Hyppää pääsisältöön

Taiteilijat sivilisaation raunioilla

Otso Kantokorpi
Otso Kantokorpi Kuva: Yle/Jyrki Valkama kultakuume,kolumnistit,kriitikot

Taiteen ja yhteiskunnan toisinaan monimutkaista ja ristiriitaistakin suhdetta on yritetty hahmotella Platonin Valtiosta saakka. Runoilijoita ei Platon olisi ihannevaltioonsa päästänyt, ja hän totesi muun muassa: ”Mutta se on tiedettävä, ettei valtioomme voida hyväksyä muuta runoutta kuin jumalhymnejä ja jalojen miesten ylistyslauluja. Jos päästät sinne tuon suloiseksi maustetun runottaren, lyriikan tai epiikan hahmossa, silloin valtiossa tulevat hallitsemaan nautinto ja tuska eivätkä laki ja järki, joka on aina yhteisesti tunnustettu kaikkein parhaaksi.”

Platon halusi valtioonsa vain sellaista taidetta, joka tukisi ideologisesti ja moraalisesti vallalla olevaa yhteiskuntamuotoa. Platonin jälkeen olemme nähneet kokeellisia yrityksiä tähän suuntaan – vaikkapa natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa. Ainakaan näissä kokeiluissa ei Platonin ajattelu oikein toiminut käytännössä, mutta perussuomalaiset haikailivat kuitenkin Platonin perään vielä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Ei kadonnut mihinkään sekään taide, jota natsit tai neukut eivät tukeneet tai jota ne aktiivisesti vainosivat.

Vaikka valtio lakkaisi tukemasta taiteilijoitaan, ei taide siihen loppuisi. Ei kadonnut mihinkään sekään taide, jota natsit tai neukut eivät tukeneet tai jota ne päin vastoin aktiivisesti vainosivat.
Taide – kyky luovasti kuvitella sitä, mitä voisi olla tai miten voisi olla – on oleellinen osa ihmisluontoa. Aristoteles oli onneksi edeltäjäänsä viisaampi. Hänen mukaansa: ”Historia kertoo siitä, mitä on tapahtunut, runous taas siitä, mitä saattaisi tapahtua. Runous on filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia, sillä runous puhuu siitä, mikä on yleispätevää, kun taas historia puhuu yksittäistapauksista.”

Taiteen ja yhteiskunnan suhde ei ole määrätty ja ennalta annettu – paitsi ehkä joiltain osin: vaikea minun on esimerkiksi kuvitella, että valtiovalta lakkaisi tukemasta kansallista oopperaa.
Pienemmissä yksiköissä asia on toisin. Esimerkiksi Savonlinnassa luovuttiin taidemuseosta jo vuonna 2005. Nyt sieltä kiirii uusia kulttuuriuutisia: Savonlinnan Teatterin koko tulevaisuus on vaakalaudalla, jos kaupungin leikkaus avustuksiin toteutuu. Ei taide todennäköisesti lakkaa Savonlinnassakaan. Se tulee saamaan vain uusia muotoja.

Silloin kun kaupungit alkavat tuhoutua, ryömivät taiteilijat koloistaan.

Silloin kun kaupungit alkavat tuhoutua, ryömivät taiteilijat koloistaan. Näin on käynyt esimerkiksi Yhdysvaltalaisessa Flintin kaupungissa, joka käytännöllisesti katsoen romahti, kun autoteollisuus hävisi sieltä. Asukkaille autoista jäi muistoksi vain lyijyn saastuttama joki ja vesijohtoverkko. Kaupungin rikosluvut nousivat järkyttäviin mittoihin: seitsemän kertaa suuremmiksi kuin kansallinen keskiarvo.

Taiteilijat eivät kuitenkaan paenneet Flintistä. Taiteilijat ja kulttuuri-instituutiot ovat sen sijaan ryhtyneet asukkaiden kanssa toimiin yhteisön säilyttämiseksi ja elinolojen kohentamiseksi. He ovat ryhtyneet kasvattamaan poliittista tietoisuutta, rauhoittamaan ihmisiä kriisin keskellä ja rohkaisemaan uudelleen alkamiseen ja takaisin ottamiseen. He ennakoivat koulutuksen tarvetta.

Paluu kriisinjälkeiseen normaalitilaan saattaa olla iso asia, jos vaihtoehto on vain ajautua epätoivoon.

Taiteellisten tekojen tekeminen ei aina tarvitse isoja spektaakkeleita. Jo pelkkä paluu kriisinjälkeiseen normaalitilaan saattaa olla iso asia, jos vaihtoehto on vain ajautua epätoivoon. Flintissä runoilijat kouluttavat koululapsia osallistumaan kansallisiin runokilpailuihin. Musiikkituottaja koulubussin kuski Pharlon Randle vie koulujen kerhoihin musiikkilaitteita ja tietotaitoa. Näin syntyy esimerkiksi musiikkia ja videoita, joilla kerätään rahaa vedenpuhdistukseen. Taiteilijat ovat polkaisseet pystyyn ilmaisen kaupunkifestivaalin, maisemoineet hylättyjä puistoja, elävöittäneet hylättyjä rakennuksia julkisen taiteen projektin myötä, järjestäneet performansseja ja muita esityksiä. Arkkitehdit ovat perustaneet ajatushautomon pohtimaan kaupungin tulevaisuutta uudessa tilanteessa. He ovat myös kiinni käytännössä ja ovat muun muassa laatineet neuvoja puhtaan pullotetun veden varastointiin. Museot ja galleriat ovat esittäneet vesiaiheista taidetta lisätäkseen yhteisön tietoisuutta veden merkityksestä. Taideinstituutti on lisännyt yhteistyötä koulujen kanssa ennakoiden muun massa lyijymyrkytysten tuottamaa haittaa lasten kognitiivisille kyvyille ja käyttäytymiselle. Ohjelmaa laajennettiin juuri 500%.

Mitäs jo perustettaisiin ihan oma teatteri! Ja vielä vaikka taidemuseokin!

Suomessa yksikään oikea kaupunki ei ole niin pahassa jamassa kuin Flint. Flintissäkin ollaan optimistisia ja tiedetään jo kokemuksesta, että elävä kaupunki syntyy vain elävästä, arkisesta ja ihmisten omaksi tuntemastaan taiteesta – ei sankaripatsaista. Tätä Savonlinnassakin voitaisiin miettiä. Tuntuu tragikoomiselta, että kohta ne siellä kuitenkin hakevat Taiteen edistämiskeskukselta uunituoreita, kärkihankkeeksi nimettyjä sote-apurahoja, joilla pyritään juurruttamaan taide osaksi sosiaali- ja terveyssektoria. Sitten ne saattavat keksiä siellä vielä mainion ideankin: mitäs jo perustettaisiin ihan oma teatteri! Ja vielä vaikka taidemuseokin!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri