Hyppää pääsisältöön

Lumivyöryvaroituksia sivistysvaltiossa

kirjailija Marjo Niemi
kirjailija Marjo Niemi Kuva: Teos / Heini Lehväslaiho Marjo Niemi (kirjailija),marjo niemi

Kirjallisuuden sanotaan kiinnostavan vähemmän. En usko! Kirjallisuus on edelleen villi ja radikaali taidemuoto ja sen opetus on yhä elintärkeää sivistysvaltiossa. Vai onko nykyisin turhaa ymmärtää ihmiskunnan kulttuurihistoriaa? Onko turhaa osata käyttää ja lukea kieltä, tunnistaa tekstilajeja ja niiden vaikutuskeinoja? Onko ylimääräistä pyrkiä hoksaamaan itseään ja muita? Onko tarinoiden kokoavan, paljastavan ja ennustavan voiman aika jo ohi? Onko mielikuvituksen, leikin ja seikkailun?

Ottaen huomioon, että Suomen kansallisen identiteetin rakennushommissa yksi keskeisin aine oli kirjallisuus, on melko selvää, että kirjallisuus puolustaa paikkaansa nykyajassakin. Me muutumme alvariinsa.

Immanuel Kant kirjoitti vuonna 1784 näin: ”Valistus on ihmisen ulospääsyä hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta. Alaikäisyys on kyvyttömyyttä käyttää omaa järkeään ilman toisen johdatusta. Käytä rohkeasti omaa järkeäsi! Tämä on siis valistuksen tunnuslause.”

Tittelit, oppiarvot ja suorittaminen eivät takaa sivistystä, mutta jokainen voi mennä kirjastoon.

Sivistystä voidaan ja pitää mahdollistaa opettamalla, tarjoamalla ajateltavaa ja tietoa kaikille tasa-arvoisesti, mutta suurin homma pitää paiskia itse. Tittelit, oppiarvot ja suorittaminen eivät takaa sivistystä, mutta jokainen voi mennä kirjastoon.

Jotta pääsisi käyttämään omaa järkeä, täytyy olla oma maailmankuva. Se rakentuu tiedon lisäksi elämällä, aikaa tuhlaamalla, ajattelemalla, filosofialla, kirjallisuuden ja muiden taiteiden kanssa hengitellessä. Eikä saa unohtaa joutilaisuutta! Se on yksi sivistyksen tyyssija. Valitettavasti joutilaisuus on Suomessa kirosana ja syntiä on sen harrastelu. Jokainen suomalainen on hiukan ylpeä liiallisesta ahkeruudesta ja armottomasta työnteostaan. Heti iskee syyllisyys, jos hiukan sohvalla pyörähtää, siinäkin toki jotain sukkaa kutomassa.

Yliopisto ja koululaitos eivät ole tuotantolaitoksia, vaan sivistyslaitoksia. On sanottu yliopiston olevan aikakautensa älyllinen omatunto. Onko omatuntokin jo liian kallista ja tuottamatonta? Vai onko se jonkun tiellä?

Moni sivistyslaitoksissa, taiteen ja kulttuurin alalla työskentelevä saattaa tuntea työnsä muuttuneen lapioinniksi.

Ei tosiaan ole humanisti paljon viime aikoina hurrannut. Lunta tungetaan tupaan ovista ja ikkunoista. Moni sivistyslaitoksissa, taiteen ja kulttuurin alalla työskentelevä saattaa tuntea työnsä muuttuneen lapioinniksi.

Uusin ennustamaton lumivyöry sivistyksen laaksoon oli esitys lopettaa kirjallisuuden pääaineopinnot Jyväskylän yliopistossa. Onneksi maan nykyisen hallituksen lanseeraamassa vauhdin hurmassa kekkaistu esitys laitettiin valtavasta vastustuksesta järkiintyneinä jäihin, ainakin täksi kesäksi. Ei kuitenkaan kannata humanistit viedä sitä lapiota varaston perälle, kyllä sille hommat keksitään.

Entäs jos ne veitikat alkavatkin yhtäkkiä vimmatusti lukea?

Tässä kun on ollut käynnissä tämä opetus- ja kulttuuriministerin halu keskittää pieniä oppiaineita. Missä se keskus sitten on? Olen ymmärtänyt keskittämisen väärin, tämä kuulostaa nimittäin minun korvaani amputaatiolta. Ennakoidaanko tässä kaikessa nyt sitten sitä, että piakkoin kirjallisuuden opetus kokonaan lopetetaan peruskoulussa ja lukiossa? Tällä amputaatiolla sitä kiihdytetään. Kyllä on tutkittu, etteivät varsinkaan pojat enää harrasta lukemista, mutta lapsetko täällä päättävät? Ja entäs jos ne veitikat alkavatkin yhtäkkiä vimmatusti lukea? Minä vähän uskon, että alkavat. Kirjallisuuden ja äidinkielen opetusta pitäisi kehittää, tutkimuksia aiheesta löytyy, mutta missä välissä niitä ehditään kehittää näissä lapiointihommissa?

Kuluvan vuoden sivistyssankarini, Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm kieltäytyi alkuvuonna potkaisemasta pellolle viittäkymmentä Kansalliskirjaston työntekijää, jotta ei olisi rikottu perustuslakia ja vaarannettu sivistyksen mahdollisuuksia. Rohkealla teollaan hän näytti, että aina on olemassa vaihtoehtoja. Hän osoitti Kantin hahmottelemaa valistuneen ihmisen kykyä: ”Ihmisen on rohjettava käyttää omaa järkeään sen sijaan, että hän uskoisi hallitsijan tai kirkon tarjoamaa mallia.” Kant vaati myös julkista järjen käyttöä, sitä että sidonnaisuuksistaan huolimatta ihmiset uskaltaisivat tuoda julki kriittiset äänenpainonsa uskonnon, yhteiskunnan tai valtion tilaa koskien.

Toivon, että rohkenette Suomen suvessa vastustaa protestanttista työmoraalia ja olla jouten.

Toivon, että rohkenette Suomen suvessa vastustaa protestanttista työmoraalia ja olla jouten. Se sivistää.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri