Hyppää pääsisältöön

Lassie ystävineen uudessa animaatiosarjassa Galaxissa

Galaxi: Lassie
Galaxi: Lassie Kuva: Yle/ Galaxi Galaxi,Lassie

On opaskoiria, lintukoiria, seurakoiria... ja sitten on Lassie - uskollisin, viisain, nokkelin, rohkein, älykkäin ja kaunein skotlanninpaimenkoira. Lassie esiintyi ensimmäisen kerran brittiläisen Eric Knightin kertomuksessa The Saturday Evening Post -lehdessä 1938. Kertomus laajeni kirjaksi pari vuotta myöhemmin ja ensimmäiseksi Lassie-elokuvaksi vuonna 1943.

Nyt Lassie seikkailee animaatiosarjassa Jylhävuoren suojelualueen jylhissä maisemissa. Lassie on yksi perheenjäsenistä Parkkosen perheessä, jonka Risto-isä työskentelee Jylhävuorella metsänvartijana ja Saara-äiti alueen eläinlääkärinä.

Lassie seuraa kaikkialle perheen Sonja-tytärtä ja hänen ystäväänsä Henriä. Yhdessä tämä kolmikko selviää salametsästäjistä, karanneesta puumasta, valehtelevista salametsästäjistä ja luonnon langettamista vaaratekijöistä lumimyrskystä heikkoihin jäihin. Ilman Lassieta lapset olisivat joutuneet monesti hengenvaaraan.

Galaxi: Lassie
Galaxi: Lassie Kuva: Yle/ Galaxi Galaxi,Lassie
Galaxi: Lassie
Galaxi: Lassie Kuva: Yle/ Galaxi Galaxi,Lassie

Huumoria sarjaan tuovat Lassien eläinystävät Masa-mopsi, Hilppa-harakka, Rohmu-pesukarhu, Hemminki-hamsteri ja Nokke-lintu. Masa on ihastunut Lassieen, mutta ei saa sitä sanotuksi. Eläinystävät ovat valmiita tekemään mitä vain Lassien puolesta.

Suomalaisina ääninäyttelijöinä ovat Ofelia Hanttu, Lassi Hirvonen, Petri Hanttu, Peter Pihlström ja Katja Sirkiä.

26-osainen animaatiosarja vanhasta tutusta, Lassie-koirasta Galaxissa lauantaiaamuisin 6.8.2016 alkaen. Ohjelma on katsottavissa myös Lasten Areenassa 30 päivää ensilähetyksestä.

Lisää ohjelmasta

Kommentit