Hyppää pääsisältöön

Kimmo Ohtosen kesäyö hirvien seurassa

Kolme hirveä pellolla, taustalla havumetsää ja edessä vaalea, kukkiva pelto.
Kolme nuorta hirveä kesäyössä karhunjuurten keskellä on vaikuttava näky. Kolme hirveä pellolla, taustalla havumetsää ja edessä vaalea, kukkiva pelto. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen hirvi

Pohjoisen metsien valtiaat kuluttavat kesäyönsä tankkaamalla syksyä varten. Pystytin telttani hirvien ruokailupellolle ja koin unohtumattoman yön hirviä kuvaten.

Astelen karhunjuurten valkoiseen kukkamereen, siitä lähtee ilmaan aniksen raikas tuoksu. Mukanani on kaikki mitä tarvitsen. Mietin valon suuntaa - se määrää minne voin kuvaustelttani pystyttää. Löydän paikkani pellon laidalta. Tähän on hyvä asettua tulevaksi yöksi.

Lasken saviseen maahan kamerareppuni ja kuvausteltan. Maa on aamun sateen jäljiltä pehmeän kostea. Kun kyykistyn puolimetristen karhunjuurten varsien suojaan, näen hetken aikaa pelkkää valkeutta. Tältäkö maailma näyttää pienen hirvenvasan silmin?

Kesäilta on jo pitkällä mutta aurinko paistaa siniseltä taivaalta sokaisevalla voimallaan. Olen kauttaaltaan hiessä, mutta nyt ei ole aikaa jäädä lepäilemään. Huomaan vierelläni tuoreet sorkan jäljet. Tämä pelto on tärkeä ravintolähde alueen hirville, ja minun on tehtävä itseni näkymättömäksi ennen kuin nämä sorkkajalkaiset metsäläiset saapuvat paikalle.

Kimmo Ohtosen maastoon sopeutuva kuvausteltta.
Kuvausteltta pellon laidalla sopeutuu maastoon. Kimmo Ohtosen maastoon sopeutuva kuvausteltta. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen Teltta,valokuvaus,kuvausteltta
Luontokuvaaja Kimmo Ohtonen kuvausteltassaan.
Luontokuvaaja Kimmo Ohtonen odottaa teltassa. Hirvet voivat ilmaantua milloin tahansa. Luontokuvaaja Kimmo Ohtonen kuvausteltassaan. Kuva: Laura Hoo Kimmo Ohtonen

Hirven oppivuodet

Luonnon antimista on otettava kaikki irti silloin, kun niitä on tarjolla. Tämän tietää myös nuori uroshirvi, joka astelee metsän suojista pellolle vain kymmenen minuuttia sen jälkeen, kun olen piiloutunut kuvaustelttaani. Vielä vuosi sitten se oli vasta noin kuukauden vanha vasa ja kulki visusti emonsa vierellä. Kenties ne ruokailivat tällä samalla pellolla.

Hirven vasat syntyvät toukokuun aikana. Emonsa rasvaisella maidolla niiden paino kasvaa vauhdilla, sitä tulee jopa toista kiloa päivässä. Pian vasat alkavat syödä myös kasveja ja oppivat emänsä johdolla nopeasti hirvenä olemisen arkea. Vasan ja emän yhteinen matka kestää talven yli seuraavan vuoden huhtikuulle, jolloin uuteen synnytykseen valmistautuva naaras vieroittaa jälkeläisensä omille teilleen.

Juuri omilleen joutunut nuori hirvi on aluksi hämillään ja peloissaan ja saattaa tehdä tyhmiäkin virheitä. Juuri huhtikuun vieroitusaikaan hirvikolareita sattuu eniten, kun nuorukaiset etsivät paikkaansa maailmassa.

Uroshirvi tallustelee pellolla.
Nuori uroshirvi on selvinnyt ensimmäisistä vaaranvuosista. Se tankkaa jo syksyä varten. Uroshirvi tallustelee pellolla. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen hirvi

Tämä nuori herra on jo oppinut hirvenä olemisen perusteet ja läpäissyt ensimmäisen elinvuoden haastavat testit. Se on selvinnyt vieroituksen jälkeisistä kurimuksen päivistä ja ottanut paikkansa Etelä-Suomen metsistä.

