Hyppää pääsisältöön

Uusi video J.K. Rowlingin tulevasta elokuvasta: Tällainen on päähenkilö Lisko Scamander

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan maailmasta ja päähenkilöstä tihkuu tietoa tuoreimmalta videolta, jossa nähdään jälleen taianomaista materiaalia.

Tuotantoyhtiö Warner Bros julkaisi Youtube-kanavallaan eilen materiaalia tulevasta Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvasta. Loppuvuodesta ensi-iltansa saava elokuva on Harry Potter -kirjailija J.K. Rowlingin käsialaa sijoittuen 1920-luvun New Yorkiin ja tietysti taikamaailmaan. Traileri ilmestyi jo kuukausia sitten, mutta eilen nettiin ilmestyi uusi video, josta tihkuu hieman lisätietoa tulevasta elokuvasta. Videolla muun muassa Rowling ja päähenkilö Lisko Scamanderia näyttelevä Eddie Redmayne kertovat videolla päähenkilön olemuksesta.

- Hän tuntee olonsa kotoisammaksi otusten kuin ihmisten kanssa, näyttelijä Redmayne kertoo hahmostaan.

Tuoreimman ja edellistenkin videoiden pohjalta voi jo havainnoida, että velho Scamander vaikuttaa ehkä hieman varautuneelta, vakavalta ja jopa ujolta.

- Sankarini ovat aina ihmisiä, jotka tuntevat itsensä stigmatisoiduiksi ja ulkopuolisiksi, Rowling kertoo muun muassa.

Innokkaimmat fanit ovat jo aika pähkinöinä uudesta videosta. Ensinnäkin videolla vilahtaa ainakin kaksi otusta ja lisäksi nähdään kutkuttavia hetkiä, kun jästi Jacob Kowalski sotkeutuu taikamaailmaan ja muun muassa avaa vahingossa Scamanderin taianomaisen matkalaukun.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -kirja julkaistiin jo vuonna 2001. Rowling on tiedottanut aiemmin, että kirjan elokuvaversio keskittyy oppikirjan kuvitteelliseen tekijään, Lisko Scamanderiin. Rowlingin mukaan elokuva ei ole Harry Potter -sarjan jatko-osa, vaan kyseessä on laajempi katsaus taikuuden maailmaan.

Tässä vielä elokuvan virallinen traileri ja viimeisimpänä tuore video, jolla opetetaan taikasauvan käyttöä.

Vaikka eletäänkin keskellä kukkeinta kesää, talven ja elokuvan marraskuisen ensi-illan lähestyminen jo kutkuttelee monia.