa yllä olevalta videolta.

Palaa kesän festarimuistoihin

TV2:lla nähdään 10 huikeaa festarivetoa viime kesältä. Telkkarin välityksellä voi palata festarikauden avanneeseen YleXPopiin ja kesän suurimmalle festarille Ruisrockiin. Keikat tulevat katsottaviksi myös YleX:n nettisivuille tv-lähetystä seuraavana päivänä.

Keikat esitetään lauantaisin TV2:lla, ja sunnuntaisin YleX.fi:ssä. Tv-aikataulun näet alta.

3.9. klo 21 YleXPop: Antti Tuisku

10.9. klo 22.05 YleXPop: Benjamin

17.9. klo 22.10 YleXPop: Nikke Ankara

24.9. klo 22.05 Ruisrock: Robin

1.10. klo 22.05 Ruisrock: Chisu

8.10. klo 22.05 Ruisrock: Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana

15.10. klo 22.15 Ruisrock: Anna Abreu

22.10. klo 22.05 Ruisrock: Vesala

29.10. klo 22.05 Ruisrock: Anna Puu

5.11. klo 22.15 Ruisrock: Icona Pop

Lue myös:

Evelinan kyyneleet, Isac Elliotin yllätys ja Lahti-räppäreiden esiinmarssi – 12 timanttista hetkeä YleXPopista

Kesäkumeja, banaaneja ja yhteiskuvia idolien kanssa – tältä YleXPop näytti yleisön silmin

YleXPop lähestyy: Benjamin tanssii ensimmäistä kertaa keikalla 

Benjamin YleXPopissa Lahdessa. // Kuva: Tomi Mikola/YleX
Benjamin tanssi ensimmäistä kertaa keikallaan koreografian tahtiin. // Kuva: Tomi Mikola/YleX
Benjamin tanssi neljän tanssijansa mukana keikallaan. // Kuva: Tomi Mikola/YleX
Benjamin kertoi käyneensä tanssitunneilla, jotta tanssi sujuisi hyvin YleXPopissa. // Kuva: Tomi Mikola/YleX
Näin tanssii Benjamin! // Kuva: Tomi Mikola/YleX
Benjamin aloitti keikkansa Body-biisillään Lahdessa YleXPopissa. // Kuva: Tomi Mikola/YleX