Hyppää pääsisältöön

EM-kisojen jalkapallohuliganismi saattaa johtaa Englannin ja Venäjän joukkueiden diskaamiseen – asiantuntija: "Se on väärin"

Euroopan jalkapalloliitto Uefa päättää tiistaina 14. kesäkuuta, sulkeeko se joukkueet pois EM-kisoista fanien rähinöinnin vuoksi. Usemman päivän kestäneissä kahakoissa on loukkaantunut kymmeniä ihmisiä.

Venäjän ja Englannin kannattajat ottivat yhteen joukkueiden välisen ottelun päätyttyä. // Kuva: EPA

Jalkapallon EM-kisojen avausviikonloppu oli karseaa katseltavaa.

Joukkueiden esitykset futisviheriöllä olivat kyllä asiallisia, mutta fanien otteet katsomossa ja kaduilla eivät.

Lauantaina 11. kesäkuuta Marseillessa pelattu Englannin ja Venäjän kohtaaminen päättyi tasalukemiin 1–1. Kaikkia paikalla olleita Englannin tai Venäjän faneja tulos tuskin kiinnosti: fanit olivat ottaneet yhteen Marselillen kaduilla torstaista lähtien. Sunnuntaihin mennessä yhteenotoissa oli loukkaantunut ainakin 35 ihmistä. 15 kannattajaa oli otettu tuohon mennessä kiinni.

Hässäkkä siirtyi kadulta myös katsomoihin. Ottelun päätyttyä venäläiskannattajat vyöryivät Englannin fanien katsomonosaan.

Kahakoiden seurauksena Euroopan jalkapalloliitto kertoi uhkaavansa sulkea Englannin ja Venäjän joukkueet kisoista, jos fanien mellakointi jatkuu.

Eli siis: koska maajoukkueiden fanit käyttäytyvät asiattomasti, joukkueet saattavat joutua kärsimään.

- Se on väärin, Suomen Palloliiton 1. varapuheenjohtaja Markku Lehtola kommentoi YleX:lle.

Kysessä olisi ensimmäinen kerta, kun jalkapallon arvoturnaukseen osallistunut maa diskattaisiin kilpailujen aikana. Lehtola kertookin olleensa yllättynyt Uefan rankasta linjasta ja uhkauksesta sulkea joukkueet kisoista. Siitä huolimatta varapuheenjohtaja pitää mahdollisena, että Uefa voisi laittaa uhkauksensa käytäntöön, jos hulinointi jatkuu läheskään yhtä pahana.

Sulkemisen lisäksi on olemassa myös muita "rangaistusvaihtoehtoja".

Esimerkiksi jalkapallon Mestarien liigassa eli Euroopan parhaimpien seurajoukkueiden turnauksessa osa otteluista on pelattu tyhjille stadioneille joukkueiden fanien sopimattoman käytöksen vuoksi. Näin on tehty esimerkiksi vuonna 2014 Moskovan TsSKA:n otteluissa Manchester Cityä ja AS Romaa vastaan.

Voisiko samaa soveltaa myös jalkapallon EM-kisoissa?

- Tuo on sellainen välimuoto, jota Uefa varmasti harkitsee. Riippuu siitä, onko kaupungilla hulinointia ennen pelejä, sillä sitähän tämä ei estäisi, Lehtola sanoo.

Kuinka paljon uhkailu kiinnostaa huligaaneja?

On mahdollista, että Uefan ukaasi on vain tapa saada fanit käyttäytymään paremmin. Kisoista sulkeminen olisi erittäin äärimmäinen vaihtoehto. Sekä Englannin että Venäjän joukkueen pelaajille ja kannattajille olisi järkytys, jos joukkueet heitetään ulos turnauksesta.

Mutta huligaaneja se ei välttämättä kiinnosta. Muun muassa Yahoo kertoo venäläisestä jalkapallohuligaani Vladimirista. Vladimir kertoo, että monet huligaanit eivät ole kiinnostuneita peleistä tai siitä, että joukkueita suljetaan kisoista huligaanien vuoksi. 

"Hulinoitsijat eivät tietenkään ole mitään todellisia jalkapallofaneja."― Markku Lehtola,
Suomen Palloliiton 1. varapuheenjohtaja

- Iso ongelma on se, että nämä hulinoitsijat eivät tietenkään ole mitään todellisia jalkapallofaneja, sillä he jos olisivat, he eivät käyttäytyisi näin. Voi olla, että tällaisella uhkauksella ei tämän takia ole merkitystä, Lehtola sanoo.

Ranskan sisäministeri Bernard Cazeneuve on pyytänyt kisakaupunkien poliisipäälliköitä puuttumaan alkoholin myyntiin, käyttöön ja hallussapitoon kisapäivinä tai ennen otteluita. Cazeneuven mukaan pidätetyiltä huligaaneilta tulisi myös evätä sisäänpääsy stadioneille, fanialueille sekä suosituille julkisille paikoille tapahtumakaupungeissa.

Huliganismi kumpuaa lajin suuruudesta

Kun puhutaan urheilusta ja huliganismista, puhutaan usein jalkapallosta. Suomen Palloliiton 1. varapuheenjohtaja Markku Lehtola kertoo miettineensä, mistä jalkapallohuliganismi oikein johtuu ja miksi vastaavaa ei nähdä ainakaan samoissa mittasuhteissa esimerkiksi jääkiekossa tai koripallossa.

- Lajistahan se ei voi johtua, koska periaatteessahan jalkapallo on hyvinkin rauhallista herrasmiestouhua, Lehtola kertoo.

Lehtolan mukaan huliganismin mahdollinen syy liittyy siihen, että jalkapallon suosio on suurta ympäri maailman. Suuri suosio ja iso massa tekevät Lehtolan mukaan väkivallan käyttämisestä helpompaa.

- Pienemmässä jäät heti kiinni, ja se ei onnistu. Massa toimii näiden turvana, Lehtola sanoo.

Vuoden 2018 jalkapallon MM-kilpailut pelataan Venäjällä.

Lue myös:

Naisetkin katsovat futiksen EM-kisoja, joten lopettakaa jo ne seksistiset läpät

Futis-noob, haluatko päteä EM-kisojen aikana? Ota nämä 5 keskustelua haltuun, niin yllätät kaverisi

Edes Mestarien liigan finaalista ei selvitty ilman kyseenalaista filmaamista – miksi näytteleminen on osa jalkapalloa?