Hyppää pääsisältöön

Houkuttele mökkivieraaksi vesilintu

isokoskelon pönttö
Muuttaisiko tänne telkkä tai isokoskelo? isokoskelon pönttö Kuva: Yle/Hannamari Luukkanen linnunpöntöt,miljoona linnunpönttöä

Jos kesämökkisi sijaitsee järven tai meren rannalla, kannattaa sinne ripustaa pönttöjä vesilinnuille. Lomalla ehtii hyvin rakentaa vähän suuremmankin linnunpöntön. Kesäterassilta on hauska seurata suurten vesilintujen haudontanäytöstä ja pikkupoikasten elämän ensiaskelia.

Samat pöntössä pesivät vesilinnut löytyvät niin meren kuin järven rannoilta. Pönttöjen tarpeessa ovat telkät ja isokoskelot. Molemmat linnut tottuvat ihmisiin ja voivat pesiä aivan mökin pihapiirissä.

- Kunhan ei koske pönttöpuuhun pesinnän aikana, niin pesintä onnistuu varmasti. Telkkä hautoo poikasiaan niin ahkerasti, ettei pelkää juuri mitään, vakuuttaa yli 3 000 linnunpönttöä rakentanut Urpo Koponen.

Voit myös saada mökillesi vieraan parhaimmillaan useammaksi vuodeksi. Telkät nimittäin palaavat pesimään samaan pönttöön vuodesta toiseen.

telkkä lennossa
Telkkäkin kärsii kolopuiden puutteesta telkkä lennossa Kuva: Yle/Juha Laaksonen telkkä

- Jos taas kesämökkisi sijaitsee Lapissa veden äärellä, kannattaa silloin rakentaa uivelon pönttö. Siinä lentoaukoksi riittää 8 cm, Urpo vinkkaa.

Täältä voit lukea millaisia pönttöjä muita pönttöjä kesämökille kannattaa rakentaa.

Näin teet isokoskelon pöntön, joka kelpaa myös telkälle

Jos haluat päästä helpolla, voit rakentaa vesilinnuille vain yhdenlaisia pönttöjä.

- Isokoskelon pöntöt sopivat telkällekin, Urpo tietää.

Isokoskelon pöntön mitat
Isokoskelon pöntöt mitat Isokoskelon pöntön mitat Kuva: Yle/Hannamari Luukkanen linnunpöntöt,miljoona linnunpönttöä

Katso täältä ohjeet telkän ja uivelon pönttöihin.

Suuriin pönttöihin Urpo suosittaa ohjureita.

- Ohjureiden avulla pönttö pysyy suorassa, vaikka puu heiluu tuulessa, Urpo selittää syyn.

linnunpöntön ohjurit
Ohjurit pitävät pöntön suorassa linnunpöntön ohjurit Kuva: Yle/Hannamari Luukkanen linnunpöntöt,miljoona linnunpönttöä

Isokoskelon ja telkän pönttöihin laitetaan pohjalle sahajauhon ja turpeen sekoitusta.

- Mökiltä turvetta löytyy helposti vanhan kuusen alta. Tähän tarkoitukseen eivät sovi sammal, heinä eikä kurtterinpuru, Urpo tarkentaa.

Turpeen ja sahajauhon sekoituksesta painetaan pöntön pohjalle noin 10 cm kerros, johon muotoillaan malja pesää varten. Siihen on hyvä linnun tulla pesimään.

Pönttöä ei kannata ripustaa rantaan

Pöntöissä pesivät vesilinnut elävät erityyppisissä ympäristöissä. Isokoskelot viihtyvät erityisesti karuissa järvissä, telkät taas rehevien vesien rannoilla. Rannassa olevat puut ovat tärkeitä vesilinnuille.

- Rantapuut toimivat lintujen tähystyspaikkoina ja antavat suojaa. Niitä ei kannata kaataa, Urpo huolehtii.

ruovikkoa
Ruovikossa elävät hyönteiset ovat hyvää ravintoa monille linnuille ruovikkoa Kuva: Yle/Hannamari Luukkanen ranta

Vaikka telkkä ja isokoskelo oppivat pesimään kesämökin lähettyvillä, ei pönttöä kannata ripustaa aivan saunapolun varrelle. Pieni etäisyys vilkkaasti käytetyiltä paikoilta, noin kymmenen metriä, riittää mainiosta takaamaan linnuille pesimärauhan. Lisäksi pönttöä ei kannata ripustaa aivan rantaan.

