Hyppää pääsisältöön

5.7. Teeman Elävä arkisto: Elämää muutosten Kalliossa

Lapsia Hgin Kalliossa 70-luvun alussa.
Koululaisia Kallion linjoilla silloin ennen. Lapsia Hgin Kalliossa 70-luvun alussa. Kuva: Helsingin Kaupunginmuseo Kallio

Helsingin perinteinen työläiskaupunginosa Kallio on herkästi heijastanut ajan muutoksia ja murroksia. Elävän arkiston Kallio-paketti pohjustaa Teemalla toiveuusintana esitettävää kolmiosaista tv-elokuvaa Elämänmeno vuodelta 1978. Sodanjälkeiseen Kallioon sijoittuva draama perustuu Pirkko Saision esikoisromaaniin.

Ja Hesarilla oli tulipalo, prankkarien ääni kuului Kaarlenkadulta, sitä juostiin Flemarin kulmaan odottamaan ja seurattiin Hesaria pitkin Harjakadun kulmaan. Mutta siellä olikin joku muija jättänyt uunin päälle töihin mennessään. Talkkari kävi sisällä yleisavaimella sulkemassa sen, ja prankkarit palasivat asemalle ja lapset pihalle.
Ja viidentoista talkkari rasvasi väliaidan vaseliinilla, etteivät muijat voisi roikottaa mattojaan aidalla, ja äidit kävivät valittamassa, että pennut olivat yltäpäältä vaseliinissa.
Pirkko Saisio: Elämänmeno (1975)

Saisio kuvaa romaanissaan yhden työläisperheen elämää Kalliossa viidentoista vuoden aikana. Työläiskaupunginosaksi Kallio on oli alkanut muodostua jo 1800-luvun lopulla kun Helsingistä tuli Suomen talouselämän keskus. Kallioon virtasi työläisiä eri puolilta maata, minkä vuoksi tarvittiin nopeasti uusia asuntoja.

Kallion linjojen ja Siltasaaren asemakaava valmistuivat 1890-luvulla. Muualle Kallioon vahvistettiin asemakaava 1901. Rakennukset olivat pääasiassa kaksikerroksisia puutaloja ja -kortteleita. Siltasaaren kivisten kerrostalojen rakentaminen alkoi 1900-luvun alkuvuosina.

1900-luvun alussa Kallion asukasluku kasvoi lähes kaksinkertaiseksi, noin 18.000 asukkaaseen. Kallioon syntyi talonomistajien paikallinen yläluokka, työväen asuntoyhtiöissä asuva ammattityöväestö sekä työväen vuokra- ja alivuokralaisasuntoihin majoittuva alin luokka. Suurimmillaaan Kallion väkiluku oli vuonna 1965, noin 36 000 asukasta.

1950- ja 1960-luvut olivat Kallion ulkoisen kaupunkikuvan kannalta merkittäviä. Silloin purettiin pääosa linjojen puutalokortteleista ja tilalle rakennettiin 6-9 kerroksisia kivitaloja. Merkittävä osa vanhaa työväen asuntohistoriaa katosi ja Kallio sai nykyisen ulkoisen ilmeensä.
(Lähde: Lyhyt johdanto Kallion historiaan)

Kallion katu 70-luvulla
Liikenne oli yksi Kallion huolenaiheta lapsiperheiden kannalta. Kallion katu 70-luvulla Kuva: Helsingin Kaupunginmuseo Kallio

Kivierämaan lapset

Elävän arkiston Kallio-paketin ensimmäinen ohjelma Asfalttipiha (1976) kuvaa elämää työläiskaupunginosassa lasten, lapsiperheiden ja nuorten kannalta. Tuolloin oli tyypillistä, että viisihenkinen perhe asui kahden huoneen ja keittiön asunnossa.

Kamera liikkuu Kallion asunnoissa, kaduilla, pihoilla, baareissa ja diskoissa. Vaikka monet haastateltavat viihtyvät Kalliossa, löytyy myös paljon ongelmia. Ahtaat pihat, vaarallinen liikenne ja puistojen juopot huolestuttavat lapsiperheiden vanhempia. Vuokrakasarmien ja vähän paremman väen osaketalojen väliin pystytetään aitoja estämään lasten leikkejä.

Ohjelmassa esiintyvä nuori Osmo Soininvaara luonnehtii Kalliota kivierämaaksi, jota "ei voi lapsiperheille suositella".

Kasinotalous tuli Kallioon

Illan toinen ohjelma vie meidät ajassa kymmenen vuotta eteenpäin 80-luvun nousukauteen, jossa myös Kallio alkaa saada "citymaisia" piirteitä. A-studion raportti vuodelta 1987 kertoo työläiskaupunginosan keskiluokkaistumisesta ja ajasta, jolloin Kallionkin asunnot ja kiinteistöt alkoivat muuttua myös sijoituskohteiksi.

Ohjelman haastateltavina ovat pääosin kaupunkitutkijat ja vanhukset. Asuntojen hinnat nousevat, jolloin kasvaa houkutus lyödä perinteiset vuokratalot rahoiksi. Monelta vanhalta kalliolaiselta uhkaakin mennä asunto alta.

Lue lisää:

Elämänmeno

Pirkko Saision esikoisromaaniin pohjautuva kolmiosainen draamasarja Elämänmeno kuvaa sota-ajan jälkeistä elämää Kalliossa. Lähes 38 vuotta tv-sarjan ensiesityksen jälkeen Saisio muistelee lämmöllä yhteistyötä ohjaaja Åke Lindmanin kanssa.

Katso koko sarja Areenassa!

Kommentit
  • Lapset aikuisten maailmassa – Teeman elokuvia joulukuussa

    Lapset avaavat näkökulmia maailman nurinkurisuuteen.

    Joulukuussa ja tammikuussa Teeman Kino Klassikko ja perjantain Kino esittävät vanhoja ja uusia elokuvia ajattomasta aiheesta. Lapset avaavat aina palkitsevan näkökulman aikuisten maailmaan ja sen nurinkurisuuteen ja epäkohtiin, koulukiusaamisesta maailmansotiin.

  • Teeman joulun lahjapaketit 2019

    Elokuvia, musiikkia, sarjoja, magiaa.

    Teeman jouluun kuuluvat lahjapaketit, joka päivä aatosta loppiaiseen klo 12! Elokuvia, musiikkia, sarjoja, magiaa.

  • 70 vuotta suljettu ovi aukesi

    Dokumenttielokuva avaa oven Jugoslavian historiaan.

    Mila Turajlić valottaa dokumentissaan Jugoslavian historiaa oman perheensä kautta.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa