Hyppää pääsisältöön

Nyt se on varmaa: venäläiset yleisurheilijat eivät saa osallistua olympialaisiin

Nekään venäläiset yleisurheilijat, jotka eivät ole kärynneet dopingista, eivät voi osallistua Rion olympialaisiin.

Jelena Isinbajeva saattaa lopettaa uransa, koska ei pääse Rion olympialaisiin. // Kuva: EPA / Kerim Okten

Dopingin käyttö urheilussa ei ole reilua. Jos dopingista jää yhtäkkiä monia yleisurheilijoita, koko alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue sekä useita muiden lajien tähtiurheilijoita, voidaan puhua, että dopingin käyttö on systemaattista.

Helmikuussa Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF julkaisi listan yli 4 000 venäläisestä yleisurheilijasta, jotka eivät saa kilpailla Venäjän rajojen ulkopuolella. Kesäkuun puolivälin jälkeen IAAF päätti yksimielisesti jatkaa venäläisyleisurheilijoiden kilpailukieltoa Rion olympialaisten yli.

Ja tänään, 21. kesäkuuta, Kansainvälinen olympiakomitea KOK päätti antaa tukensa IAAF:n päätökselle, Yle Urheilu kertoo. Se tarkoittaa sitä, että olympialaisiin – eikä niitä ennen järjestettäviin yleisurheilun EM-kilpailuihin – ei osallistu yhtään venäläistä yleisurheilijaa ellei IAAF anna erikseen lupaa jollekin venäläisurheilijalle.

Eli mitä se käytännössä tarkoittaa?

No, esimerkiksi sitä, että kahdesti olympiakultaa voittanut seiväshypyn maailmanennätysnainen Jelena Isinbajeva joutuu seuraavaan kisoja televisiosta. Isinbajeva on maininnut lopettavansa uransa, mikäli venäläisyleisurheilijoiden osallistumisoikeus evätään. Myös viime vuoden 110 metrin aitajuoksun maailmanmestari Sergei Shubenkov ja vuoden 2012 korkeushypyn olympiavoittaja Anna Chicerova jäävät rannalle.

Venäjän olympiakomitean mukaan KOK:n päätös ei ole olympia-aatteen mukainen.

IAAF:n hallituksen suomalaisjäsen Antti Pihlakoski kommentoi helmikuussa YleX:lle, että päätös venäläisurheilijoiden silloisesta kilpailukiellosta ei ole täysin oikeudenmukainen niitä urheilijoita kohtaan, jotka eivät ole käyttäneet kiellettyjä aineita. Pihlakoski kuitenkin uskoi, että päätös voi pitkällä tähtäimellä edesauttaa Venäjän dopingjärjestelmän kaatumista.

Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bachin mukaan venäläisten lisäksi kenialaiset urheilijat ovat KOK:n tarkkailun alla.

Lue myös:

Venäjän dopingskandaali pakotti rehellisetkin urheilijat kilpailukieltoon – "Sodassa tulee myös syyttömiä uhreja"