LANY:n musiikki on soinut tiuhaan myös YleX:n Uuden musiikin vuoroissa. Trio esiintyy Suomessa syyskuussa.
LANYon yksi tämän hetken suosituimmista vaihtoehtopopbändeistä. Los Angelesista lähtöisin oleva yhtye saapuu ensimmäiselle Suomen-keikalleen 13. syyskuuta. LANY valtaa lavan Helsingin Tavastia-klubilla. Keikka on K-18.
Kolmihenkisen LANY:n muodostavat Paul Klein, Les Priest ja Jake Goss, jotka perustivat yhtyeen yhteisellä road tripilla. ILYSB-sinkkua on striimattu Spotifyssa jo yli 15 miljoona kertaa. Vasta julkaistun kinda-EP:n hitti yea, babe, no way -biisi soi sen sijaan tällä viikolla YleX:n Venla Kokkosen viikon tehona. Bändin elektronisessa popissa yhdistyvät 80-luvun radiopop, 90-luvun r’n’b ja tunnelmalliset synat.
Keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä perjantaina 1. heinäkuuta.
Lue myös:
Tässä ovat juhannusviikon parhaat biisit – mukana Elias Gould, Blind Channel ja Gettomasa