Nyt nuori komistus painaa jo reippaat parisataa kiloa ja on hyvässä kunnossa. Kun nappaan siitä muutaman kuvan, se pysähtyy ja luo minuun tarkkailevan katseen. Kameran suljinäänen naksahtelu on sille uusi kokemus. Se tajuaa nopeasti, että elottoman näköisen kuvausteltan sisältä kantautuva ääntely on harmitonta. Tervetuloa digiaikaan, nuori sonni.

Metsän siimeksestä astelee esiin myös valkohäntäkauris. Ehkäpä entuuudestaan tuttu, sillä sille nuori hirvi vain tuhahtaa - ja jatkaa ruokailuaan. Nämä kaksi hirvieläintä elävät sopusoinnussa keskenään, niistä ei ole toisilleen uhkaa. Ravintoa on kesällä yllin kyllin ja on vain parempi, että pellolla on useampi hälytysvalmiudessa oleva tarkka-aistinen metsänasukki.

Valkohäntäkauris hakeutuu syömään nuoren uroshirven lähelle

Valkohäntäkauris keskellä kasvien valkeutta.
Valkohäntäkauris keskellä kasvien valkeutta. Kuva: Kimmo Ohtonen / Yle valkohäntäpeura
Valkohäntäkauris ja hirvi kävelevät peräkkäin pellolla.
. Valkohäntäkauris ja hirvi kävelevät peräkkäin pellolla. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen hirvi,valkohäntäpeura
Hirvi ja valkohäntäkauris kesäyössä metsänreunassa, pellon laidalla.
Hirvi ja valkohäntäkauris kesäyössä metsänreunassa, pellon laidalla. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen hirvi,valkohäntäpeura

Hämärien metsien kulkija

Aurinko on laskenut peltoja reunustavien korkeiden mäntyjen taakse. Kesäillan hiostava kuumuus katoaa auringon mukana. Yhtäkkiä ilma tuntuu viilentyvän. Hämärän huntu laskeutuu yllemme. Ilta on hiljainen ja tyyni. Nyt metsän sorkkaeläimillä on turvallista olla. Ne voivat luottaa omien aistiensa tarkkuuteen, varsinkin kun ilmassa ei ole tuulen tai sateen tuomia häiriötekijöitä.

Totutan silmiäni kesäillan hempeään hämärään. Näen pellonlaidalla, kuusten tuuheiden oksien seassa liikettä. Kuinka upea näky onkaan, kun havupuiden vihreyden keskeltä astuu esiin naarashirvi. Se katselee hetken ympärilleen, ottaa hajua ennen kuin lähtee astelemaan aukealle.

Pian naarasta seuraa reilun vuoden vanha uros. Kaksikko liikkuu tiiviisti yhdessä koko vierailunsa ajan. Näyttää siltä, että tämä naaras ei ole jostain syystä vasonut tänä keväänä, minkä vuoksi sen viimekeväinen vasa liikkuu edelleen sen seurassa. Luonnossa poikkeus vahvistaa säännön jos toisenkin.

Naarashirvi havumetsän reunassa, edessä vaaleakukkainen pelto.
Havupuiden vihreyden keskeltä astuu esiin naarashirvi. Naarashirvi havumetsän reunassa, edessä vaaleakukkainen pelto. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen hirvi

Hetkeä myöhemmin karhunjuurten valkeuden keskelle saapuu kolme nuorta hirveä, aikuinen naaras ja kaksi sonninalkua. Kolmikko astelee pellolla sulavaliikkeisesti yhdessä. Onko kyseessä merkki lajin sosiaalisuudesta? Pitkän linjan hirvitutkija Tuire Nygrénin mukaan ei välttämättä.

Onhan metsässä liikkuminen nuorelle hirvelle tietenkin turvallisempaa toisten lajitovereiden seurassa kuin yksin. Tätä kolmikkoa ohjaa sama päämäärä: ravinto. Ja sitä tällä pellolla on yllin kyllin kaikille. Hirvi on kuitenkin enimmäkseen yksineläjä.

Molempien urosten päistä nousevat sarvien tyngät. Kenties jos nämä kaksi hirviherraa selviävät nuoruusvuosistaan hengissä, tulevaisuudessa niiden päitä komistavat jykevät lapiosarvet.

