Hyppää pääsisältöön

Reggae ei kosketa Raappanaa enää samalla tavalla kuin ennen: Nyt on pakko hakea jotain uutta

Kaikki vanhat fanit eivät ole olleet mielissään Raappanan uudistumishalusta.

Raappana // Kuva: YleX/Nadja Kamara

RaappananChilii  on takuvarma kesähitti, joka on kerännyt alle kuukaudessa yli miljoona kuuntelua musiikkipalvelu Spotifyssa. Kappale ei ole aivan perinteistä Raappanaa, sillä siitä puuttuvat hänelle ominaiset hitaat reggae-rytmit.

Raappana myöntää, ettei reggae vaikuta hänen elämässään enää yhtä paljon kuin ennen.

- Täytän ensi kuussa 33 vuotta ja tuntuu, että tarvitsen jotain virtaa tähän elämään. On pakko hakea jotain uutta ja saada uutta innostusta. Uudet jutut ovat toimineet myös keikoilla.

Lukuisista striimauskerroista ja listasijoituksista huolimatta Raappanan uusi soundi ei kuitenkaan ole miellyttänyt kaikkia. Jotkut vanhat fanit ovat Raappanaan mukaan olleet ihan rikki.

- Ennen se haittasi minua, mutta enää en mieti sitä. Hyvä vaan, että kappale jakaa mielipiteitä. Se kertoo jotain biisin luonteesta ja siitä, ettei se ole aivan samantekevää.

Chilii enteiilee musiikkia, mitä Raappanalta saadaan kuulla myös jatkossa. Dancehall-musiikin aika on artistin mukaan Suomessa nyt kypsä.

- Suomalainen yleisö ottaa sen nyt vastaan ja sitä luukutetaan myös yökerhoissa. Rosteristani ei kauheasti löydy biisejä, joita voisi soittaa tanssilattialla. Haluaisin vaikuttaa siellä muutenkin kuin vain viimeisissä hitaissa.

Sini Yasemin // Kuva: Mia Maria / Santala pressi

Chilii -kappaleessa on mukana YleX:n Läpimurto 2016 -listauksessakin menestynyt Sini Yasemin, jolla on perinteistä fiittausta suurempi rooli kappaleella. Biisin naislaulajaksi oli muitakin ehdokkaita, mutta ne eivät syystä tai toisesta onnistuneet.

- Meidän onneksemme saimme Sinin messiin. Jo demossa naisella oli paljon lauluosuuksia. Se on hyvä, että Sinillä on iso rooli kappaleella.

Duetosta huolimatta Raappana ja Sini Yasemin eivät ole vielä koskaan tavanneet.

- Ehkä jollain kesän festarikeikalla voisimme räväyttää dueton yllätyksenä kehiin.

Kuuntele Raappanan koko Himotuimmat-haastattelu alta!