- Minkit ja näädät liikkuvat rantaviivaa seuraillen ruoan haussa. Pönttö kannattaakin ripustaa 10- 20 metrin päähän rannasta, sisämaahan, Urpo neuvoo.

Minkkejä ja näätiä estääkseen voi puun rungon ympärille laittaa muovisen pannan. Näiden munia syövien petojen kynnet eivät pure sileään muoviin.

panta puun ympärille
Urpo Koponen näyttää minkä levyinen panta riittää estämään minkkien ja näätien munien syöntiretket panta puun ympärille Kuva: Yle/Hannamari Luukkanen puut

Poikaset hyppäävät pöntöstä suureen maailmaan

Telkän ja isokoskelon poikaset jättävät pöntön heti kuoriuduttuaan, pieninä untuvapalleroina. Niinpä kesämökillä voi seurata ainoastaan munien haudontavaihetta. Haudontavaiheen huomaa siitä, kun naaras lentelee pönttöön ja pöntöstä pois, se peittelee munansa siksi ajaksi kun käy itse ruokailemassa. Söpöjen pikku poikasten elämää kotirannassa voikin sitten ihmetellä kesän ajan.

isokoskelon perhe
Isokoskelo poikasineen isokoskelon perhe Kuva: Yle/Juha Laaksonen isokoskelo (koskelot)

Miksi kannattaa pönttöillä?

Kesämökeille ripustettavilla pöntöillä on linnuille suuri merkitys.

- Kololinnuilla on huutava pula pesäpaikoista. Toin nämä pöntöt tänne kesämökin pihapiiriin vappuna ja nyt puolitoista kuukautta myöhemmin lähes kaikissa pesitään. Eiköhän tämäkin aika hyvin selvennä millainen tarve linnuilla on pesäpaikoista, Urpo sanoo huolestuneena.

Kun ihmiset ripustavat pönttöjä kesämökeilleen, ne leviävät näppärästi ympäri Suomea. Lisäksi linnut saavat pesäpaikkoja varsin erilaisiin ympäristöihin.

- Linnunpöntön rakentaminen on yksittäisen ihmisen oikea luontoteko. Teko on niin konkreettinen, pöntön ripustamisen lisäksi voi jopa nähdä linnun pesimisen pöntössä ja sieltä kuoriutuvat poikaset, Urpo hehkuttaa.

Urpo Koponen ja linnunpönttö
Tervapääskyn pönttökin sopii hyvin mökkituliaiseksi Urpo Koponen ja linnunpönttö Kuva: Yle/Hannamari Luukkanen linnunpöntöt,miljoona linnunpönttöä

Linnunpönttö on myös loistava tuliainen kesämökille.

Lue tämän artikkelin lopusta kuinka teet pöntön, joka kestää jopa 40 vuotta.

  • Kuka pöntössäni asuu?: Uuttukyyhky

    Koiraan soidinääni on kaksitavuinen ”huu-uh huu-uh…”.

    Kesykyyhkyn kokoinen uuttukyyhky on sinertäväharmaa. Rinta on viininpunertava, ja siivellä on kaksi mustaa poikkijuovaa. Koiraan soidinääni on kaksitavuinen ”huu-uh huu-uh…”.

  • Lintumaailman vähenevä "aatelisto": Käki

    Kukkuva soidinääni ”kuk-kuu, kuk-kuu”.

    Käki on naakan kokoinen mutta paljon hoikempi, haukkamaisen pitkäpyrstöinen mutta lyhytjalkainen. Selkä on siniharmaa (naaraalla joskus punaruskea), vatsa tummaraitaisen valkoinen. Piilottelevan ja varovaisen käen huomaa helpoiten koiraan kukkuvasta soidinäänestä ”kuk-kuu, kuk-kuu”.

  • Äänestä parhaat nimet viirupöllökaksosille!

    Ranuan viirupöllönpoikaset saavat nimensä sunnuntaina 21.5.

    Ranuan viirupöllönpoikaset saavat nimensä suorassa lähetyksessä sunnuntaina 21.5. Pöllönpoikasille tuli yli 500 nimipariehdotusta, joiden joukosta raati valitsi viisi suosikkiaan. Nyt te pääsette äänestämään lopullisesta valinnasta!

Uusimmat sisällöt - Miljoona linnunpönttöä