Perjantaista 10. kesäkuuta alkaen kaikki puhuvat vain jalkapallosta. Kai haluat päästä mukaan keskusteluun?
Jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailut käynnistyvät perjantaina 10. kesäkuuta. Suomen joukkueen pitäisi olla kisoissa mukana, mutta kappas vain, karsintapelit tuottivat pettymyksen. Onneksi se kuuluisa ensi kerta tulee taas pian.
On ihan ok, jos futis ei nappaa pätkääkään. Kenenkään ei oikeasti tulisi suivaantua, jos ei tiedä, mikä on paitsio tai jos kysyt, että missä EM-joukkueessa Argentiinan Lionel Messi pelaa.
Jokaisessa kaveri-, työ-, opiskelu- tai missä tahansa porukassa on lähes varmasti joku henkilö, jota futiksen EM-kilpailut kiinnostavat.
Kuinka siistiä olisikaan nostaa omaa häntäänsä ja päteä tällaisille henkilöille jollain pienellä knoppitiedolla EM-skaboista? Jollain sellaisella, jota hän ei osaa odottaa.
Alla muutamia esimerkkejä, joilla saa hyväksyntää myös pitkän linjan futisfaneilta.
1. Hämmentävä Islanti
Kaiken järjen mukaan Islannin ei pitäisi olla mukana EM-kilpailuissa. Vaikka osallistuvien joukkueiden määrä nostettiin näihin kisoihin kuudestatoista 24:ään, Islannin kokoisen maan ei uskoisi pääsevän kilpailuihin mukaan. Islannissa on kuitenkin vain reilut 320 000 asukasta.
Näin voit päteä:
Taso 1: "Todella ihmeellistä, että Islanti pääsi nyt ensimmäistä kertaa kilpailuihin mukaan, mutta niinkin menestyksekäs jalkapallomaa kuin Hollanti ei ole mukana! Se, että Islanti on messissä, on about sama kuin jos Tampereelta ja Tampereen lähiseudulta koottaisiin joukkue EM-kilpailuihin. Ihan hullua."
Taso 2: "Olisipa hienoa, jos Islannin maajoukkueikoni Eidur Gudjohnsen saisi menestyksekkään kruunun uralleen. Ylipäänsä mahtavaa, että hän lähti kisoihin mukaan, sillä hänen maajoukkueuransahan piti loppua jo vuonna 2013, kun Islanti hävisi MM-jatkokarsinnassa Kroatialle."

2. Se iki-ihana paitsio
Paitsio on sääntö, jota tunnutaan suurentelevan aina arvoturnausten kynnyksellä. Se ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä: pelaaja on paitsiossa, kun hän on lähempänä vastajoukkueen päätyrajaa kuin sekä pallo että vastajoukkueen toiseksi alin pelaaja sillä hetkellä, kun pallo syötetään hänelle.
Eli siis:
Paitsiosäännön pointti on siinä, ettei hyökkääjä voi kärkkyä palloa vastustajan maalin edessä.
Näin voit päteä:
Taso 1: "Jos minä olisin maalivahti, niin harjoittelisin mahdollisimman pitkää potkua. No siis sen vuoksi, että suoraan maalipotkusta pallon saanut pelaaja ei ole sääntöjen mukaan paitsiossa."
Taso 2: "Mutta eihän tuo ollut paitsio! Vain hänen kätensä ja käsivartensa olivat paitsion puolella. Nehän saavat ollakin, koska niillä ei voi tehdä maalia. Ellei ole Diego Maradona vuonna 1986."
3. Albanian ei-niin-albanialainen joukkue
Kuten Islanti, myös Albania pelaa nyt ensimmäistä kertaa EM-tasolla. Joukkue on pääosin koottu pelaajista ympäri Eurooppaa: yli puolet Albanian maajoukkuepelaajista on kasvanut jossain muualla kuin 1990-luvun levottomassa Albaniassa. Valtaosa on varttunut Sveitsissä, Saksassa tai Ranskassa.
Näin voit päteä:
Taso 1: "Tiesitkö, että esimerkiksi Sveitsin joukkueen Xherdan Shaqiri, Belgian Adnan Januzaj tai Saksan joukkueen Shkodan Mustafi olisivat voineet valita myös Albanian joukkueen? Nyt he ovat kuitenkin verrattain isossa roolissa lähtökohtaisesti paremmassa maajoukkueessa."
Taso 2: "Jännä nähdä, pelaako joku Albanian pelaajista MM-karsinnoissa Suomea vastaan? Niin, siis, FIFAhan on nyt hyväksynyt Kosovon yhdeksi jäsenmaakseen ja sijoitti Kosovon Suomen kanssa samaan karsintalohkoon. Osa Albanian pelaajista voisi taustansa puolesta vaihtaa Kosovon joukkueeseen. Kosovon joukkueeseenhan voisi mennä myös Suomen maajoukkuepelaaja Perparim Hetemaj."
4. Zlatan tai Ronaldo kaikkien aikojen maalikuninkaaksi?
Sekä Ruotsin joukkueen Zlatan Ibrahimovic että Portugalin joukkueen Cristiano Ronaldo ovat osallistuneet kolme kertaa jalkapallon EM-kilpailuihin. Kummallakin on EM-otteluista kasassa kuusi maalia, joilla he ovat EM-turnauksissa eniten maaleja tehneet aktiivipelaajat.
Kaikkien aikojen EM-maalipörssin ykkösnimi on ranskalainen Michel Platini yhdeksällä osumallaan. Jos Zlatan ja Ronaldo eivät loukkaannu, he pelaavat EM-turnauksessa vähintään kolme ottelua. Platinin ykköspaikka on vaarassa.
Näin voit päteä:
Taso 1: "Ai, onko Zlatan kentällä? Vitsi se oli hienoa silloin vuonna 2012, kun Zlatan teki neljä maalia maaottelussa Englantia vastaan. Ja ei huhhuh se saksipotkumaali sieltä 25 metristä. On se kova."
Taso 2: "En kyllä pidä juuri minään, jos Zlatan ja Ronaldo ohittavat Platinin vaikka yhdellä maalilla. Platini teki ne kaikki yhdeksän maalia yhdessä EM-turnauksessa, Zlatanilla ja Ronaldolla siihen menee ainakin neljät EM-kisat."
5. Kestääkö kotijoukkueen pää?
EM-turnaus järjestetään Ranskassa. Kotijoukkueen voi pienellä varauksella nostaa yhdeksi turnauksen suosikeista – etenkin jos joukkueen kupoli pysyy kuosissa. Aina se ei ole pysynyt.
Vuoden 2010 MM-kilpailut menivät Ranskan joukkueelta täysin penkin alle, kun ensin joukkueen keskikentän tähdet Franck Ribery ja Yoann Gourcuff tappelivat lentokoneessa matkalla kisoihin. Turnauksen ensimmäisessä ottelussa Ribery ja hyökkääjä Nicolas Anelka jättivät tarkoituksella syöttelemättä Gourcuffille.
Anelka lähetettiin kotiin kesken turnauksen, kun hän oli arvostellut joukkueen päävalmentajaa. Lisäksi joukkueen kapteeni Patrick Evra ajautui käsikähmään joukkueen kuntovalmentajan kanssa.
Näin voit päteä:
Taso 1: "On todella epätodennäköistä, että Ranska voittaisi turnauksen. Kotijoukkue on viimeksi nostanut EM-kannua 32 vuotta sitten. Tosin silloin, vuonna 1984 mestaruuden voitti juuri Ranska"
Taso 2: "Puhkeaakohan Ranskan joukkueen sisällä taas jokin kiista, kun tähtihyökkääjä Karim Benzema jätettiin pois joukkueesta? Niin, Benzemaahan syytettiin siitä, että hän olisi ollut mukana jalkapalloilija Matheu Valbuenaan kohdistuneessa seksivideokiristyksessä. Benzema itse väittää, että hän tippui joukkueesta afrikkalaisen perimänsä vuoksi."
Jalkapallon EM-kilpailut käynnistyvät perjantaina 10. kesäkuuta Ranskan ja Romanian joukkueiden ottelulla. Ylen kanavat näyttävät jokaisen ottelun suorana lähetyksenä. Euroopan mestari kruunataan 10. heinäkuuta.
EM-uutisia voi lukea Yle Urheilun verkkosivuilta.
Muokattu 11.6.2016 klo 10:56: Vuonna 2012 Zlatan teki neljä maalia maaottelussa Englantia vastaan, eikä Viroa.
Lue myös:
Naisetkin katsovat futiksen EM-kisoja, joten lopettakaa jo ne seksistiset läpät