Hyppää pääsisältöön

Valokuvaaja Kaisu Jouppi ei pelkää rankkoja aiheita: “Tämä on minun tapani auttaa”

Valokuvaaja Kaisu Jouppi
Valokuvaaja Kaisu Jouppi Kuva: Yle, Mira Pelo kaisu jouppi

Kirjan kannessa kyynelsilmäinen nainen katsoo suoraan syvälle silmiin. Paljas katse porautuu syvälle – puhuu suurta surua ja lohdutonta kaipausta. Kaikkea sitä, minkä vain äiti voi tietää menettäessään lapsensa keskellä odotuksen onnea. Silmissä kaikki se, mitä valokuvaaja Kaisu Jouppi haluaa kohtukuoleman kokeneiden naisten tarinat yhteen keränneellä Tyhjä syli -kirjallaan kertoa, että jokainen meistä ymmärtäisi.

Kaisu Jouppi syö lounastaan hitaasti, sukii tummaa kiharapilveään ja puhuu paljon. Viime syksynä ilmestyneen esikoiskirjansa Tyhjä syli Jouppi nostaa kahvilan pöydälle. Kolmen vuoden projekti ei ollut valokuvaajalle helppo tie, mutta se oli tehtävä, jotta kohtukuolema saisi äänen ja kasvot. Loppujen lopuksi kansien sisälle päätyi 43 naista, joista jokainen luotti Kaisu Jouppiin niin paljon, että avasi hänelle kotinsa oven, halusi kertoa oman kipeän tarinansa ja antaa tunteensa kuvattavaksi.

– En ollut siellä vain ottamassa kuvia kirjaani. Olin naisten luona vilpittömästi kiinnostuneena heidän tarinastaan. Ehkä se on syy, miksi naisten oli helppo luottaa minuun ja jutella minulle. En pelkästään kuunnellut tai kuvannut, jaoin ihmisten kanssa paljon myös omaa elämääni ja kokemuksiani.

“Mies oli työmatkalla, kun Sanna havahtui yöllä vauvan voimakkaisiin liikkeisiin. Hän ilostui, koska oli odottanut tällaisia tuntemuksia jo pitkään. Paria päivää myöhemmin Sanna tajusi kuitenkin sairaalassa, että Leo oli sillä hetkellä tukehtunut kohtuun.”

Tyhjä syli -kirjan kansikuva
Tyhjä syli -kirjan kansikuvassa oleva Sanna menetti Leo-poikansa raskausviikolla 27+0. Tyhjä syli -kirjan kansikuva Kuva: Yle, Mira Pelo kaisu jouppi

Jouppi luki kohtukuolemasta ensimmäisen kerran odottaessaan omaa esikoistaan 20-vuotiaana nuorena naisena. Oman onnen keskellä tuntui järkyttävältä ajatella kuolleen lapsen synnyttämistä. Se jäi mieleen pyörimään.

– Aina puhuttiin siitä, miten viikon 12 jälkeen ollaan turvassa. Ei puhuttu, että vielä tosi myöhään, vielä 40+ viikollakin voi käydä jotain. Se oli jäänyt tosi vahvasti mieleeni. Minua kiinnosti, miten sellaisesta voi päästä yli ja eteenpäin, ja miten sellaisesta synnytyksestä pystyy suoriutumaan.

Kaisu Jouppi on valokuvaaja, joka tekee töitä milloin missäkin. Yrittäjän arki rullaa parhaiten, kun töitä on tarjolla. Joupin kuviin törmää varmimmin aikakauslehtien sivuilla – kotien sisustuksia, ruokaa, julkkiksia. Mahdollisimman monipuolista ja vaihtelevaa, siitä Jouppi tykkää, siitä myös raha tulee. Sitten ovat omat projektit, kuten Tyhjä syli tai aiemmat kuvasarjat nuorten naisten masennuksesta ja leskien yksinäisyydestä. Projektit, joita ei tehdä rahan takia vaan halusta saada ihmiset avaamaan silmänsä ja ymmärtämään erilaisia ihmisiä sekä erilaisia tunteita.

