Hyppää pääsisältöön

Kotimaisen musiikkiviennin arvo jatkaa kasvuaan nuorten lahjakkuuksien ansiosta: Kiinnitä huomiota Santa Cruzin, Isac Elliotin ja Benjaminin hypeen

Uuden kotimaisen musiikin kansainvälinen menestys ei ole enää vain sanahelinää. Monet tuoreet suomalaistähdet suuntaavat suoraan ulkomaille rakentamatta ensin pohjaa kotimaassa.

Kotimainen musiikkivienti voi hyvin muun muassa Santa Cruzin ansiosta. Bändi palasi hiljattain Yhdysvalloista. // Kuva: Kuvakaappaus Instagramista.

Kun puhutaan kansainvälisesti menestyneistä suomalaisbändeistä, ihan ensimmäisenä tulee mieleen kourallinen metallibändejä. Vuosikaudet Suomen kansainvälisesti kirkkaimmat tähdet ovat olleet pitkätukkaisia rokkareita.

Se tosiasia ei ole vieläkään muuttunut mihinkään, mutta rinnalle on tullut uusia nuoria ja todella nälkäisiä lahjakkuuksia. Enää kansainvälisen suomalaisen musiikin ei tarvitse lokeroitua raskaampaan ilmaisuun, vaan voimme ylpeästi viedä maailmalle poppia, elektroa, räppiä ja edelleen myös sitä kuuluisaa rokkia ja metallia.

Tätä on yritetty ennenkin, mutta nyt tuloksia alkaa ihan oikeasti näkyä.

Music Finlandin tiimijohtaja Riku Salomaa avaa YleX:lle kotimaisen musiikkiviennin tilaa. Salomaan mukaan suomalaisella musiikilla menee kansainvälisesti erittäin hyvin juuri nyt.

"Rahassa mitattuna suomalaisen musiikin vienti on kasvanut."― Riku Salomaa

- Ei ole mitenkään harvinaista, että suomalainen artisti tai bändi keikkailee enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Ja samaan aikaan yhä useampi suomalainen biisinkirjoittaja luo kansainvälistä uraa. Rahassa mitattuna suomalaisen musiikin vienti on kasvanut jo vuosia. Vientiä tehdään yhä laajemmalla pohjalla ja kansainvälistymisen kynnys on madaltunut.

Tällä hetkellä esimerkiksi Isac Elliot ja Santa Cruz tähtäävät ihan tosissaan Yhdysvaltojen markkinoille. Lisäksi Benjamin esiintyy suurille yleisöille Espanjassa ja Niila on hurmannut saksalaisten sydämet Sunrise Avenuen vanavedessä.

"Benjaminista on kovaa vauhtia kehittymässä melkoinen popilmiö ja Alex Mattson kerää striimejä miljoonakaupalla."― Riku Salomaa

- Viimeaikaisia tapahtumia ajatellen voidaan nostaa esimerkeiksi sellaiset nimet kuin Isac Elliot, Niila, Benjamin, Alex Mattson ja Santa Cruz. Isac on päässyt esiintymään jo miljoonille amerikkalaisille ja Niila muun muassa tähdittää globaalin brändin tärkeintä kampanjaa. Benjaminista on kovaa vauhtia kehittymässä melkoinen popilmiö ja Alex Mattson kerää striimejä miljoonakaupalla. Santa Cruz on puolestaan osoittanut, että Suomen maine rokkimaana on edelleen vankalla pohjalla.   

Kotimainen musiikki ei nojaa vain bändien varaan, sillä nuoret biisintekijätkin tähtäävät ulkomaille. Kokeneemmat tähdet, kuten Teemu Brunila ja MGI ovat saaneet seuraajikseen lupaavan uuden sukupolven.

- Ehkä pienimmälle huomiolle jäävät usein biisinkirjoittajat, jotka tekevät työtään artistien varjoissa. Muun muassa Jonas Karlsson, Axel Ehnström ja Joonas Laaksoharju ovat saavuttaneet nuoresta iästään huolimatta jo paljon.

Showcase-festareiden suomalaiset kestosuosikit taas ovat muun muassa Mirel Wagner, Jaakko Eino Kalevi ja Satellite Stories.

- He ovat tehneet pitkän uran rakentaessaan kansainvälistä menestystään. Sittemmin Mirel on kiinnitetty Sub Popille ja Jaakko Dominon alamerkki Weird Worldille. Satellite Stories puolestaan täyttää saleja ympäri Eurooppaa ja paiskii lujasti töitä saavuttaakseen yhä enemmän. Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten kova ja pitkäjänteinen työ palkitsee.

Skip Instagram post

View this post on Instagram

#hamburg feels right tonight !!

A post shared by Satellite Stories (@satellitestory) on

Edellä mainittujen lisäksi kansainvälisten musiikkimarkkinoiden ovia kolkuttelevat tällä hetkellä Perttu, Alma, Venior, View ja Noah Kin.

- He ovat erinomaisia esimerkkejä uuden polven suomalaisartisteista. Breikkaaminen kansainvälisillä markkinoilla ei kuitenkaan ole pelkästään musiikista kiinni, vaan taustojen ja ajoituksen pitää myös olla kunnossa ja siltikin menestys on aina monen asian summa. Tässä mielessä suomalaisella musiikkialalla pyyhkii kuitenkin hyvin, sillä suomalaiset ovat erittäin hyvin verkostoituneita kansainvälisessä musiikkibisneksessä.  

"Breikkaaminen kansainvälisillä markkinoilla ei ole pelkästään musiikista kiinni."― Riku Salomaa

Music Finlandin Aus Finnland -kärkihankkeen live-ohjelmalla tuetaan uusien suomalaisten artistien kiertueita ja showcase-esiintymisiä sekä pyritään edistämään suomalaisten artistien valintaa saksankielisen Euroopan festivaaleille, kiertueille ja konsertteihin.

- Kymmenet suomalaisartistit ovat kiertäneet hankkeen aikana saksankielistä Eurooppaa.  Moni artisti on pystynyt hankkeen aikana vahvistamaan jalansijaansa kohdemarkkinoilla. Esimerkiksi Noah Kin esiintyy tänä kesänä ensimmäistä kertaa Saksan Melt! Festivalilla, mikä on hieno saavutus.

"Pitkäjänteinen työ avaa ovia. Kysykää vaikka Samu Haberilta!"― Riku Salomaa

- Tulokset syntyvät kuitenkin pitkäjänteisen toiminnan kautta ja Music Finland on mukana tukemassa suomalaisyritysten työtä kansainvälistymisessä. Kun tänä vuonna tuetaan jonkin artistin esiintymisiä saksankielisellä alueella, tavoitteena on, että kyseinen artisti esiintyy seuraavalla kiertueellaan entistä isommille yleisöille. Pitkäjänteinen työ, riskinottokyky ja fanikunnan kasvu avaavat ovia. Kysykää vaikka Samu Haberilta!

The Rasmus esiintyy edelleen jättiyleisöille ulkomailla

Uskomattoman pohjatyön tuoreille lupauksille ovat tehneet ulkomailla muun muassa Amorphis, Children of Bodom, Nightwish, HIM, Michael Monroe, Sunrise Avenue ja The Rasmus.

- Nämä bändit ovat hienosti pystyneet nousemaan seuraavalle tasolle aina uuden levyn julkaisun ja siihen liittyvän kiertämisen kautta. Uskollinen fanikunta pitää ansaita ja toisaalta sekä bändin että taustajoukkojen on kyettävä ottamaan riskejä, kun siirrytään esimerkiksi festarikeikoista stadionluokan konsertteihin.

- Menestys ruokkii menestystä ja nämäkin nimet ovat avanneet ovia nuoremmille artisteille. Menestyksen kestoon vaikuttaa moni asia, mutta kun taustat hoidetaan mahdollisimman hyvin kuntoon niin mahdollisuudet paranevat. Tästä syystä uskon, että monellakin suomalaisella on mahdollisuus pitkään kansainväliseen uraan. 

Skip Instagram post

Esimerkiksi vuonna 1994 perustettu The Rasmus esiintyy edelleen tuhatpäisille yleisöille ulkomailla, vaikka edellinen albumi julkaistiin vuonna 2012.

- Se kertoo ennen kaikkea siitä, miten suurta bändin menestys kaiken kaikkiaan on ja miten hyvää työtä myös heidän edustajansa ovat tehneet. Pitkäkestoinen menestys on sitä mitä kaikki lähtökohtaisesti tavoittelevat ja tässä The Rasmus ja esimerkiksi HIM ovat onnistuneet. Toisaalta molemmat ovat osanneet rakentaa uraansa myös monipuolisesti eri markkina-alueilla.

Skip Instagram post

View this post on Instagram

Peruuuuuu!

A post shared by The Rasmus (@therasmusofficial) on

Lue myös:

Kansainvälinen levytyssopimus ja radiosoittoa Saksassa – suomalaisartisti Niilalla pyyhkii hyvin

Tavoitimme Santa Cruzin vauhdikkaalta jenkkirundilta: kiertuetatuointi, villejä jatkoja ja loppuunmyytyjä saleja

Isac Elliot tekemässä poikkeuksellista läpimurtoa jenkeissä – suurin poppikanava soittaa sinkkua ja kiertue kattaa koko itärannikon

Benjamin ensimmäisenä suomalaisartistina Espanjan albumilistan kärkikolmikkoon

18-vuotias suomalainen EDM-lupaus Alex Mattson samalle levy-yhtiölle David Guettan ja Kygon kanssa: En osannut odottaa tällaista vastaanottoa

Suomen Idolsista kansainväliselle uralle – poplupaus Alman hype on poikkeuksellinen

Suomalais-DJ Perttu noteerattiin amerikkalaismedia Billboardissa: Aika mieletön juttu

Suomalainen poplupaus Venior: Muutto Lontooseen kuuluu uudessa musiikissa