Ville Komppa
Yle
Iiron musiikkiluokan kesän ensimmäinen jakso käsittelee suomalaisten perinteistä lempisoitinta, harmonikkaa. Alansa mestarit, haitariniekat Maria Kalaniemi, Pedro Hietanen ja Niko Kumpuvaara vierailevat Iiro Rantalan apuopettajina johdattamassa palkeiden saloihin. Kumpuvaaran mukaan harmonikan juju on juuri palkeissa: siinä miten ääntä voi muokata soittaessaan.
Puhelinsoitto Niko Kumpuvaaralle löytää armoitetun harmonikkataiteilijan Kittilän suunnalta, jossa Hiljaisuus-festivaalin harjoitukset ovat pikkuhiljaa käynnistymässä. Lunta satelee taivaan täydeltä, mutta vastahan kesäkuu on aluillaan!
Ei ole kesä ehtinyt lämmittää taiteilijoiden yösijaksi siunaantunutta vanhaa taloakaan: Kumpuvaara on joutunut ensi töikseen—yhdessä festari-kämppiksensä Marzi Nymanin kanssa—lämmittämään talon vanhaa leivinuunia.
—Koskahan sitäkin on viimeksi käytetty! Savu saatiin yöksi ajettua ulos ja nyt aamupäivällä kelpaa köllötellä, odotella harjoitusten alkua ja jutustella.
—Mähän oon fani, kuuntelin kaikki jaksot viime kaudelta, Kumpuvaara aloittaa.
Harmonikkataiteilijalla on siis hyvin tiedossa, mihin on suostunut mukaan. Luvassa ei ole muovisen nokkahuilun tai melodikan laajoja aineopintoja, vaan kesäisen pedanttia musiikin salojen availua käsin prässättyjen huippuammattilaisten kera. Eli vierailu Iiron musiikkiluokalla.
Aloitankin heti vaativalla kysymyksellä. Minähän nimittäin tiedän, että harmonikan esiesi-isien juuret ulottuvat yli kymmenen tuhannen vuoden taakse, mutta tietääkö harmonikkataiteilija itse? Mistä harmonikka oikein tulee?
—Haitarin historia on värikäs: sen tapaisia soittimia rakennettiin vähän siellä täällä samaan aikaan, concertinoja ja bandoneoneita. Sointubassosysteemi on 1800-luvulta ja sieltä se lähti; jo silloin haitari saavutti suuren suosion.
Harmonikkaa ja sen sukulaisia käytettiin pitkään nimen omaan kansanmusiikissa.
—No joo, eihän harmonikalle ole sellaista vanhaa sävellettyä musiikkia. Kyllä se on enemmän pyörinyt kirkonkirjojen ulkopuolella, enemmänkin viihdemusiikin parissa.
—1950-luvulla kehitettiin melodiabasso, ja voi sanoa, että ensimmäiset sävellykset harmonikalle klassisen musiikin saralla syntyivät silloin. Nykyisin yleisimmin soitettavissa harmonikoissa on molemmat, sekä harmoniabasso että melodiabasso, joiden välillä voi liikkua vaihtajalla.
Ja sitten on pianoharmonikka.
—Se on kans, mutta ei sekään varsinaisesti eroa muuta kuin sen koskettimiston osalta. Näppäimistö on korvattu tutumman näköisillä koskettimilla. Muuten se on aika lailla sama soitin. Jos ajattelee niitä soittimia, joita meidän johtavat kansanmuusikot käyttävät, niin eivät ne eroa paljon meidän klasaripuolen soittimista. Samoilta tehtailta ne tulevat.
—Ja bandoneon on taas profiloitunut tangosoittimeksi Argentiinassa. Sillä on mielenkiintoinen historia, sillähän kai alunperin säestettiin virsiä Saksassa siellä missä ei ollut urkuja. Merimiehet diggasivat soittimesta ja heidän mukanaan se kulkeutui Argentiinaan ja päätyi tietenkin heti bordelleihin. Siellä italialaiset haitaristit ihastuivat soittimeen ja ryhtyivät soittamaan sillä tangoa.
Bandoneon kulkeutui siis kirkoista bordelleihin. Jotenkin osuvaa harmonikan kohdalla ylipäätään. Mutta missä on harmonikan sielu?
—Kyllä se palkeessa on. Kyllähän harmonikan juju on siinä, että palkeella äänen voi sytyttää ja sammuttaa ja sitä käsitellä. Jatkuvan äänen muokkailtavuus on mulle se juttu, suora ääni ei ole niin kiinnostava.
—Harmonikkahan on soittimena aika suosittu. Suomessakin se oli ennen sotia ja niiden jälkeen järjettömän suosittu. Se varmaan johtuu siitä, että sillä on helposti pystynyt vaikka yksinkin soittamaan jortsut. Sillä voi kompata itseään ja soittaa melodiat, ja se on helppo roudata mihin vain. Siihen maailmanaikaan se on ollut hyvä juttu. Ja onhan se mukavampi jorata, jos on hyvä haitaristi soittamassa kuin jos olisi vaikka hyvä mandoliininsoittaja tanssittamassa. Yhtään väheksymättä mandoliinia tai sen soittajia!
—Jotkuthan ei harmonikasta niin tykkää, ja toiset sitten taas pitää paljonkin. Ne, joilla on tarkka korva, ei ehkä pidä siitä vireestä, mutta onneksi sellaisia on vähemmän!
Niko Kumpuvaara saapuu juuri parahiksi Hong Kongista Suomeen Iiron musiikkiluokalle Balder-saliin 27.6. kello 19.00 ja saa seurakseen kollegansa Maria Kalaniemen ja Pedro Hietasen.
Lähetys suorana Yle Radio 1 sekä striimattuna osoitteessa yle.fi/klassinen.
Lue lisää Iiron musiikkiluokasta ja ilmoittaudu mukaan täällä.
Niko Kumpuvaaran lempparit:
Itse mukana mm. seuraavilla:
