Hyppää pääsisältöön

Lauantaina selviää E-urheilun SM-kisojen finalistit

eSM Suomen mestaruus -logokuva.
Elektronisen urheilun SM-kisat käydään kesän aikana eSM Suomen mestaruus -logokuva. Kuva: Suomen elektronisen urheilun liitto esm,eSports

Peliliigan järjestämien elektronisen urheilun Suomen mestaruuskisojen toinen osakilpailufinaali järjestetään lauantaina 2. heinäkuuta Vierumäellä. Osakilpailufinaalien voittajat jatkavat Assembly Summer 2016 -tapahtumassa pelattaviin eSM-finaaleihin.

Toisessa ja viimeisessä osakilpailufinaalissa nähdään kisaamassa Suomen ykkösnimiä. Lauantai alkaa kello 14, jolloin pelataan StarCraft II -finaali Vesa "Welmu" Hovisen ja Benjamin "PuPu" Puhan välillä. Hovinen jäi ensimmäisessä osakilpailufinaalissa toiseksi, mutta lähtee lauantaille selkeänä ennakkosuosikkina.

Juuso "Jupu" Sipiläinen voitti Hearthstonen ensimmäisen osakilpailufinaalin yllättäen kaatamalla Suomen ykkösnimiin lukeutuvan Antti "Kufdon" Lammin, jonka odotettiin Hovisen tavoin kilpailevan toisessa osakilpailufinaalissa. Toisin kuitenkin kävi, kun Hearthstonessa mittaa toisistaan ottavatkin Janne "Janetzky" Aho sekä Sauli "zumpp" Rinta-Aho.

Ilta huipentuu jälleen Counter-Strike: Global Offensiveen, jossa Team Menace.fi kohtaa Suomen ykkösnimen ENCE eSportsin. Ottelun voittaja varmistaa muiden finalistien tavoin paikan eSM-finaaleihin, johon ensimmäisestä karsinnasta paikkansa lunasti entinen RCTIC eSports -joukkue LGR.

Otteluaikataulu lauantaina 2.7.

  • 14:00 - StarCraft II -finaali, paras viidestä -sarja (Vesa "Welmu" Hovinen vs. Benjamin "PuPu" Puha)
  • 16:00 - Hearthstone -finaali, paras seitsemästä -sarja (Janne "Janetzky" Aho vs. Sauli "zumpp" Rinta-aho)
  • 19:00 - CS:GO -finaali, paras kolmesta -sarja (ENCE eSports vs Team Menace.fi)

Osakilpailufinaalia on mahdollista seurata ilmaiseksi paikan päällä Vierumäen viihderavintola Teatrossa. Pelit kotikatsomoihin välittää SETT TV, jossa nähdään selostamassa muun muassa Ylen e-urheiluselostajat Teemu "wabbit" Hiilinen ja Juha "aNGeldusT" Kurppa.

Osakilpailufinaalin palkinnot:

CS:GO

  1. 1 500 € + paikka eSM-finaaleihin
  2. 750 €

SC2 / HS

  1. 500 € + paikka eSM-finaaleihin
  2. 250 €

Suomen mestarit ratkotaan elokuun alussa Assemblyilla

eSM-finaalit pelataan Assembly Summer 2016 -tapahtuman yhteydessä 4. elokuuta, jolloin selviää kilpapelaamisen ensimmäiset viralliset Suomen mestarit StarCraft II:ssa, Hearthstonessa sekä Counter-Strike: Global Offensivessa.

Tuoreet Suomen mestarit saavat tuhansien eurojen palkintorahojen lisäksi kunnian edustaa Suomea Pohjoismaiden välisissä mestaruuskisoissa, jotka järjestetään loppuvuodesta. Pohjoismaiden välisissä kisoissa pelataan 40 000 euron palkintopotista.

Ensimmäinen osakilpailufinaali pelattiin 18. kesäkuuta, josta StarCraft II -pelaaja Joona "Serral" Sotala sekä Hearthstone-pelaaja Juuso "Jupu" Sipiläinen varmistivat Counter-Strike: Global Offensive -joukkue LGR:n lisäksi paikat Assemblyilla pelattaviin eSM-finaaleihin.

eSM-finaalien palkintopotit:

CS:GO

  • 6000 € + paikka PM-kisoihin
  • 3000 €

SC2 / HS

  • 2000 € + paikka PM-kisoihin
  • 1000 €

Suomen elektronisen urheilun liitto on myöntänyt Peliliigan järjestämille turnauksille virallisen SM-statuksen.

Uusimmat sisällöt - E-urheilu