Hyppää pääsisältöön

Kuinka Ukrainan Maidan-liike on onnistunut?

Serhiy Zhadan edustaa nuorta, uuden ja itsenäisen Ukrainan itsevarmaa taiteilijasukupolvea. Hän on kirjailija ja punk-rock yhtyeen laulaja, joka kiertää kotimaataan bändinsä keikoilla sekä järjestämillään kirjallisuusfestivaaleilla.
Euroopan unionin piirissä kysytään usein, että millainen on eurooppalainen identiteetti.
Ukraina tasapainoilee EU:n ja Venäjän välimaastossa. Onko ukrainalainen identiteetti ja itseymmärrys muuttunut sen jälkeen kun Venäjä valtasi Krimin ja käynnisti sodan itäisessä Ukrainassa?

ananastukkainen mies katsoo kiinteästi kameraan
Serhiy Zhadan ananastukkainen mies katsoo kiinteästi kameraan Serhiy Zhadan

"Kyllä, totta kai.
Ymmärrättehän, että Ukraina on valtiona hyvin erikoislaatuinen. Koko neuvostovallan aikana meillä ei ollut normaaliin valtiolliseen elämään liittyvää ulko- tai sisäpolitiikkaa. Meillä oli valtavia identiteettiongelmia. Neuvostoaikainen itseymmärryksemme muistutti skitsofreniaa. Yhtäällä ilmapiiriä hallitsivat neuvostomyönteiset stereotypiat. Ja toisaalla oli ukrainalainen reaalimaailma, missä ei ollut sijaa sen enempää Stalinille kuin Brezhneville.
Sen jälkeen kun Venäjä valtasi Ukrainaan kuuluvan Krimin niemimaan ja käynnisti sodan Itä-Ukrainassa, asettivat monet ukrainalaiset itselleen kysymyksiä: missä minä asun? Mikä on kotimaani nimi? Ja mitä minun kansallisuuteni merkitsee?
Nämä ovat tärkeitä ja keskeisiä kysymyksiä. Ja kuluneen kahden - kolmen vuoden ajan on monen ukrainalaisen käsitys omasta itsestä kokenut voimakkaita muutoksia. Monet ovat havahtuneet huomaamaan, että asun todellakin Ukrainassa. Se on minun kotimaani, jonka olen vaarassa menettää. Koska itärajan yli tulee aseistettuja miehiä, jotka käyvät meidän kimppuumme.

Meneillään on hyvin vaikea ja verinen prosessi. Sen näkee esimerkiksi kotikaupungissani Harkovassa, joka sijaitsee itäisessä Ukrainassa. Vuoden 2004 vallankumouksen aikaan järjestimme mielenosoituksia. Siis vastaavalla tavalla kuin pääkaupungin Kiovan itsenäisyydenaukiolla. Meillä oli ikään kuin oma Maidanimme.
Harkovan mielenosoituksissa ei ollut kovinkaan paljon väkeä, muutamia tuhansia ihmisiä. Monet eivät pitäneet vallankumousta tai lähentymistä Euroopan unionin suuntaan erityisen mielenkiintoisena.
Mutta Venäjän vallattua Krimin ja hyökättyä Donbassin alueelle halusivat muun muassa monet Harkovan liikemiehistä auttaa taloudellisesti Ukrainan armeijaa. He tukivat myös Donbassin alueelta tulleita pakolaisia. Sponsorit lahjoittivat rahaa vapaaehtoistyön kohteisiin ja humanitääriseen apuun.

Eli paikallinen liike-elämä ajatteli arvonsa uudelleen: tässä on nyt kyse minun kotimaastani ja meidän yhteiskunnastamme. Nämä ovat meidän valtiomme rajat ja meidän täytyy nyt ryhtyä toimeen ja tehdä jotakin isänmaamme hyväksi.
Nämä olivat ihmisiä, joilla ei eläessään ole ollut mitään tekemistä poliittisen aktiivisuuden kanssa. Nyt heidän ajattelussaan tapahtui muutos. Ja he ryhtyivät toimeen poliittisen ja sosiaalisen muutoksen hyväksi.
Samanlaisen tilanteen eteen joutuivat monet ukrainalaiset nuoret. He ryhtyivät ensimmäisen kerran miettimään, että missä minä oikeastaan asun ja mitä voin tehdä maani ja ja tämän yhteiskunnan hyväksi?"

Itävaltalainen filosofi Ludwig Wittgenstein lausui eräässä tutkielmassaan seuraavasti:
kieleni rajat ovat maailmani rajat.
Serhiy Zhadan – te luotte kirjailijana maailmoja kielen avulla.
Miten tärkeää ukrainalaisille on ukrainan kieli ja kirjallisuus?

"Ukrainassa tämä ei olekaan ihan niin yksinkertaista. Koska monet ukrainalaiset puhuvat venäjää. Siten kielirajoja ei voikaan vetää niin helposti. Esimerkiksi nykyisin monet venäjää puhuvat
ukrainalaiset taistelevat venäläisiä vastaan Ukrainan puolesta.
Monet venäjänkieliset Ukrainassa asuvat kirjailijat ovat Ukraina-myönteisesti suuntautuneita. He ovat patriootteja, jotka haluavat olla ja elää jatkossakin Ukrainassa, mutta kirjoittavat siitä huolimatta venäjän kielellä.
Tilanne ei siis ole helppo, mutta sitäkin mielenkiintoisempi.
Juuri tällä hetkellä käydään Ukrainassa kielipoliittista keskustelua: voitko samaan aikaan olla ukrainalainen patriootti ja silti kirjoittaa venäjän kielellä? Vai etkö voi?
Minä vastaan tähän että kyllä voi.

Toisaalta, samaan aikaan esiintyy jyrkästi toisenlainen mielipide, jonka mukaan kunnon ukrainalaisen täytyy puhua ja kirjoittaa pelkästään ukrainan kielellä.
Ymmärrättekö? Tällä hetkellä Venäjä on ensimmäistä kertaa historiansa aikana menettänyt venäjän kieltä koskevan monopoliasemansa.
Ensimmäistä kertaa! Koska Venäjän historiassa on aina ollut niin, että venäjänkieliset ihmiset ovat taistelleen niitä toiskielisiä, siis vieraskielisiä, ei-venäjää puhuvia ihmisiä vastaan.
Näin esimerkiksi Suomessa 1939.
Mutta tänään taistelevat venäjää puhuvat venäläiset venäjää puhuvia ukrainalaisia vastaan!
Tämä on ensimmäinen kerta historiassa ja erittäin tärkeä asiantila.

Venäjää on aina hallinnut ja sitä hallitsee edelleen imperialistinen näkemys venäjänkielisestä maailmasta. Neuvostovenäläisen ajattelun mukaan oli olemassa niin sanottu venäläinen maailma,
mihin kuuluvat kaikki alueet missä puhutaan venäjän kieltä.
Mutta tänä päivänä ei asia enää ole näin.
Esimerkiksi monet ihmiset Ukrainassa puhuvat venäjän kieltä mutta eivät todellakaan halua asua Putinin Venäjällä. He päinvastoin taistelevat putinismia ja venäläistä imperialismia vastaan.
On äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että tämä muuttaa tilanteen koko jälki neuvostoliittolaisella alueella.
Haluan vielä lisätä asiaan liittyvän kiinnostavan näkökulman. Ette ehkä Suomessa tiedä, mutta nyt jo kolmatta vuotta sotaa käyvässä Ukrainassa herättää Suomi laajasti keskustelua. Koska kaikki sanovat, että Suomi oli aikoinaan samalla tavalla vaarassa taistelussaan Venäjää vastaan vuonna 1939 alkaneessa sodassa.

Suomi toimii ukrainalaisten mielissä esimerkkinä siitä, miten pieni maa kykenee taistelemaan suurta imperiumia vastaan. Ja pystyy selviytymään siitä.
Ukrainassa on julkaistu runsaasti analyysejä ja artikkeleita Suomen ja neuvosto-Venäjän sodasta.
Tätä pidän hyvin kiinnostavana ilmiönä.
Valitettavasti ei tämä neuvostoimperialismi ole miltei kahdeksassakymmenessä vuodessa muuttunut yhtään miksikään. Heidän ideologiansa mukaan on ihan normaalia tunkeutua aseistautuneena toisten valtioiden alueelle ja aloittaa siellä sota."

Erässä Suhrkamp-kustantamon luentatilaisuudessa Saksassa Serhiy Zhadan kertoi, että ukrainalaiset itkevät kun hän lukee kirjojaan ääneen. Miksi he itkevät?

"He itkevät, koska he kuulevat luettuna tekstiä, joka koskee meneillään olevaa sotaa, mistä he itse ovat toistaiseksi selvinneet hengissä. Nyt menossa oleva Ukrainan sota on hyvin erikoislaatuinen. Siihen pätee termi hybridisota. Matkustan usein tälle sotatoimialueelle. Esiinnyn siellä bändini laulajana tai osallistun humanitaarisen avun toimittamiseen. Ja siellä paikan päällä olen nähnyt kuinka merkillinen tilanteen luonne on.
Rintamalla ja etulinjassa käydään ihan oikeaa, veristä sotaa. Mutta kun palaan 50 kilometriä länteen, näen ihan normaalina jatkuvaa elämää.
Ihmisten kanssa on samalla tavalla.
Jotkut ovat taistelleet ja sotineet nyt jo kolmatta vuotta.
Ja toiset eivät ole taisteluja huomaavinaankaan. Asenteella: ”Se ei ole minun sotani. En ymmärrä siitä mitään. En halua mennä lähellekään.”
Joka tapauksessa, suurella joukolla ukrainalaisia on suora kontakti sotaan ja sen taisteluihin. He ovat joko osallistuneet sotatoimiin rintamalla tai he ovat joutuneet pakenemaan venäläisten miehittämistä aluilta. He ovat itse sotilaita tai kuuluvat sotilaiden perheeseen.

Ihmiset reagoivat kirjallisuuteen ja taiteeseen poikkeuksellisen avoimesti ja hyvin suurella tunteella.
Heidän vastaanottotapansa toimii ilman taiteeseen usein liittyvää suodatusefektiä.
Monet ukrainalaiset elävät tätä hetkeä kuin heiltä olisi nyljetty iho kokonaan pois.
He elävät ilman suojaa. He kokevat kaiken välittömästi ja aivan suoraan.
Kirjallisuuden luentailloissa he itkevät, koska heillä on niin paljon kipua ja hyvin paljon tunteita pinnassa. Tämän päivän Ukrainassa taide toimii terapiana. Se on hämmästyttävää, luulen että tällainen tilanne syntyy ainoastaan sodan oloissa."

Suomessa julkaistiin 1960 – luvulla saksalaisen kirjailijan Hans Mangnus Enzensbergerin esseekokoelma nimellä ”Millaista on olla saksalainen”.
Sotien jälkeisinä vuosikymmeninä oli Saksan asema Euroopassa sekä Euroopan ja Neuvostoliiton välissä varsin monimutkainen poliittinen asetelma.
Mitä ajattelee ukrainalainen kirjailija Serhiy Zhadan tänään: millaista on olla ukrainalainen?
Mikä on Ukrainan asema Euroopassa, EU:n ja Venäjän välissä?

"Sepä onkin hyvin vaikea kysymys, mihin minulla ei ole helppoa vastausta. Koska Ukraina todellakin on jäänyt EU:n ja Venäjän väliin.
Ukrainalaiset yrittivät kolme vuotta nousta kadulle osoittamaan mieltään ja tuomaan julki kantansa, jonka mukaan Ukrainan tulee integroitua Euroopan unioniin. Silloin meillä alkoi vallankumous.
Ja tämä taistelu jatkuu edelleen tänä päivänä.
Koska tuon kansannousun jälkeen Ukrainassa alkoi ihan oikea sota.

Tässä sodassa ja taistelussa ei ole kysymys yksinomaan sodasta Venäjän ja Ukrainan välillä. Siitäkin on tietty kyse. Mutta sodassa sekoittuvat hyvin monenlaiset poliittiset konseptit ja katsomukset. Vastakkain ovat esimerkiksi eurooppamyönteinen näkemys ja neuvostomyönteinen katsomus. Tämä ”neuvostomyönteisyys” on myös hyvin tärkeää, vaikkakin vaikeaa ymmärtää.
Sillä niin Ukrainassa kuin Venäjällä kuin koko entisessä Neuvostoliitossa on runsaasti ihmisiä, jotka ovat jääneet mentaaliseen tilaan, missä aika on pysähtynyt.

Itse asiassa monella aika on kääntynyt kulkemaan taaksepäin. Takaisin Neuvostoliittoon.
Takaisin stalinismin aikoihin.
Esimerkiksi nyt me nauhoitamme tätä haastattelua keskellä Berliiniä. Me istumme Brandenburgin portin tuntumassa toukokuussa vuonna 2016. Ja tänään sain Pariser-aukiolla, ihan tuossa nurkan takana, todistaa mielenosoitusta, missä liehuivat vanhat Neuvostoliiton liput ja mielenosoittajat kantoivat Pyhän Yrjön oranssi-musta raitaisia nauhoja. Pyhän Yrjön kunniamitaleista peräisin olevista raidoista on tullut putinilaisen venäjämielisen uusimperialismin symboli.
Kaikille näille ihmisille, niin täällä Saksassa kuin Ukrainassa, ovat historian neuvostoliittohenkiset katsomukset ihan elävää todellisuutta.
Ukrainalle nyt meneillään olevan siirtymäkausi on siis erittäin tärkeä. Koska nyt ihmiset vähitellen ymmärtävät, että meille ei ole ihan aina esitetty todenmukaista objektiivista kuvaa historiasta. Meille kerrotaan poliittisesti ja tieteellisesti väärennettyjä kuvauksia menneisyydestä.

Tällä tarkoitan esimerkiksi neuvostomallista näkemystä historian kulusta. Sen mukaan ei ollutkaan toista maailmansotaa, vaan ainoastaan suuri isänmaallinen sota. Eikä ole sopivaa puhua sitä, että toisen maailmansodan alku juontaa juurensa Stalinin ja Hitlerin hallintojen yhteistoiminnasta.
Nämä ovat kuitenkin tosiseikkoja. Mutta eräille ihmisille totuus on mahdotonta myöntää.

Ukrainan yhteiskunta ei ole yksinkertainen monoliitti. Se koostuu erilaisista aatesuunnista, katsomuksista ja tunteista. Osa ukrainalaisista on Eurooppa-myönteisen hallituksen kannalla. He haluavat elää samalla tavalla kuin Puolan, Unkarin tai Tsekin tasavallan kansalaiset-, tai kuten saksalaiset ja suomalaiset elävät.
Sitten on toisia, jotka haluavat palata takaisin Neuvostoliittoon ja haluaisivat oikeastaan asuakin mieluummin Venäjällä. Siten erilaiset ukrainalaiset ovat tietysti vieraita toisilleen.
Jotkut haluavat demokratiaa ja avoimuutta ja heille ovat eurooppalaiset periaatteet keskeisellä sijalla. Toiset kaipaavat yhtä johtajaa. Pitäisi olla entiseen malliin yksi pomo.
Yksi tsaari tai yksi presidentti, kuten Putin. Meidän yhteiskuntamme ole millään muotoa yksioikoinen kokonaisuus."

Ukrainassa on samaan aikaan käynnissä siirtymävaihe eri aikakausien ja poliittisten järjestelmien välillä - ja tämä kaikki keskellä sotatapahtumia.
Ymmärrämmekö me muut eurooppalaiset-me suomalaiset, saksalaiset, ranskalaiset ja kreikkalaiset- oikein kunnolla mitä Ukrainassa oikein on tekeillä?

"Luulenpa, että ei ihan aina. Minä itse käyn säännöllisesti Saksassa. Kirjoillani on täällä paljon lukijoita ja tapaan heitä ympäri Saksaa järjestettävissä luentailloissa. Olen huomannut, että Saksassa on runsaasti väkeä, jotka eivät käsitä yhtään mitään siitä, millainen tilanne meillä Ukrainassa vallitsee.

Voitteko mainita esimerkkejä?

"Tunnette varmaan Saksassa ilmiön nimeltä ”Putinin ymmärtäjät”. He ovat henkilöitä, jotka ihailevat Venäjän presidentti Vladimir Putinia, ovat hänen fanejaan. He ajattelevat, että Ukrainassa on menossa sota Venäjän ja Yhdysvaltain välillä.
Heidän ajatustensa mukaan kaikki Ukrainan vallankumoukset, vuoden 2004 oranssista vallankumouksesta lähtien, samoin kuin kaikki ukrainalaisten pyrkimykset ovat lähtöisin Yhdysvalloista ja perustuvat amerikkalaiseen rahoitukseen.
Totta kai minulla on vaikeuksia keskustella tällaisten ihmisten kanssa. Mutta suvaitsevaisuus kuuluu myös eurooppalaisen yhteisön henkeen.