“Pitkän yrittämisen ja hormonihoitojen jälkeen Sannan piti vihdoin jäädä äitiyslomalle. Kaikki tiesivät yrittämisestä, kaikki tiesivät raskaudesta. Kaikki odottivat. Nyt ystävät saivatkin tekstiviestin: “Leo on kuollut kohtuun. Mitään erityistä ei tapahtunut, yhtäkkiä oli vain hiljaista. Meillä suuri suru.”

Valokuvaaja Kaisu Jouppi
Kaisu Jouppi on kuvannut nuorten naisten masennusta, leskien yksinäisyyttä ja kohtukuoleman jälkeen jättämää surua. Valokuvaaja Kaisu Jouppi Kuva: Yle, Mira Pelo kaisu jouppi

“Annille, pikkusiskolle johon en saanut tutustua.” Tyhjä syli -kirjan ensimmäisellä aukeamalla on Kaisu Joupin omistuskirjoitus. Kätkytkuolemaan menehtynyt Anni kuoli kolmen kuukauden ikäisenä. Kaisu oli kolmevuotias.

– En muista äidin surua ollenkaan. Ei Annin kuolemaa meillä piiloteltu, mutta ei siitä kauheasti puhuttukaan. Kysyin joskus 14–15-vuotiaana äidiltä, että missä vaiheessa pääsit yli Annin kuolemasta. Äiti sanoi, ettei siitä pääse koskaan yli. Siinä vaiheessa ymmärsin.

– Äiti oli KÄPY ry:llä tukihenkilönä. Muistan, kun menin lapsena makkariin ja äiti puhui puhelimessa ja toimi vertaistukena lapsensa menettäneille. Hän oli tukena muille, mutta ei näyttänyt omaa suruaan esimerkiksi minulle. Se on varmaan ollut sellaista yksin itkemistä, paljon hankalia tilanteita ja ikävää. Vaikka suru muuttaa muotoaan, on se aina ajatuksissa. Sen kanssa pitää oppia elämään. Ehkä Annin kuolema oli jollain tavalla myös johdattelevana voimana siinä, että halusin tehdä Tyhjä syli -kirjan.

Vuoden päästä Anni-siskon kuolemasta Kaisu sai pikkusiskon, Pipsan. Nopeaan uuden raskauden yrittämiseen nykyäänkin kohtukuoleman jälkeen kannustetaan. Sen Kaisu oppi tavatessaan ne 43 naista, jotka tarinansa Joupille kertoivat.

“Sanna tajusi, ettei hoitohenkilökunta antaisi periksi synnytystavassa: Leo pitäisi synnyttää alateitse. Sanna ja mies lähtivät kotiin yöksi kuollut lapsi vatsassaan. Synnytys käynnistyi hitaasti, ja pariskunta vietti sairaalassa pari piinaavaa päivää. Sannan tunteet olivat ristiriitaiset: hän halusi kamaluuden päättyvän, mutta samaan aikaan pitää kiinni isosta, täydellisestä raskausvatsastaan.”

Kuva valokuvaaja Kaisu Joupin Tyhjä syli -kirjasta.
Kun Kaisu Jouppi kuvasi Miian, hän oli 34-vuotias. Lapsensa Miia menetti raskausviikolla 32+0. Kuva valokuvaaja Kaisu Joupin Tyhjä syli -kirjasta. Kuva: Yle, Mira Pelo tyhjä syli -kirja

– Naisilla oli aika selkeä ajatus, mitä he halusivat surusta kertoa. Sen kautta löytyi nopeasti myös kuvan ajatus. Kirjassa on rauhallinen tunnelma ja kuvissa tyhjyyden tunne. Mukana on myös huutoa, halua tuoda esille vihaa ja vihaa omaa kroppaa kohtaan.

Kipeä ja arka aihe sai haastattelu- ja kuvaustilanteissa kyyneleet valumaan. Suru kuului ja näkyi jopa hieman yllättäen. Vaikka vuosia oli kulunut paljonkin, aiheen arkuus nousi pintaan.

– Lähestulkoon jokainen nainen itki. Minäkin itkin, mutta vasta autossa. Oli vaikea pidätellä tunteita haastattelutilanteessa, mutta kyseessä ei ollut minun suruni. Halusin tehdä haastattelut itkemättä. Aina kun meinasi lähteä itkuksi, yritin keksiä uuden kysymyksen.

