Hyppää pääsisältöön

UMK 2017 -haku alkaa torstaina 1.9. - lue kymmenen kohdan yhteenveto kilpailuun osallistumisesta.

Suomen seuraavaa Euroviisuedustajaa etsitään jälleen Uuden Musiikin Kilpailun kautta. UMK 2017 -kausi alkaa tuttuun tapaan avoimella haulla syyskuussa.

”Entistä useampi kotimainen biisinkirjoittaja haluaa kansainvälisen uran. Heidän lisäkseen myös artistit ja bändit näkevät tämän mahdollisuuden UMK:ssa ja Euroviisuissa. Odotamme innolla uusia biisejä ja esityksiä, jotka tullaan muistamaan ja joista puhutaan vielä pitkään”, sanoo Ylen tuottaja Anssi Autio.

UMK 2017 -haku käynnistyy syyskuun 1. päivä klo 12 ja loppuu syyskuun 5. päivä klo 12. Tänäkin vuonna Teosto tarjoaa ilmaisen liittymisen niille UMK-osallistujille, jotka eivät vielä ole Teoston asiakkaita.

UMK 2017 -kilpailijat paljastetaan tammikuussa 2017. Kilpailun säännöt (suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi) ja hakuohjeet löytyvät osoitteesta yle.fi/umk.

Tässä UMK 2017 -sääntöjen yhteenveto:

1. Kilpailukappaleen on oltava ennen julkaisematon.

2. Kappaleen esittäjien on oltava 16 vuotta täyttäneitä 9.5.2017 (alustava pvm) mennessä.

3. Vähintään yhdellä kappaleen tekijöistä ja pääsolist(e)illa on oltava Suomen kansalaisuus tai pysyvä asuinpaikka Suomessa.

4. Kilpailuun hyväksytään enintään yksi (1) kappale / artisti.

5. Kilpailukappaleella ei saa osallistua muiden maiden Eurovision laulukilpailu -karsintoihin.

6. Kappaleen keston tulee olla enintään 3 minuuttia ja esittävässä kokoonpanossa saa olla enintään kuusi henkilöä.

7. Vaadittavat materiaalit on lähetettävä Ylelle 1.9.-5.9.2016 välisenä aikana digitaalisessa muodossa (ei cd!)

8. Lähettäessäsi materiaalin sitoudut kilpailun sääntöihin ja kilpailuprosessiin.

9. Jos voitat UMK:n, astuvat voimaan EBU-säännöt.

10. UMK-voittaja edustaa Suomea Euroviisuissa toukokuussa 2017

Lisätiedot: Tuottaja Anssi Autio, puh. 040 7490047, email anssi.autio@yle.fi

UMK 2017 söker låtar igen i september

Finlands bidrag för nästa års Eurovision Song Contest gallras liksom tidigare år fram i Tävlingen för ny musik, UMK. Som tidigare år kör säsongen UMK 2016 igång med ett öppet ansökningsförfarande.

”Allt fler inhemska låtskrivare siktar på en internationell karriär. Också artister och band ser just den här möjligheten i UMK och Eurovisionen. Vi väntar med iver på nya låtar och uppträdanden, som förhoppningsvis blir oförglömliga”, säger Yles producent Anssi Autio.

UMK 2017 inleds som tidigare med ett öppet ansökningsförfarande med start 1.9. kl. 12 fram till 5.9. kl. 12. Deltagare som inte är medlemmar i upphovsrättsorganisationen Teosto erbjuds också i år gratis medlemskap.

UMK 2017-artisterna avslöjas i januari 2017. Tävlingens regler (på finska, svenska och engelska) och instruktioner för ansökningsförfarandet finns på adressen yle.fi/umk.

UMK17

  • UMK18-haku on päättynyt!

    Kiitokset kaikille biisin lähettäneille

    UMK18-haku oli auki pe 1.9. - ma 4.9. Kiitokset kaikille biisin lähettäneille, ilmoitamme jatkoon pääsystä syyskuun loppuun mennessä. Uuden Musiikin Kilpailun voittaja edustaa Suomea Eurovision laulukilpailussa Portugalin Lissabonissa toukokuussa 2018.

  • UMK17 // Etkot pe 27.1.

    MARCUS & MARTINUS!!1!!!!!

    Perjantain Etkot-lähetyksessä on erikoisvieras: sensaatioduo Marcus & Martinus! Lähetystä isännöi Mikko Silvennoinen.

  • UMK17 // Etkot to 26.1.

    Torstaina paljastetaan UMK17-shown ydinelementti

    Torstain Etkot-lähetyksessä paljastetaan UMK17-shown ydinelementti: UMK17-lava - it's huge! Tämä ei ole vaihtoehtoinen fakta. Perjantaina Etkoilla käy sensaatioduo Marcus & Martinus. Lähetyksiä isännöi Mikko Silvennoinen.

  • Emma: Circle of Light

    WDM = Wooden Dance Music

    "WDM eli Wooden Dance Music. Olen muokannut EDM-käsitettä omakseni. Tykkään, että musiikki on tanssittavaa ja akustiset soittimet tekevät siitä lämpimämpää ja juuri minun näköistäni." Lue lisää Emmasta.