Ei Eurooppakaan ole mikään monoliitti. Esimerkiksi Suomi, Ruotsi, Tanska ovat oma lukunsa.
Ja esimerkiksi nykyisin Puolalla on omat ongelmansa, samoin Kreikalla eikä Ranskassakaan tilanne näytä erityisen rauhalliselta, vaan ihmiset mellakoivat kaduilla.
Mutta kaikki EU-maat kuuluvat silti yhteen ja samaan poliittiseen ryhmään.
Totta kai jokaisella maalla on omat sisäiset visionsa eurooppalaisesta tulevaisuudesta ja kunkin maan poliitikoilla on omat intressinsä. Ja sijoituspääomalla on taas omat etunsa. Ei tämä niin yksinkertaista ole.
Mutta meille ukrainalaisille yksi on selvää: Meillä on hyökkääjä. Meillä on sota. Me taistelemme jo kolmatta vuotta sitä hyökkääjää vastaan. Ja tietenkin haluamme, että koko maailma ymmärtää tämän. Koska tätä taistelua käydään Ukrainassa tänään, mutta kukaan ei tiedä mitä Putin suunnittelee huomisen varalle."

Ukraina pyrkii sinnikkäästi EU:n jäseneksi. Yksi hallitsevista keskustelun aiheista Euroopassa on viime aikoina ollut kysymys pakolaisten vastaanottamisesta.
Eräät EU:n jäsenmaiksi jo liittyneet Itä-Euroopan maan suhtautuvat pakolaisten vastaanottamisen hyvin kriittisesti ja muun muassa Puola ja Unkari kieltäytyvät kokonaan osallistumasta EU:n pakolaisohjelmiin.
Olisiko Ukraina EU:n jäsenmaana valmis ottamaan vastaan sotaa pakenevia syyrialaisia?

"En tiedä miten Ukraina tämän tilanteen tulisi järjestämään. Meille tämä on vähän abstrakti asia, koska meidän ajankohtaiset ongelmamme ovat kovasti toisenlaisia kuin esimerkiksi Saksan ja Ranskan ongelmat.
Tahdon teidän joka tapauksessa ymmärtävän, millaista on esimerkiksi omassa kotikaupungissani Harkovassa. Se on 1,4 miljoonan asukkaan rajakaupunki Koillis-Ukrainassa, vain 50 kilometrin etäisyydellä Venäjän rajasta.
Harkovassa asuu runsaasti ihmisiä muun muassa Aasiasta: kiinalaisia, vietnamilaisia ja korealaisia. Meillä on paljon väkeä myös Kaukasiasta sekä tuhansia ihmisiä useista Afrikan maista.
Osa on opiskelijoita, koska Harkova on opiskelijakaupunki. Tuhansista opiskelijoista suuri osa on ulkomaalaisia. Osa muualta tulleista on muuttanut työn perässä ja osa on maassa laittomina siirtolaisina.
Mutta huomattavaa on, että meillä ei ole minkäänlaista ongelmaa sen enempää rasismin kuin muukalaisvihankaan suhteen.
Kievissä on asian laita samoin. Minä pidän sitä hyvänä merkkinä. Ulkomaalaisten runsas läsnäolo ei ole meillä sen kummempi juttu. Eikä tämä ole minun kuvitteluani, tulkaa käymään Harkovassa, niin näette miten kirjava katukuva on.

Ukraina kuuluu joka tapauksessa maantieteellisesti Eurooppaan, vaikka maa ei vielä olekaan Euroopan unionin jäsenvaltio. Mutta Ukrainaan saapuu-, ja meille otetaan joka tapauksessa vastaan runsaasti maahanmuuttajia. Tässä suhteessa imigraatio on meille tuttu kysymys. Miten se jatkossa kehittyy, on tietenkin vaikea sanoa. Toivon, ettei Ukrainassa jatkossakaan tulla näkemään rasismia tai muukalaisvihaa."

Jorma Mattila

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta