Hyppää pääsisältöön

Mistä tunnistaa some-mainoksen? Satu Apukka kertoo

Sponsoroitu postaus Instagramissa
Sponsoroitu postaus Instagramissa Kuva: Yle/Raili Löyttyniemi mainonta,Instagram,markkinointi,sosiaalinen media

Suositut sometähdet kiinnostavat myös mainostajia. Sosiaalisen median kanavilla tavoitetaan nuoria kuluttajia, jotka eivät juuri lue lehtiä tai katso televisiota. Merkkituoteyritykset mainostavatkin mielellään tuotteitaan nuorten tekijöiden kanavilla.

United Screens on yritys, joka kerää verkostoonsa tunnettuja some-kasvoja ja saattaa nämä yhteen mainostajien kanssa. Ala ammattimaistuu vauhdikkaasti. Suomessa on pohjoismaisen United Screensin lisäksi kaksi muuta isoa saman alan toimijaa, Splay ja Töttöröö. WOI taas on verkosto, joka on erikoistunut nimenomaan Instagram-kampanjointiin.

United Screensin myyntijohtaja Satu Apukka kertoo, että verkostoon etsitään aktiivisesti uusia tekijöitä sekä kasvatetaan jo olemassaolevia kanavia.

Satu Apukka, United Screens
United Screensin myyntijohtaja Satu Apukka Satu Apukka, United Screens Kuva: Annika Liinanki/ Photography satu apukka

– Meillä on talent manager, joka etsii Youtube-tähtiä. Jotkut ottavat itse yhteyttä, joitakin esim toinen tubettaja suosittelee.

Yleensä käytössä on monta kanavaa, Youtube, Instagram, Snapchat, Facebook. Apukan mukaan United Screensin kaltaisista verkostoista käytettiinkin aiemmin nimeä MCN (Multi Channel Network) mutta nykyään puhutaan MPN:stä (Multi Platform Network). Verkostot kokoavat henkilöbrändejä, jotka ovat läsnä monissa eri palveluissa.

Instagramissa yhteistyö on hyvä tuoda esiin paitsi itse tekstissä, myös hashtageina.― Ping Ethics - eettinen koodisto

– Kun tehdään brändiyhteistyötä, niin henkilöllä voi olla Youtube-video, joka usein on se pääkanava, ja sitten on tehty Instagram- tai Facebook-postaus, jossa ohjataan Youtubeen katsomaan videota.

Erottuuko mainonta?

Mistä sitten tietää, että joku Instagram-postaus on "brändiyhteistyötä"? Se, että tuote näkyy kuvassa ei ilman muuta tarkoita että kyseessä olisi maksettu mainos - Instagram-käyttäjät ottavat muutenkin lukemattomia kuvia tunnistettavista tuotteista.

Alan toimijat ovat hiljattain laatineet sisältömarkkinoinnista yhteisen eettisen koodiston nimeltä Ping Ethics, joka ohjeistaa kertomaan avoimesti kaupallisesta yhteistyöstä. Verkostot puolestaan ohjeistavat sisällöntekijöitä. Myös Satu Apukka ja United Screens ovat sitoutuneet uuteen eettiseen koodistoon.

Kaupallisesta yhteistyöstä täytyy kertoa kaikissa somekanavissa.― Ping Ethics - eettinen koodisto

– Me ohjeistetaan niin, että pitää tuoda selkeesti esille, että juttu on tehty yhteistyössä. Tubettaja voi esim. itse sanoa siinä videolla, että hei, teen videota yhteistyössä tämän ja tämän kanssa. Ei aina tarvitse ilmaista samalla tavalla, koska sen pitäisi aina sopia sen tubettajan suuhun. Videoissa voi myös olla tekstiplansseja, joissa kerrotaan brändiyhteistyöstä. Youtubessa on videon alla tekstikenttä, jossa yleensä on myös maininta yhteistyöstä.

– Instagramissa laitetaan se yrityksen nimi ja jos yritys on Instagramissa, sen tili voidaan tägätä. Tai laitetaan hashtag yhteistyö. Jotkut käyttävät myös amerikkalaisittain #ad eli mainos. Jollain tapaa yhteistyön pitää tulla ilmi, koska muutenhan se olisi piilomainontaa.

Verkostot myös valvovat suojattiensa tekemisiä.

– Me tsekataan aina kaikki, mitä me tehdään yhteistyössä tubettajien kanssa. Videot menee aina meidän kautta hyväksyttäväksi ennen julkaisua, Satu Apukka kertoo.