“Varuiksi pistetty kipulääke vei Sannan sokkiin, pois tästä maailmasta: hän ei enää pystynyt muodostamaan sanoja. Supistusten väliin ei jäänyt taukoja. Kätilö käski lopettaa pidättelyn ja Leo suorastaan lensi ulos. Istukka liukui ulos jauhelihamaisena mössönä järkyttävän kipeän painelun jälkeen. Ilokaasuhuuruista selvittyä oli aika keskittyä Leoon.”

Kohtukuolemasta (Fetus mortus) puhutaan silloin, kun sikiö menehtyy kohtuun raskauden kestettyä yli 22 raskausviikkoa tai sikiön painaessa yli 500 grammaa. Tyhjä syli -kirjan jokainen nainen on joutunut synnyttämään kuolleen lapsen, mutta jokaisen tarina on täysin erilainen. Tämän Kaisu Jouppi huomasi projektinsa puolivälissä. Lapset kuolivat erilaisten syiden takia, osan kuolinsyy ei selviä koskaan. Kun toinen äiti huutaa tuskaansa, toinen itkee salaa. Kokemuksia ja tunteiden käsittelytapoja on yhtä monta kuin kokijaakin, mutta lopulta kaikille on jäänyt tyhjä syli.

Kaisu Jouppi on kuvannut masennusta, puolison menetystä ja kohtukuolemaa. Kuvaaja on halunnut taltioida ihmisistä sen tunnetilan, kun elämän äärilaidat joutuvat törmäyskurssille. Kun mieli on järkkynyt, suuri odotuksen onni on vaihtunut sydäntä raastavaan suruun, tai yhteinen elämä ja parisuhde päättyy yksinäisyyteen.

– Tajusin tämän projektin jälkeen, että tämä on se minun tieni auttaa ihmisiä. Haluan auttaa, mutta olen hirveän huono vapaaehtoistyössä. On omaa aikaa niin vähän ja en ehdi. Tässä on minun tapani olla apuna.

“Leo näytti kauniilta, kaikki oli paikallaan. Ajantaju katosi. Sanna raotteli varovasti kapaloa ja yritti kyynelsilmin painaa mieleensä, miltä vauvan paino tuntui käsivarsilla. Kohta siitä pitäisi luopua. He koskettelivat ja katselivat, ottivat valokuvia ja tallensivat käden- ja jalanjäljet. Seuraavana päivänä Sannan äiti kävi katsomassa ainoan lapsensa poikaa ruumishuoneella.”

Kaisu Jouppi selailee Tyhjä syli -kirjaansa.
Kaisu Jouppi keräsi kuvaamiensa naisten tarinat yksiin kansiin, jotta ihmiset ymmärtäisivät sen surun, mitä kohtukuolema jälkeensä jättää. Kaisu Jouppi selailee Tyhjä syli -kirjaansa. Kuva: Yle, Mira Pelo tyhjä syli -kirja

Kun Jouppi kuvasi naisia kirjaansa varten, naisten puolisot hoitivat lapsia tai olivat töissä. Miehiä ei tietoisesti suljettu kuvista pois, mutta heitä ei haastattelutilanteissa paikalla näkynyt. Ainoastaan yhden naisen kuvassa on puoliso mukana.

– Minua jäi kiinnostamaan, miten miesten suru eroaa naisten surusta ja tein Samu-lehteen muutaman kuvan sarjan kohtukuoleman kokeneista miehistä.

– Loppujen lopuksi miesten tarinat eivät hirveästi eronneet naisten tarinoista. Miestenkin syli jää tyhjäksi. Tämä on asia, mikä hoitohenkilökunnan pitäisi ottaa paremmin huomioon. Miesten odotetaan olevan äärettömän surun keskellä vahvoja. Se teema nousi puheissa esille.

Kaisu Jouppi haluaa ihmisten ymmärtävän ja suhtautuvan toisten menetyksiin ja suruun oikein. Oikein tarkoittaa läsnäoloa ja kuuntelua.

– Et voi koskaan samaistua toisen suruun, koska jokainen kokee sen omalla tavallaan. Etkä saa ikinä vertailla omia kokemuksiasi toisten kokemuksiin. Parasta on, että kuuntelee ja ymmärtää, kertoo, että olen tässä, jos tarvitset. Tyrkyttäminenkään ei ole hyväksi. Kun on tukena jollekin, pitää muistaa antaa hänen ohjata tilannetta.

“Pohjoisessa on tapana ajaa hautausmaalle kodin kautta. Sanna istui arkku sylissään auton takapenkillä, kun he kaartoivat pihaan: Leo pääsi kertaalleen käymään kotona. Hän sai arkkuun muistoksi äidin kultaisen sydänriipuksen ja valokuvan vanhemmistaan.”

Valokuvaaja Kaisu Jouppi
Kaisu Jouppi kuvaa rankkoja aiheita, mutta nauttii kaikesta kauniista. Valokuvaaja Kaisu Jouppi Kuva: Yle, Mira Pelo kaisu jouppi

Kaisu Jouppi on pian 31-vuotias valokuvaaja ja kahden pojan äiti, joka fiilistelee kaikkea kaunista ja ihanaa. Järvenpään kodissa on välillä rauhallisempaa, kun lapset ovat isällään, mutta niinä hetkinä, kun pojat elävät arkeaan äitinsä kanssa, Kaisu tykkää yhteisestä olemisesta ja tekemisestä. Elämästä nautiskelu on parasta.

– Nautin kaikista kliseisistä ja typeristä asioista, Jouppi naurahtaa ja jatkaa: musiikista, ystävistä, ruoasta. Ja ihan kaikesta visuaalisesta, oli se mitä hyvänsä.

Kun Tyhjä syli -kirjan ilmestymisen jälkeen mylläkkä alkoi laantua ja yli kolmen vuoden mittainen urakka kääntyä loppusuoralle, Jouppi yllättyi väsymystään. Oma uusi projekti oli tarkoitus aloittaa jo tämän vuoden tammikuussa, mutta paukut eivät ole siihen vielä riittäneet.

– Olen pohtinut, mitä ihminen ajattelee, kun hän tietää kuolevansa ja miten se vaikuttaa valintoihin viimeisten vuosien aikana. Seurustelin ihmisen kanssa, joka oli menettänyt puolisonsa syövälle ja puhuimme aiheesta paljon. Silloin olin varma, että minun pitää tehdä tämä. Ehkä siitä voisi olla tukea läheisille, jotka eivät tajua, mitä sairastunut käy läpi ja tietenkin myös apua niille, jotka syöpään sairastuvat.

Jos uusi projekti toteutuu, on edessä jälleen tunteikkaita keskusteluja ja kuvaushetkiä, mutta niitä Kaisu Jouppi ei pelkää.

– Olen kova analysoimaan. Uudet ajatukset ja kokemukset kasvattavat, jatkuvasti tajuaa ja oppii lisää. Aihe kuin aihe tuntuu mielenkiintoiselta, mutta mielelläni vietän aikaa myös ihan vaan olemalla. Yrittäjän arjen keskellä vapaapäivät ovat parasta, koska lomaa ei ole. Esimerkiksi tältä kesältä odotan kovasti yhteistä tekemistä lasten kanssa. Meillä on suunnitteilla päivän kestäviä juttuja ja mökkeilyä.

“Raskaudesta tuli surun jälkeen pakkomielle. Todennäköisyydet olivat paria vastaan, lopulta inseminaatio tuotti tulosta. Positiivisen raskaustestin jälkeen Sannan mielessä välähti riemu, mutta pian se oli poissa: odotus oli täynnä surua ja jatkuvaa huolta. Järkyttävä taakka poistui vasta, kun tytär syntyi sektiolla.”

Kirjan kannessa kyynelsilmäinen Sanna katsoo suoraan syvälle silmiin. Paljas katse porautuu syvälle – puhuu suurta surua ja lohdutonta kaipausta. Kaikkea sitä, minkä vain äiti voi tietää menettäessään lapsensa keskellä odotuksen onnea. Sanna ja 42 muuta naista kertovat tarinansa Kaisu Joupin kautta, jotta jokainen meistä ymmärtäisi.

Sitaatit: Sannan tarina kirjassa Tyhjä syli