Hyppää pääsisältöön

Tapio Piirainen ja Peter von Bagh

Peter von Bagh ja kuvaaja Arto Kaivanto
Peter von Bagh ja kuvaaja Arto Kaivanto Peter von Bagh ja kuvaaja Arto Kaivanto teeman kulttuuri,Peter von Bagh

Tapio Piiraisen dokumentti Peter von Bagh saa ensi-iltansa torstaina 16.6. klo 21 Yle Teemalla ja samaan aikaan Sodankylän elokuvajuhlilla.

Peter von Bagh -dokumentin ohjaaja Tapio Piirainen oli yllättynyt, kun Peter pyysi häntä ohjaamaan itsestään kertovan dokumentin. Peterin luottokuvaaja Arto Kaivanto oli vinkannut tälle Tapiosta.

”Oli yllätys, että he pyysivät minua. He ilmeisesti ajattelivat, että meillä Petterin kanssa sujuisi homma mutkitta. Olen eräänlainen cinefiili itsekin. Harrastan elokuvaklassikoita, mutta Petteriin verrattuna melko vaatimattomalla tasolla”, Piirainen sanoo.

”Sanoin useampaan kertaan, että dokumentti ei ole minun alani, mutta se ei Petteriä haitannut”, fiktio-ohjaajana uransa luonut Piirainen tarkentaa.

Kaivanto ja Piirainen kuvasivat dokumenttia hiljalleen kuuden vuoden ajan, materiaalia kertyi runsaasti niin koti- kuin ulkomailtakin. Dokumentissa reissataan Petterin matkassa mm. Bolognaan, jonne hänet pyydettiin paikallisen Il Cinema Ritrovato -filmifestivaalin taiteelliseksi johtajaksi.

Von Baghin maine maailmalla oli vailla vertaa, minkä myös Piirainen pääsi todistamaan.

"Petterin kansainväliset kontaktit olivat ihan ainutlaatuiset. Hän oli mm. Cannesin juryssä ja Bolognan elokuvafestivaalin taiteellisena johtajana. Hänellä oli yhteydet Martin Scorseseen, hän oli tavannut Nicholas Rayn, Alfred Hitchcockin, Fritz Langin, Dreyerin, Bressonin ja niin edelleen”, Piirainen luettelee.

Petteri ei pysähtynyt koskaan

Piiraiselle dokumentin teko oli hyvin mielekästä. Hän oppi sen kautta syventämään ymmärrystään dokumenttien teosta alan kirkkaimman ammattilaisen kautta.

Jos on neljä työtä kesken, eikä tiedä, miten edetä, ota viides.

”Olennaisin osa oli tietysti oppia tuntemaan läheisesti Petteri ja hänen ajatusmaailmansa. Hän ei pysähtynyt koskaan. Jos on neljä työtä kesken, eikä tiedä, miten edetä, ota viides, oli yksi hänen kantavista ajatuksistaan.”

Peterille oli tärkeää, että dokumentissa ei kuvata häntä arkisten asioiden, kuten kotitöiden tai vapaa-ajan vieton, äärellä vaan keskitytään hänen työhönsä. Perheensä von Bagh piti tiukasti poissa kameroiden edestä, myös tässä dokumentissa.

”Perhe oli hänelle yksityisasia, mutta dokumentissa hän puhuu perheen ja lastenlasten merkityksestä avoimemmin kuin koskaan aiemmin”.

Tapio Piiraisen dokumentti Peter von Bagh saa ensi-iltansa Teemalla torstaina 16.6. klo 21 ja samaan aikaan Sodankylän elokuvajuhlilla.

Lue lisää:

Peter von Bagh

Kuvaaja Arto Kaivanto ja ohjaaja Tapio Piirainen tallensivat vuosina 2008–2014 professori Peter von Baghin elämää hänen kuolemaansa saakka. Joskus pieniä, joskus suuria hetkiä.
Yle Areenassa

Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa