Hyppää pääsisältöön

Yli 70 uutta emojia on tulossa – mukana facepalm, kuolanaama ja kauan kaivattu avokado

Avokado-emojin ilmestymisestä on huhuttu jo kuukausikaupalla. Unelma on vihdoinkin muuttumassa todeksi.

Kohta avokado-fanit voivat keskustella hedelmästä myös kuvin. // Kuva: YouTube.com / Emojipedia / kuvakaappaus

Pian monet puhtaan ja terveellisen ruoan ystävät voivat lopettaa vihanpitonsa älypuhelimien emojeita suunnittelevia henkilöitä kohtaan: avokado-emojin ilmestyminen ei jää vain puheen tasolle, vaan se on oikeasti tulossa.

Unicode eli esimerkiksi tietokoneissa ja älypuhelimissa oleva merkkistandardi päivitetään 21. kesäkuuta, jolloin laitteistot alkavat tukea 72:ää uutta emojia. Uusissa emojeissa on mukana avokadon lisäksi muun muassa face palm -emoji, selfie, kuolanaama, kilistelevät kuohuviinilasit, nyrkkeilyhanskat ja pekoni.

Vaikka Unicode päivittyy 21. kesäkuuta, uudet emojit eivät ole välittömästi käyttövalmiit, siillä Apple, Google ja Mircosoft voivat vasta tuolloin lisätä niitä järjestelmiinsä, BBC kertoo.

Alla olevalta videolta näkee kaikkien emojien mahdollisen ulkonäön. Virallinen ulkonäkö selviää 21. kesäkuuta.

Kesäkuun alussa Facebook päivitti emojiensa ulkonäköä. Uusia emojeita on yhteensä 1 500.

Lue myös:

Miksi valkoisen emojin käyttö nolottaa? Somepallerot laittavat myös valkoihoisen ajattelemaan ihonväriä

Suomi-emojit, kivoja mutta hankalia? Ulkoministeriö myöntää: Parannettavaa on

WhatsAppin voi kaataa varsin helposti: emojeilla