Hyppää pääsisältöön

Juice-ilta Teemalla

Juice Leskinen laulua kirjoittamassa ohjelmassa Erään sävelmän synty
Juice kirjoittamassa laulua "Odysseus" vuonna 1974 Juice Leskinen laulua kirjoittamassa ohjelmassa Erään sävelmän synty Kuva: Yle juice leskinen,Juice Leskinen

Teema osallistuu Ylen kanavien Juice-heinäkuuhun neljällä ohjelmalla. Juice nähdään kotonaan, lavalla ja studiossa 1970- ja 1980-luvulla.
Teema maanantaina 4.7. klo 21 alkaen. Kaikki ohjelmat Areenassa 30 päivää

Juice-paketin aloittaa Aki Kaurismäen ohjaama harvinaisuus. Yli neljännestunnin kestävä kappale Bluesia Pieksämäen asemalla kertoo ankeasta junan odottelusta keskellä yötä risteysasemalla. Aikansa kuluksi laulaja kuvittelee seurakseen muusikon toisensa jälkeen, ja pienestä alkava kappale kasvaa valtavaksi orkesteriteokseksi kunnes hiipuu asteittain taas yksinäisyyteen. Kappaletta ei sen vaatiman suuren esiintyjäjoukon vuoksi juuri livenä voinut soittaa, mutta vuonna 1988 Tampereella Juice ja ystävät esittivät sen ja Aki Kaurismäki kuvasi esityksen filmille. Se kuitenkin leikattiin valmiiksi elokuvaksi vasta vuonna 2012, ja se sai tv-ensi-iltansa Teeman elokuvafestivaalilla 2014. Vierailevina artisteina lavalla ovat mm. Matti Pellonpää, Mika Sundqvist ja Harri Marstio.

Peter von Baghin ohjaamassa Lähikuvassa-sarjan ohjelmassa vuodelta 1983 Juice muistelee muun muassa kasvamista Juankoskella, jossa Leskisen perheen vanhasta radiosta ei kuulunut edes rinnakkaisohjelma. Musiikilliset virikkeet olivat rajallisia mutta toisaalta monipuolisia. Juice kertoo myös kappaleiden tekemisestä – ensimmäinen suuri hitti Marilyn syntyi sateisena päivänä kaupungin hommissa liikennettä laskemassa – ja siitä, miten muusikko näkee lavalta yleisössä koko yhteiskunnan pienoiskoossa. Haastattelussa tulee selväksi, että muusikkona Juice näki itsekin itsensä nimenomaan sanaseppona, ja suuriksi opettajikseen hän nimeää Reino Helismaan ja J. Alfred Tannerin.

Vuonna 1974 tehdyssä ohjelmassa Erään sävelmän synty nähdään muusikot työssään. Juice Leskinen, Harri Rinne ja Mikko Alatalo tekevät kappaletta nimeltä Odysseus, joka päätyi Juice Leskisen & Coitus Int:in samana vuonna äänitetylle levylle Per Vers, runoilija. Laulu siirtyy tekijöiden päästä ensin sormiin ja paperille ja edelleen äänitysstudioon.

Juice-illan päättää konsertti. Juice Leskinen Grand Slam oli Juicen yhtye vuodesta 1981 alkaen. Juice & Grand Slam oli nimensä mukaisesti livenä iso ja mahtava show, jossa varsinaisten jäsenten lisäksi oli usein mukana vierailevia artisteja ja joka kiersi Suomea ahkerasti. Vuoden 1983 kiertue, jolla myös äänitettiin tuplalevy Kuopio–Iisalmi–Nivala, päättyi Nivalan Tuiskulan urheilutalolle 16. joulukuuta, ja Yle TV2 kuvasi konsertin, joka nähtiin ruudussa nimellä Nivalasta poikki. Lavalle nousevat myös mm. Martti Syrjä ja Pate Mustajärvi.

Lue lisää:

Juice- pop up -kanava.

Juice-heinäkuu Areenassa

Taivaallinen aulabaari, Juicen melkein koko levytuotanto ja paljon muuta. Juice-heinäkuun ohjelmat omalla kanavallaan Areenassa.

Kommentit

Yle Teema