Hyppää pääsisältöön

Einar Englund – sinfonikko ja musiikin hanttimies

Einar Englundin (1916–1999) pitkän sävellysuran kruunu ovat hänen seitsemän sinfoniaansa. Läpimurtonsa sinfonisti teki jo 1940-luvulla. Sinfonioiden lisäksi hän keräsi kiitosta myös näyttämö- ja elokuvamusiikin saralla. Artikkeliin on koottu Englundin haastatteluita neljältä eri vuosikymmeneltä.

Englundin uran erikoisin vaihe ajoittuu 1960-luvulle, jolloin hän vetäytyi suurten sävellysten parista ja lopetti sinfoniamusiikin luomisen tyystin. Suurimmaksi syyksi orkesterisävellyksistä ottamaansa pesäeroon Englund näki aikakauden nykymusiikin, johon hän suhtautui nuivasti.

Sävellystauko oli siis Englundin henkilökohtainen vastalause ajan modernistien "tekotaiteellisuudelle", jonka hän koki halventavana omalle ammattitaidolleen. Artikkelin yläpuolella käynnistyvässä Säveltäjäprofiilissa (1967) seurataan säveltäjää tauon aikana ja tutustutaan hänen työympäristöönsä. Englund sävelsi edelleen näyttämömusiikkia ja toimi omien sanojensa mukaan eräänlaisena "musiikin hanttimiehenä". 1960-luvulla hän työllisti itseään myös musiikkikriitikkona sekä Sibelius-Akatemian lehtorina.

Englundia pidettiin erityisen nopeana säveltäjänä ja tyylillisesti hän oli ehdoton uusklassismin edustaja. Musiikkiinsa hän ammensi aineksia muun muassa talvi- ja jatkosodan kokemuksistaan.

Taitava pianisti puhui läpi uransa hallitun ja opiskellun improvisaation puolesta niin opetustilanteissa kuin henkilökohtaisessa sävellystyössään. Nuoruudessaan hänellä oli myös ollut tapana soittaa omien sävellyksiensä loppukadenssit jokaisella esityskerralla hieman eri lailla. Säveltäjän 60-vuotispäivän kunniaksi vuonna 1976 tehdyssä radiohaastattelussa kuullaan näyte miehen improvisaatiotaidoista. Englund sai samana vuonna professorin arvonimen.

Se on hyvin vaikeaa saada lehmä tuottamaan maitoa uudestaan, kun ei ole lypsetty pitkään aikaan― Einar Englund vuonna 1986

Englund muisteli vuonna 1986 äänitetyssä haastattelussa, että hänen suhtautumisestaan 1960-luvun musiikkiin tehtiin aikanaan turhankin suuri haloo. Kriitikkona Englund oli ankara, eikä hän pelännyt kirjoittaa asioista suoraan. Sävellystauon taustalla vaikuttivat myös hänen perheensä sisäiset asiat. Englundin ensimmäinen vaimo kuoli vuonna 1956 ja traaginen menetys teki säveltäjän hetkeksi aikaa täysin "mykäksi".

Sinfoniaton kausi venyi lopulta koko vuosikymmenen mittaiseksi. Laajojen orkesterisävellysten pariin hän palasi vuonna 1971 kolmannella sinfoniallaan.

Bach on kyllä jokaiselle muusikolle jonkinlainen jumala. Luulen, ettei sellaista muusikkoa ole olemassa, joka ei olisi samaa mieltä.― Einar Englund vuonna 1996.

Tauon jälkeinen sävellyskausi kesti aina 1990-luvun alkuun asti, mutta vielä 80-vuotiaana Englund käytti runsaasti aikaa varhaisimpien töittensä korjaamiseen. Vuonna 1996 äänitetyssä henkilökuvassa säveltäjä kertoo monien teostensa lähteneen elämään omaa elämäänsä niihin jääneiden virheellisten merkintöjen takia. Englundin kesäasunnolla Gotlannissa tallennetussa haastattelussa on mukana säveltäjän vaimo laulaja Maynie Sirén.

Einar Englundin tuotantoa

Orkesteriteoksia

1946 I sinfonia, 'Sotasinfonia'
1948 II sinfonia 'Mustarastassinfonia'
1948 III sinfonia
1976 IV sinfonia, 'Kamarisinfonia'
1977 V sinfonia, 'Fennica'
1984 VI sinfonia, 'Aphorisms'
1988 VII sinfonia, 'Tamperelainen'

1954 sellokonsertto
1955 I pianokonsertto
1974 II pianokonsertto
1981 viulukonsertto
1985 huilukonsertto

1954 Konserttisarja 'Valkoinen peura' samannimiseen elokuvaan

Kamarimusiikkia

1941 pianokvintetto
1978 Divertimento Upsaliensis puhallinkvintetille
1982 pianotrio
1980 De profundis 14 vaskipuhaltimelle
1980 konsertto 12 sellolle
1985 jousikvartetto
1989 puhallinvintetto

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto