Hyppää pääsisältöön

Janne Kataja on Korpelan kujanjuoksu-sarjan koheltava sankari

Janne Kataja Korpelan kujanjuoksu-sarjan kuvauksissa (roolinimi Jaska Alho)
Janne Kataja korjaamopäällikkö Jaska Alhon roolissa. Janne Kataja Korpelan kujanjuoksu-sarjan kuvauksissa (roolinimi Jaska Alho) Kuva: Yle Kuvapalvelu korpelan kujanjuoksu,Janne Kataja

Alkukesä on kukkeimmillaan, kun Janne Kataja saapuu Tampereelle. Kahvi maistuu ja juttu kulkee, mieli on korkealla sillä kohta alkaa Korpelan kujanjuoksu-sarjan ensikatselu. Heikki Luoman ja Jukka Mäkisen maaseutudraaman ensimmäinen kausi kuvattiin viime vuonna ja se esitetään TV1 Kotikatsomossa sunnuntaisin 4.9.2016 alkaen. Sarjan päärooleissa nähdään Jannen lisäksi Esa Latva-Äijö ja Karoliina Vanne. Toisen kauden kuvaukset alkavat elokuussa.

Kevyesti suhtautuminen on sallittua

Työttömän vaan ei toimettoman aikamiespoika Jaskan rooli on Jannen ensimmäinen merkittävä työ näyttelijänä tv-sarjassa, paremmin hänet tunnetaan juontajana ja koomikkona. Janne ahkeroi myös teatterilavoilla ympäri Suomea. Viimeksi hänet nähtiin Rauman Kaupunginteatterissa.
- Jännittääkö nähdä, mitä viime vuonna tuli tehtyä?
- Totta kai jännittää, mutta tällaisessa työssä pitää pystyä luottamaan tiimiin. Olen kuin legopalikka osana isoa rakennelmaa, minua saa käyttää. Tietysti toivon ja edellytän, että minäkin voin seisoa ylpeänä lopputuloksen takana, vastaa Janne.
Koomikko suhtautuu työhönsä vakavasti, entä itseensä?
- Kylähullu en ole, mutta suhtaudun itseeni kevyesti ja annan siten luvan myös muille tehdä niin. Kyse on asenteesta. Ollaan reilusti sitä mitä ollaan. En yritä sulautua harmaaseen massaan. Kaikki eivät siitä tykkää, mutta jos yhdeksän kymmenestä tykkää, hyvin menee.

Jos yhdeksän kymmenestä tykkää, hyvin menee

Samanlainen elämänasenne näkyy myös käsikirjoittaja Heikki Luoman ja ohjaaja Jukka Mäkisen luomassa sarjassa. Miesten kädenjälki on tullut suurelle yleisölle aiemmin tutuksi maalaiskomedioista sekä Pirunpelto-sarjasta.
Värikkäät hahmot muuttuvat eläviksi näyttelijöiden tulkinnan myötä. Tärkeän lisän tuovat naamiointi ja puvustus. Janne koukkaa ennen katselua sovittamassa tulevan kauden roolivaatteita.
- Roolia voi rakentaa vaikka kengännauhoilla. Jaskalla voisi olla nauhalenkkarit, joiden nauha on katkennut ja jota on jatkettu erivärisellä nauhalla. Oikeasti Jaska taitaa kyllä olla tarralenkkarityyppi, toteaa Janne yhdessä pukusuunnittelija Liisa Rihun kanssa.

Ihmisenkokoisia tarinoita

- Tämän sarjan yhteisö, kuvitteellisen Hangaslahden kunnan isännät, emännät, roistot ja kunnanjohtajat ovat tavallaan pienoismalli elämästä. Pidän Luoman tyylistä sijoittaa ihmisenkokoiset tarinat rehellisesti maaseudulle, missä toiminta syntyy persoonallisten hahmojen kohtaamisista. Tässä on samanlaista tunnelmaa kuin onnistuneissa hautajaisissa: nauru purskahtelee, vaikka mieli on haikea. Maaseutudraamaan liittyy aina myös nostalgiaa, vaikka tämä elämänmuoto on arkea miljoonille suomalaiselle, sanoo Riihimäellä asuva Janne.

Maaseutudraamaan liittyy aina nostalgiaa

- Maailmalla on paljon draamasarjoja, jotka muistuttavat toisiaan. Korpelan kujanjuoksu kertoo suomalaisuudesta, kuten esimerkiksi Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen Tankki täyteen 70-- 80-luvun taitteessa. Tarina ja tapa, miten se kerrotaan, kohtaavat tässä sarjassa. Siitä piti Jukka ohjaajana huolen. Jo muutaman kuvauspäivän jälkeen meillä oli hyvä yhteisöllinen fiilis kuvauksissa, tuntui että jokainen työryhmän jäsen teki parhaansa yhteisen lopputuloksen eteen, kehuu Janne.

- Olen myös tosi iloinen siitä että Jukka uskaltaa käyttää tuoreita näyttelijöitä muualta Suomesta, Helsingin ulkopuolelta. Ja ilman koekuvauksia, onneksi, puuskahtaa Janne. Olemme täysin samaa mieltä siitä etteivät koekuvaukset palvele ketään. Se on stressaava tilanne eikä kerro välttämättä soveltuvuudesta rooliin, vaikka kaikki menisi hyvin.

On aika siirtyä auringonpaisteesta seuraamaan ikuista kesää valkokankaalla. Kahden ensimmäisen osan katselun jälkeen Janne kommentoi näkemäänsä:
- Tarinasta löytyi paljon pieniä cliffhangereita, paljastuksia ja yksityiskohtia, joihin tekstiä lukiessa ei kiinnittänyt huomiota. Isoja juonilinjoja on kaksi ja rooleja lukuisia, joten seurattavaa riittää. Ei voi tietää miten sellaiset kohtaukset on toteutettu, joissa ei itse ole ollut mukana. Nyt ei enää jännitä oma suoritus, vaan tarina!

Janne Kataja järven rannalla
Janne Kataja järven rannalla Kuva: Yle Kuvapalvelu Janne Kataja,korpelan kujanjuoksu

Maalaiskomediat, Mooseksen perintö

Kommentit