Kolme hirveä pellolla, taustalla havumetsää ja edessä vaalea, kukkiva pelto.
Pellolle ilmestyy kolme sujuvaliikkeistä hirveä: aikuinen naaras ja kaksi sonnin alkua. Kolme hirveä pellolla, taustalla havumetsää ja edessä vaalea, kukkiva pelto. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen hirvi

Elämää luonnon armoilla

Uroshirvien sarvien kasvu alkaa toukokuun vihannan aikaan ja jatkuu elokuun lopulle, kiima-ajan kynnykselle. Silloin lisääntymisvahvuisten sonnien pitää olla täysissä voimissaan, valmiina lunastamaan paikkansa kilpailevien urosten rinnalla.

Vain sonneista mahtavimmat pääsevät parittelemaan, joskus jopa usean naaraan kanssa. Siksi keskikesän aikaan kaikki lisääntymisikäiset hirvet pyhittävät kesäiltansa pelkästään syömiseen. Syyskuussa alkavat mittelöt ovat sonneille rajua aikaa. Toista kuukautta kestävän lisääntymiskauden aikana ne eivät juuri syö mitään, ja saattavat menettää jopa neljänneksen teuraspainostaan.

Talven kynnyksellä metsiemme mahtisonnit ovatkin kiima-ajan jäljiltä voipuneita. Silloin on syötävä kaikkea kasvillisuutta mitä lokakuisesta metsästä löytyy, jotta selviää talven yli. Metsiemme hirvisonnit joutuvatkin maksamaan kalliin hinnan pariutumismenestyksestään. Urokset kasvavat aina seitsemään ikävuoteen asti, jolloin ne ovat komeimmillaan. Elämä metsiemme komeana sarvipäänä on kuitenkin kuluttavaa. Hirvisonnien kulta-ajat kestävät vain muutaman vuoden ajan, noin kuudesta yhdeksään ikävuoteen asti.

Naarashirvi ja nuori vuotuinen vasa sen vierellä. Taustalla valkohäntäkauris.
Hirvinaaras ja nuori vuotuinen vasa vaaleassa kesäyössä. Naarashirvi ja nuori vuotuinen vasa sen vierellä. Taustalla valkohäntäkauris. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen hirvi

Yöllä tummat pilvet kerääntyvät taivaalle. Istun kuvausteltan pimeydessä ja kuuntelen pellolta kantautuvia mörähdyksiä ja maiskutuksia. Siellä ne ruokailevat kaikessa rauhassa. Tuntuu hyvältä päästä osaksi hirven elämää kuvausteltan välityksellä.

Hirvi on meille kaikille tavalla tai toisella tuttu eläin. Itse en ole tavannut suomalaista, joka ei olisi joskus nähnyt tätä komeaa pitkäjalkaa, edes vilaukselta. Seuratessani usean eri yksilön puuhia viileänä kesäyönä, mietin hirven ikiaikaista merkitystä ihmiselle.

Hirven perässä mekin tänne tulimme aikoja sitten. Modernin maailman menon myllerryksessä helposti unohdamme, että tässä lajissa kiteytyy Pohjolan luonnon armoilla pärjäämisen perusviisaudet. Hirvi on sopeutunut elämään pohjoisen ankarissa olosuhteissa, hyödyntämään monipuolisesti kesän kasvukauden antimet ja kituuttamaan talven vähällä ravinnolla ankarien olosuhteiden keskellä. Jo nuoret, hiljattain itsenäistyneet hirvet tietävät, miten olla yhtä Pohjolan armottomien luonnonvoimien kanssa.

Hirvi juoksee vaaleassa kesäyössä lehtipuiden reunustamalla pellolla.
Auringon noustessa viimeinenkin hirvivieras tekee lähtöä ruokailupaikalta. Hirvi juoksee vaaleassa kesäyössä lehtipuiden reunustamalla pellolla. Kuva: Yle, Kimmo Ohtonen hirvi

Auringon noustessa aamuneljältä yön viimeinen vierailija tekee lähtöä. Katselen väsyneillä silmilläni, miten naaras astelee valonsäteiden kultaamalla niityllä. Se astelee hetken aikaa metsän laidalla, ennen kuin katoaa sen varjoihin, odottamaan uutta kesäyötä.

Kuva ja teksti Kimmo Ohtonen

Tätä juttua varten on haastateltu hirvitutkija Tuire Nygréniä.

Juttua muokatessa on päivitetty linkkilistaa.

Kommentit