Rahaakin tulee - jos sisältö saa katsojia

Ihan helpolla ei tähdeksi nouseminen onnistu. MIllaisista rahoista sitten on kysymys, jos homma toimii, ja kuvat ja videot leviävät kymmenille tuhansille ihmisille?

– Kampanjoiden summat lähtevät tuhansista euroista ylöspäin, Satu Apukka arvioi.

– Se tietysti aina riippuu kampanjasta, on monia variaatioita. Keväällä tuntui olevan suosittua, että lennätetään tubettaja ulkomaille, tai että halutaan tubettaja jonnekin tapahtumaan tekemään sisältöä. Summat riippuvat tilaajista, katselukerroista ja tuotannon laajuudesta. Youtubessakin voi olla kanavalla paljon tilaajia mutta katselukertoja vähän. Tai toisinpäin, tilaajia on vähän mutta katseluita paljon.

Lue lisää:

Instagram-kuvista tehty kollaasi

Finnit piiloon eikä ketään saa loukata - 6 kysymystä Instagram-suosikeille

Tiedätko kuka on Teamarika? Tai Joonapuhakka? Ehkä et, mutta kymmenettuhannet tubettajat ja Instagram-seuraajat tuntevat heidät. Teamarika ja Joona kertovat millainen rooli Instagramilla on heidän elämässään ja millaista linjaa he kuvien jakamisessa noudattavat.

18-vuotiaan Joona Puhakan (@joonapuhakka) Instagram-tilillä on tällä hetkellä yli 44 000 seuraajaa.

Julkkikset suosittuja

Tilatuimmat suomalaiset Youtube-kanavat keräävät jopa miljoonia näyttökertoja, mutta koska suomi on kielialueena pieni, niin suuren tilaajamäärän saaminen onnistuu vain englanninkielisellä sisällöllä.

Suosituimmista instagram-tileistä on vaikeampi saada tietoa. Suomessa suurimpia seuraajamääriä keräävät ihmiset, jotka ovat muutenkin julkisuudessa, kuten laulajat (Robin, Isac Elliot) tv-julkkikset (Duudsonit), mallit (Sara Sieppi) ja bloggaajat (Mariannnan). Myös suomalaiset luontokuvaajat ovat keränneet paljon seuraajia (Konsta Punkka, Teppo Tirkkonen).

  • Vikasietotila: Näin saat nettisisällöt nopeasti talteen

    Nettilinkkien vikkelä tallentaminen vaatii oikeat välineet.

    Internet on tulvillaan kiinnostavaa luettavaa ja katsottavaa. Parhaiden linkkien, verkkotekstien ja videoiden poimiminen talteen vaatii kuitenkin oikeat välineet. Kaikkea kiinnostavaa verkkosisältöä on valitettavasti harvoin mahdollisuus lukea ja katsoa saman tien.

  • Vikasietotila: Vertailusivustojen vertailu kannattaa

    Netin vertailusivustot vaativat käyttäjältä kriittisyyttä

    Verkon hintavertailupalvelut antavat nopeasti kuvan tuotteiden ja palveluiden hinnoista. Käyttäjältä vertailusivustot vaativat kuitenkin kriittisyyttä. Verkon hintavertailupalvelut toimivat näppärästi ostopäätöksen tukena. Kirjoitat vain tuotteen vertailupalvelun hakuriville ja saat välittömästi puhelimen tai tietokoneen näytölle tuotelistan eri nettikauppojen hinnoilla varusteltuna.

  • Vikasietotila: Muunna tabletti tietokoneeksi helpoin vinkein

    Tabletti toimii myös kannettavana tietokoneena

    Taulutietokone eli tabletti suunniteltiin käytettäväksi tietokoneen rinnalla. Fiksusti varusteltuna tabletti voi kuitenkin kasvaa oikeaksi kannettavaksi tietokoneeksi. Tabletin arkiset hyödyt ovat selviä. Kädessä pideltävä, välittömästi käynnistyvä ruutu sopii hienosti kevyeen netin selailuun, sähköpostien ja kirjojen lukemiseen sekä tietysti pelaamiseen ja videoiden katseluun.

  • Vikasietotila: Tietokoneen tehokäyttäjäksi pienillä nikseillä

    Tietokoneen tehokäyttö ei ole vaikeaa

    Meistä kaikista voi tulla nopeasti tietokoneen tehokäyttäjiä noudattamalla kolmea yksinkertaista periaatetta: Opettele pikanäppäimet, käytä tekstintäydennystä ja automatisoi toistuvat, hankalat tehtävät. Pian olemme kaikki tehokäyttäjiä!

Media- ja digitaidot