Arvioiden mukaan 99,8 prosenttia islantilaisista näki maajoukkueen voiton Englannista jalkapallon EM-neljännesvälieräottelussa.

Viime keväänä Suomessa elettiin todellista jääkiekkohuumaa. Alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuksien siivittelemänä myös aikuisten maajoukkue eteni MM-finaaliin, jossa vastaan luisteli Kanada. Finaali tavoitti MTV3:n mukaan huimat 3,25 miljoonaa suomalaiskatsojaa eli noin 59 prosenttia koko Suomen väestöstä.
Se on paljon se – tosin Islannissa noin "pienelle" prosenttiosuudelle väestöstä naureskellaan.
Islannin ja Englannin välisen maanantaina pelatun jalkapallon EM-kisojen neljännesvälieräottelun näki muun muassa Aftonbladetin mukaan noin 99,8 prosenttia Islannin väestöstä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ottelu ei tavoittanut noin reilua 650 islantilaista.
Jotta Suomen ja Kanadan välisessä jääkiekon MM-finaalissa oltaisi ylletty samaan 99,8 prosenttiin, noin 5 477 000 suomalaisen olisi pitänyt seurata ottelua. Suomen väkiluku oli vuoden 2015 lopussa noin 5 488 000.
Islannin ja Englannin kohtaaminen saavutti huimat katsojaluvut myös esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa. Yle Urheilun mukaan ottelua seurasi keskimäärin 814 000 suomalaista, Aftonbladetin mukaan noin 2,2 miljoonaa ruotsalaista näki ottelun toisen puoliajan.
Katso alta parhaat palat Islannin ja Englannin välisestä ottelusta.
Lue myös: