
Gábor Király on omalaatuinen pelaaja, jota on vaikeaa olla rakastamatta.
Unkarin maalilla pelannut Gábor Király teki historiaa jalkapallon EM-kilpailuissa. 40-vuotiaasta veräjänvartijasta tuli futiksen EM-historian vanhin pelaaja ja ainoa, joka on pelannut turnauksessa vähintään 40 vuoden iässä.
Ikänsä lisäksi Király herättää huomiota taikauskoisuudellaan: konkari pelaa aina harmaat college-housut jalassaan ja hänen pelipaitansa alla on joka pelissä Bon Jovi -yhtyeen t-paita.
Lisäksi Király tunnetaan hassunhauskoista pikkukikoistaan. Toisinaan veskari saattaa heittää pallon käsistään joukkuekavereilleen jalkojensa välistä, toisinaan hän voi esittää potkaisevansa pallon pitkälle vastustajan kenttäpuoliskolle, vaikka oikeasti syöttääkin nätisti lähimmälle pelaajalle.
Muun muassa näiden syiden vuoksi Yle Urheilu on koostanut Királyn EM-turnauksen parhaimmista hetkistä kollaasin, jonka musiikkina soi Jay-Z:n ja Mr. Hudsonin Young Forever, joka on mukaelma Alphavillen tunnetusta Forever Young -kappaleesta.
Ikävimmässä mahdollisessa tapauksessa ikinuoren valopilkun arvokisaura päättyi eilen 26. kesäkuuta, kun Unkarin joukkue hävisi neljännesvälieräottelussa Belgian joukkueelle murskaavasti 4–0.
Jalkapallon EM-kisojen kaksi viimeistä neljännesvälieräottelua pelataan tänään maanantaina 27. kesäkuuta. Kello 19 alkavassa ottelussa Italia kohtaa Espanjan ja 22 alkavassa matsissa piskuinen Islanti pelaa Englantia vastaan.
Lue myös:
20 laukausta, 0 maalia – Cristiano Ronaldon tuska sovitettiin Celine Dionin tahtiin
Futis-noob, haluatko päteä EM-kisojen aikana? Ota nämä 5 keskustelua haltuun, niin yllätät kaverisi