Vimmainen nainen

Asta Honkamaa kirjoittaa kuunnelman Olen alkuräjähdys taustoista.

Mikä on arvokasta ja mikä on arvotonta vai onko kaikki saman arvoista tai yhtä arvotonta?
Onko tämä tunne, hetki, muisto, ihminen, ajatus tai teko oleellinen?
Mitä muistamme?
Mitä kannattaisi unohtaa?
Miten kasvattaa itsestään aikuinen?
Onko kohtuus harha ja kohtuuttomuus väistämätön ansa?
Voimmeko oppia mitään tärkeää ilman kipua?
Miten uskoa että huudamme, laulamme,
ihan kaiken tunnemme, olemme olemassa, vaikka kukaan muu ei sitä kuulisi?
Miten päästä yhteyteen?
Kakun, ihmisen, itsensä kanssa?

Kirjailija Asta Honkamaa joanna haartti, kuunnelma

Dramatisoin Olen alkuräjähdys- kuunnelman kirjastani Naisen maisema (Books North, 2014) ja varmasti se ei pysty vastaamaan yllä oleviin kysymyksiin. Mutta ehkä se kysyy ne. Essi Räisäsen ohjaama teos ja Joanna Haarttin esittämä vimmainen nainen ovat kokeilevia, hapuilevia ja ennalta arvaamattomia, hetken totta niin vitusti ja sitten poissa ilman selittelyä kuin eivät olemassa olleetkaan.

Opiskellessani Teatterikorkeakoulussa tutustuin Samuel Beckettin näytelmään Viimeinen ääninauha (Krapp ’s last tape, 1959). Näytelmä edusti minulle varsin puhtaasti kaikkea sellaista, mitä pidin epäkiinnostavana teatterissa ja sen ulkopuolella. Vanha, katkera ukko horisemassa kryptisiä. Teksti rakentuu ääninauhoista joita hän kuuntelee, ja käy läpi siten kokemaansa, beckettmäisen hitaasti avautuvista syistä. Jostain syystä Viimeinen ääninauha tuli kuitenkin mieleeni kun ryhdyin kuunnelman dramatisointityöhön.
Luin Viimeistä ääninauhaa ja totesin ettei se ollut edelleenkään sellainen kun halusin, mutta siitä olikin nyt löydettävissä jotain paljon parempaa, nimittäin herkullinen tilanne. Kuunnelman c-kasetteja kuunteleva nainen on siis velkaa olemassaolonsa Becketin luomalle äijän käppänälle.

Mitä enemmän luin Krapp's last tape -näytelmää, sitä helpompi minun oli se ja myös Krapp sulattaa. Sellaista on kirjoittaminen.

Joutuu hyväksymään sellaista mitä ei ajatellut hyväksyä.

Olen alkuräjähdys- kuunnelman kirjoittaminen vahvisti epäilystäni siitä, että on äärimmäisen oleellista kirjoittaa siitä miltä elämä tuntuu, sisältään ulos, tehdä maailmasta oma kuvansa, juuri niin hapero kuin haluaa. Sitä kautta ei äreä vanha mieskään ole kovin kaukana. Sitä kautta voi joku ehkä ymmärtää vimmaista naista.

Kirjailija Asta Honkamaa Kuva: Ilkka Saastamoinen tiina luoma

- Asta Honkamaa
Käsikirjoittaja, dramaturgi

Radioteatteri esittää: Olen alkuräjähdys, sunnuntaina 5.6.2016 Yle Radio 1 (Yle Areena 30 vrk) klo 15.00