Hyppää pääsisältöön

Mistä sävellysten ideat tulevat?

Led Zeppelin tunnetaan yhtyeenä, joka lainasi ideoita surutta kaikkialta ympäriltään. Mutta samaa voi sanoa niin Bachista kuin Mozartistakin, eikä se tee heistäkään vähemmän merkittäviä säveltäjiä. Voivatko musiikkikappaleiden ideat ylipäätään olla ainutkertaisia, mistä lähtökohdista musiikkiteokset syntyvät ja miten niitä työstetään?

Led Zeppelin vuonna 1973
Led Zeppelin vuonna 1973. Led Zeppelin vuonna 1973 Kuva: Bob Gruen - Atlantic Records led zeppelin

Led Zeppelinin kolme hengissä olevaa jäsentä voittivat hiljan oikeusjutun Stairway to Heaven -kappaleensa aloittavan riffin alkuperästä. Syyttäjänä oli Spirit-yhtyeen alkuperäisen nokkamiehen Randy Craig Wolfen nimeä kantavan säätiön oikeuksien valvoja Michael “Mick” Skidmore, jonka mielessä epäilemättä kimmelsivät kymmenet miljoonat dollarit.

Plagiointisyyte ei kestänyt oikeudessa ja hyvä niin: vaikka Led Zeppelin saattoikin varastaa riffin juuri Spiritin Taurus-kappaleesta, samaista lamentobasso-riffiä ovat folk-kitaristit käyttäneet maailman sivu. Itse asiassa kromaattisesti laskevaan bassoon on tehty kappaleita satoja vuosia—mutta siihen palaan aivan tuota pikaa.

Missä määrin musiikkikappaleiden ideat ovat ainutkertaisia? Missä määrin ne ovat moneen kertaan koetellun kertausta, ovat ne sitten säveliä partituurilla, sointeja ja biittejä tietokoneohjelmassa tai aihelmia folk-muusikon soivassa mielikuvituksessa?

Led Zeppelin ei ole suinkaan maailmanhistorian ainoa lainaamalla menestynyt yhtye. Säveltäminen on käytännössä aina ideoiden lainaamista toisilta, jo olemassa olevasta musiikista. Yksikään musiikkiteos ei synny tyhjiössä vaan kumpuaa vanhemmasta musiikista, kaikesta siitä, mitä säveltäjä on itse kuullut ja mitä hänen kuulemansa musiikin säveltäjät ovat kuulleet. Lainaaminen on usein myös tietoista: ensinnäkin se on ollut ja edelleen on yksi parhaita tapoja oppia säveltämistä, ja toisekseen tuomalla "jo keksittyjä" ideoita uuteen ympäristöön säveltäjä voi luoda jotain aivan uutta.

Lainaaminen voi olla hyvin suoraa: kun Madonna ottaa Abban hitin Gimme! Gimme! Gimme! unohtumattoman riffin, luo sen pohjalta uuden kappaleen sanoituksella "Time goes by so slowly" ja maustaa näin syntyneen uudesti tulkitun diskohitin videolla, jossa keski-ikään ehtinyt popin kuningatar esittelee täydellisen timmissä kunnossa olevaa vartaloaan tanssisalissa, hän tekee sen paitsi avoimena kunnianosoituksena nuoruutensa diskomusiikin kuninkaallisille, myös kannanottona tämän ajan vartaloihanteille ja nuoruudenpalvonnalle.

Madonnan Time goes slowly, viralliselta nimeltään Hung up, ilmentää oivallisella tavalla sitä miten yksi sävellyksellinen idea, Abbalta lainattu riffi, muuntuu uudessa ympäristössään osaksi uutta musiikkiteosta. Se ilmaisee nyt jotain uutta: viittäkymppiä lähestyvä pop-artisti laulaa sen tahtiin "Time goes by so slowly for those who wait / No time to hesitate / Those who run seem to have all the fun / I'm caught up / I don't know what to do", minkä voi tulkita, ainakin yllä olevan videon avustuksella, monikerroksellisesti.

Kysymys ei ole vain siitä että taiteilija etsisi kuumeisesti miestä keskiyön jälkeen (kuten Abballa "A Man After Midnight"), vaan jostain syvemmästä ja monimutkaisemmasta, elämän elämisestä, nuoruudesta luopumisesta—tai nuorena pysymisestä! Enkä sulkisi itseironiaakaan pois.

niissä on jokin juju, melodinen, soinnillinen tai rytminen
On siis eroa musiikillisella idealla ja ilmaisulla, johon sitä käytetään. Se, mistä säveltäjä ideansa ottaa ja millä tavalla hän rakentaa niistä musiikkiteoksen, on oma monipolvinen ja useaan suuntaan haarautuva aihepiirinsä. Musiikinlajeja on useita ja ne ovat lähtökohdiltaan usein hyvin erilaisia. Yhteistä eri musiikinlajeille lienee se, että ideoita voi tulla äkistikin ja pyytämättä, mutta kappaleen valmiiksi tekeminen on aina aikaa vievä prosessi. Ideointi tapahtuu useimmiten intuitiivisesti, mutta kappaleen rakentaminen kokonaiseksi vaatii myös tietoista työstämistä, analyyttista päättelyä ja rakentelua.

Joillekin ideointi on arkista puuhaa. Toivo Kärki kertoi Maarit Niiniluodon toimittaman elämäkerran mukaan pitäneensä aina taskussa kynää ja nuottipaperia, ja kirjoittaneensa pieniä aihelmia ylös sitä mukaa kuin niitä sattui tulemaan. Niihin saattoi sitten myöhemmin palata, ja jos "niissä on jokin juju, melodinen, soinnillinen tai rytminen [...] siirrän [ne] sitten kolmanteen paperiin arkistoon enkä hukkaa ollenkaan, koska voi milloin tahansa ruveta katsomaan, tutkimaan mitä niistä saisi." Hänellä oli siis yhdessä pinossa melodioita ja toisessa sanoituksia vaikkapa Veikko Virmajoelta tai Kärjen serkulta Auvo Kurviselta, ja kun tarvittiin uusi kappale, piti vain löytää sopiva pari.

Taidemusiikin puolella korostetaan joskus sävellyksellisten ideoiden ylimaallista luonnetta. Einojuhani Rautavaara on useasti maininnut olevansa kuin kätilö, jonka tehtävänä on saattaa jostain korkeammalta tulevat ideat maailmaan: "taideteoksella on oma tahto, jonka varassa se tahtoo tulla olemaan. Tämän sanoo Carl Gustav Jung. Tekijän, taiteilijan tulee vain kuunnella teostaan. Näin minäkin sanon usein oppilailleni: älä nyt yritä pakottaa omia ideoitasi."

Kuuluisassa keskustelussaan Gustav Mahlerin kanssa Jean Sibelius sanoi sinfoniasta, kuinka hän ihailee "sen ankaruutta ja tyyliä ja syvää logiikkaa, joka vaatii kaikkien motiivien toisiinsa liittymistä". Sibelius takoi teoksensa orgaanisesti tietyistä alkuiduista, ideoista, muuntelemalla niitä ja yhdistelemällä niitä.

Mahlerhan tunnetusti vastasi tiukasti "Nein, die Symphonie muss sein wie die Welt. Sie muss alles umfassen". "Ei, sinfonian tulee olla kuin maailma. Sen täytyy sisältää kaikki." Jää epäselväksi, oliko herrojen tapa säveltää todellakin erilainen, vai suhtautuivatko he vain maailmaan eri tavoin.

Palataanpa kuitenkin Led Zeppeliniin ja Stairway to Heavenin alkuriffiin! Kuten yllä mainitsin, sen juuret juontavat huomattavan pitkälle musiikinhistoriaan. Yksi tunnetuimmista laskevaan lamentobassoon perustuvista lauluista on Didon valitus Henry Purcellin oopperasta Dido ja Aeneas vuodelta 1689. Dido, Karthagon kuningatar kuolee siinä pyytäen että hänet muistetaan mutta hänen kohtalonsa unohdetaan.

Sata vuotta lähemmäksi Stairway to Heavenin introa pääsee ajallisesti Ludwig van Beethovenin Variaatiot c-molli.

Kromaattisesti laskevan basson idea ei ollut uusi 1900-luvun puolivälin folk-kitaristeille. Kun kuuntelee Davy Grahamin versiota Cry Me A Riveristä 1950-luvun lopulta, yhteyttä Stairway to Heaveniin ei voi olla huomaamatta:

Spirit-yhtyeen kappaleessa Taurus esiintyykin selvästi tuo samainen, Davy Grahamin ja monen muunkin folk-kitaristin käyttämä kuvio:

Kuten Aram Sinnreich mainitsee Stairway to Heaveniin liittyvää mahdollista oikeudenkäyntiä käsittelevässä artikkelissaan, on varsin todennäköistä, että Led Zeppelin otti Stairway to Heavenin alkuriffin juuri Spirit-yhtyeeltä. Mutta musiikintekemisen kannalta on onni, ja musiikin etu ylipäätään, että Led Zeppelinin rock-klassikkojen klassikko syntyi juuri niistä aineksista kuin syntyi juuri sellaiseksi kuin se on. Sillä nimittäin on "oma tahto", oma tyylikäs "syvä logiikkansa", ja se on omalla tavallaan "kuin maailma".

Iiron musiikkiluokan seuraavassa jaksossa maanantai-iltana 4.7. kello 19–21 käsitellään säveltämistä ja sanoittamista, vieraina taidemusiikin säveltäjä Kimmo Hakola, muun muassa Miljoonasateesta tuttu lauluntekijä Heikki Salo sekä rap-muusikko Iivari Suosalo Roope Salminen & koirat-yhtyeestä. Iiro Rantala ottaa siis käsittelyyn koko musiikinteon maailman järkälemäisten sinfonioiden sävellysprosessista rap-lyriikkaan, taatusti sujuvalla ja rennon suvereenilla otteellaan. Muusikkovieraina lähetyksessä vierailevat laulaja ja lauluntekijä Ida Paul sekä muusikko ja näyttelijä Kalle Lindroth.

Lähetys suorana Yle Radio 1 sekä striimattuna osoitteessa yle.fi/klassinen.

Lue lisää Iiron musiikkiluokasta ja ilmoittaudu mukaan täällä.

Kommentit